Sivun näyttöjä yhteensä

29.11.2018

Pitkät pitsineulesukat

Vihdoin sain valmiiksi huhtikuun lopulla alkamani äitienpäiväsukat. Sukat painavat 166 grammaa. Neuloin ne Novitan viininpunaisesta seiskaveikasta kolmen ja puolen koivupuikoilla. Ohje on Nina Laitisen Äitienpäivä-KAL sukista. Kylläpä noissa oli vääntämistä, kun en aikaisemmin tuollaisia ollut neulonut. Vain muutamat polvisukat kirjoneuleina.  Nämä olivat siis ensimmäiset laatuaan. Malli on loppujen lopuksi aivan mukava neuloa, vaikka tarkkuutta ja kärsivällisyyttä siinä vaaditaan.
Koska en voinut aloittaa aivan KALin alussa vaelluksen takia, siksikin tuo jäi jo heti alkuun jälkeen. Sitten työt imivät niin, että vasta nyt, kun tarvitsin samanväristä jämälankaa, sukat valmistuivat muutaman päivän aikana.

26.11.2018

Merensiniset miesten sukat

Neuloin joululahjaksi lapsenlapselle numeron 38 sukat merensinisestä Seiskaveikasta - toiveväri (mutta kuva ei näytä juuri oikeaa värisävyä!). Miesten sukkiin on usein vaikeaa löytää mukavaa kuviota, jos sukka ei saakaan olla kovin kuvioinen.
Niinpä varteen neuloin ensin kymmenen kerrosta yksi oikein takaa, yksi nurin -resoria. Sitten jatkoin toisenlaista resoria: kaksi oikein, kaksi nurin neljä kerrosta ja viidennellä kerroksella kaikki nurin. Näitä kahdeksan kertaa eli neljäkymmentä kerrosta. Sitten vahvistettu kantapää ja resorilla sukan päällysosa, siis vain kaksi oikein, kaksi nurin koko matka kärkikavennukseen asti (21 cm kantapäästä mitaten + kärkikavennus). Pohja on neulottu kaikki oikein -neuloksella.
Sukat painavat 101 grammaa ja ne on neulottu kolmen ja puolen bambupuikoilla 48 silmukalla kerros eli 12 silmukkaa puikollaan paitsi pohjaosassa 11 silmukkaa puikollaan.

23.11.2018

Sarjakuvaromaani?

Helmet lukuhaasteessa 2018 yhtenä kohtana on sarjakuvakirja. Kun kirjastossa olin etsimässä sitä, silmiini sattui Martti Lutherista kertova sarjakuvakirja. Se kertoo Lutherin elämästä ja hänestä myös elämästä nautiskelevana, ei vain munkkina tai uskonpuhdistajana.

Kirjan nimi on yksiselitteisesti Luther. Kirjan on kuvittanut sarjakuvapiirtäjä Moritz Stetter ja Arktinen Banaani on sen suomeksi kustantanut.

Luther pohti Stellerin mukaan mm. miten kääntää Raamattua saksaksi. Ei pidä kääntää latinan kirjaimilta miten saksaa puhutaan - niin tekevät nuo paavia kumartavat aasit - vaan sitätulee kysyä perheenäidiltä, lapsilta, torin mieheltä ja kuunnella tarkkaan, kuinka se puhuvat ja kääntää sen mukaisesti. Silloin he ymmärtävät ja suomaavat, että heidän kansaan puhutaan saksaa.

 Erilainen Luther-elämänkerta!  Lopussa oli kronologinen Lutherin elämästä ja tapahtumista, jotka vaikuttivat hänen elämäänsä. Steller mainitsee, ettei välttämättä tätä kirjaa  kutsuta sarjakuvateokseksi, vaan voisi olla vaikka biografikkaa.

Tämä osuu Helmet-lukuhaasteen 2018  kohtiin
12. Sarjakuvaromaani
34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta
46. Kirjan nimessä on vain yksi sana

Kelpo rouva johtajat

Luin jälleen yhden Mma Ramotswesta kertovan kirjan. Nyt olen kyllä hieman pettynyt tähän, koska ainakaan kirjan nimi suomeksi ei mielestäni  tukenut kirjan sisältöä. Aleksander McCall Smith on kirjoittanut aikamoisen sarjan näitä ns. dekkareita Naisten etsivätoimisto nro 1:stä. Ne sijoittuvat Botswanaan. Sikäläisen elämäntavan kuvaus on mukavaa luettavaa. Ja toki aina joka teoksessa on jokin ongelma ratkaistavissa rooibos-teen kera.
Tällä kerralla kuvioissa oli mm. rouva, joka oli asunut lapsena Gaboronessa ja etsi oikeaa taloa ja samalla menneisyyttään ja löytökoira, joka etsii sijoituspaikkaa.

Mma Ramotswe oli anglikaanisessa kirkossa ja kuunteli papin puhetta anteeksiannosta. Pappi opasti, että anteeksiantamista pitää opettaa aivan pienille lapsillekin.
Jollei ihminen anna anteeksi,vaan ajattelee kaiken aikaa tilien tasaamista ja väärintekijän rankaisemista, mitä hän saavuttaa? Toista ei voi muuttaa paremmaksi vihaamalla tai rankaisemalla häntä; eihän toki, sellaista vaikutusta rankaisemisella ei ole. Kun rankaisemme toista, rankaisemme usein vain itseämme. Kun ihmisen lukitsee toiset ulos, hän lisää kärsimystä tässä maailmassa; hän saattaa luulla vähentävänsä sitä, mutta ei se niin mene. 

Kirja osuus Helmet-lukuhaasteen 2018 kohtiin
11. Kirjassa käy hyvin
26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt
38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo
40. Kirjassa on lemmikkieläin
42. Kirjan nimessä on adjektiivi
49. Vuonna 2018 julkaistu kirja (suomenkielinen laitos)

22.11.2018

Kertut numeron 38 jalkaan

Taas valmistuivat Kerttu-mallin sukat. Neuloin nämä Novitan viinipunaisesta Seiskaveikasta kolmen ja puolen puikoilla. Silmukoita on 47 varressa ja kantapäästä eteenpäin 48. Neuloin kaikkiaan yksitoista kuviota ja puolikas päälle sekä kärjessä nauhakavennus  joka kerroksella . Sukat painavat 92 grammaa.

20.11.2018

Karkkia ei tee mieli kovin usein

 Tämän viikon MakroTex-haasteen aiheena on KARKKI.

Karkkikipon karkit on kaikki jotenkin löytyneet meille. Itse emme karkkeja yleensä osta emmekä tarjoilekaan. Jos jossakin tarjoillaan karkki, saatan ottaa sen, laittaa laukkuuni ja kotona karkkiastiaan. Monenlaista ajan mittaan keräytyy. Mies sentään joskus jonkin tuolta kiposta saattaa laittaa suuhunsa - todella harvoin. Olen laktoosi-intolerantikko, joten kaikki maitoa sisältävät jäävät automaattisesti syömättä. Lakritsaa rakastan, mutta sitäkään en verenpaineen takia voi nauttia. Tumma suklaa ja marmeladit sopivat, mutta en niitäkään kaipaa - no sentään jouluna vihreät kuulat ja vaelluksella runsaasti kaakaopitoinen tumma suklaa!

19.11.2018

Kahdet ketut

Ketunruskeasta Nallesta neuloin kettujunasukat. Aivan normaalit junasukat, paitsi kärjen eli ketun kuonon neuloin valkoisella Nallella ja mustalla seiskaveikalla ompelin silmat ja kuononpään. Toiset sukat painavat 42 grammaa ja pienemmät 40 grammaa. Isompien jalkapohja on noin 11, 5 - 12 cm ja pienempien 10 cm. Isommissa on neljä nurjanryhmää kärjessä ja pienemmissä kolme.

Joululahjoiksi nämä sukat on suunniteltu. Kyselin lapsenlapsilta sukkaväritoivomuksia ja jalkojen kokoja. Näille pienimmille sukille ei ollut annettu vanhempien taholtakaan väritoivomusta ja itse vauvat eivät osaa vielä sellaista ilmaista. 

Löysäpipoisten KyJy 2018 aloitetut ja valmistuneet:
1. Junasukat kirjavista Hot Socks London -langoista. Aloitettu 24.6. Valmiit 25.6. Paino 28 grammaa + junasukat Venlasta. Aloitettu 26.6.. Valmiit 2.7. Paino 27 grammaa. Yht. 55 grammaa.
2. Kertut farkunsinisestä Aaposta. Aloitettu 2.7. Valmiit 8.7. Paino 98 grammaa.
3. Olgat Nalle Taikasta. Aloitettu 9.7. Valmiit 24.7. Paino 66 grammaa.
4. Resorineule Aurorasta. Aloitettu 11.8.. Valmiit 16.8. Paino 98 grammaa. 

5. Varreton Jon-mini keltaisesta Seiskaveikasta. Aloitettu 16.8. Valmiit 27.8. Paino 77 grammaa.
6. Varreton Jon-mini lilasta Seiskaveikasta. Aloitettu 27.8. Valmiit 28.8. Paino 77 grammaa.
7. Varreton Jon-mini marjapuuronvärisestä Seiskaveikasta. Aloitettu 29.8. Valmiit 1.9.  Paino 71 grammaa.
8. Varreton Jon-mini farkunsinisestä Seiskaveikan Aaposta. Aloitettu 1.9. Valmiit 9.9. Paino 71 grammaa.
9. Varreton Jon-mini tummanvihreästä Seiskaveikasta. Aloitettu 9.9. Valmiit  12.9. Paino 72 grammaa.

10. Varreton Jon-mini  Seiskaveikasta. Aloitettu 12.9. Valmiit 21.9. Paino  71 grammaa.

11. Kertut keltaisesta Seiskaveikasta. Aloitettu 21.9. Valmiit 2.10. Paino 101 grammaa.

12. Varreton Jon-mini vaaleanpunaisesta Seiskaveikasta. Aloitettu 21.9. Valmiit 1.10. Paino 70 grammaa.

13. Isänpäiväsukka seiskaveikasta. Aloitettu 26.9. Valmiit Paino 50 grammaa.

14. Varreton sukka vihreästä Nalletaikasta. Aloitettu 26.9. Valmiit  8.11.Paino grammaa

15. Sukat ketunruskeasta Nallesta. Aloitettu 26.9. Valmiit 19.11. Paino 40 ja 42 grammaa. (kahdet junasukat)
16. Körttisukat seiskaveikasta. Aloitettu 29.9. Valmiit 5.10. Paino 110 grammaa.
17. Olgat lilasta Nalle Gardenista. Aloitettu 29.9. Valmiit 14.10. Paino 66 grammaa.
18. Valepalmikkosukat vihreästä Nallesta. Aloitettu 29.9. Valmiit 24.10. Paino 90 grammaa.
19. Olgat punaisesta Nalle Gardenista. Aloitettu 29.9. Valmiit 2.11. Paino 64 grammaa.
20.
Körttisukat Nallesta. Aloitettu 29.9. Valmiit 9.10. Paino 59 grammaa

15.11.2018

Raitasukat lapselle

Neuloin sukat kahdella vihreällä, vaikka kuvassa ne eivät näytäkään siltä. Tummanvihreää ja keväänvihreää on  raitoina. Aluksi neuloin 45 silmukalla valepalmikkoa 3 mallikertaa. Sitten raitoja ja tummanvihreällä yksi kerros vielä ja sitten yksi mallikerta valepalmikkoa  ja mallikerran jälkeen vielä kerrokset 1-3 tummanvihreällä.

Tämä valepalmikkokuvio on viidellä jaollinen. Puikoillaan 15,10, 10, ja 10 silmukkaa.
  1-3 krs:  3 oikein, 2 nurin
  4krs:  1 nostetaan neulomatta, 2 oikein ja vedä nostettu silmukka kahden oikean silmukan yli, 2 nurin.
  5krs:  1 oikein, langankierto, 1 oikein, 2 nurin,
Näitä kerroksia toistetaan. Kantapäähän otettu kolme oikeaa silmukkaa 15 silmukan puikolta ja sitten neulottu niin, että kantapäässä  on 24 silmukkaa, koska yksi silmukka nostettu viimeisetä välistä ja jalkaterän päällä 22s. Kantapää vahvistettuna.

Sukkapohja on 18,5 cm mittaiset.  Sukat painavat 59 grammaa.

13.11.2018

Miltei jokaisen lelu

MakroTex-haasteessa on tämän viikon aiheena LELU.
Monien käsissä lähes jatkuvasti ja useimpien käytössä nykyään aivan liian monta tuntia vuorokaudessa - ei pelkästään nuorien vaan myös meidän vanhojen. Huvi ja hyöty. Mies mainitsee leluksi.

12.11.2018

Joulunpunaiset sukat joululahjaksi

Jo olikin korkea aika alkaa neuloa joululahjasukkia lapsenlapsille. Ensimmäiset ovat valmiina kolmestatoista. Kyselin väri- ja mallitoivomuksia. Nämä on paketoitu12-vuotiaalle pojalle. Mallitoivomusta en saanut, mutta väritoivomuksen.
Nämä sukat neuloin joulunpunaisesta seiskaveikasta kolmen ja puolen puikoilla kullakin puikolla 12 silmukkaa. Varren resori on neulottu yksi takaa oikein yksi nurin kymmenen kerrosta.
Sitten kolme nurin, kolme oikein viisi kerrosta, neljä kerrosta kaikki oikein. Näitä kahta vuorotellen. Kantapää on vahvistettu kantapää. Sukat sopinevat noin 38-numeroiseen jalkaan. Sukat painavat 98 grammaa.

8.11.2018

Varreton sukka kierrejoustinkannalla

Tänään valmistui (14/20) varreton sukka vihreästä Nalle Taikasta kolmosen puikoilla 54 silmukalla. Siinä on lyhyt varsi ja kantapää kierrejoustimella. Kierrejoustimen mallikuviossa on kolme silmukkaa ja kaksi kerrosta. 
1. kerros: kaksi oikein, yksi nurin.
2. kerros: nostetaan yksi silmukka oikein, neulotaan seuraava silmukka ensin edestä ja sitten takaa oikein ja vedetään nostettu silmukka näiden yli, yksi nurin.
Kantapohjan neuloin tavallisesti vahvennettuna.
Sukat painavat 50 grammaa.

Löysäpipoisten KyJy 2018 aloitetut ja valmistuneet (Yhdet enää neulomatta):
1. Junasukat kirjavista Hot Socks London -langoista. Aloitettu 24.6. Valmiit 25.6. Paino 28 grammaa + junasukat Venlasta. Aloitettu 26.6.. Valmiit 2.7. Paino 27 grammaa. Yht. 55 grammaa.
2. Kertut farkunsinisestä Aaposta. Aloitettu 2.7. Valmiit 8.7. Paino 98 grammaa.
3. Olgat Nalle Taikasta. Aloitettu 9.7. Valmiit 24.7. Paino 66 grammaa.
4. Resorineule Aurorasta. Aloitettu 11.8.. Valmiit 16.8. Paino 98 grammaa. 

5. Varreton Jon-mini keltaisesta Seiskaveikasta. Aloitettu 16.8. Valmiit 27.8. Paino 77 grammaa.
6. Varreton Jon-mini lilasta Seiskaveikasta. Aloitettu 27.8. Valmiit 28.8. Paino 77 grammaa.
7. Varreton Jon-mini marjapuuronvärisestä Seiskaveikasta. Aloitettu 29.8. Valmiit 1.9.  Paino 71 grammaa.
8. Varreton Jon-mini farkunsinisestä Seiskaveikan Aaposta. Aloitettu 1.9. Valmiit 9.9. Paino 71 grammaa.
9. Varreton Jon-mini tummanvihreästä Seiskaveikasta. Aloitettu 9.9. Valmiit  12.9. Paino 72 grammaa.
10. Varreton Jon-mini  Seiskaveikasta. Aloitettu 12.9. Valmiit 21.9. Paino  71 grammaa.
11. Kertut keltaisesta Seiskaveikasta. Aloitettu 21.9. Valmiit 2.10. Paino 101 grammaa.
12. Varreton Jon-mini vaaleanpunaisesta Seiskaveikasta. Aloitettu 21.9. Valmiit 1.10. Paino 70 grammaa.
13. Isänpäiväsukka seiskaveikasta. Aloitettu 26.9. Valmiit Paino 50 grammaa.
14. Varreton sukka vihreästä Nalletaikasta. Aloitettu 26.9. Valmiit  8.11.Paino grammaa
15. Sukat Nallesta. Aloitettu 26.9. Valmiit  Paino grammaa. 
16. Körttisukat seiskaveikasta. Aloitettu 29.9. Valmiit 5.10. Paino 110 grammaa.
17. Olgat lilasta Nalle Gardenista. Aloitettu 29.9. Valmiit 14.10. Paino 66 grammaa.
18. Valepalmikkosukat vihreästä Nallesta. Aloitettu 29.9. Valmiit 24.10. Paino 90 grammaa.
19. Olgat punaisesta Nalle Gardenista. Aloitettu 29.9. Valmiit 2.11. Paino 64 grammaa.
20.
Körttisukat Nallesta. Aloitettu 29.9. Valmiit 9.10. Paino 59 grammaa

6.11.2018

Isänpäiväsukat Seiskaveikasta

Isänpäiväsukat (13/20) valmistuivat tänään ja ne on jopa päätelty - jokainen langanpätkä! Mies saa ne isänpäivänä jalkoihinsa - toki olen sovittanut ne hänelle jo useaan kertaan ja viimeksi tänään juuri ennen lankojen päättelemistä. Mahtuvat jalkaan, vaikka nilkkakuvio teki tiukkaa. Nilkassa ei saisikaan olla kovin pitkiä juoksuja, vaan kuviossa vain lyhyitä värinvaihtoja. Tuon edellisen kuvion kanssa olisi ollut hyvä vaihtaa -silloin jousto olisi ollut parempi. Mies tosin sanoo, että sukan pitääkin olla sopivan tiukka, ettei se löpsötä.

Sukat neuloin siis kolmosen puikoilla resorin ja sitten kolmen ja puolen puikoilla muun sukan. Lisäyksenä ohjeeseen neuloin vielä 8 kerrosta lisää kärkeen.Väreinä oli tumman harmaa, jäkälä ja Eero-langan sininen. Sukat painavat 162 grammaa.

Näitä Niina Laitisen suunnittelemia sukkia oli mukava neuloa yhteisneulontana eli KAL-systeemillä . Joka päivä parin viikon ajan neulotaan pieni pätkä kerrallaan ja kahta sukkaa yhtäaikaa.

Enää kahdet sukat kesken.

Löysäpipoisten KyJy 2018 aloitetut ja valmistuneet:
1. Junasukat kirjavista Hot Socks London -langoista. Aloitettu 24.6. Valmiit 25.6. Paino 28 grammaa + junasukat Venlasta. Aloitettu 26.6.. Valmiit 2.7. Paino 27 grammaa. Yht. 55 grammaa.
2. Kertut farkunsinisestä Aaposta. Aloitettu 2.7. Valmiit 8.7. Paino 98 grammaa.
3. Olgat Nalle Taikasta. Aloitettu 9.7. Valmiit 24.7. Paino 66 grammaa.
4. Resorineule Aurorasta. Aloitettu 11.8.. Valmiit 16.8. Paino 98 grammaa. 

5. Varreton Jon-mini keltaisesta Seiskaveikasta. Aloitettu 16.8. Valmiit 27.8. Paino 77 grammaa.
6. Varreton Jon-mini lilasta Seiskaveikasta. Aloitettu 27.8. Valmiit 28.8. Paino 77 grammaa.
7. Varreton Jon-mini marjapuuronvärisestä Seiskaveikasta. Aloitettu 29.8. Valmiit 1.9.  Paino 71 grammaa.
8. Varreton Jon-mini farkunsinisestä Seiskaveikan Aaposta. Aloitettu 1.9. Valmiit 9.9. Paino 71 grammaa.
9. Varreton Jon-mini tummanvihreästä Seiskaveikasta. Aloitettu 9.9. Valmiit  12.9. Paino 72 grammaa.

10. Varreton Jon-mini  Seiskaveikasta. Aloitettu 12.9. Valmiit 21.9. Paino  71 grammaa.

11. Kertut keltaisesta Seiskaveikasta. Aloitettu 21.9. Valmiit 2.10. Paino 101 grammaa.

12. Varreton Jon-mini vaaleanpunaisesta Seiskaveikasta. Aloitettu 21.9. Valmiit 1.10. Paino 70 grammaa.

13. Isänpäiväsukka seiskaveikasta. Aloitettu 26.9. Valmiit 6.11. Paino 162 grammaa.

14. Varreton sukka vihreästä Nalletaikasta. Aloitettu 26.9. Valmiit Paino grammaa

15. Sukat Nallesta. Aloitettu 26.9. Valmiit  Paino grammaa. 
16. Körttisukat seiskaveikasta. Aloitettu 29.9. Valmiit 5.10. Paino 110 grammaa.
17. Olgat lilasta Nalle Gardenista. Aloitettu 29.9. Valmiit 14.10. Paino 66 grammaa.
18. Valepalmikkosukat vihreästä Nallesta. Aloitettu 29.9. Valmiit 24.10. Paino 90 grammaa.
19. Olgat punaisesta Nalle Gardenista. Aloitettu 29.9. Valmiit 2.11. Paino 64 grammaa.
20.
Körttisukat Nallesta. Aloitettu 29.9. Valmiit 9.10. Paino 59 grammaa

Marraskuulla mökillä

Marraskuussa on ollut jo sumuisia ja sateisiakin aamuja. Mökillä se ei kuitenkaan ole haitannut olemista. Kalassa on käyty ja sieniä poimittu ja sisällä on kaminan lämmössä ollut mukavaa neuloa isänpäiväsukkia.

Tämän viikon aineena MakroTex-haasteessa on MARRASKUU.

3.11.2018

Olgat Nalle Gardenista

Olgat (19/20) neuloin Nalle Gardenista 64 silmukalla kolmosen bambupuikoilla. Siis varsi on Olga-mallia ja muuten perussukkaa vahvistettuine kantapäineen. Malli on mukava, koska se ei purista eikä kiristä, mutta pysyy kuitenkin hyvin jalassa. Sukat painavat 64 grammaa.

Löysäpipoisten KyJy 2018 aloitetut ja valmistuneet:
1. Junasukat kirjavista Hot Socks London -langoista. Aloitettu 24.6. Valmiit 25.6. Paino 28 grammaa + junasukat Venlasta. Aloitettu 26.6.. Valmiit 2.7. Paino 27 grammaa. Yht. 55 grammaa.
2. Kertut farkunsinisestä Aaposta. Aloitettu 2.7. Valmiit 8.7. Paino 98 grammaa.
3. Olgat Nalle Taikasta. Aloitettu 9.7. Valmiit 24.7. Paino 66 grammaa.
4. Resorineule Aurorasta. Aloitettu 11.8.. Valmiit 16.8. Paino 98 grammaa. 

5. Varreton Jon-mini keltaisesta Seiskaveikasta. Aloitettu 16.8. Valmiit 27.8. Paino 77 grammaa.
6. Varreton Jon-mini lilasta Seiskaveikasta. Aloitettu 27.8. Valmiit 28.8. Paino 77 grammaa.
7. Varreton Jon-mini marjapuuronvärisestä Seiskaveikasta. Aloitettu 29.8. Valmiit 1.9.  Paino 71 grammaa.
8. Varreton Jon-mini farkunsinisestä Seiskaveikan Aaposta. Aloitettu 1.9. Valmiit 9.9. Paino 71 grammaa.
9. Varreton Jon-mini tummanvihreästä Seiskaveikasta. Aloitettu 9.9. Valmiit  12.9. Paino 72 grammaa.

10. Varreton Jon-mini  Seiskaveikasta. Aloitettu 12.9. Valmiit 21.9. Paino  71 grammaa.

11. Kertut keltaisesta Seiskaveikasta. Aloitettu 21.9. Valmiit 2.10. Paino 101 grammaa.

12. Varreton Jon-mini vaaleanpunaisesta Seiskaveikasta. Aloitettu 21.9. Valmiit 1.10. Paino 70 grammaa.

13. Isänpäiväsukka seiskaveikasta. Aloitettu 26.9. Valmiit Paino grammaa.