Sivun näyttöjä yhteensä

31.10.2017

Kaikkien aikojen nopeimmin myynyt Playmobil-hahmo


Minullapa on kaikkien aikojen myydyin Playmobil-leluhahmo: Luther. Aito Playmobil-hahmo uskonpuhdistuksen isästä Martti Lutherista. Figuurin korkeus on 7,5 cm. Playmobil Lutherilla on varusteinaan sulkakynä ja Raamattu. Mustaan viittaan ja hattuun puettu hahmo on ollut suosittu tuliainen ja lahja. Lelua ei kuitenkaan ole myynnissä lelukaupoissa, eikä esimerkiksi Playmobilin verkkokaupassa. Sen sijaan sitä on saatavilla Saksan evankelisen kirkon kautta. Suomessa hahmoa on saatavilla esimerkiksi kristillisistä verkkokaupoista. Saksan evankelinen kirkko päätti ottaa Playmobil-Lutherin reformaation juhlavuoden hahmoksi kaksi vuotta sitten.

Tänään on kulunut  500 vuotta aneteesien naulaamisesta. Martti Luther naulasi tai liimasi kuuluisat 95 teesiään Wittenbergin kirkon oveen tasan 500 vuotta sitten 31.10.1517. Teeseissä Luther puuttui aikansa katolisen kirkon epäkohtiin. Luterilaiset kirkot ympäri maailmaa järjestävät tänään ja tällä viikolla juhlajumalanpalveluksia ja muuta merkkivuoden ohjelmaa.

Luther korosti ihmisen pelastumista yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden. Luther pyrki torjumaan kaikki sellaiset ajatukset, joiden mukaan pelastuminen olisi jolain tavalla riippuvainen ihmisen teoista tai ominaisuuksista.

Luther korosti etiikassaan lähimmäisenrakkautta ja Jeesuksen antamaa kultaista sääntöä: kaikki, minkä tahdotte ihmisen tekevän teille, tehkää te heille. Meidän tulee asettua lähimmäisen tilanteeseen ja miettiä, miten toivoisimme itsellemme tehtävän vastaavanlaisessa tilanteessa.

Lutherin mukaan kristinuskon sanoma pitää tuoda kaikkien ulottuville. Raamattu tuli kääntää kansankielelle ja kansa tuli opettaa lukemaan, jotta jokainen voisi itse tutustua Raamattuun. Luther tuki kansan osallistumista jumalanpalvelukseen kansankielellä, virsilaululla ja ehtoollisella molemmissa muodoissaan, viininä ja leipänä. Jumalanpalvelus ei saanut olla vieraskielinen näytelmä, jota seurakunta seuiraa sivusta.

Lutherin aloittama reformaatio on muovannut Suomea monin tavoin: avannut koulutien kaikille ja synnyttänyt suomen kirjakielen. Reformaatio on vaikuttanut niin kieleen, kirkolliseen elämään, koulutusjärjestelmään, yhteiskunnan turvaverkkoihin, kansainvälisiin suhteisiin, tapoihin, taiteisiin, kalenteriin kuin moneen muuhunkin asiaan.

 Download this video free from http://gochattervideos.com/martin-lut...
Our videos are available free of charge so you can show them offline in services, schools, groups or at events etc.

Näin teet Luther-ruusun:  https://lutheranarts.wordpress.com/2015/10/22/how-to-make-a-luther-rose-paper-snowflake-cut-out/?utm_content=buffer9ce22&utm_medium=social&utm_source=facebook.com&utm_campaign=buffer

Viivat

Viikon MakroTex-haasteen aiheena on VIIVAT.

30.10.2017

Yhdet sukat

Sukkia on tässä Löysäpipoisten Kyjy 2017 -haasteessa minulla neulomatta vielä monta paria. Nyt sain yhdet valmiiksi. Tällä kerralla neuloin (1/20) ohuehkosta sinikirjavasta Hot Socks London -langasta kolmosen puikoilla Olga-mallilla varrensuun, muuten aivan tavallista perussukkaa, resoria päälipuolella. Sukat painavat 50 grammaa ja sopinevat noin 37-numeroiseen jalkaan..
Löysäpipoisten Kyjy 2017:ssa on kahdestakymmenestä aloituksesta valmiina 11,5 sukkaparia 
 
1. Olga-sukat sinikirjavasta Hot Socks London -langasta. Aloitettu 26.7. Valmiit 30.10. Paino 50 grammaa.
2. Olga-sukat ruskeakirjavasta Hot Socks London -langasta. Aloitettu 28.7. Valmiit. Paino grammaa.
3. Kerttu-sukat keltaisesta Seiskaveikasta. Aloitettu 30.7. Valmiit 21.10. Paino 97 grammaa.
4. Kerttu-sukat vaaleanpunaisesta Seiskaveikasta. Aloitettu  8.8. Valmiit. Paino grammaa. 
5. Kerttu-sukat valkoisesta Seiskaveikasta. Aloitettu  11.8. Valmiit 28.10. Paino 102 grammaa. 

6. Purjehtijan parhaat punaisesta Seiskaveikasta. Aloitettu 22.8. Valmiit. Paino grammaa.

7. Kerttu-sukat vihreästä Seiskaveikasta. Aloitettu 25.8. Valmiit 28.10. Paino 99 grammaa.

8. Pihlajanmarjasukat Seiskaveikasta. Aloitettu 28.8.  Valmiit 30.8. Paino 73 grammaa.

9. Kerttu-sukat tummanlilasta Seiskaveikasta. Aloitettu 28.8. Valmiit 29.8. Paino 108 grammaa.

10. Kerttu-sukat keltaisesta Seiskaveikasta. Aloitettu 30.8. Valmiit 14.10. Paino 107 grammaa.

11. Junasukat  kirjavasta Strömbegarn sock wool -langasta. Aloitettu 4.9. Valmiit 8.9. Paino 28 grammaa.toiset junasukat Aloitettu Valmiit Paino grammaa.

12. Olga-sukat sinikirjavasta Hot Socks Print -langasta.   Aloitettu 9.9. Valmiit. Paino grammaa.

13. Perussukat Nalle Taikasta. Aloitettu 11.9. Valmiit. Paino grammaa.

14. Perussukat sini-valkoraidallisesta Seiska veikasta. Aloitettu 19.9.Valmiit 22.9. Paino 127 grammaa.

15. Valepalmikkosukat tummanvihreästä Nallesta. Aloitettu 22.9. Valmiit. Paino grammaa.    
16. Olga-sukat sinikirjavasta Nalle Taikasta. Aloitettu 24.9. Valmiit 27.9. Paino 68 grammaa. 
17. Körttisukat viinipunaisesta ja vaaleanpunaisesta Seiskaveikasta. Aloitettu 28.9. Valmiit 8.10 Paino 100  grammaa.
18. Valepalmikkosukat keväänvihreästä Nallesta. Aloitettu 29.9. Valmiit. Paino grammaa.
19. Kierreresorisukat punakirjavasta Jenkasta. Aloitettu 29.9. Valmiit. Paino grammaa.
20. Körttisukat farkunsinisestä Aaposta ja valkoisesta Seiskaveikasta. Aloitettu 29.9. Valmiit 6.10. Paino 71 grammaa.

28.10.2017

Kolmet Kertut

Kolmet Kertut  neuloin samalla mallilla (yhtä monta kerrosta, 11 kuviota ja 47 silmukkaa varressa, sitten 48 silmukkaa),  mutta joka sukkapari on eri painoinen. Valkoiset 102 grammaa, keltaiset 97 grammaa ja vihreät 99 grammaa. Kaikki on neulottu seiskaveikasta kolmen ja puolen puikoilla. Keltaiset ja valkoiset langat ovat Novitan tehtaan pussilankoja, vihreät ihan normaalisti kaupasta ostettu. Vihreät ja valkoiset valmituivat tänään, keltaiset viikko sitten.

Löysäpipoisten Kyjy2017:ssa  on nyt aloitettu kaikki kaksikymmentä työtä eli sukkaparia ja valmiina 10,5 sukkaparia 
 
1. Olga-sukat sinikirjavasta Hot Socks London -langasta. Aloitettu 26.7. Valmiit. Paino grammaa.
2. Olga-sukat ruskeakirjavasta Hot Socks London -langasta. Aloitettu 28.7. Valmiit. Paino grammaa.
3. Kerttu-sukat keltaisesta Seiskaveikasta. Aloitettu 30.7. Valmiit 21.10. Paino 97 grammaa.
4. Kerttu-sukat vaaleanpunaisesta Seiskaveikasta. Aloitettu  8.8. Valmiit. Paino grammaa. 
5. Kerttu-sukat valkoisesta Seiskaveikasta. Aloitettu  11.8. Valmiit 28.10. Paino 102 grammaa. 

6. Purjehtijan parhaat punaisesta Seiskaveikasta. Aloitettu 22.8. Valmiit. Paino grammaa.

7. Kerttu-sukat vihreästä Seiskaveikasta. Aloitettu 25.8. Valmiit 28.10. Paino 99 grammaa.

8. Pihlajanmarjasukat Seiskaveikasta. Aloitettu 28.8.  Valmiit 30.8. Paino 73 grammaa.

9. Kerttu-sukat tummanlilasta Seiskaveikasta. Aloitettu 28.8. Valmiit 29.8. Paino 108 grammaa.

10. Kerttu-sukat keltaisesta Seiskaveikasta. Aloitettu 30.8. Valmiit 14.10. Paino 107 grammaa.

11. Junasukat  kirjavasta Strömbegarn sock wool -langasta. Aloitettu 4.9. Valmiit 8.9. Paino 28 grammaa.toiset junasukat Aloitettu Valmiit Paino grammaa.

12. Olga-sukat sinikirjavasta Hot Socks Print -langasta.   Aloitettu 9.9. Valmiit. Paino grammaa.

13. Perussukat Nalle Taikasta. Aloitettu 11.9. Valmiit. Paino grammaa.

14. Perussukat sini-valkoraidallisesta Seiska veikasta. Aloitettu 19.9.Valmiit 22.9. Paino 127 grammaa.

15. Valepalmikkosukat tummanvihreästä Nallesta. Aloitettu 22.9. Valmiit. Paino grammaa.    
16. Olga-sukat sinikirjavasta Nalle Taikasta. Aloitettu 24.9. Valmiit 27.9. Paino 68 grammaa. 
17. Körttisukat viinipunaisesta ja vaaleanpunaisesta Seiskaveikasta. Aloitettu 28.9. Valmiit 8.10 Paino 100  grammaa.
18. Valepalmikkosukat keväänvihreästä Nallesta. Aloitettu 29.9. Valmiit. Paino grammaa.
19. Kierreresorisukat punakirjavasta Jenkasta. Aloitettu 29.9. Valmiit. Paino grammaa.
20. Körttisukat farkunsinisestä Aaposta ja valkoisesta Seiskaveikasta. Aloitettu 29.9. Valmiit 6.10. Paino 71 grammaa.




27.10.2017

Hammaskeiju

Hasmmaskeiju on Eve Hietamiehen Pasasen perheestä kertova  kolmas teos Yösyötön ja Tarhapäivän jälkeen. (Otava 2017).  Paavosta on tullut ekaluokkalainen. Isä Antti on töissä ja Paavon pitäisi olla koulun jälkeen iltapäiväkerhossa, mutta hän ei siellä viihdy. Yksinäiset kouluunlähdöt aamuisin aiheuttavat kaikenlaista kuten yöpuvussa kouluunmenoa. Mm. Paavolta lähti kaupassa hammas, jota sitten lattialta kontaten etsittiin yhteisvoimin.
Tapahtuu kaikenlaista myös Antti-isän elämässä Ennin suhteen ja pikkuveljensä  kehitysvammaisen Jannen kanssa ja Pipokin tulee kuvioihin. Taas istutaan puistossa:  Antti ja naisporukka. Kirjassa mennään naimisiin, syntyy lapsi, vaan ei kuolla. Humoristista, itkettävää, surullista, koskettavaa, elämää. Eve Hietamies osaa kirjoittaa!

- Sotakirkon lähellä on kohta Sedna-juhlat, Paavo sanoi.
- Mennään katsomaan.
- Mikä hiton Sedna?
- Ope kertoi. Se ehkä poltetaan siellä. 
- Kuka?
- Sedna!
Pysähdyin ja Charliekin pysähtyi. Koira katseli pää kallellaan Paavoa, jonka toisessa suupielessä roikkui edelleen heijastin..
Tökkäsin sen nenään sormella. - Ei ole olemassaakaan mitään Sednaa.
Paavo suuttui. - Ei opettajat saa valehdella. Sedna syttyy palamaan ehkä niistä kynttilöistä. Mä haluaisin nähdä. 
Tajusin äkkiä. - Tarkoitako Luciaa? Sitä, jolla on kynttilät päässä? Ei siellä ketään polteta! Se kävelee kirkon portaat alas.

Kyyneleisenä luin, nauttien tämänkin kirjan.

Tämä kirja osuu Helmet-lukuhaasteen 2017  kohtiin
1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis
4. Kirja lisää hyvinvointiasi
20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö
25. Kirja, jossa kukaan ei kuole
38. Kirjassa mennään naimisiin
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit
49. Vuoden 2017 uutuuskirja     

26.10.2017

Näin se maa muuttuu

Eilen, siis keskiviikkona olin vielä mökillä pihahommissa mm. haravoimassa ja laittamassa mökkiä talviteloilleen.
Kotimatkalla näin leikkuupuimurin puimassa härkäpapua. Edellisenä päivänä lähistöltä oli puitu rypsiä. Viime hetkillä korjataan ennen lumen tuloa, ehkä eläinten ruoaksi, jolleivat nämä ole edes kypsyneet eikä näitä pysty muuten käyttämään.
Tänään maailma näyttää erilaiselta: valkoista ja harmaata, koska lunta pyrytteli koko päivän. Ainakin tänään tällaista!

24.10.2017

Tarhapäivä

Taas mökillä! Olen ollut tekemässä viimeisiä syystöitä ennen lumen tuloa. Haravoin pihaa ja kärräsin lehtiä kompostiin. Keräsin pitkin kesää tuulen lennättämiä risuja kasaan. Samaan kasaan päätyivät sireenien, omenapuun ja kirsikkapuun oksia ja marjapensaiden siivousta. Tänään poltin nuo risut nuotiossa.
Monenlaista muutakin hommaa tein: Laitoin hiirille pari lossaa ja rotanmyrkkyä vajaan, tyhjensin huussisaavin, käänsin veneen, tyhjensin saunasta vedet, suojasin omena- ja päärynäpuut, siivoilin tavaroita talvisäilöön, tyhjensin ja sulatin jääkaapin. Vien kukat mökiltä kotiin, koska tänne ei jää edes peruslämpöä. Tämä ei ole talviasuttava.

Tein mangoldikastiketta eilen poimimistani mangoldeista. Onneksi hain, sillä viime yönä oli ollut kolme astetta pakkasta. Kiehautin mangoldia vähässä vedessä, valutin veden pois,  silppusin kattilassa lusikalla ( jolla sekoittelin muutenkin kastikkeen)  mangoldien lehdet, ja jätin silputun kattilan toiseen reunaan. Sulatin kattilassa noin 2 rkl voita ja lisäsin 2 kukkuraista rkl vehnäjauhoja, sekoitin  tahnaksi ja lisäsin 2 dl laktoositonta ruokakermaa,  ja pari pyöräytystä maustemyllystä mustapippurijauhetta ja valkopippurijauhetta hieman sekä noin 0,5 tl suolaa. Haudutin kymmenkunta minuuttia ja lisäsin kuivattua mäkimeiramia.
Tulin jo eilen mökille ja niin eilisiltana ja tänä aamuna ennen uloslähtöä luin Eve Hietamiehen kirjan Tarhapäivä (Otava 2012). Tuo kirja on jatkoa Yösyötölle. Yösyötön vauva, Paavo, on jo viisivuotias päiväkotilainen. Isä Antti käy töissä. Yhtäkkiä perheen elämä mullistuu, kun ystävä Enni joutuu onnettomuuteen ja hänen tyttärensä Terttu yllättäen tulee Pasasen perheeseen tilapäisjäseneksi.
Kirjan nimi Tarhapäivä ei välttämättä ole aivan onnistunut. En kyllä keksinyt tilalle mitään sopivampaakaan. Kirja itsessään on mukavaa luettavaa, huumoria, lapsiperheen arkea. Suosittelen.
Ps. Kirjassakin oltiin nuotiolla.

Kirja osuu Helmet-lukuhaasteen 2015 kohtiin
4. Kirja lisää hyvinvointiasi
10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis
20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö
28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan
38. Kirjassa mennään naimisiin
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit

Hassua eli kummallista, omituista tänä syksynä.

Tuoksuvadelma eli  tuoksuvattu eli koristevadelma kukkii vielä lokakuun lopulla. Tämä vuosi on ollut vallan kummallinen kasvien suhteen. Ensin ne eivät ole aikoneetkaan kasvaa, sitten hyvin myöhään. Tänä vuonna eivät edes ole maa-artisokat kukkineet tähän mennessä. Molemmat, niin koristevatut kuin maa-artisokan varret leikkasin nyt. Koristevattujen viime vuoden versot eli tänä vuonna kukkineet katkaisin juuresta poikki ja uudet tämänvuotiset noin metrin pituisiksi.  
Koristevattu on myös hirveän sitkeä, isojuurinen ja erittäin vaikea hävittää. Pitkin kesää sen pieniä alkuja revin pois, kun se tuppaa kasvamaan sielläkin, minne sen ei tarvitse levitä.
Maa-artisokat leikkasin viidestä kymmeneen sentin korkuisiksi. Maa-artisokan mukulat jätin vielä maahan. Normaaleina vuosina ne on jo syyskuussa nostettu, isot otettu syötäviksi ja pienet istutettu takaisin maahan. Ne sitten kasvattavat seuraavana kesänä uuden varren ja toivottavasti paljon mukuloita. Tosin vesimyyrälläkin on ollut tänä syksynä herkkuhetkensä maa-artisokan parissa: monta vartta oli syöty poikki maan sisässä ja maa-artisokan mukulat viety.

20.10.2017

Luther- ja muita pipareita

Olin taas mökillä pari päivää syystöitä tekemässä. Tyhjensin kompostin mullat kasvimaalle ja kukkapenkeille, haravoin ja kuljettelin puiden lehtiä kottikärryillä nyt tyhjentyneeseen kompostiin. Siivoilin tavaroita myös talvisäilöön pakkasten alta ja siivoilin muutenkin talvea varten mökkiä.

Kävin myös noina parina päivänä suppiksia poimimassa. Nautin metsäkävelystä pehmeillä sammalikoilla. Keräilin viimeiset kukkivat kasvit puutarhasta: kehäkukkia ja kurkumaa ja niiden seuraksi minttua ja sitruunamelissaa, ennen kuin pakkaset hävittävät nuo. Irroittelin japaninruusukvittenien hedelmät, jotka sitten kotona teen hilloksi. Tosin kvittenit jäivät tänä vuonna suurimmaksi osaksi vihreiksi ja tosi pieniksi.
Torstaiaamuna lastasin auton täyteen ja ajelin kotiin, jonne juuri oli tullut neljä lastenlasta lomanviettoon.
Torstaina leivoimme heidän kanssaan näitä ns. naanleipiä.  Taikinaan laitoin 2 tl suolaa, 1 rkl leivinjauhetta,  0,5 l jogurttia ja vehnäjauhoja niin paljon, että tuli hyvä taikina, vaivasin hyvin ja jaoin moneen osaan, palloiksi ja niin ohueksi kuin mahdollista kaulittiin ja lopuksi vielä käsissä kääntelin ennen kuumalle kuivalle pannulle laittoa. Paistettiin 2 minuuttia kummaltakin puolelta ja valmis leipä. Maukasta ne ovat etenkin kuumana vastapaistettuna - ja kyllä nuo leivät tekivätkin kauppansa!
Tänään perjantaina kävimme leikkipuistoreissulla. Sinne oli mukava kulkea peikkometsän läpi. (Paitsi minä kuljin tietä myöten, koska liikuin polkupyörällä - kantapää ei oikein tykkää tiellä kävelemisestä vieläkään muilla jalkineilla kuin crocseilla.)Tuossa puistossa on  monenlaisia vempeleitä, jotka kiinnostivat isompiakin lapsia.
Ja iso mänty hyvänä kiipelipuuna.

Meidän ollessa retkellä, pappa oli tehnyt ison satsin lihapullia lounaaksi. Maistuvia olivat!
Iltapäivällä lapset leipoivat pipareita. Kun eilen illalla leivoimme leipiä, pienin sanoi, että hän haluaa tehdä pipareita. No, eihän niitä aivan heti voi leipoa. Niinpä illalla tein perinteisen kardemummapiparireseptini mukaan kaksinkertaisen piparitaikinan. Tänään toisen puolen taikinasta laitoin neljään osaan, jokaiselle lapselle samankokoisen möykyn. Lapset saivat leipoa, mitä halusivat tai syödä taikinan, jos se olisi paremmin maistunut. Eipä kovin paljon taikinaa suuhun joutanut, niin innokasta leipuriporukkaa he olivat. Ja pipareita riittänee vielä kotiinvietäväksikin.

Illalla olin lasten äidin kanssa katsomassa Yösyöttö-elokuvan. Olipa tuo erilainen kuin kirja, jonka olin lukenut aikaisemmin. Kotiinpalattuamme olimme iloisia, kun pappa oli hoidellut lapset jo hammaspesua myöten koti yöpuuta. 
Loput piparitaikinasta saivat Luther-muodon iltamyöhällä. Jo vuosi sitten ostin piparintekoa varten Luthet-muotin. Tällä nyt tein juhlapipareita. Teesien naulaamisesta on kulunut 500 vuotta 31.10. Silloin Martti Luther, reformaattorimme, naulasi nuo teesit,  näin kerrotaan (totta vai tarua tuo paikka), Wittenbergin linnan kirkon oveen.

18.10.2017

Rakkaus väkevä kuin kuolema



Lähetysseuran musiikki- ja taidetoiminnan koordinaattori Päivi Mattila teki tositapahtumiin pohjautuvan musikaalin Amalian kutsumus Amalia Starckin elämästä ja kutsumuksesta. Tänä vuonna Rakkaus väkevä kuin kuolema –romaani julkaistiin Amaliasta (Suomen Lähetysseura 2017).

Kirja on tositapahtumiin pohjautuva historiallinen romaani suomalaisesta sinnikkäästä naisesta, joka lähti rakkaansa perään Namibiaan lähetystyöhön 1800-luvun loppupuolella. Kirjan perustiedot ovat dokumentoitua historiaa, mutta sen sisään kehitelty draama on fiktiota.



Amalia Starck syntyi vuonna 1841 Räisälän kappalaisen perheeseen. 26-vuotiaana hän joutui avioitumaan itseään reilusti vanhemman Padasjoen kirkkoherra Magnus Ingmanin, leskimiehen, jolla oli monta lasta. Vajaan vuoden kuluttua Amalia jäi itse leskeksi ja lapsipuoltensa huoltajaksi.  

Oltuaan pari vuotta leskenä Amalia tapasi lähetysoppilas Gustav Mauritz Skoglundin, joka oli lähdössä Ambomaalle 1870. He kihlautuivat ja Amalia joutui jäämään Suomeen kymmeneksi vuodeksi odottamaan pääsyä sulhasensa luokse. 

Amalia ja Gustaf menivät naimisiin heti Amalian saavuttua Ambomaalle. Viiden viikon kuluttua häistä Gustaf sairastui ja kuoli. Amalia oli toistamiseen leski.

Parin vuoden kuluttua Amalia solmi kolmannen avioliittonsa leskeksi jääneen saksalaisen lähetyssaarnaaja Philipp Diehlin kanssa. He saivat yhdessä kaksi lasta. Amalia Diehl, o.s. Starck, ent. Skoglund, ent. Ingman, kuoli vuonna 1906 Hereromaalla 65-vuotiaana.
Amalian lähetystyöjakso jakautui kahteen osaan. Ensin hän palveli Ambomaalla, sitten Hereromaalla.
Luin mielenkiinnolla lähes yhtäjaksoisesti koko teoksen.


Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen 2017 kohtiin:
1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis
4. Kirja lisää hyvinvointiasi
9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja
11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja
18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa
21. Sankaritarina
26. Sukutarina    
30. Kirjan nimessä on tunne
34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt
36. Elämäkerta tai muistelmateos
38. Kirjassa mennään naimisiin
44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta    
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit
49. Vuoden 2017 uutuuskirja