Sivun näyttöjä yhteensä

15.3.2013

Viikon varrelta

   
Pienet olivat tällä viikolla parina päivänä taas pappilan papan ja mummon hoivissa. Kun mummo lähti töihin, niin pappa hoiteli taas pikkusiskoa. Magneettikirjaimetkin olivat mukavia ja tyttö osaa kirjoittaa nimensäkin niillä ja titetysti myös veljen nimen..
 
Isoveli ennen lähtöä kerhoon innostui tällä kertaa soittimista.
  
Torstaina olin taas kouluilla päivänavauksissa ja sitten kävin Missiokaupalla, jossa oli koolla paikkakunnan nyplääjiä viikottaisessa kokoontumisessaan. He olivat nyplänneet todella hienoja töitä (huom. nuo enkelit ja  kukatkin ovat nyplättyjä.)
 
ja uusia olivat parhaillaan myös nypläämässä.
  
Tampereen piispa  Matti Repo on piispantarkastuksella.
 
Iltapäiväkerholaisten lintuja.
 
Olin tänään hiihtämässä päivänavauskierroksen jälkeen. Koulun pihalla oli myös kirjastoauto pysäkillään.  Olin varannut kirjastoautolta kirjan, jota en ollut kerinnytkään hakea, kun auto oli poikennut meilläpäin. Kuljettaja näki minut koulun pihalla ja huikkasi, että hei, sinulle on täällä kirja. Niinpä sain mukavasti samalla matkalla kirjastoreissunkin. 
Hiihtomatkalla poikkesin myös jäälle. Jäällä onkin nyt tähän aikaan vuodesta hyvä hiihtää.

Raamatun sana tänään:"Onnellisia ne, jotka saavat voimansa sinusta, ne, jotka kaipaavat pyhälle matkalle. Kun he kulkevat vedettömässä laaksossa, sinne puhkeaa virvoittava lähde, ja sade antaa heille siunauksensa." (Psalmi 84:6-7)

4 kommenttia:

Kiiris kirjoitti...

Voi niin suloinen pikku pulloposki huilun soittaja!!

.... hyvä on hiihtäjän hiihdellä ....

Anneli kirjoitti...

Mikäs on sinun nyt hiihdellessä kun sää on iltapäivisin mitä parhain !
Kyllä on upeita nuo nypläystyöt. Minäkin niitä joskus tein, mutta kävi liikaa niskaan , en osannut pitää käsiä rentoina.

Mukavaa viikonloppua ♥

pappilanmummo kirjoitti...

Järvellä paistoi aurinko ja pääsi hiihtämään laduittakin

pappilanmummo kirjoitti...

Minullakin on nypläystyyny äidin perintönä, mutta en ole vielä opetellut tuota taitoa