Sivun näyttöjä yhteensä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste neuleet 2013. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neuleet 2013. Näytä kaikki tekstit

31.12.2013

Enkeleitä onko heitä

Eilen tein tällä erää viimeisen työpäivän tässä parin kuukauden työjaksossa. Meillä oli hyvä työtiimi, joka jäi vakinaiselle viranhaltijalle. Eilen olikin vahdinvaihto: sain luovuttaa mm. työkännykän. Harmittavalta vain tuntuu työsähköpostiosoitteen loppuminen...

Nyt on uudenvuodenaatto. Ilotulitukset paukkuvat joka puolella. 

Enkeli ja Jeesus-lapsi. 
Jouluseimikirjan mukaan olen yritellyt valmistaa uusia hahmoja Marian ja aasin lisäksi. Kirjassa on hyvät hyvin tarkat ohjeet näiden hahmojen valmistukseen. Olen lainannut kirjan kirjastosta, mutta aion hankkia sen omaksikin, koska kirjassa on myös hyvin kerrottu joulukertomus aina hahmojen ohjeiden myötä.

Enkeli on neulottu seisovan perusnuken kaavan mukaan. Enkelillä on myös siivet ja mekko. Jeesus-lapsella on housut sekä hupullinen kapalopussi. Pientä nyherrystähän näiden neulominen on: muutamalla silmukalla muutama kerros osaseen. Sain tänään ystävältä ruskeaa sopivanpaksuista lankaa, josta pääsen valmistamaan Joosefin "jalkineita".
 Joulukukka tämä murattikin ja yksi pieni myös lahjaksi saatu jouluseimi sen edessä.
 Kynttelikköjä on monella ikkunalla.
Pienen hienon miehen perhe oli vuorostaan meillä. Lapsilla oli monenlaista touhuamista, varsinaista vauhtia...

Raamatun sana tänään:"Herra varjelee sinut kaikelta pahalta, hän suojelee koko elämäsi. Herra varjelee kaikki sinun askeleesi, sinun lähtösi ja tulosi nyt ja aina." (Psalmi 121:7-8)

Hyvän Jumalan siunausta vuodelle 2014 rukoilemme tänne kurkkaajille.

22.12.2013

Jämälankasukat

KyJy2013: viimeinen neule valmistui tänä aamuna. KyJy numero 20 jämälankasukat Seitsemän veljes -langanlopuista. Perussukat neulottu noin 37 numeroiseen jalkaan 3,5 numeron puikoilla 2 oikein, 2 nurin resorilla. Sukat painavat 85 grammaa.

KyJy2013: Kaikki valmiina!
1. Kerttu-sukat aloitettu 21.6. valmiit 30.9.
2. Olga-sukat kesäväriset, aloitettu 22.6. valmiit 3.7.
3. Pitsisukat aloitettu 24.6. valmiit 16.12.
4. Pitsireunasukat aloitettu 27.6. valmiit 8.12.
5. Valepalmikkosukat aloitettu 4.7. valmiit 21.11.
6. Kohoneulesukat aloitettu 5.7. valmiit 16.9.
7. Ryppysukat aloitettu 7.7.valmiit 28.10.
8. Meeri-sukat aloitettu 8.7. valmiit 25.7.
9. Raitasukat aloitettu 9.7. valmiit 27.11.
10. Talvikki-sukat aloitettu 9.7. valmiit 31.8.
11. Junasukat aikuiselle aloitettu 10.7.valmiit 9.9.
12. Kierrevarsisukat miehelle aloitettu 13.7. valmiit 21.7.
13. Valepalmikkosukat aloitettu 17.7. valmiit 21.7.
14. Resorisukat aloitettu 18.7. valmiit 4.8.
15. Junasukat Fabelista aloitettu 23.7. valmiit 6.9. + toiset junasukat
16. Junasukat Sisusta aloitettu 26.7. valmiit 12.10. + lapsen lapaset
17. Junasukat kirjavasta Fabelista aloitettu 26.7. valmiit 25.9. + toiset junasukat
18. Jämälankasukat aloitttu 26.7. valmiit 22.12.
19. Pitsipalmikkosukat harmaat aloitettu 26.7. valmiit 19.10.
20. Olga-sukat, mustat, aloitettu 26.7. valmiit 4.11.

17.12.2013

Kerttu-sukat tilauksesta

Olen neulonut tänä vuonna monet Kerttu-sukat tilauksestakin Missiokauppaan. Tässä taas yhdet, nyt 41-numeroiset. Ne painavat 110 grammaa Seitsemänveljes-langasta. Sukkia neuloin tänään ensin kyläpaikassa jutellessa ja sitten automatkalla ja viimeistelin  vielä kotosalla.

16.12.2013

Luostarissa

Päivällä ajelimme Turkuun. Pitkästä aikaa olimmekin kotimaan matkailulla ja samalla tapaamassa lapsenlapsia. 
Yhden lapsenlapsen kanssa aloitimme opetella neulomaan kaulaliinaakin.
Monenlaisia pelejä pelasimme eskarilaisen kanssa.
Turun tuomiokirkko joulukuusineen näkyi hyvin joen toisellekin puolelle. Kävelimme hieman kaupungilla tihkusateessa.
 
Yöpymispaikan olimme hankkineet Birgittalaissisarten vieraskodista. Rauhallinen ja siisti paikka.
 
Kuvailin sukkia matkalla heti niiden valmistuttua, koska annoin ne jo samantien eteenpäin. Kuva vain ei kerro niiden oikeaa väriä: ne ovat aivan mustat sukat.
Matkalla Turkuun neuloin mustat pitsisukat (KyJy numero 3) valmiiksi. Ne painavat 56 grammaa. Neuloin ne 2,75 numeron puikoilla 60 silmukalla Novitan Tico-tico -langasta 38-numeroiseen jalkaan sopiviksi. Aluksi neuloin kolme oikein, kaksi nurin viisi kerrosta. Aloitin kuviokerroksen, jossa langankierto, kolme takakautta oikein yhteen, langankierto, kaksi nurin ja toistetaan. Seuraavat kolme kerrosta taas kolme oikein, kaksi nurin ja sitten taas reikäkerros. 
 
KyJy2013:
1. Kerttu-sukat aloitettu 21.6. valmiit 30.9.
2. Olga-sukat kesäväriset, aloitettu 22.6. valmiit 3.7.
3. Pitsisukat aloitettu 24.6. valmiit 16.12.
4. Pitsireunasukat aloitettu 27.6. valmiit 8.12.
5. Valepalmikkosukat aloitettu 4.7. valmiit 21.11.
6. Kohoneulesukat aloitettu 5.7. valmiit 16.9.
7. Ryppysukat aloitettu 7.7.valmiit 28.10.
8. Meeri-sukat aloitettu 8.7. valmiit 25.7.
9. Raitasukat aloitettu 9.7. valmiit 27.11.
10. Talvikki-sukat aloitettu 9.7. valmiit 31.8.
11. Junasukat aikuiselle aloitettu 10.7.valmiit 9.9.
12. Kierrevarsisukat miehelle aloitettu 13.7. valmiit 21.7.
13. Valepalmikkosukat aloitettu 17.7. valmiit 21.7.
14. Resorisukat aloitettu 18.7. valmiit 4.8.
15. Junasukat Fabelista aloitettu 23.7. valmiit 6.9. + toiset junasukat
16. Junasukat Sisusta aloitettu 26.7. valmiit 12.10. + lapsen lapaset
17. Junasukat kirjavasta Fabelista aloitettu 26.7. valmiit 25.9. + toiset junasukat
18. Jämälankasukat aloitttu 26.7.
19. Pitsipalmikkosukat harmaat aloitettu 26.7. valmiit 19.10.
20. Olga-sukat, mustat, aloitettu 26.7. valmiit 4.11.

8.12.2013

Pitsireunasukat, joulunpunaiset sukat

KyJy numero 4 eli pitsireunasukat valmistuivat tänään. (Kuvattu lumessa.) Ne on neulottu Seitsemän veljestä -langasta kolmen ja puolen bambupuikoilla noin 37 numeroiseen jalkaan. Ne painavat 90 grammaa.
Sukamalli on mukailtu Novitan sukkalehdessä olleesta mallista sivulta 68. Malli on helppo, kun sen omaksui. Mallikerta on 8 silmukkaa. Jaoin silmukat neljälle puikolle: 8, 16, 8, 16. Neuloin ensimmäisen kerroksen yksi oikein, langankierto, kaksi oikein, nosta silmukka oikein neulomatta, neulo kaksi oikein takaa yhteen, vedä nostettu silmukka kavennuksen yli, kaksi oikein, langankierto. Toista kerros loppuun. Toinen kerros: kaikki oikein. Kolmas kerros: Kaksi oikein, langankierto, yksi oikein, nosta silmukka neulomatta, neulo kaksi oikein yhteen takakautta, vedä nostettu silmukka kavennuksen yli, yksi oikein, langankierto, yksi oikein. Toista kerros loppuun. Neljäs kerros: kaikki oikein. Viides kerros: Kolme oikein, langankierto, nosta silmukka neulomatta, neulo kaksi oikein yhteen takakautta, vedä nostettu silmukka kavennuksen yli, langankierto, kaksi oikein. Toista kerros loppuun. Kuudes kerros kaikki oikein. 
Neuloin viisi kertaa tämän kuvion ja sitten joustinneuletta kahdeksan kerrosta, vahvennettu kantapää puolella silmukoista (eli 24) ja loppu sileää. Kärkikavennukset: Joka puikon lopussa kaksi yhteen kunnes kaksi silmukkaa puikollaan, jolloin katkaisin langan ja pujotin neulalla silmukoiden läpi...

KyJy2013:
1. Kerttu-sukat aloitettu 21.6. valmiit 30.9.
2. Olga-sukat kesäväriset, aloitettu 22.6. valmiit 3.7.
3. Pitsisukat aloitettu 24.6.
4. Pitsireunasukat aloitettu 27.6. valmiit 8.12.
5. Valepalmikkosukat aloitettu 4.7. valmiit 21.11.
6. Kohoneulesukat aloitettu 5.7. valmiit 16.9.
7. Ryppysukat aloitettu 7.7.valmiit 28.10.
8. Meeri-sukat aloitettu 8.7. valmiit 25.7.
9. Raitasukat aloitettu 9.7. valmiit 27.11.
10. Talvikki-sukat aloitettu 9.7. valmiit 31.8.
11. Junasukat aikuiselle aloitettu 10.7.valmiit 9.9.
12. Kierrevarsisukat miehelle aloitettu 13.7. valmiit 21.7.
13. Valepalmikkosukat aloitettu 17.7. valmiit 21.7.
14. Resorisukat aloitettu 18.7. valmiit 4.8.
15. Junasukat Fabelista aloitettu 23.7. valmiit 6.9. + toiset junasukat
16. Junasukat Sisusta aloitettu 26.7. valmiit 12.10. + lapsen lapaset
17. Junasukat kirjavasta Fabelista aloitettu 26.7. valmiit 25.9. + toiset junasukat
18. Jämälankasukat aloitttu 26.7.
19. Pitsipalmikkosukat harmaat aloitettu 26.7. valmiit 19.10.
20. Olga-sukat, mustat, aloitettu 26.7. valmiit 4.11.

ps. Satatuhatta kurkistusta on ollut tässä blogissa tähän mennessä.

27.11.2013

KyJy numero 9 on lasten raitasukat

Aamulla työtiimimme oli aloittamassa alakoululaisten kanssa adventtia. Miten mukavaa olikaan, kun koulu suhtautuu myönteisesti. Koululla oli laitettu aula kirkkosaliksi. Toimme vain ns. hartauslaatikon mukanamme. Siinä on risti, kynttilät, tulitikut, kynttilänjalat, valkoinen liina ja kirkkovuoden liturgisten värien mukaan alttariliinat, raamattu ja virsikirja. Aloitimme virrellä 13 eli kynttilänsytytyslaululla. Tänään esimerkin vuoksi sytytimme kaikki 4 kynttilää adventtikynttelikköön ja kerroimme niiden symboliikasta. Hoosiannaakin laulettiin ja aasista kerrottiin. Kanttori soitti ja koululaiset lauloivat reippaasti, railakkaasti lopuksi virren 15. Oli hyvä aloittaa työpäivä näin.

Tänään oli myös kokouspäivä:kolme kokousta ja kaikenlaista muuta välillä. Paljon saimme aikaiseksikin.Yhden kokouksen alkua odotellessa kerkisin neuloa toisen sukkaparista valmiiksi.

Neuloin raitasukat seiskaveikasta, harmaasta ja tummansinisestä. Näet tummansinisen seiskaveikan valmistamisen on Novita lopettanut. Harmaakin oli minulla aika vähissä. Näistä sukista piti tulla isot sukat isoon jalkaan, mutta lankaa ei ollutkaan tarpeeksi, joten jouduin purkamaan ja neulomaan pienemmät 30 numeron jalkaan sopivat perussukat kolmen ja puolen puikoilla 40 silmukalla. Päällysosa on resoria kaksi oikein, kaksi nurin. Sukat painavat 62 grammaa.

KyJy2013:
1. Kerttu-sukat aloitettu 21.6. valmiit 30.9.
2. Olga-sukat kesäväriset, aloitettu 22.6. valmiit 3.7.
3. Pitsisukat aloitettu 24.6.
4. Pitsireunasukat aloitettu 27.6.
5. Valepalmikkosukat aloitettu 4.7. valmiit 21.11.
6. Kohoneulesukat aloitettu 5.7. valmiit 16.9.
7. Ryppysukat aloitettu 7.7.valmiit 28.10.
8. Meeri-sukat aloitettu 8.7. valmiit 25.7.
9. Raitasukat aloitettu 9.7. valmiit 27.11.
10. Talvikki-sukat aloitettu 9.7. valmiit 31.8.
11. Junasukat aikuiselle aloitettu 10.7.valmiit 9.9.
12. Kierrevarsisukat miehelle aloitettu 13.7. valmiit 21.7.
13. Valepalmikkosukat aloitettu 17.7. valmiit 21.7.
14. Resorisukat aloitettu 18.7. valmiit 4.8.
15. Junasukat Fabelista aloitettu 23.7. valmiit 6.9. + toiset junasukat
16. Junasukat Sisusta aloitettu 26.7. valmiit 12.10. + lapsen lapaset
17. Junasukat kirjavasta Fabelista aloitettu 26.7. valmiit 25.9. + toiset junasukat
18. Jämälankasukat aloitttu 26.7.
19. Pitsipalmikkosukat harmaat aloitettu 26.7. valmiit 19.10.
20. Olga-sukat, mustat, aloitettu 26.7. valmiit 4.11.

- Kolmet sukat enää kesken!

21.11.2013

Valkoista ja sinistä ja punaista

Tänä aamuna oli maa valkoisena.
Lumiräntää pyrytti vielä töihin lähtiessäkin. Olin tänään tietoturvakoulutuksessa. Jotain uuttakin tietoa sentään tarttui mukaan samalla kun neuloin valepalmíkkosukan valmiiksi.
KyJy2013 numero 5 valmistui: tummansinisestä Nallesta valepalmikkosukat. Sukat on neulottu kolmosen puikoilla ja 15 silmukkaa puikollaan. 15 kerrosta aluksi resoria kolme oikein kaksi nurin. Mallikuviossa on viisi silmukkaa ja neljä kerrosta:
1. kerros: Nosta 1 silmukka neulomatta, neulo 2 silmukkaa oikein, nosta nostettu silmukka kahden seuraavan yli, neulo 2 silmukkaa nurin. Toista.
2. kerros: Neulo 1 silmukka oikein, tee langankierto, yksi oikein, 2 nurin. Toista.
3. ja 4. kerros: Neulo kolme silmukkaa oikein, kaksi nurin. Toista.

KyJy2013:
1. Kerttu-sukat aloitettu 21.6. valmiit 30.9.
2. Olga-sukat kesäväriset, aloitettu 22.6. valmiit 3.7.
3. Pitsisukat aloitettu 24.6. 
4. Pitsireunasukat aloitettu 27.6. 
5. Valepalmikkosukat aloitettu 4.7. valmiit 21.11.
6. Kohoneulesukat aloitettu 5.7. valmiit 16.9.
7. Ryppysukat aloitettu 7.7.valmiit 28.10.
8. Meeri-sukat aloitettu 8.7. valmiit 25.7.
9. Raitasukat aloitettu 9.7.
10. Talvikki-sukat aloitettu 9.7. valmiit 31.8.
11. Junasukat aikuiselle aloitettu 10.7.valmiit 9.9.
12. Kierrevarsisukat miehelle aloitettu 13.7. valmiit 21.7.
13. Valepalmikkosukat aloitettu 17.7. valmiit 21.7.
14. Resorisukat aloitettu 18.7. valmiit 4.8.
15. Junasukat Fabelista aloitettu  23.7. valmiit 6.9. + toiset junasukat
16. Junasukat  Sisusta aloitettu 26.7. valmiit 12.10. + lapsen lapaset
17. Junasukat kirjavasta Fabelista aloitettu 26.7. valmiit 25.9. + toiset junasukat
18. Jämälankasukat aloitttu 26.7.
19. Pitsipalmikkosukat harmaat aloitettu 26.7. valmiit 19.10.
20. Olga-sukat, mustat, aloitettu 26.7. valmiit 4.11.
Illansuussa vieraili joulupukki muoreineen veteraanien pikkujoulussa. Joulupukki kertoi tulleensa porolla Jyväskylään asti ja sieltä asti sitten kävelleensä perille muorinsa kanssa. 
Pappikin oli juhlassa paikalla jouluseimineen kertomassa joulun sanomaa.

20.11.2013

Järven lumo

"Sinisen järven rannalla
on tupa, pieni tupa,
mun kultani sinne on kutsunut,
kun hällä on siihen lupa.
Sinisen järven rannalla
on tilkku, pellon pala,
siinä se leipä lainehtii
ja aallosta nousee kala.
Se pelto on pieni ja tupanen
kuin pienen linnun pesä,
mut missä voi viihtyä rakkaus,
on talvikin siellä kesä."
(J.H.Erkko v. 1889)
Olimme työporukalla tutustumassa Ateneumissa olevaan Järven lumo - Tuusulanjärven taiteilijayhteisö - näyttelyyn. Tuusulanjärven itärannalle syntyi 1900-luvun taitteessa yhteisö, joka oli kooltaan pieni mutta merkitykseltään suuri. Tuusulanjärven rannoille taiteilijoita houkuttivat luonnonkaunis ympäristö ja työskentelyrauha. Yhteisön viidessä huvilassa asui ja työskenteli useita suomalaisen kulttuurielämän keskeisiä edustajia perheineen: Pekka Halonen, Juhani Aho ja Venny Soldan-Brofeldt, Jean Sibelius, Eero Järnefelt sekä J.H.Erkko. Näyttely valotti näiden taiteilijakotien elämää, arkea ja juhlaa.
Menomatkalla poikkesimme Kotipiirin Tuottajatorin vintillä kahveilla ja tutustumassa mm. kaikennäköiseen joulutavaraan.
Ateneumin museokaupassa oli villasukkiakin myytävänä.

Paluumatkalla olimme Tuusulan Krapihovissa maukkaalla lounaalla ja ajelimme Tuusulanjärven Rantatietä katsellen samalla näitä taiteilijoiden koteja, huviloita. 
Linja-automatkan aikana valmistuivat miesten tilaussukat 45 numeron jalkaan grafiitinharmaasta Seiskaveikasta. Ne painavat 129 grammaa. Neuloin päälipuolen resorilla kaksi oikein kaksi nurin, samoin varren.

19.11.2013

Maria

Neulottuun jouluseimiasetelmaan valmistui Maria pitkine mariansinisine mekkoineen. Huntu on päässä ja viitta vielä vaiheessa. Maria-nukella on pitkät jalat ja kädet, joihin laitoin vielä sisään rautalankaa, jotta tuo letkeä Maria hieman jäykkeni ja pysyy pystyssäkin. Jalat kaipaavat veilä tukea. Silloin tuo mekkokaan ei näytä enää liian isolta. Sitten Maria päässee ratsastamaan aasillakin.
Uusi Testamentti mainitsee useita eri Maria-nimisiä henkilöitä, joista yksi on Jeesuksen äiti. Tämä oli neitsyt Galileasta Nasaretin kaupungista; hänet oli kihlattu Daavidin sukuun kuuluvalle Joosefille.

16.11.2013

Aasi

Kävin eilen kirjastosta hakemassa Jouluseimi-kirjan. Siinä neuvotaan, miten voi neuloa seimiasetelmaan kuuluvat.
 Aloitin neulomisen aasista. Tässä ovat aasin osat toista korvaa ja huopaa lukuunottamatta.
 Tällainen siitä sitten tuli! Täytin aasin tyynyntäytteellä. Jalkojen täyttäminen oli työlästä - veitsen tylpällä päällä se jotenkuten onnistui. 

Tunturisuden blogista löytyi paljon asiaa aasista, kuten että kristinuskossa aasilla katsotaan olevan esikuvallisia ominaisuuksia.
Ensimmäinen niistä on itsepäisyys. Ihminen voi ottaa esimerkkiä aasista ja pyrkiä tekemään itsepäisesti sen, mikä on oikein ja tarpeen. Jeesuksen seuraajan kohdalla itsepäisyys merkitsee uskollisuutta sille tehtävälle, jonka on saanut, ja ennen kaikkea tehtävän antajalle.

Toinen aasin esikuvallinen ominaisuus on sen suuret ja herkät korvat, jollaisilla voi kuulla hän, joka haluaa kuunnella. Kristinuskon mukaan emme kuule Vapahtajan ääntä, jos meillä ei ole herkkiä korvia emmekä keskity hiljaisuudessa kuuntelemaan, mitä hän haluaa meille sanoa.

Aasin kolmas esikuvallinen ominaisuus on sen pieni suu - meidän olisi kuunneltava enemmän ja puhuttava vähemmän.

Neljänneksi aasi voi toimia esikuvanamme siinä, että sillä on vahva selkä ja se voi ottaa valittamatta kannettavakseen raskaita taakkoja. Samaa vahvuutta vaaditaan ihmiseltä jokapäiväisessä elämässä. 

Aasi ei olekaan mikään tyhjänpäiväinen eläin! 

10.11.2013

Kerttu-sukat Opi-langasta

 Tuulinen päivä. Suomen liput liehuivat tänään. Isänpäivähän on liputuspäivä. Meidän suvun isät (veljekset) pelasivat lentopalloa puolisoidensa kanssa hiki päässä pari tuntia tänä sunnuntai-iltana kuten aina sunnuntaisin. Kyllä jäsenissä taas tuntuu, että pelattu on!
Neuloin noin 36 numeron jalkaan vaaleanpunaisesta Novitan Opi - Seitsemän veljes -langasta Kerttu-mallilla sukat. Sukat painavat 94 grammaa. Neuloin kolmen ja puolen bambupuikoilla 47 silmukalla viisi kuviomallia kantapäähän asti ja päällysosaan taas kantapään jälkeen viisi kuviomallia. Viikko sitten näet Missiokauppamme hälytti, että kerkiäsinkö neulomaan tällaiset sukat. Niinpä etsin tytölle sopivaa lankaa varastosta ja löysin tämän langan. 
Tänään oli saarnavirtenäni virsi 437.
"Koko maailmamme yllä loistaa risti Kristuksen.
Yhteistä on tuska kyllä, avuntarve yhteinen.
Kun me täällä huojennamme veljiemme kuormia,
näkymättä rinnallamme kulkee Kristus, auttaja."
(virsi 437:3)

4.11.2013

Olga-sukat mustina

Olga-sukat on neulottu mustasta tico-tico-langasta (75% villa / 25% polyamidi) kolmosen puikoilla. Ne painavat 59 grammaa. Ohuet sukat sopivat vaikka unisukiksi.
KyJy2013:
1. Kerttu-sukat aloitettu 21.6. valmiit 30.9.
2. Olga-sukat kesäväriset, aloitettu 22.6. valmiit 3.7.
3. Pitsisukat aloitettu 24.6. 
4. Pitsireunasukat aloitettu 27.6. 
5. Valepalmikkosukat aloitettu 4.7.
6. Kohoneulesukat aloitettu 5.7. valmiit 16.9.
7. Ryppysukat aloitettu 7.7.valmiit 28.10.
8. Meeri-sukat aloitettu 8.7. valmiit 25.7.
9. Raitasukat aloitettu 9.7.
10. Talvikki-sukat aloitettu 9.7. valmiit 31.8.
11. Junasukat aikuiselle aloitettu 10.7.valmiit 9.9.
12. Kierrevarsisukat miehelle aloitettu 13.7. valmiit 21.7.
13. Valepalmikkosukat aloitettu 17.7. valmiit 21.7.
14. Resorisukat aloitettu 18.7. valmiit 4.8.
15. Junasukat Fabelista aloitettu  23.7. valmiit 6.9. + toiset junasukat
16. Junasukat  Sisusta aloitettu 26.7. valmiit 12.10. + lapsen lapaset
17. Junasukat kirjavasta Fabelista aloitettu 26.7. valmiit 25.9. + toiset junasukat
18. Jämälankasukat aloitttu 26.7.
19. Pitsipalmikkosukat harmaat aloitettu 26.7. valmiit 19.10.
20. Olga-sukat, mustat, aloitettu 26.7. valmiit 4.11.

28.10.2013

Ryppysukat

 KyJy numero 7: Ryppysukat
Nämä ryppysukat on neulottu italialaisesta Mondialin Ciao-langasta (75 % merinovillaa, 25 % polyamidia, 100 grammaa = 420 metriä). Sukat, kokoa 38,  painavat 59 grammaa.
Neuleessa oli 16 silmukkaa puikollaan. Ensin neuloin resoria viisi kerrosta, sitten aloitin ryppykuvion, jossa oli 8 silmukkaa. Ensimmäisellä kerroksella 7 nurin 1 oikein, koko kerros toistaen. Toisella 6 nurin 2 oikein jne. väheni, kunnes koko kerros oikeaa ja vielä toinenkin. Sitten alkoi taas 7 oikein, 1 nurin, 6 oikein 2 nurin jne väheni kerros kerrokselta oikeat silmukat ja taas kaksi kerrosta nurin ja sama uudelleen 7 nurin 1 oikein...
Muutama kuviomalli (tässä vain 11 senttiä...) ja sen jälkeen 10 kerrosta resoria. Ensimmäisellä resorikerroksella kaksi ensimmäistä ja kaksi keskimmäistä silmukkaa yhteen, joten puikollaan oli sitten 14 silmukkaa loppuneulonnan ajan. Vahvistettu kantapää ja päällyspuoli resoria kaksi oikein, kaksi nurin.
KyJy2013:
1. Kerttu-sukat aloitettu 21.6. valmiit 30.9.
2. Olga-sukat aloitettu 22.6. valmiit 3.7.
3. Pitsisukat aloitettu 24.6. 
4. Pitsireunasukat aloitettu 27.6. 
5. Valepalmikkosukat aloitettu 4.7.
6. Kohoneulesukat aloitettu 5.7. valmiit 16.9.
7. Ryppysukat aloitettu 7.7.valmiit 28.10.
8. Meeri-sukat aloitettu 8.7. valmiit 25.7.
9. Raitasukat aloitettu 9.7.
10. Talvikki-sukat aloitettu 9.7. valmiit 31.8.
11. Junasukat aikuiselle aloitettu 10.7.valmiit 9.9.
12. Kierrevarsisukat miehelle aloitettu 13.7. valmiit 21.7.
13. Valepalmikkosukat aloitettu 17.7. valmiit 21.7.
14. Resorisukat aloitettu 18.7. valmiit 4.8.
15. Junasukat Fabelista aloitettu  23.7. valmiit 6.9. + toiset junasukat
16. Junasukat  Sisusta aloitettu 26.7. valmiit 12.10. + lapsen lapaset
17. Junasukat kirjavasta Fabelista aloitettu 26.7. valmiit 25.9. + toiset junasukat
18. Jämälankasukat aloitttu 26.7.
19. Pitsipalmikkosukat harmaat aloitettu 26.7. valmiit 19.10.
20. Olga-sukat aloitettu 26.7.

22.10.2013

Junasukatkin jälleen

Eilen pistäydyin kurkistamassa pientä hienoa miestä ja pikkusisarta. Sain lukea monta kirjaa ja seurata värittämistä ja piirustamista. Mukaan sain papalle terveisinä tuon ylläolevan selostuksineen, jossa oli kuvattuna pappilan pappa ja mummo ja pieni hieno mies. Pikkusiskokin aikoo tulla meille silloin, kun isoveli on eskarissa, jotta saa olla yksin kyläilemässä.
 Nämä junasukat valmistuivat tänään sinisestä Nallesta. Painoa niillä on 43 grammaa.
Eilen tein annoksen kurpitsasalaattia ja tänään toisen. Toisessa annoksessa puolikas kurpitsa oli suikaleina. Suikaleet tein monitoimikoneen raastimella. Toiseen paloittelin kuutioiksi toisen puolikkaan kurpitsaa. Molemmissa on pohjana valmis säilöntäseos, johon laitoin lisäksi reilusti tilliä ja muutaman neilikan. Onpahan taas monen monta purkkia valmista ruokaa.

Keitin myös painekattilallisen pikkuisia jämäporkkanoita, jotka kuorin kuumina ja hienonsin ja pakastin sitten soseen pienehköihin rasioihin. On se vaan kumma, miten tuo iso painekattilallinen tuottaa vain kuorittuna puolitoista litraa sosetta ja aika paljon jätettä...

"Pois ihmispelko heitä ja pelkää Jumalaa.
Ken kulkee Herran teitä, häneltä avun saa.
Maailman nytkin voittaa vain usko Kristukseen,
hän antaa armon koittaa, tuo rauhan kansalleen."
(Virsi 176:2)

21.10.2013

Pitsipalmikkosukat ja junasukat

Kyjy numero 16 valmistui reissussa ja sen pariksi lapaset.
Junasukat ovat Sisu-langasta ja painavat 35 grammaa. Sisu on SandnesGarnin superwash lankaa, 80 % villaa ja 20 % nailonia. Nämä on neulottu kolmosen puikoilla ja 40 silmukalla.
Lapaset ovat Nalle Taikaa ja painavat 38 grammaa. Lapasissa on myös 40 silmukkaa. Suuosassa neljä kerrosta nurjaa, neljä oikeaa, neljä nurjaa, neljä oikeaa ja neljä nurjaa ennen normaalia resoria kaksi oikein, kaksi nurin, jota noin 11 senttiä. Sitten kavensin yhden silmukan joka puikolta ja neuloin kerroksen ja tein peukalolevennykset 5 kertaa. Peukalossa 18 silmukkaa.
Kyjy numero 19 eli Pitsipalmikkosukat valmistuivat myös vielä reissussa. Ne näyttävät miltei samoilta kuin valepalmikkosukat, mutta ne on neulottu palmikon tavoin grafiitinharmaasta Nallesta. Neuleessa on 60 silmukkaa, 15 puikollaan. Viidellä jaollinen kuvio: Kolme oikein, kaksi nurin kolme kerrosta. Sitten varsinainen kuviokerros, jonka jälkeen taas kolme kerrosta kolme oikein, kaksi nurin. Kuviokerroksella  vasemmalta puikolta siirretään neulomatta kolme silmukkaa oikealle puikolle. Reunimmainen vedetään kahden muun yli, jotka siirretään sitten takaisin vasemmalle puikolle. Neulotaan yksi oikein, langankierto ja toinen oikein. Jälleen kaksi nurin (nurjat silmukat ovat koko neuleen samassa kohdassa) ja toistetaan kolme silmukkaa oikealle puikolle...
Kantapää on tavallinen vahvistettu kantapää. Sitten kavensin niin paljon, että pohjaan jäi 12 silmukkaa. Näin sukasta ei tule löpsöä, kun päällisessä kuvio jatkui kärkikavennuksiin asti. Kymmenen kuviota on varressa, 12 terässä noin 38 numeron jalkaan. Valmiit pitsipalmikkosukat painavat 79 grammaa.
KyJy2013:
1. Kerttu-sukat aloitettu 21.6. valmiit 30.9.
2. Olga-sukat aloitettu 22.6. valmiit 3.7.
3. Pitsisukat aloitettu 24.6. 
4. Pitsireunasukat aloitettu 27.6. 
5. Valepalmikkosukat aloitettu 4.7.
6. Kohoneulesukat aloitettu 5.7. valmiit 16.9.
7. Ryppysukat aloitettu 7.7.
8. Meeri-sukat aloitettu 8.7. valmiit 25.7.
9. Raitasukat aloitettu 9.7.
10. Talvikki-sukat aloitettu 9.7. valmiit 31.8.
11. Junasukat aikuiselle aloitettu 10.7.valmiit 9.9.
12. Kierrevarsisukat miehelle aloitettu 13.7. valmiit 21.7.
13. Valepalmikkosukat aloitettu 17.7. valmiit 21.7.
14. Resorisukat aloitettu 18.7. valmiit 4.8.
15. Junasukat Fabelista aloitettu  23.7. valmiit 6.9. + toiset junasukat
16. Junasukat  Sisusta aloitettu 26.7. valmiit 12.10. + lapsen lapaset
17. Junasukat kirjavasta Fabelista aloitettu 26.7. valmiit 25.9. + toiset junasukat
18. Jämälankasukat aloitttu 26.7.
19. Pitsipalmikkosukat harmaat aloitettu 26.7. valmiit 19.10.
20. Olga-sukat aloitettu 26.7.

30.9.2013

Kerttu-sukat pinkkinä

KyJy numero 1 valmistui yhdentenätoista: Kerttu-sukat pinkistä Novitan Suomalaisesta sukkalangasta.  Ne painavat 95 grammaa. Jännä, miten pieni nöttönen jäljlle jäi - ei taatusti paina viittä grammaa! 
 
Neuloin sukat kolmen ja puolen bambupuikoilla 47 silmukkaa työssä normaalin Kerttu-sukkaohjeen mukaan. Kuvioita oli 11 kaikkiaan, koska tein pitemmän varren kuin aikaisemmin eli viisi kuviota ennen kantapäätä.

KyJy2013:
1. Kerttu-sukat aloitettu 21.6. valmiit 30.9.
2. Olga-sukat aloitettu 22.6. valmiit 3.7.
3. Pitsisukat aloitettu 24.6. 
4. Pitsireunasukat aloitettu 27.6. 
5. Valepalmikkosukat aloitettu 4.7.
6. Kohoneulesukat aloitettu 5.7. valmiit 16.9.
7. Ryppysukat aloitettu 7.7.
8. Meeri-sukat aloitettu 8.7. valmiit 25.7.
9. Raitasukat aloitettu 9.7.
10. Talvikki-sukat aloitettu 9.7. valmiit 31.8.
11. Junasukat aikuiselle aloitettu 10.7.valmiit 9.9.
12. Kierrevarsisukat miehelle aloitettu 13.7. valmiit 21.7.
13. Valepalmikkosukat aloitettu 17.7. valmiit 21.7.
14. Resorisukat aloitettu 18.7. valmiit 4.8.
15. Junasukat Fabelista aloitettu  23.7. valmiit 6.9. + toiset junasukat
16. Junasukat  Sisusta 26.7.
17. Junasukat kirjavasta Fabelista aloitettu 26.7. valmiit 25.9. + toiset junasukat
18. Jämälankasukat aloitttu 26.7.
19. Pitsipalmikkosukat harmaat aloitettu 26.7.
20. Olga-sukat aloitettu 26.7.

25.9.2013

Junasukkia, eri kokoisia

Neuloin parit junasukat: KyJy numero 17 ovat kymmenennet tähän haasteeseen, joten puolet on nyt sukista valmiina.
Kirjavat junasukat on neulottu Dropsin Fabel Printistä. Ne ovat superwash-villaa. Neuloin ne 2,5 numeron puikoilla. Ne painavat 26 grammaa. Toiset, siniset, on neulottu Novitan Nallesta kolmosen puikoilla ja painavat 45 grammaa. Ne ovat noin parivuotiaan kokoa.
Kun kirjavat sukat eivät painaneet viittäkymmentä grammaa, niin piti tehdä toiset lisää tähän haasteen kohtaan.

KyJy2013:
1. Kerttu-sukat aloitettu 21.6.
2. Olga-sukat aloitettu 22.6. valmiit 3.7.
3. Pitsisukat aloitettu 24.6. 
4. Pitsireunasukat aloitettu 27.6. 
5. Valepalmikkosukat aloitettu 4.7.
6. Kohoneulesukat aloitettu 5.7. valmiit 16.9.
7. Ryppysukat aloitettu 7.7.
8. Meeri-sukat aloitettu 8.7. valmiit 25.7.
9. Raitasukat aloitettu 9.7.
10. Talvikki-sukat aloitettu 9.7. valmiit 31.8.
11. Junasukat aikuiselle aloitettu 10.7.valmiit 9.9.
12. Kierrevarsisukat miehelle aloitettu 13.7. valmiit 21.7.
13. Valepalmikkosukat aloitettu 17.7. valmiit 21.7.
14. Resorisukat aloitettu 18.7. valmiit 4.8.
15. Junasukat Fabelista aloitettu  23.7. valmiit 6.9. + toiset junasukat
16. Junasukat  Sisusta 26.7.
17. Junasukat kirjavasta Fabelista aloitettu 26.7. valmiit 25.9. + toiset junasukat
18. Jämälankasukat aloitttu 26.7.
19. Pitsipalmikkosukat harmaat aloitettu 26.7.
20. Olga-sukat aloitettu 26.7.

16.9.2013

Kohoneulesukat

 photo 2013-09-16160913002640x639_zps9b2e5ca1.jpg
Nämä ovat yhdeksännet sukat KyJy 2013:ssa. 
Nämä kohoneulesukat valmistuivat tänään. Ne on neulottu kolmen ja puolen bambupuikoilla Novitan farkunsinisestä Sukkalangasta 48 silmukalla. Sukat painavat 102 grammaa. Niinpä minun piti ostaa vielä toinen kerä tuota lankaa, että sain sopivankokoisina ne valmiiksi (vain kärki  puuttui toisesta). 
Kohoneulekuvio on Novitan Sukkalehdestä.  Ensin neuloin resoria 4 senttiä 1 oikein, yksi nurin. Sitten alkoi varsinainen kuvio. Yksi nurin kolme oikein toistettuna kaksi kerrosta. Sitten kaksi kerrosta yksi oikein, yksi nurin toistettuna. Viides ja kuudes kerros ensimmäisen puikon reunasta kaksi oikein , sitten yksi nurin, kolme oikein kerrokset. Seuraavat kaksi kerrosta taas yksi oikein, yksi nurin. Toistetaan sitten  näitä kahdeksaa kerrosta. Kantapää on vahvistettu kantapää. Kärkikavennuksista alkaen neuloin vain sileää.
Näitä oli mukava neuloa ja malli on helppo.
KyJy2013:
1. Kerttu-sukat aloitettu 21.6.
2. Olga-sukat aloitettu 22.6. valmiit 3.7.
3. Pitsisukat aloitettu 24.6. 
4. Pitsireunasukat aloitettu 27.6. 
5. Valepalmikkosukat aloitettu 4.7.
6. Kohoneulesukat aloitettu 5.7. valmiit 16.9.
7. Ryppysukat aloitettu 7.7.
8. Meeri-sukat aloitettu 8.7. valmiit 25.7.
9. Raitasukat aloitettu 9.7.
10. Talvikki-sukat aloitettu 9.7. valmiit 31.8.
11. Junasukat aikuiselle aloitettu 10.7.valmiit 9.9.
12. Kierrevarsisukat miehelle aloitettu 13.7. valmiit 21.7.
13. Valepalmikkosukat aloitettu 17.7. valmiit 21.7.
14. Resorisukat aloitettu 18.7. valmiit 4.8.
15. Junasukat Fabelista aloitettu  23.7. valmiit 6.9.
16. Junasukat  Sisusta 26.7.
17. Junasukat kirjavasta Fabelista aloitettu 26.7.
18. Jämälankasukat aloitttu 26.7.
19. Pitsipalmikkosukat harmaat aloitettu 26.7.
20. Olga-sukat aloitettu 26.7.

9.9.2013

Junasukat aikuisen jalkaan

 photo 2013-09-09090913001640x6202_zps881e26e2.jpg 
Aikuisten junasukat (KyJy numero 11) on neulottu Novitan Nostalgia-langasta kolmen ja puolen puikoilla. Tein junasukan normaalin mallin mukaan sukat, mutta 12 silmukkaa puikoillaan. Kantapään tein vahvistettuna ja tein myös kavennukset.  Kun lasten junasukassa on päällisessä kantapään jälkeen neljä nurjaryhmää, niin aikuisten koossa niitä tulikin kuusi. Sukat painavat 122 grammaa. Eipä riittänyt yksi kerä Nostalgia-lankaa, vaan jouduin hankkimaan toisenkin, koska kerät ovat vain 100-grammaisia.

KyJy2013:
1. Kerttu-sukat aloitettu 21.6.
2. Olga-sukat aloitettu 22.6. valmiit 3.7.
3. Pitsisukat aloitettu 24.6. 
4. Pitsireunasukat aloitettu 27.6. 
5. Valepalmikkosukat aloitettu 4.7.
6. Kohoneulesukat aloitettu 5.7. 