Kesäteatterissa

Teimme Nasevan senioreiden kesäretken Lappeenrantaan. Aterioimme maukkaan lounaan rannan tuntumassa Kasinolla. Aikaa oli esityksen alkamiseen, joten kävelimme kolmeen museoon tuolla Lappeenrannan linnoituksen tuntumassa: Etelä-Karjalan museo, Ratsuväkimuseo ja Lappeenrannan taidemuseo.  Ehdimme myös pistäytyä ortodoksikirkossa. 

Ratsuväkimuseo toimii Lappeenrannan kaupungin vanhimmassa rakennuksessa, joka rakennettiin vuonna 1772 venäläisen varuskunnan vartiotuvaksi. Esillä on ratsuväkeen liittyvää esineistöä sodan ja rauhan ajoilta, unohtamatta ratsumiehen parasta ystävää, hevosta.

Ratsuväkimuseo tarjoaa kiinnostavan ja informatiivisen tietopaketin kotimaisen ratsuväen vaiheista.

 Lappeenrannan kesäteatterissa Pesänjako-esityksessä oli Tuure Kilpeläisen ja Kaihon Karavaanin  musiikkia. Nopeatempoinen rikoskomedia kaukana arkirealismista oli kutkuttavan hauska. Tämä nykyaikaan sijoittuva komedia, jossa kartano miljööseen syntyy väärinkäsitysten värittämä tapahtumarikas sattumusten sarja alpakoineen. 

 

Lapista kotiin

 Kotimatkapäivä. Aamulla käväisin vielä kappelissa palauttamassa avaimet. 

Hain samalla kappelista suksipussin ja matkalaukun, jotka olin vienyt sinne jo eilen illalla.  Taas kuljettelin tavarat lainapulkalla bussipysäkille ja sitten palautin pulkan hotellin eteen.

Eskelisen bussilla (sama kuljettaja, joka oli tulomatkallakin) Rovaniemelle ja sieltä junalla Tikkurilaan, jossa junan vaihto kotiinpäin. Mies tuli vastaan, koska näiden tavaroiden kanssa on hankala jatkaa matkaa bussilla ja sitten vielä kävellä kotiin. Minulla on näet sukset, vaellusreppu, pieni vedettävä matkalaukku sekä pikkureppu, jossa käsityö ja eväät.

Paluumatkalla neuloin pari sukkaa ja juttelin lähistön ihmisten kanssa, koska olin puoliltapäivin yli iltakymmeneen junassa. 

Olipa mukavaa tulla kotiin taas! 

"Päivä vain ja hetki kerrallansa,

siitä lohdutuksen aina saan.

Mitä päivä tuokin tullessansa,

Isä hoitaa lasta armollaan.

Kädessään hän joka päivä kantaa,

tietää kaiken, mitä tarvitsen,

päivän kuormat, levon hetket antaa,

murheen niin kuin ilon seesteisen"

Matkalla Saariselälle

Viikko tunturipappina alkoi.

Koko päivä matkustamista: Aamulla ennen kahdeksaa kotoa mies toi kaupunkiin, sitten junalla Tikkurilan kautta Rovaniemelle ja iltaviiden jälkeen lopulta bussilla Saariselälle. Ehdin matkalla lukea hieman ja neuloin sukan ja touhusin junassa hieman matkatoverin lasten kanssa.

Saariselälle saavuttuani lainasin Riekkohotellilta pulkan, jolla kuljetin ensin pysäkiltä kappeliin tavarat, matkalaukun, repun ja suksipussin. Sain kappelilta avaimet. Jätin suksipussin kappelin eteiseen säilöön. Lähdin asunnolle pulkkaa vetäen. Lunta on paljon, lähes metri ja pulkka kulki hyvin. 

Asunnolla söin eväitä ja keitin teetä, levittelin tavarat ja nautin  näkymästä ikkunasta nyt lumipyryisenä iltana.

Pyhiltä Poluilta kotiin

 

Tallinnan suomalainen Pyhän Pietarin seurakunta kuuluu Viron evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Se on monikulttuurinen seurakunta, joka palvelee kaikkia Virossa asuvia ja  matkailevia suomalaisia sekä heidän perheitään. Pyhän Mikaelin kirkko on ruotsalaisen seurakunnan omistama luterilainen kirkko Tallinnan Vanhassakaupungissa. Tallinnan suomalainen seurakunta on Pyhän Mikaelin kirkossa vuokralaisena ja järjestää siellä jumalanpalveluksia ja muita tapahtumia.

Pyhien polkujen päätökseksi meillä oli Mikaelin kirkossa messu. Ossi piti puheen/saarnan ja Arja toimitti ehtoollisliturgian.

Messun jälkeen Tallinnan suomalainen pappi Tomi Kallanne esitteli kirkkoa ja Tallinnan suomalaista seurakuntaa.

Sen jälkeen lähdimme kävelemään kohti satamaa ja palasimme Suomeen Finlandia-laivalla. 

Unto toimi matkamme johtajana Ossin kera. Vaelluksemme päätökseksi saimme Helsingissä todistukset vaelluksestamme.

Yhteensä 80 km vaelsimme. 

Pyhille poluille

 Kello voi viideltä. Aamupuuro ja lääkkeet ja muut aamutouhut. Lähtö varttia kuusi vaille junalle, jolle mies kuljetti minut. Juna pääkaupunkiin, ratikalla satamaan ja matka voi yhdessä ryhmän  kanssa alkaa.

Matka jatkui Finlandialla Tallinnaan, josta junalla Vasalemmaan ja kävelimme vaelluksemme aluksi Paradiseen. Loistava päivällinen paikallisessa ravintolassa. 

Illalla oli yhteinen illanvietto. Lauloimme paljon virsiä ja hengellisiä lauluja sekä muita kesälauluja. Sunnuntain kolminaisuuden päivän hartaushetki. 

Pehmeä sänky ja kuuma! suihku. Olipa vaikea saada erllisistä hanoista sopivaa vettä. 

Aamulla seitsemältä aamupala ja vähitellen aamuhartauden jälkeen lähtö päivän kävelylle.

Lentopallon kesäaika alkoi

Tänään kunnostimme lentopallokenttämme kesäkuntoon, koska siirryimme pelaamaan ulkokentällä talven jälkeen, jolloin pelit olivat kyläkoulun liikuntasalissa. Haravoimme kentän ja paikkailimme talven aikana tulleita kuoppia. Kuopat olivat syntyneet, kun kentän vierestä oli kaadettu koivu. 

Pelaaminen oli mukavaa paitsi että  tänään mäkäräiset olivat lähestymisintoisia. Miehet voittivat 4-3, vaikka me naisetkin saimme hyvää peliä kokoon. Pääasia meillä ei olekaan peli, vaan yhdessäolo, tapaamiset ja kuulumisten vaihdot. Pelaajinahan ovat veljekset vaimoineen

Lauantaina ajelin Suomen Lähetysseuran vuosijuhlille Pieksämäelle. Ohjelm ei ollutkaan niin vähäinen kuin olin etukäteen luullut. Mielenkiintoista löytyi paljon.  Paljon hyviä tapaamisiakin kertyi. 

Jakaranda lauloi, soitti ja liikutti myös kuuntelijoita. 

Mirja Himanen  ja Mekonnen Mulat kertoivat kuurojen tilanteesta Etiopiassa. Etiopiassa on noin 120 miljoonaa asukasta, joista 3 miljoonaa kuuroa! Kuurous on hankala ja usein kuuroja piiloitellaan eikä tuoda esille, jotta kjuro voisi saada apua. Mekonnen on tehnyt paljon Mirjan kanssa valistustyötä ja koulutusta mm. opettajia koumuttamalla ja materiaalia valmistamalla ja saanut valtionkin apua koulutukseen. 

Kesälämmintä

Mustikat kukkivat ja kimalaisia pörisee niissä kiitettävästi ainakin mökin pihassa. 

Järven vesikin oli jo tänään 13-asteista. Käväisin eilenkin kastautumassa. On ollut kauniita lämpimiä päiviä.  

Laitoin kasvihuoneen kuntoon. Istutin toiselle seinustalle paprikat,  jotka toin kotoa esikasvatuksesta. Tomaatit odottelevat vielä kodin verannan lämmössä kasvihuoneen toiselle reunalle sijoitustaan. 

Kasvihuoneen ulkopuolelle seinustalle kehittelin neljä pohjatonta puulaatikkoa, entisiä mehiläispesien laatikoita, joihin kylvin kahteen lehtikaalia ja jokaiseen seinustaa vasten auringonkukkaa. Keskimmäiset laatikot saavat lisäksi lähiaikoina hernettä ja papua. 

Kasvimaan reunaan lisäsin myös neljä laatikkoa. Näidenkin laatikoiden pohjalle laitoin reilusti sanomalehteä  jotta rikkaruohot eivät heti kasvaisi läpi, vaikka pohjamaan käänsin ja putsasin mielestäni hyvin juurista ja muista roskista. 

Näissä on kasvamassa paria lajia salaattia, tilliä ja persiljaa. Olen vanhalla lasi-ikkunalla peittänyt, jotta kosteus säilyisi ja olisi tarpeeksi lämpöä. 

Työmatkalla bongasin Käärijän.

Seutumatkailua

 

 Ajelin monen paikkakunnan kierroksen (maski naamalla). Kotoa ensin Orimattilaan, jossa pieni pysähdys kaupoille. Sitten Myrskylään siunauskeskusteluun. Myös vierailin pikaisesti pikkuserkkuni luona. Oli mukavaa praatata jonkin aikaa, kuulla hänen kuulumisiaan. 

Matka jatkui lähinnä puskateitä. Toki käväisin tyhjentämässä matkan varrelta oman postilaatikon, mutta mökille asti en ehtinyt. 

Askolassa piti olla, mutta Porvoon puolella olikin seuraava siunauskeskustelu. Yllättävästi vainaja taisi olla tuntenut vanhempani, koska oli asustanut nuorena samoilla seuduilla. 

Päivä oli kääntynyt jo pimeään, kun lähdin eteenpäin. Enpä olisi tuolla osannutkaan ilman kännykän navigaattoria. Ajatti se kuitenkin ties millä pikkuteillä, mutta oikeaan taloon aina selvisin. Nyt vielä Pukkilaan, jossa päivän viimeinen tapaaminen siunauskeskustelun merkeissä. 

Sitten pimeäajoa iltamyöhällä kotiin. Onneksi mutkainenkin tie on jo tullut tutuksi. Satoi räntälunta vaakasuoraan viimeiset ajelut. Teillekin oli tuuli kasannut kinoksia. 

Tulipa työpäivälle taas pituutta yllin kyllin!

Ja vielä eilisestä ihan poikkinainen olo, kun koronan jäljiltä keuhkot ei vielä kunnossa.

Jos odotat elämältä hyvää ja toivot pitkää ikää, 
niin varo kieltäsi, älä päästä huulillesi petoksen sanaa. 
Karta pahaa ja tee hyvää, pyri sopuun, rakenna rauhaa!
Psalmista. 34

Linnassa

 

Sunnuntaina ystäväperheen kera pääsimme tutustumaan Bory Jeno (1879-1959) rakentamaan linnaan,  Boryvár,  Székesfehérvarissa.

 Boryvárissa Székesfehérvárissa oli kaksi taiteilijaa elänyt rakastavan avioliiton, ja linnassa kaikkialla on paljon heidän töitään ja myös muiden taiteilijoiden.

Jenő Bory (1879 – 1959) osti kesällä 1912 tontin, jolla tuolloin oli vain pieni lehdistötalo, viettääkseen kesät täällä perheensä kanssa, ja ensimmäisen maailmansodan jälkeen hän aloitti rakentamisen. Hän työskenteli rakennuksessa noin neljäkymmentä kesää, pikkuhiljaa seinät kasvoivat maasta, äärimmäisen monipuolisen arkkitehdin, taidemaalarin ja kuvanveistäjän fantastinen unelma toteutui. Hän ja hänen vaimonsa, taidemaalari Ilona Komócsin , rakensivat linnan lähes yksin vähällä avustuksella, kun taas Jenő Bory suunnitteli kaiken paikan päällä vähällä suunnittelulla. Guinness _linna on myös merkitty ennätyskirjaan suurimpana miehen omilla teoillaan rakentamana rakennuksena. Luonnollisesti sillä välin hyvin tuottelias taiteilija teki veistoksia ja maalauksia, lukuvuonna hän opetti Budapestissa, Kuvataideakatemiassa ja Taideyliopistossa, vietti kesät täällä, laajentaen ahkerasti elämänsä pääteosta.

Vuonna 1934 hän avasi tuolloin mainetta saaneen linnan yleisölle, opasti vierailijat jo valmiiden huoneiden ja rakennuksen osien läpi. Tietenkin suurin osa ammatista puhui linnasta halveksivasti, pitäen sitä hulluna huijauksena, itseään palvelevana fantasmagoriana, pääomakitsina, mutta kävijät ihastivat taiteilijan omistautumista, intohimoa ja satulinnan romantiikkaa. Monet ihmiset kysyvät, mistä kaikki nämä rahat ovat peräisin?
Jenő Bory oli kiireinen kuvanveistäjä, taidemaalari ja arkkitehti, häneltä tilattiin lukemattomia julkisia veistoksia, hän suunnitteli myös useita rakennuksia ja sijoitti kaikki tulonsa rakennettavaan linnaan. Valitettavasti toisen maailmansodan tuho ei myöskään säästänyt linnaa, vaurioiden korjaaminen kesti monta, monta vuotta. Jenő Bory kuoli Boryn linnassa joulukuussa 1959, taiteilija haudattiin rakkaaseen ateljeeseensa.

Pécsissä

Kaupunkijunalla tunnin kierros Pécsin keskustassa. 

Vierailimme taidemuseossa tutustumassa Csontváryn töihin. Hän oli maalannut tämän marokkolaisen opettajan vuonna 1908. Ensi silmäykseltä näytti  että paimen olisi katselemassa jotain kännykästä, siis aikaansa edellä  vaikka tosiasiassa tämä taitaa lukea koraania.

Näitä rakkauslukkoja on monessa paikassa Pécsin keskustassa, tämä on tuorein.

Leivoksia voi syödä silmilläänkin.

Pécsin torilla on tapahtumaviikko. Monenlaisia esityksiä oli esiintymislavalla.

Illanvietossa niin Joska kuin suomalaiset kertoivat Suomen ja Unkarin ystävyysseurojen historiasta, siis Lahden ja Pécsin välisestä toiminnasta.

 Juhlan lopuksi oli koottu mahtava tarjoilupöytä. Oli aikaa yhteiselle rupahttelulle ja tuttujen tapaamisille.

Unkarissa

Lentäen saavuimme Budapestiin, josta pécsiläiset vastaanottajat olivat vastassa meitä pikkubussilla. 

Iltapäivällä saavuimme perille. Saimme aterian ja ohjeita ja tapasimme perheet, joihin majoituimme. 

Olen vieraillut täällä aikaisemminkin ja sain saman huoneen jälleen, nyt yksin, kun mies jäi Suomeen.

Emäntä osaa leipoa mitä mainiointa luomuleipää. 

 

Lähetysjuhlilla Oulussa

Oulussa vietettiin Suomen Lähetysseuran vuosijuhlia ja Kirkkopäiviä vihdoin vuotta jäljessä, koska vuoden 2021 koronan takia ne siirrettiin tälle keväälle.

Oulun tuomiokirkossa oli suurin osa Lähetysseuran tilaisuuksista.

Lauantai-iltana Afrikkalaisen messun yhteydessä siunattiin Oulun seudun seurakuntien isoset tehtäviinsä. Olipa iso joukko nuoria!

Sunnuntain messussa puolestaan siunattiin Lähetysseuran ulkomaiseen työhön 8 henkilöä.
 

Tunnustuksen tuntumaan

Tunnustuksen tuntumassa -opintomatka on matka luterilaisen, reformoidun, hussilaisen ja katolisen tunnustuksen tuntumaan Keski-Eurooppaan.

Lähtö aamuyöllä vähän nukutun yön ( pari tuntia) jälkeen bussilla lentokentälle. Mies toi kotoa matkakeskikseen. Bussi, se ainoa mahdollisuus, lähti jo klo 3.45. 

Yöllä sain jonkinlaisen ahdistuskohtauksen. Ikäänkuin sydäntä olisi puristanut pitkän aikaa. Hengitys luisti. Kun nousin istumaan ja  yskimään, alkoi helpottaa.  Matkajännitystäkö?

Veisatkaa yhdessä psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä 
lauluja, soittakaa ja laulakaa täydestä sydämestä Herralle 
ja kiittäkää aina ja kaikesta Jumalaa, Isää, meidän Herramme 
Jeesuksen Kristuksen nimessä.( Ef. 5:19-20)

Pohjois-Koreassa vain porsaat ovat onnellisia

 

FT Kai Myrberg kirjoitti kattavan teoksen Pohjois-Korean nykytilanteen taustoista kirjassaan Pohjois-Koreassa vain porsaat ovat onnellisia (Minerva Kustannus oy 2021). - Henkilö, joka oli sanonut, että siellä vain porsaat ovat onnellisia, sai elämälleen lopun pikaisesti. Pohjois-Korean ajanlaskukin on aloitettu Kim Il Sungin syntymästä eli vuonna 1912.

Tavallaan kirja on matkakertomus, mutta matkakertomuksen ohella siihen on koottu tietoja maan taustoista. Myrberg näki ja koki Pohjois-Koreaan suuntautuneella turistimatkalla monenlaista. Kaikki vain ei ole sitä, miltä sen halutaan näyttävän: maatila, jossa ei ole eläimiä, valtatiet ilman autoja ja kirjasto, jossa ei ole kirjoja. Vaikka maalla on ydinaseita, niin varsinkin maasedulla elämä vaikutti hyvin alkeelliselta, käsivoimin tehtiin maatyöt. 

Koukuttavaa ja järkyttävääkin luettavaa. 

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen 2022 kohtiin

1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota

4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana

6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija

15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää

16. Kirjan luvuilla on nimet

25. Kirjan nimessä on ilmansuunta

29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa

32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja

36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan

46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen

          

Koko kylän pidot

Koko kylän pidot, elämänmenoa  kreetalaisittain (Kirjapaja 2014) on Merja Tuominen-Gialitakin kirjoittama tavallaan tietoteos Kreetasta ja elämästä, etenkin ruokakulttuurista kreetalaisittain. Muutaman reseptin noukin kirjasta talteen.

Vaikkapa linssikeitto, johon uppoaa tällaiset ainekset:  pussi linssejä, pari tomaattia, pari kyntttä valkosipulia, sipulia, pala fetaa, nippu tilliä, rosmariinin oksa, oliiviöljyä, vettä, viinietikkaa. Aluksi kuullotetaan öljyssä sipuli, paloitellaan käsissä(!) hienoksi tomaatti (ylikypsä raastetaan), laitetaan sipulin sekaan, pian lisätään vettä ja valkosipulin kynnet, kohta huuhdotut linssit, rosmariininoksa ja kansi päälle ja kypsennetään hiljaisella tulella. Haudutetaan. Silputaan tilli hienoksi ihan lopuksi ja sekoitetaan lusikallinen tai pari viinietikkaa. Nautitaan vaalean leivän kanssa, leipä voi olla kastettu oliiviöljyyn ja leivällä pyyhitään soppajäänteet lopuksi lautaselta.

Elämän logiikka taitaa olla siinä, että etukäteen ei tiedä, ja jälkikäteen ei enää mitään voi. Siksi on hyvä oppia elämään tässä ja nyt ja olla murehtimatta huomista... Juuri siksi ilta rattoisassa seurassa rentouttaa. Se taito täällä osataan.

Kirja osuu Helmet-lukuhaasteen 2021 kohtiin:

4. Joku kertoo omista muistoistaan

28. Kirja, jonka lukemisesta sinulle on hyötyä

33. Kirjassa opetetaan joku taito

34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa

44. Kirjassa on reseptejä

46. Kirjassa syödään herkkuja

Lappiin hiihtämään vai?

Pakkailin tänään ja hieman jo eilenkin hiihtoviikolle Saariselän maisemiin tavaroita matkalaukkuun. Termospullo ja eväslaatikko olivat valmiina lauantaita varten keittiön pöydällä. Mukaan otettavien lista päivittyi ja rasti merkittiin listaan, kun tavara oli valmis pakattavaksi.

Mies laittoi sukset kuntoonu, siklasi ja voiteli. Toki ensin etsittiin ne vajasta ja sauvatkin löytyivät jostain kätköstä. Suksipussi odotti sisältöjä.

Tänä talvena en ole metriäkään  vielä hiihtänyt. Ilmeisesti en hiihdäkään, sillä tänään tuli viesti, jolla peruttiin koko hiihtoreissu. Bussillinen väkeä oli lähdössä Tievatuvalle majoittumaan. Moiten hienot hanget siellä ovatkaan. Nyt vain  olen ystävän kuvia ja päivityksiä saanut seurailla kotisohvalta. Sauvakävelylle täällä pääsee muttei hiihtämään paitsi Salpausselän keinolumelle.

Toinenkin vaellus peruuntui. Olin lähdössä kuukauden kuluttua kevätvaellukselleni kuten normaalisti jonnekin muutamaksi viikoksi. Nyt selvisi vaellus ryhmien tietoja lukiessani, että majapaikat ovat ainakin kuukauden kiinni eikä ainakaan Espanjassa vaelleta eikä Portugalissakaan. . Pyhiinvaellustoimistokin on sulkeutunut. Vaelluspassin voi jättää toimiston postilaatikkoon ja vaellustodistus postitetaan myöhemmin niille, jotka vielä ovat olleet matkalla kohti Santiago de Compostelaa lähipäivinä.

Lissabonista olin suunnitellut alkavani kevätvaellukseni, mutta ehkä sen sijaan syksyllä???

Enonkoskella

Vietimme pari päivää Enonkoskella miehen ja parin hänen veljensä kanssa. Lauantaina meillä oli sukukokous. Paikkana oli ihana vanha Kievari Enonhovi. 

Enonhovi on mainekas majatalo- ja ravintola Enonkosken keskustassa.  Enonhovin yrittäjä Raili Pölönen tekee hyvää maukasta ruokaa ja sitä on riittävästi.

Kievarirakennuksen runko on  Hovimäen 165-vuotias kartano. Michail Tichanoff, joka 1850-luvulla paitsi omisti kartanon, pyöritti kylällä myös sahaa ja lasitehdasta. Kun joukko työntekijöitä hukkui paluumatkalla kirkkoveneellä Kerimäeltä 1858, Tichanoff rakennutti vielä kylälle oman kirkon, perusti kirjaston sekä palkkasi papin ja opettajan.

Sukukokouksen ohella vierailimme  kotiseutumuseossa ja tutustuimme kirkonkylän muihin nähtävyyksiin kuten hiekkaveistoskilpailun satoon, Enonkosken kivisiltaan ja

Koskenvarteen ja juoksurappuihinkin.

Sunnuntaina tutustuimme Enonkosken kirkkoon, Koloveden luontotupaan ja vanhaan hautausmaahan sekä Kyynelniemen hautausmaahan.

Kirkon rakentamisen ja seurakunnan toiminnan alkamisen taustalla oli enonkoskelaisten aktiivisuuden lisäksi veneonnettomuus, joka tapahtui syksyllä 1858. Historiankirjat kertovat, että väki oli palaamassa kirkkoveneellä Kerimäeltä kirkkomatkalta Ylä-Enonvettä myöten. Järvellä nousi kova tuuli ja vene kaatui: veneessä olleista kahdestatoista ihmisestä kahdeksan hukkui. Tämän onnettomuuden kerrotaan olleen vahva sykäys oman kirkon ja papin saamiseen. Onnettomuuden muistoksi on Enonkosken kirkon tornissa oleva risti suunnattu järvelle päin - eikä pääsisäänkäynnin suuntaan.

Enonkosken ensimmäinen kirkko palveli seurakuntalaisia vain reilun parinkymmenen vuoden ajan (1859-1884). Kirkko tuhoutui ilmeisesti salaman sytyttämässä palossa kesällä 1884. Uusi kirkko valmistui jo syksyllä 1886. Seurakunta toimi tehdasseura-
kuntana vuosina 1859-1876 ja rukoushuoneseurakuntana vuosina 1876-1909. Seurakunta on toiminut itsenäisenä vuodesta 1909 lähtien. Enonkosken seurakunta liittyi 1.1.2013 Savonlinnan seurakuntaan kappeliseurakuntana.

Koloveden luontotupa on Enonkoskella entisessä 1800-luvulta peräisin olevassa sahan makasiinissa. Sijaintipaikka kauniin kosken rannalla tekee siitä tunnelmallisen käyntikohteeen. Luontotuvassa on näyttely Koloveden kansallispuiston luonnosta ja sieltä saa tietoa Koloveden lisäksi myös seudun muista matkailuasioista.

Matkalla Ihamaniemeen on vielä Hanhivirran lossi. 

Vierailimme Ihamaniemellä miehen ja hänen sisarustensa entisessä koulussa ja asuntolassa, joka on nykyään Enonkosken luostariyhteisön hallussa. Asuntolaan tulivat pitkämatkalaiset, lähinnä saariston lapset asumaan koulupäivien ajaksi. Siihen aikaan oli keskiviikkona vapaata ainakin alaluokkalaisilla ja tietysti lauantaina oli koulupäivä. Kelirikkoaikoina ei kotiin päässyt edes viikonloppuna. 

 

Ihamaniemen entinen koulu, nykyinen luostari

 

Luostariyhteisön Pyhän Kolminaisuuden kappeli. Vietimme siellä myös hartaushetken.

Vanha koulun harmoni.