Sivun näyttöjä yhteensä

31.3.2021

Mökillä puita kaatamassa

 Olimme 26.3. mökillä aurinkoisena päivänä puiden kaadossa. Mies kaatoi pari pientä kuusta, pitkän lepän, joka jäi aluksi konkeloon, mutta kun runkoa sahattiin pala palalta, se kaatui sopivasti. Ison ison koivun kaato onnistui hyvin. Koivun matka jatkui tien yli ja pitkälle mäkeä vielä. Muut mies sahasi pölleiksi, mutta koivusta vain tien kohta saatiin valmiiksi pölleiksi. Suurin osa myös sen risuista jäi vielä kokoamatta. Muut risut pilkoin sopiviksi makkaranuotioon. Lepässä ei oksia ollutkaan paljon, muutama vain latvassa.

Järvellä oli jään päällä vettä monin paikoin.
Koivu yli tien.

Naapuri oli pilkillä.

Eilen kärsimysviikon tiistaina lämpimänä päivänä olimme uudelleen mökillä. Kokosin risut jälleen makkaranuotioon. Mies sahasi koivun pölleiksi. Olipa isoja! ja niiden kuljettaminen omalle tontille pyörittäen oli aikamoinen homma. 

Tänään on ollutt leipomispäivä. Pieniä pyöreitä rahkapiirakoita, samanlaisia puolukkapiirakoita, kierrepullia ja nakkipiilosarvia sekä sämpylöitä mustikkapiirakan ohella. Vielä pataleipätaikina on tänään tulossa huomista paistamista varten.

Jos on ollut sisällä lämmin, niin ulkonakin oli tänään yli 10 astetta ja aurinkoista.

Olga-sukat ohjeineen

Olga-mallin sukat valmistuivat 31.3. Taika Nallesta. Sukkia neuloin automatkoilla vähän kerrallaan. Nämä ovat helppoa neuloa, joten ei tarvinnut kuviota miettiä sen enempää. Painoa sukilla on 68 grammaa. 

Neuloin kolmosen puikoilla 64 silmukalla alkuksi kaksi kerrosta nurjaa.

Varsinainen Olgan kaavio:
1. kerros: 2 takaa oikein yhteen, viisi oikein, langankierto, 2 oikein, langankierto, viisi oikein, 2 yhteen. Toista koko kerros.
2. kerros: Kaikki oikein.
Toistin näitä kahta kerrosta, minulla kumpaakin 10. kerrosta.

Resoriin kavensin 2 silmukkaa puikoltaan eli 14 silmukkaa resorissa. Helpompi oli neuloa 12, 16,12, 16 silmukkaa puikollaan nuo resorin 15 kerrosta. Sitten yksi kerros sileää ja vahvistettu kantapää, 12 silmukkaa kannassa keskellä. Pohjassa kavennusten jälkeen 13 silmukkaa puikollaan. 20 cm pohjaa ja kärkikavennukset, leveä nauhakavennus.

Löysäpipoisten JyJy 2021 aloitetut ja valmiit:

1. Pipo seiskaveikasta. Aloitettu 4.1. Valmis 5.1. Paino 89 grammaa.
 
2. Peppipitkätossusukat seiskaveikasta. Aloitettu 6.1. Valmiit 4.2. Paino 174 grammaa.

3. VoihanYstävänSukka seiskaveikasta. Aloitettu 7.1. Valmiit 3.2. Paino 167 grammaa.

4. Mysteriet-sukat seiskaveikasta. Aloitettu 11.1. Valmiit 20.1. Paino 133 grammaa.  

5. Ystävänpäiväsukat 2021 Nallesta. Aloitettu 23.1. Valmiit 10.2. Paino 131 grammaa.  

6.  II Ystävänpäiväsukat 2021 Nallesta. Aloitettu 23.1. Valmiit. Paino grammaa.  

7. Bernie-lapaset seiskaveikasta. Aloitettu 25.2. Valmiit 8.3. Paino 65 grammaa. 

8. Kerttu-sukat keltaisesta seiskaveikasta. Aloitettu 7.2. Valmiit 15.2.  Paino 100 grammaa

9. Messuhuivi seiskaveikasta. Aloitettu 15.2. Valmis. Paino grammaa. 

10. Novitan hiihtoloma-KAL lapaset seiskaveikasta. Aloitettu 16.2. Valmiit 2.3. Paino 72 grammaa.

11. Äitienpäiväsukat lilasta seiskaveikasta. Aloitettu 26.2. Valmiit. Paino grammaa.

12. Lyhyet äitienpäiväsukat seiskaveikasta. Aloitettu 26.2. Valmiit. Paino grammaa.

13. Intialaiset kiilapeukalo-lapaset Nallesta. Aloitettu 26.2. Valmiit 4.3. Paino 46 grammaa +

14. Huivi-KAL Baby woolista.  Aloitettu 27.2. Valmis . Paino 190 grammaa.

15. Olgasukat Nallesta. Aloitettu 26.2. Valmiit 31.3. Paino 68 grammaa.

16. Lapaset Piki huopasesta. Aloitettu 27.2. Valmiit. Paino grammaa

17. Miesten sukat. Aloitettu 26.2. Valmiit Paino grammaa.

18. Junasukat kirjavasta langasta. Aloitettu 21.2. Valmiit. Paino grammaa

19. Jämälankasukat. Aloitettu 27.2. Valmiit. Paino grammaa.

20. Lapaset. Aloitettu 27.2. Valmiit 5.3. Paino 61 grammaa.

26.3.2021

Pääsiäisen odotusta

Rairuohon siementen kylväminen juontaa juurensa Jeesuksen puheeseen vehnänsiemenestä. Jeesus kertoi vehnänsiemenestä, joka piti kuolla, jotta siitä syntyisi uutta elämää. Rairuohon kylväminen on tärkeää monellekin pääsiäiseen valmistumisessa - kevättä, vihreää, uusi elämä.

Samoin koivun oksien hyötäminen tai jonkin muun oksien hakeminen maljakkoon luovat odotustunnelmaa  uusien silmujen puhkeamisella lehteen. 

Olemme jo koulineet muutamia taimia: paprikaa, tomaattia, hämähäkkikukkaa ja samettikukkaa. Kylvövuorossa on ainakin seuraavat: krassit, parsakaali, lehtikaali pientä samettikukkaa
 
Tänään lajittelimme säilösssä olleet siemenet ja heitimme pois joitakin liian vanhoja.  Kylvösuunnitelmaa on hyvä tehdä tässä vaiheessa vuotta. Kylvökartankin voisi  jo piirrellä.

Mies toi säilöstä yhden amarylliksen sipulin, joka on kukkinut meillä ennenkin pääsiäiseksi. Nyt jo pari viikkoa ennen pääsiäistä siinä on pitkä komea vana ja sen päässä ison íso kukka, jossa on neljä teriötä. kasvi on nyt alkanut työntää esiin lehtiäkin. 

20.3.2021

Kevätaurinkohuivi-KAL

Melkein valmis huivi osaltani, koska lanka loppuu pian. KAL jatkuu vielä parin kuvion verran. Tämän koko tässä vaiheessa neljän kuvion jälkeen on noin 110x94x75cm. Huivi on neulottu tumman harmaasta Novitan Baby Wool -langasta.

Huivin on suunnitellut Niina Laitinen.

18.3.2021

Aina tytär, aina äiti

Tiikerihai

Kaikkeus on meidän

Kaikkeus on meidän on Liisa Louhelan (WSOY 2021) kirja Reetasta lähinnä vuodelta 1938. Reeta on on äitinsä kasvattama, isä kuoli sisällissodassa. Kirjan alussa Reetan äitikin kuolee ja Reetan paras ystävä Vanni on piikana. Samaan paikkaan pääsee sitten Reetakin. Vannin veli on talossa renkinä ja on ihastunut Reetaan, mutta Reeta haluaa muuta. Taloon tulee joukko mustalaisia ja Reeta ihastuu  haitarinsoittaja Tenhoon.

 Köyhyyttä, huono-osaisuutta, rikkaan öykkäröintiä  kuvaa Liisa Louhela ansiokkaasti.

 6. Kirja kertoo rakkaudesta

7. Kirjassa on kaveriporukka

8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa

11. kirja kertoo köyhyydestä

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu

49. Kirja on julkaistu vuonna 2021

11.3.2021

Pääsiäissukka-KAL

Olen aikeissa osallistua Novitan Pääsiäissukka-KALiin, jossa neulotaan yhdessä pitkävartiset kirjoneulesukat. Minna Metsäsen ja Sisko Sälpäkiven suunnittelemat villasukat neulotaan varpaista varteen ja niihin on suunniteltu pääsiäisaiheisia kuvioita iloisin värein. Sukat tullaan neulomaan mysteerinä, eli ohje julkaistaan kahdeksassa eri osassa neljän viikon aikana, maanantaisin ja perjantaisin 8.3. lähtien. Sukat neulotaan lähinnä Novitan Nalle-langasta kolmosen puikoilla kahta sukkaa yhtäaikaa. Aloitus tehdään virkkuukoukulla. paitsi tein sen kiertäen langat puikon ympäri, koska se oli helpompi niin.

Heinän värisellä vihreällä aloitettiin ja kuviota pääsin neulomaan kiven harmaalla, joka on pohjavärikin.

12.3. lisätty toinen pätkä.

8.3.2021

Bernie-lapaset

Bernie Sandersilla oli Joe Bidenin virkaanastujaisissa käsissään lapaset, joista monet ovat ottaneet mallia ja neuloneet näitä ns. Bernie-lapasia. Netistä bongasin tämän ohjeen ja hieman sovelsin. 

Nyt tiedän, että ranteeseen olisi pitänyt neuloa resoria ainakin 20 kerrosta ja sileääkin enemmän kuin ohjeessa. Tai neuloa vielä paksummalla langalla kuin seiskaveikalla. Keskiosaa sitten pidensin, kun purkamaan en käynyt. Värit ovat suurin piirtein kohdallaan. Neuloin 44 silmukalla, vaikka 48 olisi tainnut olla parempi tuohon kirjoneuleeseen. Peukaloissa 18 silmukkaa.

Lapaset painavat 65 grammaa.

Löysäpipoisten JyJy 2021 aloitetut ja valmiit:

1. Pipo seiskaveikasta. Aloitettu 4.1. Valmis 5.1. Paino 89 grammaa.
 
2. Peppipitkätossusukat seiskaveikasta. Aloitettu 6.1. Valmiit 4.2. Paino 174 grammaa.

3. VoihanYstävänSukka seiskaveikasta. Aloitettu 7.1. Valmiit 3.2. Paino 167 grammaa.

4. Mysteriet-sukat seiskaveikasta. Aloitettu 11.1. Valmiit 20.1. Paino 133 grammaa.  

5. Ystävänpäiväsukat 2021 Nallesta. Aloitettu 23.1. Valmiit 10.2. Paino 131 grammaa.  

6.  II Ystävänpäiväsukat 2021 Nallesta. Aloitettu 23.1. Valmiit. Paino grammaa.  

7. Bernie-lapaset seiskaveikasta. Aloitettu 25.2. Valmiit 8.3. Paino 65 grammaa. 

8. Kerttu-sukat keltaisesta seiskaveikasta. Aloitettu 7.2. Valmiit 15.2.  Paino 100 grammaa

9. Messuhuivi seiskaveikasta. Aloitettu 15.2. Valmis. Paino grammaa. 

10. Novitan hiihtoloma-KAL lapaset seiskaveikasta. Aloitettu 16.2. Valmiit 2.3. Paino 72 grammaa.

11. Äitienpäiväsukat lilasta seiskaveikasta. Aloitettu 26.2. Valmiit. Paino grammaa.

12. Lyhyet äitienpäiväsukat seiskaveikasta. Aloitettu 26.2. Valmiit. Paino grammaa.

13. Intialaiset kiilapeukalo-lapaset Nallesta. Aloitettu 26.2. Valmiit 4.3. Paino 46 grammaa +

14. Huivi-KAL Baby woolista.  Aloitettu 27.2. Valmis. Paino grammaa.

15. Olgasukat Nallesta. Aloitettu 26.2. Valmiit. Paino grammaa.

16. Lapaset Piki huopasesta. Aloitettu 27.2. Valmiit. Paino grammaa

17. Miesten sukat. Aloitettu 26.2. Valmiit Paino grammaa.

18. Junasukat kirjavasta langasta. Aloitettu 21.2. Valmiit. Paino grammaa

19. Jämälankasukat. Aloitettu 27.2. Valmiit. Paino grammaa.

20. Lapaset. Aloitettu 27.2. Valmiit 5.3. Paino 61 grammaa.

6.3.2021

Kevätaurinko-KAL

Tänään 6.3. alkoi tämän Kevätaurinko-huivin yhteisneulonta Niina Laitisen ohjeen mukaan. Kevätaurinko kolmiohuivin yhteisneulonta kestää 25 päivää, ensimmäinen osa ilmestyi siis 6. maaliskuuta ja viimeinen tullee 30. maaliskuuta! 

Huivi neulotaan pyöröpuikoilla. Aloituksessa on 3 silmukkaa. Yritän neuloa tätä tummanharmaasta Novitan Baby Wool -langasta, koska muutakaan sopivaa ei kotoa löytynyt. Ainakin tällä aloitan kokeilla tätä.
Olen myös opetellut uudenlaista reunaa.
Huiviin neulotaan kahden silmukan i-cord-reuna: nosta jokaisella krs:lla aina 2 viimeistä silmukkaa nurin neulomatta (lanka työn edessä). Neulo jokaisella krs:lla 2 ensimmäistä silmukkaa oikein. 

KAL yhteisneulonta Kevätaurinko kolmiohuivi, tämän päivän pätkä.

5.3.2021

Vinoon varttunut tyttö

Karin Ehrnrooth kertoo kirjassaan Vinoon varttunut tyttö (Gummerus 2011) lapsuudestaan ja nuoruudestaan maalla Kakskerrassa (joka nykyään kuuluu Turkuun. Karin oli vanhin kolmesta lapsesta ja joutui kokemaan erilaisen lapsuuden kuin sisaruksensa. Jotenkin hän jäi aina paitsioon, syrjään, josta kokemukseseta hän kirjoitti kirjansa. 

Tyttö kaipasi äitinsä läheisyyttä ja hyväksyntää, mutta jäi niitä paitsi. Isä oli läheisempi, mutta hänkin kaukainen, äidin kanssa aina samaa mieltä julkisesti. Isä oli jalkaväen kenraali, Mannerheim –ristin ritari Adolf Ehrnrooth. Liian pienenä tytöltä jo odotettiin enemmän kuin lapsi jaksoi - koska oli vanhin sisaruksista ja tyttö. Tyttö oli väärin ymmärretty, aliarvioitu ja mitätöity. Eristetty toisista alakerran keittiön takuiseen huoneeseensa, kun muu perhe nukkui yläkerrassa. Anoreksiaan sairastui lopulta jo kotoa lähteneenä asuessaan ulkomailla, vaikka syömishäiriöitä oli jo lapsena.

Kirja on koskettava omaelämäkerrallinen romaani. Tyttö kertoo muistoistaan. Hän purkaa oman pahan olonsa, mutta on myös selviytynyt.

 Kirja osuu Helmet-lukuhaasten 2021 kohtiin

1. Kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa

4. Joku kertoo omista muistoistaan.

26. Elämänkerta henkilöstä, joka on elossa

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu

34. Kirjassa tarkkaillana luontoa

45. Kirja on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija

Intialainen kiilapeukalo ohje

Neuloin lapaset intialaisella kiilapeukalolla jostain Novitan II-laadun pussilangasta, siniharmaasta. 

Lapaset on neulottu kolmosen puikoilla 44 silmukalla. Ne painavat 61 grammaa. 8 cm resori kaksi oikein  kaksi nurin. Sitten neljä kerrosta oikeaa. Jaoin silmukat 18, 4, 11 ja 11 puikolleen oikean läden lapasta varten. 18 ja 4 väliin lisäsin silmukan joka kerroksella kiertäen oikein, kunnes puikolla oli 22 silmukkaa. Jaoin 22 silmukkaa kahdelle puikolle. 18 silmukkaa pujotin lankaan peukaloa varten. 

Neuloin kunnes keskisormen pään kynsi vähän vielä näkyi ja sitten tein leveän nauhakavennuksen.

Neuloin vasemman lapasen vastaavasti, nyt puikoillaan 11,11, 4 ja 18.

Peukaloa varten poimin lisää viisi silmukkaa, jottei jäänyt reikiä. Aluksi oli 9, 9 ja 5 puikoillaan. Eka kerroksella neuloin nuo viisi kiertäen oikein,  sitten seuraavilla kerroksilla vähensin aina yhden, kunnes oli kaksi silmukkaa puikolla. Sitten tasasin silmukat kolmelle puikolle yht. 20. Neuloin niin pitkälle kun hieman enää peukaloa näkyi. Neuloin joka kerroksen lopussa kaksi yhteen. Kun oli enää kaksi puikollaan, neuloin silmukan ja loput sen yli ja päättelin vetämällä viimeisen silmukan läpi langan.

Löysäpipoisten JyJy 2021 aloitetut ja valmiit:

1. Pipo seiskaveikasta. Aloitettu 4.1. Valmis 5.1. Paino 89 grammaa.
 
2. Peppipitkätossusukat seiskaveikasta. Aloitettu 6.1. Valmiit 4.2. Paino 174 grammaa.

3. VoihanYstävänSukka seiskaveikasta. Aloitettu 7.1. Valmiit 3.2. Paino 167 grammaa.

4. Mysteriet-sukat seiskaveikasta. Aloitettu 11.1. Valmiit 20.1. Paino 133 grammaa.  

5. Ystävänpäiväsukat 2021 Nallesta. Aloitettu 23.1. Valmiit 10.2. Paino 131 grammaa.  

6.  II Ystävänpäiväsukat 2021 Nallesta. Aloitettu 23.1. Valmiit. Paino grammaa.  

7. Bernie-lapaset seiskaveikasta. Aloitettu 25.2. Valmiit. Paino grammaa. 

8. Kerttu-sukat keltaisesta seiskaveikasta. Aloitettu 7.2. Valmiit 15.2.  Paino 100 grammaa

9. Messuhuivi seiskaveikasta. Aloitettu 15.2. Valmis. Paino grammaa. 

10. Novitan hiihtoloma-KAL lapaset seiskaveikasta. Aloitettu 16.2. Valmiit 2.3. Paino 72 grammaa.

11. Äitienpäiväsukat lilasta seiskaveikasta. Aloitettu 26.2. Valmiit. Paino grammaa.

12. Lyhyet äitienpäiväsukat seiskaveikasta. Aloitettu 26.2. Valmiit. Paino grammaa.

13. Intialaiset kiilapeukalolapaset Nallesta. Aloitettu 26.2. Valmiit 4.3. Paino 46 grammaa +

14. Huivi-KAL Baby woolista.  Aloitettu 27.2. Valmis. Paino grammaa.

15. Olgasukat Nallesta. Aloitettu 26.2. Valmiit. Paino grammaa.

16. Lapaset Piki huopasesta. Aloitettu 27.2. Valmiit. Paino grammaa

17. Miesten sukat. Aloitettu 26.2. Valmiit Paino grammaa.

18. Junasukat kirjavasta langasta. Aloitettu 21.2. Valmiit. Paino grammaa

19. Jämälankasukat. Aloitettu 27.2. Valmiit. Paino grammaa.

20. Lapaset. Aloitettu 27.2. Valmiit 5.3. Paino 61 grammaa.

4.3.2021

Lapaset, joissa on intialainen kiilapeukalo ohjeineen

Neuloin lapaset Nalle Pellosta 44 silmukalla kolmosen puikoilla. Lapaset painavat 46 grammaa. (Haasteeseen pitää tehdä vielä toiset tähän kohtaan!)

Aluksi neuloin joustinneuletta kaksi oikein kaksi nurin rannekkeen, jota tuli 9 cm. Puikoilla oli 12, 12, 12 ja 8 silmukkaa. Puikoille tämän jälkeen siirsin  4, 18, 11 ja 11 silmukkaa. Sitten neuloin neljä kerrosta sileää.
Peukalolisäykset tulivat ensimmäisen ja toisen puikon välissä. Nostin silmukoiden välisen langan kakkospuikolle ja neuloin sen kiertäen oikein ykköspuikolle. Tätä jatkoin joka kerroksella, kunnes ykköspuikolla oli 22 silmukkaa. Sitten jaoin nuo ykköspuikon silmukat kahdelle puikolle, 11 ja 11 silmukkaa. Puikolta, jolla on 18 silmukkaa, siirsin silmukat langalle odottamaan peukalon neulomista.

Oikean käden lapasessa jaoin nuo silmukat 11, 11, 18 ja 4. Lisäykset tulivat kolmannen ja neljännen puikon välissä nelospuikolle. 

Neulomista jatkoin kunnes enää näkyy etusormen kynsi. Sitten aloitin kärkikavennukset. Kavensin joka puikon lopussa.

Peukaloa varten poimin silmukat langalta ja sitten peukalon juuresta niin monta kuin tuli (5). Neuloin noilla 23 ensimmäisen kerroksen. Toisella aloin kaventaa peukalon juuresta aina joka toisella kerroksella yhden silmukan, kunnes puikolla oli enää 2 silmukkaa eli tässä kolme kertaa.. Sitten tasasin silmukat kolmelle puikolle. Neljän senttimetrin jälkeen aloitin kärkikavennukset. Kun joka puikolla oli enää kaksi silmukkaa, neuloin yhden silmukan ja siirsin loput järjestyksessä tämän yli. Katkaisin langan ja vedin pään silmukan läpi ja kiristin.

Löysäpipoisten JyJy 2021 aloitetut ja valmiit:

1. Pipo seiskaveikasta. Aloitettu 4.1. Valmis 5.1. Paino 89 grammaa.
 
2. Peppipitkätossusukat seiskaveikasta. Aloitettu 6.1. Valmiit 4.2. Paino 174 grammaa.

3. VoihanYstävänSukka seiskaveikasta. Aloitettu 7.1. Valmiit 3.2. Paino 167 grammaa.

4. Mysteriet-sukat seiskaveikasta. Aloitettu 11.1. Valmiit 20.1. Paino 133 grammaa.  

5. Ystävänpäiväsukat 2021 Nallesta. Aloitettu 23.1. Valmiit 10.2. Paino 131 grammaa.  

6.  II Ystävänpäiväsukat 2021 Nallesta. Aloitettu 23.1. Valmiit. Paino grammaa.  

7. Bernie-lapaset seiskaveikasta. Aloitettu 25.2. Valmiit. Paino grammaa. 

8. Kerttu-sukat keltaisesta seiskaveikasta. Aloitettu 7.2. Valmiit 15.2.  Paino 100 grammaa
9. Messuhuivi seiskaveikasta. Aloitettu 15.2. Valmis. Paino grammaa. 

10. Novitan hiihtoloma-KAL lapaset seiskaveikasta. Aloitettu 16.2. Valmiit 2.3. Paino 72 grammaa.

11. Äitienpäiväsukat lilasta seiskaveikasta. Aloitettu 26.2. Valmiit. Paino grammaa.

12. Lyhyet äitienpäiväsukat seiskaveikasta. Aloitettu 26.2. Valmiit. Paino grammaa.

13. Intialaiset kiilapeukalolapaset Nallesta. Aloitettu 26.2. Valmiit 4.3. Paino 46 grammaa +

14. Huivi-KAL Baby woolista.  Aloitettu 27.2. Valmis. Paino grammaa.

15. Olgasukat Nallesta. Aloitettu 26.2. Valmiit. Paino grammaa.

16. Lapaset Piki huopasesta. Aloitettu 27.2. Valmiit. Paino grammaa

17. Miesten sukat. Aloitettu 26.2. Valmiit Paino grammaa.

18. Junasukat kirjavasta langasta. Aloitettu 21.2. Valmiit. Paino grammaa

19. Jämälankasukat. Aloitettu 27.2. Valmiit. Paino grammaa.

20. Lapaset. Aloitettu 27.2. Valmiit. Paino grammaa.

2.3.2021

Hiihtoloma-KAL lapaset

Neuloin kotoa löytyneistä jämälangoista, tummanvihreästä ja harmaasta sekä kirsikanpunaisesta seiskaveikasta nämä Novitan hiihtoloma-KAL lapaset kolmen ja puolen puikoilla. En ollut ottanut oppia edellisistä kirjoneuleisista KAL-lapasista, että olisi pitänyt neuloa nämä nelosen puikoilla. Jostain syystä teen kirjoneuleisista lapasista liian kireää neuletta, vaikka sitä en tee esim. polvisukissa. 

Minna Metsäsen ja Sisko Sälpäkiven suunnittelemissa kirjoneulelapasissa on kiilapeukalo. Aluksi, kun silmukat oli luotu, neulottiin latvialainen palmikko. Sitä en aikaisemmin ollut uskaltautunut tekemään. Nyt opin tuon eikä se liian vaikea ollutkaan. Olin ihmetellyt sen tekoa ja olettanut sitä virkatuksi, mutta nyt tiedän, että se neulotaan. 

Lapaset painavat 72 grammaa.

Löysäpipoisten JyJy 2021 aloitetut ja valmiit:

1. Pipo seiskaveikasta. Aloitettu 4.1. Valmis 5.1. Paino 89 grammaa.
 
2. Peppipitkätossusukat seiskaveikasta. Aloitettu 6.1. Valmiit 4.2. Paino 174 grammaa.

3. VoihanYstävänSukka seiskaveikasta. Aloitettu 7.1. Valmiit 3.2. Paino 167 grammaa.

4. Mysteriet-sukat seiskaveikasta. Aloitettu 11.1. Valmiit 20.1. Paino 133 grammaa.  

5. Ystävänpäiväsukat 2021 Nallesta. Aloitettu 23.1. Valmiit 10.2. Paino 131 grammaa.  

6.  II Ystävänpäiväsukat 2021 Nallesta. Aloitettu 23.1. Valmiit. Paino grammaa.  

7. Bernie-lapaset seiskaveikasta. Aloitettu 25.2. Valmiit. Paino grammaa. 

8. Kerttu-sukat keltaisesta seiskaveikasta. Aloitettu 7.2. Valmiit 15.2.  Paino 100 grammaa
9. Messuhuivi seiskaveikasta. Aloitettu 15.2. Valmis. Paino grammaa. 

10. Novitan hiihtoloma-KAL lapaset seiskaveikasta. Aloitettu 16.2. Valmiit 2.3. Paino 72 grammaa.

11. Äitienpäiväsukat lilasta seiskaveikasta. Aloitettu 26.2. Valmiit. Paino grammaa.

12. Lyhyet äitienpäiväsukat seiskaveikasta. Aloitettu 26.2. Valmiit. Paino grammaa.

13. Intialaiset kiilapeukalolapaset Nallesta. Aloitettu 26.2. Valmiit. Paino grammaa.