Sivun näyttöjä yhteensä

31.3.2023

Nokkoset


 Neuloin Nokkoset-sukat Marttojen parhaat sukat kirjan ohjeen mukaan. Ohjeen oli suunnitellut Rauni Kukkola. Nämä ovat valepatenttineulosta olevat sukat, joissa on ranskalainen kantapää ja sädekavennus terässä. Sukat neuloin tumman vihreästä Novitan wool rescue -langasta, jota löysin jämistä. Jännitin, riittääkö lanka, kun se oli monena pätkänä. Alle metri jäi! Sukat painavat 100 grammaa. Neuloin 48 silmukalla 3,5 puikoilla. 

30.3.2023

Pullopostia Seilin saarelta

Susan Heikkinen kirjoitti kirjan Pullopostia Seilin saarelta, potilas numero 43 (2020 SKS). Susan Heikkisen teoksessa paneudutaan Seilin saarelta löytyneiden lasipullojen arvoitukseen.

Vuonna 2010 Seilin saarella työskennellyt Turun yliopiston professori Ilppo Vuorinen, joka johti Saaristomeren tutkimuslaitosta, lähti kävelylle ja löysi saaren kallionkolosta peltirasian, jonka sisällä oli lasipulloja. Lasipullojen sisällä oli jonkun Seilin saarella asuneen potilaan vanhoja kirjoituksia. Kahdeksan vuoden kuluttua oli ilmaantunut toimittaja, joka halusi, että pullot avattaisiin ja hän tekisi jutun niistä lehteensä. Kun tutkittiin, löytyi saaren hautausmaan rististä nimi Saima Rahkonen ja selvisi hänen olleen Viipurista, potilas numero 43. Tästä lähti tutkimus liikkeelle. 

Saima oli syntynyt 1903 työläisperheeseen Suurperon kylässä Viipurissa. Samassa kylässä, jossa toki häntä vanhempi iso-isäni oli elänyt lapsena. Työnteon  hän aloitti jo nuorena lapsenhoidolla ja piikomalla, eikä ehtinyt kansakoulua käydä kuin pari vuotta. Saima yritti ottaa hengiltä työtoveerinsa pikaistuksissaan ja joutui vankilaan ja sitten mielisairaalaan. Saima vietti lähes koko aikuisikänsä mielisairaaloissa skitrofreenikkona.  Saima kuoli Seilissä 56-vuotiaana 1959. 

Kirja kertoi mielenkiintoisella tavalla tutkimusta ja löytöjä ja mieleltään järkkyneen Saiman historiaa. samalla se on hieno tietoteos mielenterveyden historiasta.

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen 2023 kohtaan 14. Kirja kertoo terveydenhuollosta.


 

28.3.2023

Olgat uudenvärisestä Nalle Taikasta


 Neuloin Novitan Nalle Taika pussilangasta Olgat kolmosen puikoilla. Nyt minulla oli aluksi varressa 64 silmukkaa varsinaisessa Olga-kuviossa. Aluksi kaksi kerrosta nurjaa, sitten kuvio.

1. Kerros: kaksi takaa oikein yhteen, viisi oikein, langankierto, kaksi oikein, langankierto, viisi oikein, kaksi oikein yhteen. Nämä joka puikolla. 

2. Kerros: yksi takaa oikein, kaikki oikein. Nämä jokaisella puikolla.

Kymmenen x 2 kerrosta. Sitten kaksi takaa oikein yhteen, oikein, kunnes, kaksi käljellä jotka oikein yhteen. Seuraava kerros oikein, sitten uudelleen kavennuskerros. Nyt silukoita 12 puikollaan. 20 kerrosta resoria kaksi oikein, kaksi nurin. Vahvistettu kantapää. Terässä puikollaan 12 silmukkaa kavennusten jälkeen. Kärjessä leveä nauhakavennus. Sukat painavat 68 grammaa. 


Jo 3 kuukautta tätä vuotta ja kaksi kiloa lankaa vasta neulottu!

26.3.2023

Kasukka

Marianpäivä eli Marian ilmestyspäivä oli 25.3. eli tasan yhdeksän kuukautta ennen joulua. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa sitä juhlistetaan kuitenkin tänä vuonna vasta 26.3. Syynä on käytännöllisyys. Kirkollisia juhlapyhiä vietetään modernista elämänmenosta johtuen usein virallista päivää lähimpänä sunnuntaina.Marian ilmestyspäivä liittyy joulun tapahtumiin. Pyhäpäivän aiheena on se, kuinka enkeli Gabriel ilmestyy neitsyt Marialle ilmoittamaan Jeesuksen syntymisestä.
 
Marianpäivänä toimitin messun. Minulla oli ylläni vanha kasukka. Messukasukka on kirkollinen vaatekappale ja puku. Sitä käytetään ainoastaan ehtoollisjumalanpalveluksessa eli messussa ja silloinkin sitä käyttää vain liturgi, joka johtaa messua. Messukasukka on kirkollisista vaatteista arvokkain, joka johtuu siitä että se on yleensä tehty kalliista materiaaleista, silkistä, villasta... Yleensä kasukka on koristeltu kuvioin ja kristillisin symbolein.
Kasukka tulee latinankielen sanasta casula, joka merkitsee pientä taloa, sananmukaisesti telttaa, ja nimitys johtuneekin sen telttamaisesta ulkonäöstä. Yksi kuvio messukasukassa on useimmiten sama: kasukan taakse on kuvattu latinalainen risti muistutukseksi siitä, että Kristus on ehtoollispöydän todellinen valtias, jota pappi vain edustaa.
Tämä messukasukka on 1600-luvun lopulta tai 1700-luvun alusta. koska niiltä ajoin siitä löytyy Pukkilan seurakunnan inventaariluetteloista maininta. Kasukka on entisöity 1980-luvulla. Tätä arvokasta kasukkaa käytetään ainoastaan kuuden kynttilän pyhäpäivinä eli kaikkein suurimpina juhlapyhinä kuten esimerkiksi jouluna, pääsiäisenä ja helluntaina sekä Marianpäivänä ja kynttilänpäivänä. Kuusi kynttilää eli kolmen kerrannaisuus ( pyhä kolminaisuus: Isä, Poika, Pyhä Henki) käytetään siis suurina Kristus-juhlina.

25.3.2023

Jämälankasukat IV

Viimeinen neule Löysäpipoisten Jouluyöstä juhannusyöhön - haasteeseen valmistui. Keltaisensävyisistä jämälangoista neuloin 48 silmukalla perussukat itselleni saapassukiksi. Keltaiset jämälangat menivät kaikki eikä täysissäkään kerissä ole enää keltaista seiskaveikan vahvuista lankaa. 

Näissä sukissa 10 kerrosta resoria yksi takaa oikein, yksi nurin. Vahvistettu kantapää ja kärjessä leveä nauhakavennus. Raidat viisi kerrosta väriä ja sitten oranssilla yksi kerros. Sukat painavat 95 grammaa. Olipa päättelemistä näissä, kun keltaiset pieninä pätkinä viiden kerroksen sisälläkin!

Löysäpipoisten JyJy 2023 aloitetut ja valmiit:

1Jämälankalapaset lapselle. Aloitettu 26.12. Valmiit 26.12. Paino 52 grammaa.

2. Kämmekkäät. Aloitettu 28.12. Valmiit 30.12. Paino 43 grammaa. + toiset kämmekkäät. Aloitettu 31.12. ja valmiit 31.12. 43 grammaa, yhteensä 86 grammaa.

3. Resoripipo. Aloitettu 27.12. Valmis 28.12. Paino 85 grammaa.

4. Miesten sukat. Aloitettu 3.1. Valmiit 4.1. Paino 111 grammaa. 

5. Liivi. Aloitettu 17.2. Valmis 5.3. Paino 266 grammaa.

6. Makkarasäärystimet. Aloitettu 9.1. Valmiit 12.1. Paino 119 grammaa.

7Lasten lapaset. Aloitettu 30.12. Valmiit 1.1. Paino 28 grammaa + pienet lapaset. Aloitettu 2.1.  

Valmiit 2.1. Paino 28 grammaa. Yhteensä 56 grammaa.

8. Ystävänpäiväsukat I. Aloitettu 25.1. Valmiit 9.2. Paino 131 grammaa.

9. Ystävänpäiväsukat II. Aloitettu 26.1. Valmiit 9.2. Paino 134 grammaa.

10. Raitasukat. Aloitettu 7.1. Valmiit 8.1. Paino 110 grammaa.

11. Hiirenhammassukat. Aloitettu 16.1. Valmiit 17.1. Paino 84 grammaa.

12. Olgat Nallesta. Aloitettu 18.1. Valmiit 23.1. Paino 68 grammaa.

13. Jämälankasukat. Aloitettu 24.1. Valmiit 24.1. Paino 66 grammaa.

14. Jämälankasukat II. Aloitettu 25.1. Valmiit 31.1. Paino 94 grammaa.

15. Jämälankasukat III. Aloitettu 1.2. Valmiit 15.2 Paino 119  grammaa.

16.  Kevään kuiskaus -sukat. Aloitettu 11.2. Valmiit 14.2. Paino 92 grammaa.

17. Pipo Hygge-langasta. Aloitettu 16.2. Valmis 16.2.  Paino 155 grammaa.

18. Lapaset vihreästä Nalle Taikasta. Aloitettu 17.2. Valmiit 26.2. Paino 49 garmmaa. + lapaset sinisestä Nalle Taikasta. Aloitettu 10.3. Valmiit 12.3. Paino 47 grammaa. Yhteensä paino 96 grammaa.

19. Hygge-pipo II. Aloitettu 27.2. Valmis 7.3. Paino 169 grammaa.

20. Jämälankasukat IV. Aloitettu 27.2. Valmiit 25.3. Paino 95 grammaa


22.3.2023

Varjele varjoani

Anna Soudikovan kirja Varjele varjoani (Atena / Otava 2022) kertoo fiktiivisesti Annan ja hänen perheensä elämää. Vera ja Georgi ja Nina-tytär asuivat kommunalkassa, jonka elämää kuvataan ennen Suomeen muuttoa.

Opettaja Anna Soudakova on venäläissyntyinen kirjailija. Hän asui Pietarissa 8-vuotiaaksi. Annan isoäidin puoleisessa suvussa on suomalaisia juuria. Kun presidentti Mauno Koivisto vuonna 1990 antoi inkeriläisille ja muille suomensukuisille luvan muuttaa Suomeen, myös Annan perhe pakkasi tavarat ja muutti seuraavana vuoden lopulla Pietarista Turkuun. Anna varttui Varissuolla, jossa asuin myös itse kymmenkunta vuotta. Näin ollen osa kirjan paikoista on minulle tuttua.

Mielenkiintoinen kirja. Maahanmuuttaja on aina maahanmuuttaja, vaikka miten sopeutuisi uuteen. Tausta kulkee mukana elämässä ja ajatuksissa. Kirjan luvuissa lyhyehköt kertomukset vaihtuvat eri vuosien mukaan myös takautuvasti.

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen 2023 kohtaan 9. Kirjan kirjailija kuuluu vähemmistöön ja kirja kertoo tästä vähemmistöstä.

17.3.2023

Pulkkamäessä

Maailman pisin pulkkamäki kutsui taas.  Kiipesin Saariselän kylästä pulkkamäen reunaa ylös Kaunispäälle. Siellä kävin kolmiomittaustornissakin kuvailemassa maisemia. Tornissa oli merkittynä eri tuntureiden paikat, joten pystyi ne hyvin paikallistamaan. Oli tänään kirkas aurinkoinen sää, joten näkyvyys oli hyvä pitkälle.

 

Olen ehtinyt hiihtää hieman yli sata kilometriä tällä Saariselkä-viikolla, vaikka perjantai jäikin väliin hiihdosta. 
Torstaina hiihdin Moitakuruun ja poikkesin paluumatkalla Vellinsärpimessäkin. Moitakurussa päivätuvan kahvila tarjosi maukasta porokeittoa ja hyvää hapatettua sämpylää. Porokeitto ei vain sopinut vatsalleni, joten viime yö ja tämä aamupäiväkin meni potiessa laktoosin aiheuttamaa vaivaa. Silti keitto kannatti nauttia!

Vellinsärpimeen ei oltu lumisateen jälkeen ajettu latuja, ainoastaan pari oli hiihtänyt ennen minua latu-uran sinne tuon noin 1.5 km, joten lumi kasteli kunnolla monot. Muutoin oli mukava hiihtopäivä tuo torstai. Ei ollut liian kylmäkään, viitisen astetta,  eikä tuullutkaan paljon.

15.3.2023

Kappelin asukkina

Saariselän Pyhän Paavalin ekumeeninen kappeli on vihitty käyttöönsä syksyllä 1996.
Alttaritaulu vaihtuu luonnon mukaan. Nyt luminen maisema.
Ortodoksinen kirkko on lahjoittanut tämän Pyhää Paavalin ikonin.
Tunturipapin työhön kuuluu pitää kappelissa tilaisuus joka ilta kello 19. Kappelin tapaamisten lisäksi kierrellä jutustamassa, kohtaamassa eri puolilla kylää ja hiihtomaastoja, laavuja ja päivätupia sekä kahviloita, kuten Savottakahvila, Kiilopää, Kaunispää ..

Sunnuntaina vein mainoksia kävellen tässä keskustassa kauppoihin ja hotelleihin. Hiihdin sentään Laanilaan asti Savottakahvilalle. Illalka oli kappelissa messu. Sain raumalaisen vapaaehtoisen säestämään virret. Kiitos hänelle avuliaisuudesta.

Maanantaina oli sitten jo pitempi hiihto. Hiihdin Rumakurun päivätuville juttelemaan ja Luulammille asti. Paljon väkeä liikkumassa. Jokaista vastaantulijaa tervehdin: moi, moi.
Illalla kappelissa laulu-ilta. En osaa laulaa, niin minulla on oma kanttori mukana: pieni kaiutin ja kännykän avulla youtubesta löytyvät virret hengelliset laulut.

Tiistaina innostuin hiihtämään Ahopäiden kautta Kiilopäälle. Siellä juttelin jonkin aikaa, join teetä ja lähdin kohti Muotkanmajaa Sivakkaojan laavun kautta. Laavulla syötin kuukkelia ja kohtasin poronkin.

Toki taas olin keskustelemassa makkaranpaistajien kanssa ja lepäämässä hetken. Muotkanmajalle vein mainoksia ja minulle tarjottiin mukillinen teetä. Ehdin jutella sielläkin ja kutsua kappeliin.  Viimeinen hiihtomatka olikin kohti Saariselkää. Toki vielä pysähdyin evästelemään Rautulammen kodalle. 
30 kilometrin hiihtopäivä tuntui taas hartiossakin. Illalla kappelissa oli aiheena vaellus Santiago de Compostelaan. Taas oli apuna musiikissa samainen raumalainen.

Keskiviikkoaamuna heräsin auran kolinaan. Nousin kohtalaisen pian ja jo ennen aamupalaa kävin lapiomassa auran jättämät kasat ja lakaisemassa kappelin portaat. Olipa tiukassa katolta pudonnut kasa portailla! Toisenkin kerran lapioin ja harjasin. Tein myös kapean kävelyreitin kappelin edestä kävelytielle asti.
Kappeliin tulee väkeä silloin tällöin ja on mukava keskustella heidän kanssaan, jos sitä hiljentymisen ohella haluavat.

Asustan siis kappelin sakastissa, jonka sohvassa nukun.  Keittomahdollisuus on kappelin puolella. Astioita ei täällä ole kuin kahvitusvälineitä. Syvää eli keittolautastakaan ei löytynyt. Mutta hyvin olen pärjännyt tähän asti. 

13.3.2023

Saariselällä


Matka Saariselälle alkoi lauantaina illansuussa kotoa ensin omalla autolla juna-asemalle, jossa mies vielä kantoi painavan suksipussini junaan. Tikkurilassa oli vaihto lentokentälle menevään junaan monien rullaportaiden ja käytävien kautta. Olipa ystävällisiä kanssakulkijoita, jotka suttoivst kantamuksissa. 
Lentokentällä sitten raahasin pussia perässäni pitkät matkat, kunnes löysin ensimmäiset kärryt. Alkoi helpottaa. Ja lähtevissä sain vihdoin luovuttaa pussin kuljetukseen kaikkine 21 kiloineen. 
Nyt turvatarkastuksessa sai kuljettaa vesipullonkin eikä tarvinnut kaivaa tavaroista enää mitään esille, vaan uusi tekniikka tutki ne muutoin. Helpotti matkantekoa.
Lento oli tunnin myöhässä lähdöstä, joten olin vasta lähes puolen yön paikkeilla majapaikassani kappelin sakastissa. 
Kun kappeli on auki yötä päivää, niin yllätyksekseni siellä oli kolme naista miltei majoittuneina. 
Tunturipappina toimin tämän viikon. Joka ilta on messu tai muuta ohjelmaa klo 19. Päivisin hiuhtelen ja tapaan ihmisiä tulipaikoilla tai kahviloissa tai täällä kappelissa.
Tästä anorakista pappi tunnistetaan.

Alttaritaulu muuttuu luonnon muutosten mukaan.
Saariselän Pyhän Paavalin kappeli.

12.3.2023

Lapaset Nallesta

Lentokoneessa lopettelin näiden neulomisen 11.3. Olin edellisenä päivänä aloitellut taas samanlaiset Nalle Taikasta kuin edellisetkin, nyt sinisenvoittoisesta pussilangasta intialaisella peukalokiilamallilla. Tänään löysin matkatavaroistani tylppäkärkisen neulan, jotta sain pääteltyä langanpäät. Paino tulee myöhemmin, koska vaakaa täällä ei ole enkäkehtaa mennä kaupan vaa`alle punnitsemaan. Peukalossa on 21 silmukkaa, lapasessa 44. Paino 47 grammaa.

Löysäpipoisten JyJy 2023 aloitetut ja valmiit:
1Jämälankalapaset lapselle. Aloitettu 26.12. Valmiit 26.12. Paino 52 grammaa.
2. Kämmekkäät. Aloitettu 28.12. Valmiit 30.12. Paino 43 grammaa. + toiset kämmekkäät. Aloitettu 31.12. ja valmiit 31.12. 43 grammaa, yhteensä 86 grammaa.
3. Resoripipo. Aloitettu 27.12. Valmis 28.12. Paino 85 grammaa.
4. Miesten sukat. Aloitettu 3.1. Valmiit 4.1. Paino 111 grammaa. 
5. Liivi. Aloitettu 17.2. Valmis. Paino grammaa.
6. Makkarasäärystimet. Aloitettu 9.1. Valmiit 12.1. Paino 119 grammaa.
7. Lasten lapaset. Aloitettu 30.12. Valmiit 1.1. Paino 28 grammaa + pienet lapaset. Aloitettu 2.1.  
Valmiit 2.1. Paino 28 grammaa. Yhteensä 56 grammaa.
8. Ystävänpäiväsukat I. Aloitettu 25.1. Valmiit 9.2. Paino 131 grammaa.

9. Ystävänpäiväsukat II. Aloitettu 26.1. Valmiit 9.2. Paino 134 grammaa.

10. Raitasukat. Aloitettu 7.1. Valmiit 8.1. Paino 110 grammaa.

11. Hiirenhammassukat. Aloitettu 16.1. Valmiit 17.1. Paino 84 grammaa.

12. Olgat Nallesta. Aloitettu 18.1. Valmiit 23.1. Paino 68 grammaa.

13. Jämälankasukat. Aloitettu 24.1. Valmiit 24.1. Paino 66 grammaa.

14. Jämälankasukat II. Aloitettu 25.1. Valmiit 31.1. Paino 94 grammaa.

15. Jämälankasukat III. Aloitettu 1.2. Valmiit 15.2 Paino 119  grammaa.

16.  Kevään kuiskaus -sukat. Aloitettu 11.2. Valmiit 14.2. Paino 92 grammaa.

17. Pipo Hygge-langasta. Aloitettu 16.2. Valmis 16.2.  Paino 155 grammaa.

18. Lapaset vihreästä Nalle Taikasta. Aloitettu 17.2. Valmiit 26.2. Paino 49 garmmaa. + lapaset sinisestä Nalle Taikasta. Aloitettu 10.3. Valmiit 12.3. Paino 47 grammaa. Yhteensä paino 96 grammaa.

19. Hygge-pipo II. Aloitettu 27.2. Valmis 7.3. Paino 169 grammaa.

20. Jämälankasukat IV. Aloitettu 27.2. Valmiit. Paino grammaa

10.3.2023

Aurinkoista mökillä


Tänään käväisin mökillä. Oli mukava aurinkoinen päivä kuljeskella mökin pihapiirissä tutkailemassa, mitä kuukauden sisään oli tapahtunut. Lunta oli tullut lisää hieman. Toki vielä pystyi hyvin liikkumaan Kuomilla eikä lumi mennyt jalkineen suusta sisään.
Pupuset olivat tallustelleet pitkin pihamaata ahkerasti. Vajassa oli lossaan jäänyt vain yksi hiiri, vaikka kaikki lossat olivat tyhjennetty syötistä. Haukka oli jäänyt kiinni sähköjohtoihin jo kesällä. Nyt yllätyin, kun se roikkui keppinsä päässä, eikä enää kieppunutkaan sähköjohdoissa. 
Lunta oli hieman katoilla, mutta kasvihuoneen päällä ei ollut lainkaan. Pressu kasvihuoneen päällä on ollut hyvä liukumäki lumellekin.
  
Järvellä oli pilkkijöitä. Kun juttelin heidän kanssaan, kertoivat, että tiesivät kyllä hyvin syöntipaikat, vaikka olivat tulleet pitemmältä. Olivat käyneet usein täällä pilkkimässä. Juuri meidänkin laiturin edessä olivat tehneet monta avantoa sähköisellä kairalla. Sillä tuli nopeasti tuo reikä 40-senttiseen jäähän.

Sytytin  tulen kaminaan ja lämmitin pakastimesta löytyneen sopan lounasateriaksi. Tyhjensin pakastimesta vihdoin viimeiset ruoat ja marjat, jotka kaikki vein kotiin. Kylmälaukullisen sain vielä tälläkin kerralla.

Karvapohjasukset

Sain eilen Karhut eli karvapohjasukset. Ostin ne käytettyinä, mutta juuri kunnostettuina ne ovat kuin uudet. Näissä suksissa on nyt on jopa nimeni, jotta löydän nyt helposti omat. Sauvat ovat edelleen omat vanhat hyviksi todetut.

Minulla oli entuudestaan karvapohjasukset, mutta ne olivat sopimattomat painon vuoksi eli olin ostanut aikoinaan väärin nuo sukset. Annoin nuo lapsenlapselle, jolle ne sopivat paremmin.


Karhu Bear Skin karvapohjasukset valmistetaan Kiteen suksitehtaalla, jossa mohairpohjalla olevia pitopohjasuksia tehtiin jo 80-luvun alussa varsinkin Pohjois-Amerikan markkinoille. Uusi 100% mohair-karva pitää ja luistaa hyvin lähes kaikissa olosuhteissa. Kevyt, kennorunkoinen Karhu Bear Skin Pro 20  on tarkoitettu aktiiviselle hiihtäjälle, mutta olen vain rauhallisesti hiihtävä kuntoilija, joka sai hienot sukset. Karvapohjasuksien muoto- ja jäykkyysvaatimukset ovat erittäin tarkat, ja Karhu valmistaa Skin-sukset Kiteen tehtaan kokemuksella ja ammattitaidolla. Erityistä huomiota on kiinnitetty hyvään pitoon ja vuorohiihdon liukuominaisuuksiin. 

7.3.2023

Hygge-pipo II

Toinenkin Hygge-pipo valmistui. Nyt minulla oli enemmän silmukoita, joten enää ei päätä purista. Ensimmäinen lähtee Missiokauppaan.

Silmukoita tässä oli 60, kun edellisessä oli vain 52. Puikko molemmissa oli sama 80 sentin 8-numeroinen pyöröpuikko. Neuloin kaksi oikein, kaksi nurin 30 cm, jonka jälkeen kavensin kaksi oikeaa yhteen, kaksi nurin. Seuraavalla kerroksella kaksi nurjaa yhteen, yksi oikein. Kaksi kerrosta yksi oikein  yksi nurin. Sitten vielä aina kaksi yhteen niin kauan kunnes oli enää 8 silmukkaa, joiden läpi virkkuukoukulla vedin langan. Päättelin langanpäät virkkuukoukun avulla. 

Pipo painaa 169 grammaa.

Löysäpipoisten JyJy 2023 aloitetut ja valmiit:
1. Jämälankalapaset lapselle. Aloitettu 26.12. Valmiit 26.12. Paino 52 grammaa.
2. Kämmekkäät. Aloitettu 28.12. Valmiit 30.12. Paino 43 grammaa. + toiset kämmekkäät. Aloitettu 31.12. ja valmiit 31.12. 43 grammaa, yhteensä 86 grammaa.
3. Resoripipo. Aloitettu 27.12. Valmis 28.12. Paino 85 grammaa.
4. Miesten sukat. Aloitettu 3.1. Valmiit 4.1. Paino 111 grammaa. 
5. Liivi. Aloitettu 17.2. Valmis 5.3. Paino 266 grammaa.
6. Makkarasäärystimet. Aloitettu 9.1. Valmiit 12.1. Paino 119 grammaa.
7. Lasten lapaset. Aloitettu 30.12. Valmiit 1.1. Paino 28 grammaa + pienet lapaset. Aloitettu 2.1.  
Valmiit 2.1. Paino 28 grammaa. Yhteensä 56 grammaa.
8. Ystävänpäiväsukat I. Aloitettu 25.1. Valmiit 9.2. Paino 131 grammaa.

9. Ystävänpäiväsukat II. Aloitettu 26.1. Valmiit 9.2. Paino 134 grammaa.

10. Raitasukat. Aloitettu 7.1. Valmiit 8.1. Paino 110 grammaa.

11. Hiirenhammassukat. Aloitettu 16.1. Valmiit 17.1. Paino 84 grammaa.

12. Olgat Nallesta. Aloitettu 18.1. Valmiit 23.1. Paino 68 grammaa.

13. Jämälankasukat. Aloitettu 24.1. Valmiit 24.1. Paino 66 grammaa.

14. Jämälankasukat II. Aloitettu 25.1. Valmiit 31.1. Paino 94 grammaa.

15. Jämälankasukat III. Aloitettu 1.2. Valmiit 15.2 Paino 119  grammaa.

16.  Kevään kuiskaus -sukat. Aloitettu 11.2. Valmiit 14.2. Paino 92 grammaa.

17. Pipo Hygge-langasta. Aloitettu 16.2. Valmis 16.2.  Paino 155 grammaa.

18. Lapaset Nalle Taikasta. Aloitettu 17.2. Valmiit 26.2. Paino 49 grammaa. + toiset

19. Hygge-pipo II. Aloitettu 27.2. Valmis 7.3. Paino 169  grammaa.

20. Jämälankasukat IV. Aloitettu 27.2. Valmiit. Paino grammaa.

5.3.2023

Miesten liivi


Vihdoin valmistui v-aukkoinen liivi eli slipoveri syntymäpäivälahjaksi  lapsenlapselle. miesten kokoa. Tein ensin liiviä liian monilla silmukoilla. Neuloin jo takakappaleen valmiiksi ja etukappalettakin parikymmentä senttiä, kun tajusin tekeväni aivan liian isoa tälle pojalle. Pitipä alkaa alusta. Nyt minulla oli 80 silmukkaa ensin 4,5 numeron puikoilla resori kaksi nurin yksi oikein ja sitten vitosen puikoilla neuloin harmaasta seiskaveikasta. Neule painaa valmiina 266 grammaa.

Mallin löysin Erika Knight: Neuleita miehelle, 20 tyylikästä ja ajatonta miesten neuletta -kirjasta  (suomeksi Multikustannus 2009).

En ole aikaisemmin neulonut liiviä, joten kahden kappaleen neulomisessa oli oma sovittamisensa. Joskus parikymppisenä neuloin villapuseroita, mutta ne olivat muistaakseni pyöröillä.

Löysäpipoisten JyJy 2023 aloitetut ja valmiit:
1. Jämälankalapaset lapselle. Aloitettu 26.12. Valmiit 26.12. Paino 52 grammaa.
2. Kämmekkäät. Aloitettu 28.12. Valmiit 30.12. Paino 43 grammaa. + toiset kämmekkäät. Aloitettu 31.12. ja valmiit 31.12. 43 grammaa, yhteensä 86 grammaa.
3. Resoripipo. Aloitettu 27.12. Valmis 28.12. Paino 85 grammaa.
4. Miesten sukat. Aloitettu 3.1. Valmiit 4.1. Paino 111 grammaa. 
5. Liivi. Aloitettu 17.2. Valmis 5.3. Paino 266 grammaa.
6. Makkarasäärystimet. Aloitettu 9.1. Valmiit 12.1. Paino 119 grammaa.
7. Lasten lapaset. Aloitettu 30.12. Valmiit 1.1. Paino 28 grammaa + pienet lapaset. Aloitettu 2.1.  
Valmiit 2.1. Paino 28 grammaa. Yhteensä 56 grammaa.
8. Ystävänpäiväsukat I. Aloitettu 25.1. Valmiit 9.2. Paino 131 grammaa.

9. Ystävänpäiväsukat II. Aloitettu 26.1. Valmiit 9.2. Paino 134 grammaa.

10. Raitasukat. Aloitettu 7.1. Valmiit 8.1. Paino 110 grammaa.

11. Hiirenhammassukat. Aloitettu 16.1. Valmiit 17.1. Paino 84 grammaa.

12. Olgat Nallesta. Aloitettu 18.1. Valmiit 23.1. Paino 68 grammaa.

13. Jämälankasukat. Aloitettu 24.1. Valmiit 24.1. Paino 66 grammaa.

14. Jämälankasukat II. Aloitettu 25.1. Valmiit 31.1. Paino 94 grammaa.

15. Jämälankasukat III. Aloitettu 1.2. Valmiit 15.2 Paino 119  grammaa.

16.  Kevään kuiskaus -sukat. Aloitettu 11.2. Valmiit 14.2. Paino 92 grammaa.

17. Pipo Hygge-langasta. Aloitettu 16.2. Valmis 16.2.  Paino 155 grammaa.

18. Lapaset Nalle Taikasta. Aloitettu 17.2. Valmiit 26.2. Paino 49 grammaa. + toiset

19. Hygge-pipo II. Aloitettu 27.2. Valmiit. Paino grammaa.

20. Jämälankasukat IV. Aloitettu 27.2. Valmiit. Paino grammaa.