Ritva Siikalan näytelmä Kaksi matkaa Israeliin - viisumi tuntemattomaan kertoi minulle politiikasta, arvoista ja lähimmäisestä. Israelin ja Palestiinan eroista ja henkilöistä kummallakin puolella, joita näytelmän nimihenkilö Tuulikki kohtaa. Hän on lukenut aikanaan Anne Frankin päiväkirjan ja pohtii sen kautta myös omia tunteitaan.Nuorena hän lähtee kibbutsille töihin, rakastuukin siellä. Iäkkäänä, kymmenien vuosien jälkeen hän pohtii vanhoja ja lähtee uudelleen Israeliin ja käy samalla matkalla Palestiinan puolella.
Tuulikin tarina kulkee kolmen kertojan kautta. He ovat Tuulikki ja kaikki muut näytelmässä olevat roolihenkilöt. Teoksen kantaesitys oli Kansalliteatterissa 11.3.2016.
Kirja osuu ainakin haasteen kohtiin 2, 3, 8, 12, 42, 48, 49.
Kristiina Hanhirovan teos Rakkautta, rukouksia ja rauhoittavia ( wsoy 2014) oli koskettavaa luettevaa. Se kertoo perheen elämästä akuutin leukemian kanssa vuodesta 2005 lähtien. Kristiina Hanhirova kertoo miehensä sairaudesta ja koko perheen elämästä sen kanssa. Kirjassa on rankkojen asioiden ohella paljon huumoria ja rakkautta ja uskoa.
Kun ihminen on huonossa kunnossa, hän ei juttele, lue kirjoja tai analysoi päivänpolitiikkaa. Pelkkä oleminen vaatii ponnisteluja. Elokuvissa sairas esiteään ihan väärin.
...Sairaala-aikoina aivojumpaksi sudokujen sijaan riittää usein se, ehtiikö vessaan vai oksentaako kaarimaljaan.
Teos osuu haasteen kohtiin 8, 26, 44, 45.
Kaarina Kämäräisen Nikkarin Hilkan tarina (Gummerus 2004) Hilkan lapsuudenperhe oli kotoisin Koivistolta ja sodan jälkeen asui Naantalissa Luonnonmaalla ja isä oli töissä Kultarannassakin. Perhe oli lestadiolainen. Hilkka kävi oppikoulua ja pääsi ylioppilaaksi ja opiskeli yo-merkonomiksi, vaikkei siitä tykännytkään. Hän oli Ranskassa oppimassa kieltäkin ja Saksassa myös. Hilkka avioitui ja opiskeli samalla lasten ollessa pieniä kieltenopettajaksi. Kirjan lopussa Hilkka pääsee käymään Koivistolla katsomassa niitä paikkoja, joissa aivan pienenmä on ollut.
Kirjassa on vuosilukuja ja tarinaa niiltä vuosilta, muisteluksia.
Vajaan vuoden ikäiset naperot hekottavat olohuoneen lattialla. Kummallakin on lapaset kädessä ... naapuriäidit ovat tämän keksineet, kun lapset ovat liiaksi kiinnsotuneet toistensa silmistä ... sillä aikaa äidit kahvittelevat.
Kirja osuu haasteen kohtiin 2, 3, 8, 16, 17, 41, 44.
Onerva Vartiaisen Lapsuusmuistoja sota-ajalta Valo pimeässä on hyvä.(Pieni karhu 2008) Kirja kertoo lapsuuden kotikylästäni Niinikoskesta ja siellä elämästä sotavuosina 1942 - 1944. Yläkoulua käyvä Oku kertoo ihmisistä ja tapahtumista. Kotinikin mainitaan kirjassa.
Oli mielenkiintoista lueskella asioita, joista oli jotain kuullut aikaisemmin. Ja oli kiva lueskella ihmisitä, joita olin tuntenut lapsuudessani. Kun nyt vierailen paikkakunnalla, monet asiat ovat muuttuneet. Ei ole neljää kyläkauppaa, ei edes yhtä enää. Ei enää meijeri toimi, ei Osuuskassa, eikä koulukaan ole koulukäytössä, vaan oppilaat kuljetetaan isoon kouluun.
Kirja osuu haasteen kohtiin 8, 17, 26, 28, 41, 44.
Sivun näyttöjä yhteensä
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lukuhaaste 2016. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lukuhaaste 2016. Näytä kaikki tekstit
22.8.2016
20.8.2016
Kilpikonnat kadoksissa
Nuorempi lapsenlapsi oli luokkatoverin synttäreillä ja pojat olivat Megazonissa pelailemassa ja osan aikaa luokkatoverin kotona. Poika vei sinne syntymäpäivälahjaksi mm. tekemäänsä mustikkapiirakkaa.
Tänään on ollut lukupäivä. Luin Tuomas Kyrön Miniän ja Catharina Ingelman-Sundbergin Kakkua, kiitos!
Kyrön teos on taattua Mielensäpahoittajaa. Mielensäpahoittaja loukkaa jalkansa eikä tule toimeen yksin mökillään. Poika oli käymässä hänen luonaan ja jää sinne hoitelemaan asioita, kun mies lähetetään taksilla perunoiden ja lakanoidensa kanssa (joita ilman hän ei suostunut matkustamaan) pääkaupunkiin miniän luo. Miniä saa työkeikan juuri parahiksi koko viikonlopuksi työpaikan venäläisiä vieraita hoitelemaan ja viihdyttämään (ja valmsitelmaan sopimuksenkin) ja niin miniä joutuu kuljettamaan mukanaan appeaan. Hersyttävää luettavaa. Kirja on kirjoitettu Kirjan ja Ruusun päivää varten. Kirjakauppaliiton jäsenet tarjosivat kirjan vuonna 2012 jokaiselle kirjan ostajalle tuona päivänä.
Tämä kirja sopinee ainakin lukuhaasteen kohtiin: 1, 2, 30, 45, 48.
Toinen kirja kertoi viidestä palvelukodin asukkaasta, jotka protestoivat palvelujen tason huononemista ja pohtivat, että vankilassakin saa parempaa, niin ruokaa, liikuntaa ym. Niinpä he tekevät mainion ryöstön: Tukholman kansallismuseosta varastavat pari kuuluisaa taulua, piilottavat ne ja saavat lunnasrahoiksi paljon rahaa. Ja mukavia seikkailuja. Rikosromaani tämäkin, vaikka myös lakkalikööriä ja kakkua nautitaan paljon. Hulvattomat palvelutalo Timantin Keinutuolikoplaan kuuluvat pääsevät vankilaankin. Kirja on julkaistu 2012 ruotsiksi ja 2014 suomennos.
Lukuhaasteen seuraaviin kohtiin sopiva kirja: 8, 16, 17, 30, 41.
Helmet-lukuhaaste 2016 on siis vielä kesken. Tummennetut kohdat ovat jo luettu, monet useaankin kertaan.
- Ruuasta kertova kirja
- Matkakertomus
- Kirjassa rakastutaan
- Maahanmuuttajasta, pakolaisesta tai turvapaikanhakijasta kertova kirja
- Kirjan kannesta voi tehdä kirjanaaman
- Kirjastosta kertova kirja
- Vihervuosi 2016 -sloganiin "Minun maisemani – maalla ja kaupungissa" sopiva kirja
- Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
- Sinulle vieraalla kielellä (eli ei omalla äidinkielelläsi) tai murteella kirjoitettu kirja
- Aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja
- Sarjakuvakirja
- Näytelmä
- Kirjan nimi on kysymys
- Historiaa käsittelevä tietokirja
- Kirjan kansi on mielestäsi ruma
- Et ole ikinä ennen kuullut kirjasta
- Kirjassa juhlitaan
- Lastenkirja
- Kirjan päähenkilö on sinun unelmatyössäsi
- Kirjan nimi viittaa vuorokaudenaikaan
- 1700-luvulla kirjoitettu kirja
- Kirjassa mukana Marilyn Monroe (syntymästä 90 v.)
- Oman alansa pioneerinaisesta kertova kirja (Miina Sillanpään, Suomen ensimmäinen naisministerin, syntymästä 150 v.)
- Kirjasammon päivän täkynä vuonna 2016 ollut kirja
- Kirjassa on yli 500 sivua
- Elämäkerta tai muistelmateos
- Afrikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
- Perheenjäsenellesi tärkeää aihetta käsittelevä kirja
- Kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama kirja
- Viihteellinen kirja
- Olympialaisista kertova kirja
- Kirjassa on myrsky
- Kirjailijan viimeiseksi jäänyt kirja
- Keskustelua herättänyt kirja
- Kirjassa ollaan avaruudessa
- Kokoelma esseitä tai kolumneja
- Kirjan nimi viittaa vuodenaikaan
- Jossain päin maailmaa kielletty kirja
- Nobel-voittajan kirjoittama kirja
- Eläkeläisen suosittelema kirja
- Kirjassa lähetetään kirjeitä
- 2000-luvulla sotaa käyneestä maasta kertova kirja
- Kirjassa mukana Pablo Picasso (syntymästä 135 v.)
- Kirjassa joku kuolee
- Suomalaisesta miehestä kertova kirja
- Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
- Eteläamerikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
- Kirjassa on alle 150 sivua
- Vuonna 2016 julkaistu kirja
- Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
11.4.2016
Vaellukselle vaatetta lisää
Lähtö pyhiinvaellukselle lähenee uhkaavasti ja flunssa senkun vain ei ota loppuakseen. Yskä on edelleen ja nuha. Antibioottikuuri on sentään auttanut poskionteloihin. Levätä pitäisi ja laiskana olen ollutkin.
Tosin eilen kävin kirkossa jumalanpalveluksessa. Meillä olikin konfirmaatiomessu. Kirkko oli täynnä väkeä jälleen kuten myös viikko sitten, kun silloin oli kirkkoherramme eläkkeellelähtömessu. Illansuussa vielä päivätorkkujen jälkeen olimme jokasunnuntaisessa lentopallonpeluussa. Ja illalla poika kävi hakemassa tavaroita - jospa hieman vähenisivät nuo "romumme".
Tänään taas tein kaupunkimatkan - lepoa siis ei ainakaan. Tosin olin varannut jo aikoja sitten parturikäynnin tälle päivälle. Nyt on tukka taas siistin näköinen.
Samalla pistäydyin uudelleen partiokaupassa hankkimassa lisää merinovillaisia T-paitoja. Viime viikolla ostin yhden sellaisen. Kokeilein sitä ylläni pari päivää ja sitten pesin sen. Hyvältä vaikutti.
Joten ostin vielä kaksi samanlaista mustaa (laatikossa sanottiin väriksi caviar) T-paitaa. Nyt minulla on kolme lyhythihaista T-paitaa, kuten olin aikonutkin ottaa matkaan. Olin ajatellut ottaa kaksi bambupaitaa ja yhden teknisen, mutta merinovillainen on milestäni käytännöllisempi ja lämpimämpikin viileässä ja lämpimässä puolestaan hengittää paremmin kuin bambupaita. Näissähän paidoissa on 50 % merinovillaa ja 50% polyesteria. Nämä ovat myös konepestäviä. Toki voinee selvitä tuulettamallakin päivän pari.
Lainasin kirjastosta joku aika sitten Matkamiehen rukouskirjan, jonka on toimittanut Pertti Pietarinen. (Aurinkokustannus 2012) Kirjasta löytyy niin tuttuja rukouksia ja virsiä kuin aivan vieraitakin. Osa rukouksista on ennen julkaisemattomia. Yhteensä näitä on toistasataa.
Eiköhän tämä kirja sovi matkanaisillekin!
Ensimmäisenä kirjassa on Mikael Agricolan Rukous matkalle lähdettäessä:
Kuule Herra, nöyrä rukouksemme, tee palvelijoittesi matkasta onnellinen.
Varjele meitä kaikessa elämässämme ja elämäntiemme haaroissa rakkaaan Poikasi kautta.
Helmet 2016 lukuhaasteen kohtiin ?

2.4.2016
Kuku
Sain vihdoin kirjastosta varaamani teoksen. Elina Heikkilän ja Maarit Nurmen kokoama
teos Minä voin mennä! Ambomaan
ensimmäinen lääkäri, Selma Rainio 1873-1939 (Suomen Lähetysseura 2015), Kukusta,
Ambomaan ensimmäisestä lääkäristä, on mielenkiintoinen elämänkerta Selma
Rainion elämästä ja työstä lähetyslääkärinä: hän oli rohkea, uudistusmielinen ja
uhrautuva ja voimakastahtoinen. Vaikka Kuku ymmärsikin työnsä arvon, hän ei nostanut
itseään eikä omaa työtään esiin.
Kirjoittajat kertovat, että kirjan nimi Minä voin mennä perustuu työtovereiden
muistikuviin siitä, että hän oli valmis hoitamaan pikkuasiatkin, jottei toisten
tarvinnut vaivautua.
Selma oli Liliuksen sisarussarjan
pahnanpohjimmainen, 14. lapsi. Perhe ymmärsi naisten kouluttautumista ja oli
myös suomenkielenmielinen. Silti 1800-luvulla ei ollut helppoa käydä kouluja
maaseudulla ja päästä naisen opiskelemaan ylioppilaaksi ja vielä opiskelemaan
lääketiedettä. Selma valmistui lääkäriksi ja lähti lähetystyöhön verraten
iäkkäänä, 35-vuotiaana.
Ambomaalla hän toimi lääkärinä ja rakennutti
sairaalan Onandjokwelle ja kehitti Ambomaan sairaanhoitoa. Työkaudet olivat
pitkiä ja rasittavia siihen aikaan. Pulaa oli lääkkeistä, hoitovälineistä ja hoitajistakin. Lääkkeitä, ruokaa ja muita
tarvikkeitakaan ei toisinaan ollut lainkaan. Nälänhätäkausia, suuria
tautiepidemioita jne. oli, jotka rasittivat kaikkia koska työtä oli liikaa ja malaria
vaivasi kiniinistä huolimatta. (Kiniini, malarialääke, taas puolestaan väsytti,
vei muistia ym.)
Selma Rainio oli monella tapaa edelläkävijä. Hän loi
pohjan suomalaiselle lääkärilähetykselle. Hän paransi naispuolisten
lähetystyöntekijöiden asemaa. Selman mielestä lähetystyö antoi amboille
mahdollisuuden kehittyä sekä yksilöinä että kansakuntana ja puolustautua
siirtotyöläisinä kaivosyhtiöiden riistoa vastaan.
Selman haudalla Onandjokwen hautausmaalla Namibiassa
on raamatunlause Matt.25:40 Kaikki, minkä olette tehneet yhdelle näistä
minun veljistäni, sen te olette tehneet minulle.
Mielenkiintoinen luettava lähetystyöntekijästä tämä
elämänkerta.
Tämä teos osuu Helmet lukuhaaste 2016 kohtiin:
8. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa en ole
lukenut aikaisemmin
23. Oman aikansa pioneerinaisesta kertova kirja
29. Kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama kirja
41. Kirjassa lähetetään kirjeitä
44. Kirjassa joku kuolee
30.3.2016
Matkalukemisia
Matkustin Lappiin ja takaisin bussissa. Menomatka oli yöaikaan ja vaikka en saanut unta, en tehnyt paljoa muutakaan kuin yrittelin unta löytää. En viitsinyt reissussa edes neuloa kovinkaan paljon - ja kotiinpäin matkatessa olin niin flunssainen, etten jaksanutkaan tehdä mitään. Hieman tosin lueskelin ja ratkoin helppoja sudokuja.
Olen lukenut ruotsalaisen kirjailijan Jonas Jonassonin hassunhauskan kirjan Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi (WSOY 2009). Kirja kertoi juuri sata vuotta täyttävästä/täyttäneestä Allan Karlssonista ja vahingossa mukaanotetusta matkalaukusta, jota jahdattiin. Myös kirjassa kerrottiin Allanin entisistä mahdottomista (?) elämäntapahtumista aina lomittain nykyisten tapahtumien kanssa.
Kirjassa mainittiin myös Picasso miltei sivulauseessa.
Kun ei tarvitse ajatella mitään ja kaipaa lukemista, niin tämä kirja sopii hyvin.
Kirja osuus Helmet lukuhaasteen 2016 kohtiin:
2. Matkakertomus (tavallaan)
3. Kirjassa rakastutaan
8. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa en ole lukenut aikaisemmin
16. En ole ikinä kuullut kirjasta
30. Viihteellinen kirja
43. Kirjassa mukana Pablo Picasso (syntymästä 135 vuotta)
44. Kirjassa joku kuolee
Luin myös Christine Leen teoksen Kätilön sisar (Otava 2015). Kirja kertoi Hakekaa kätilö -kirjojen tekijästä Jennifer Worthista ja siis sisarestaan Cristinesta heidän lapsuudestaan lähtien. Molemmat kouluttautuivat sairaanhoitajiksi. Ja aikanaan molemmat kirjoittivatkin elämänkohtaloistaan.
Kirja oli kiinnostavaa taustatietoa televisiosarjaan Hakekaa kätilö, jota katsoin mielelläni.
Tämä kirja osuu Helmet lukuhaasteen 2016 kohtiin:
3. Kirjassa rakastutaan
8. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa en ole lukenut aikaisemmin
16. En ole ikinä kuullut kirjasta
26. Elämänkerta tai muistelmateos

15.3.2016
Caminoa ja Japaniakin
Kirjastossa katselin listausta kirjoista, joissa kerrotaan pyhiinvaelluksista. Uutena kirjana, jota en ollut aikaisemmin lukenut, näin Janne ja Valeriina Silaksen kertomuksen Perheloma El Caminolla. Kävellen yli 800 km Pohjois-Espanjassa. (Kanttarelli Publishing 2015).
Tuo kirja kertoo touko-kesäkuisesta (2014) perhevaelluksesta Ranskan reitillä Pamplonasta Santiago de Compostelaan ja edelleen Finisterreen. Perheeseen kuului sokea isä opaskoiran kanssa, kolmi- ja nelivuotiaat lapset sekä äiti.
Kirja osuu Helmet 2016 lukuhaasteen kohtiin
2. Matkakertomus
8. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aikaisemmin
16. Et ikinä ennen ole kuullut kirjasta
29. Kahden kirjailijan yhdessä kirjoittaman kirja
Perheellä oli mukana kolmipyöräiset lastenrattaat, joilla pääasiassa äiti kuljetti lapsia. Polut olivat välillä mutaisia ja kivikkoisia ja nousuissa oli todella hankalaa. Onneksi lapset tykkäsivät juosta/kävellä ja niin monet mäet, mikäli ne eivät oleet autoteillä, sujuivat lasten itse liikkuessa.
Perhe yöpyi refugioissa, hostelleissa ja hotelleissa, joihin sai opaskoiran mukaan. Espanjassa on kyllä sääntö, että opaskoira saa tulla sinne, minne opastettavansakin, mutta kaikkialla ei noudateta tuota sääntöä.
He kävelivät tuon ainakin 810 caminokilometrin reitin 43 päivässä Finisterreen asti Pamplonasta. Toki kilometrejä tuli vielä lisää sitten iltakävelyillä ruokapaikkoihin ja koiranpissatukseen ja kaupoille ja lasten leikkipuistohin. Vain yhden kerran he yöpyivät samassa paikassa kaksi yötä, kun Janne oli kuumeessa.
Tärkeää oli heille päästä liikkumaan koko perheenä ja saada yhteiset kokemukset.
Mukavaa luettavaa tämä päiväkirja, jota Janne ja Valeriina kirjoittivat vuoropäivin Ipadilla. Kirjassa oli jonkin verran kuvia mustavalkoisina, mutta ne eivät olleet kovin selkeitä.
Itsekin oli kävelemässä noin kuukatta aikaisemmin kuin he Pamplonasta Santiago de Compostelaan, en sen pidemmälle.
Olen viime aikoina lukenut myös pari kirjaa , jotka liittyvät Japaniin. Toinen on Japanissa perheensä kanssa lähetystyössä olleen Vuokko Vänskän Puikoilla poimittua, Tunteita ja tarinoita Japanista. (Uusi Tie 2015). Vuokko Vänskä kertoo mukavasti tuntemuksistaan ja elämästään. Kirjoitukset on jaoteltu neljään kategoriaan: Lähetystyöntekijän arkipäivää, Maan tavoista, Uskonnoista ja Tarinoita ihmisistä.
Olen vieraillut Japanissa ja päässyt näkemään niitä paikkoja, joissa Vänskän perhe oli työssä siellä ollessaan. Siksi luin tätä kirjaa erityisellä mielenkiinnolla.

Marjo Sekin kirja Kurkistus viuhkan taakse (Tampere 2015) vie enemmän japanilaisin tapoihin kuin edellinen kirja. Marjo Seki asui myös parikymmentä vuotta Japanissa, opiskeli sen kielen ja kulttuuria ja oli avioliitossakin japanilaisen kanssa. Marjo Seki työskenteli opettajana peruskoulussa, ravintolayrittäjänä, tulkkina, kielenkääntäjänä ja tarjoilijana.
Japanissa asiakas on kuningas. sanotaan, että hyvä palvelu on sellaista, että huomaa asiakkaan tarpeet ennen kuin tämä itse. Yritän olla kohtelias ja huomioida jokaisen sisään tulevan asiakkaan edes ystävällisellä hymyllä, jos en ehdi heti palvelemaan.
6.3.2016
Santiagon tie vie
Neljä valkoista koiraa Santiagon tiellä on Mirja Karnan kertomus Julia Bickwilkestä, noviisimunkista ja muutamista muista Santiagon tien vaeltajista (Basam Books 2015). Mirja Karna on itsekin vaeltanut paljon, myös tuota reittiä, josta hän kirjoittaa. Kirja alkaa Valamosta, jossa Julia on mummon ortodoksisuuden takia vieraillut jo lapsena. Valamossa Julia kohtaa komean Athoksen luostarin noviisimunkin. Jollakin tavalla sitten he uudelleen kohtaavat Etelä-Ranskassa Le-Puyssä, jossa munkki siunaa Julian vaellukselleen.
Julia vaeltaa ja etsii samalla tienviittoja omalle elämälleen. Julia vaeltaa Roncesvallesiin Espanjan puolelle asti, mutta joutuu keskeyttämään matkansa siellä ja palaa Suomeen juurilleen.
Mielenkiintoista luettavaa. Ja samalla hieman lisää matkapohdintoja tämänvuotiselle vaellukselle.
Tämä kirja osuu Helmet lukuhaasteen 2016 kohtiin:
2. Matkakertomus
3. Kirjassa rakastutaan
8. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa en ole lukenut aikaisemmin
16. Et ole ikinä ennen kuullut kirjasta

4.3.2016
Hiihtämään opetteleminen on kivaa
Kolmet sukset ja kolmet sauvat ja kolmet monot - liukurit ja lumikengät puuttuivat. Kokoilimme kotoa suksia ja niihin sopivia monoja, kun olin lähdössä hiihtoa neuvomaan. Harmi, että meidän monot ovat vain isojalkaisille eikä lasten monoja ole lainkaan sopiviin suksensiteisiin. Lähdin kuitenkin matkaan kaksilla omilla monoilla sekä yksillä miehen monoilla varustettuna.
Kävin ensin Missiokaupan synttäreillä ja ostin siellä arpoja. Voitin mm. kirjan Mustan puun tarina, Makonde-veistajien taidetta ja elämää, jonka ovat kirjoittaneet ja kuvittaneet Kai Tirkkonen ja Riitta Heino. (Suomen Lähetysseura 2007). Makonde-kansa elää Tansanian ja Mosambikin rajoilla. Ainakin pienestä Mtwaran rannikkokaupungista Tansanian köyhimmällä alueella heitä löytää. Siellä itsekin tapasin makondeja ja toin heidän veistoksiaankin tuliaisiksi kolmisen vuotta sitten Mtwarassa vieraillessani. Makondet tunnetaan eebenpuuveistoksistaan koko Tansanissa ja Itä-Afrikassa. Makondet tekevät koriste- ja käyttöesineitä. He hiovat ja kiillottavat veistoksensa mustalla kenkälankilla. Juuri tätä hiottua ja killotettua eebenveistosta pidetään makondejen omimpana taiteena ja siitä ne myös tunnistetaan aidoiksi.
Tämä kirja sopinee Helmet lukuhaaste 2016 kohtaan 14: Historiaa käsittelevä tietokirja.
Hain äidin, tyttären ja kaksi poikasta ja lähdimme ladulle. Olipa siinä suksien laitossa jalkoihin jo opettelemista. Pystyssä pysyminenkin liukkaalla ladulla kysyi taitoa. Oli haastavaa oppia liikkumaan suksilla ja liikuttaa sauvoja oikein.
Pikkupoikakin sai lopulta siskoltaan lainaksi monot ja pääsi kokeilemaan.Hän oli katsellut aikansa toisten menoa ja aika nopeasti pahemmin kaatumatta hän sitten hiihtikin liian isoilla monoilla, liian isoilla suksilla ja liian isoilla sauvoilla.
Mukavaa meillä oli. Ja hiihtoretken jälkeen perhe tarjosi minulle perheen isän tekemää maukasta ruokaa, sorvaa, jossa oli kikherneitä, lampaanlihaa, perunoita, paprikajauhetta, tomaattisosetta, sipulia, vettä ja suolaa. Sorvan kanssa oli leipää jota oikeaoppisesti palasteltiin sorvan sekaan ja syötiin sitten lusikalla.
Kiva iltapäivä heidän kanssaan.

2.3.2016
Tiedätkö mikä on eukkomoottori?
Neulominen voi olla rauhoittumista, omien ajatusten kuuntelemista ja meditaatiota. Neulominen voi jopa lähentyä rukoilemista. Neulominen voi olla oma tila, jonka äiti luo itselleen lasten temmeltäessä ympärillä. Neulominen voi olla myös yhteisöllistä. Näin kirjoittaa Laura Honkasalo kirjassaan Kotikutoista - itsetekemisen ihanuudesta. Kirjapaja 2011.
Polku-Singer. Honkasalo kertoo, että poljinkoneen käyttö on rentouttavaa, sillä polkimen keikuttaminen jalalla on rytmikästä kuin kehdon keinuttaminen. Samalla poljinkone on ekologinen ja sen käyttäminen halpaa, koska kone ei kuluta sähköä, vaan toimii eukkomoottorilla.
Honkasalo kannustaa kierrättämään ja tekemään omilla käsillä kuten naiset ns. vanhaan aikaan. Niin neuloen, virkaten, ommellen kuin kutoen. Kirja kertoi monista erilaisista tavoista tehdä vaatteita ja muita käyttötekstiilejä ja korujakin. Kirjahan on sinällään kokoelma lyhyitä tekstejä käsillätekemisestä. Ja samalla jonkinlainen tietokirjakin.
Kotikutoista-kirjaa oli mukava lueskella. Lyhyet tekstit alkoivat aina lainauksella jonkun sanomisista tai teksteistä. Otsikot kiinnostivat kuten Joulupallokorvikset, Eukkomoottori hurisee, tai Käsitöitä kerrostalossa ja korsussa. Ekohenkiselle kiva kirja. Ja neulontajutut koukuttivat.
Tämä kirja osuu ainakin Helmet-lukuhaaste 2016 kohtaan
36: Kokoelma esseitä tai kolumneja

22.2.2016
Nainen nollapisteessä
Egyptiläinen Nawal El Saadawi on psykiatri ja kirjailija. Hänen työnsä maaseudun köyhien parissa ja kaupunkien slummeissa auttoi häntä näkemään egyptiläistä yhteiskuntaa kaikilta tasoilta. Hän on käsitellyt feministikirjailijana monia asioita rohkeasti ja avoimesti kuten seksuaalisuutta, uskontoa ja politiikkaa, joita on pidetty arabiyhteiskunnassa tabuina.
Tämän kirjan Firdaus eli Nainen nollapisteessä hän kirjoitti tavattuaan tämän naisen Qanatirin naisvankilassa, jossa hän oli tutkimassa egyptiläisten naisten neurooseja, persoonallisuustutkimusta hyvin erilaisten rikosten tähden tuomituista tai syytteeseen asetetuista.
Firdaus oli joutunut vankilaan tapettuaan erään miehen. Kirjailija oli monien yritysten jälkeen päässyt hänen luokseen kuullakseen tämän tarinan. Nainen erosi muista vangeista siinä, että hän piti päänsä pystyssa, oli omanarvontuntoinen (ja koulutettukin). Ja erosi muista myös siksi, että oli täysin peloton kuoleman edessä. Siksi El Saadawi halusi keskustella hänen kanssaan, Aluksi nainen kieltäytyi tapaamisista, mutta viimeisenä päivänä, juuri ennen kuin hänen kuolemantuomionsa hirttämällä pantiin täytäntöön, hän suostui ottamaan vastaan El Saadawin.
Kirja on tosikertomus. Firdaus jouti maksamaan kalliin hinnan totuudesta, koska maailma on täynnä valheita. El Saadawi kertoo itsestään jälkeenpäin, että minne tahansa kulkikin, hän havaitsi joka askeleella valheita ja näki ympärillä touhuavan tekopyhyyden.
Nainen nollapisteessa julkaistiin 1975, suomeksi 1988 (Kääntöpiiri oy).
Luin tämän kirjan yhtämittaa, en pystynyt lopettamaan, kertomus vei mennessään.Koskettava teos. Naisen asema on monessa maassa, etenkin muslimimaassa, vastaava kuin kirjan Firdauksella, mutta moni ei ole rohkea, ei ole mahdollistakaan olla rohkea. En tarkoita tappamista, vaan asennetta.
Tämä kirja osuu Helmet lukuhaasteen 2016 muutamaan kohtaan:
8. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aikaisemmin
15. Kirjan kansi on mielestäni ruma
16. Et ole ikinä ennen kuullut kirjasta
27. Afrikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
34. Keskustelua herättänyt kirja
44. Kirjassa joku kuolee
48. Kirjassa on alle 150 sivua

16.2.2016
K niin kuin kirjassakin kevättä kohti
MakroTexin tämän viikon haasteena on JOTAIN, JOKA ALKAA K-KIRJAIMELLA.
Ensimmäisenä mieleeni tuli tietysti KIRJA. Kirjoja on paljon, mutta tämä on viimeksi lukemani kirja.
Luin Reetta Niemelän ja Leena Lumpeen kirjan Miljan Kevät (Otava 2004), jonka lainasin kirjastosta lastenosastolta.
Kirja kertoo Miljasta joka keväällä matkustaa Ukkinsa Ukko Mansikan kanssa maalle
mökille, punaiselle mökille, jonka nimi on Mansikkamökki. Kirjassa tulee esille luontoa, eläimiä, kasveja ja kevään iloja
monella tapaa, myös vanhoja tapoja.Kasvi, josta pistokas leikataan, on hyvä kastella huolellisesti edellisenä päivänä. Pistokas otetaan mieluitan aamupäivällä, sillä silloin kasvinosien nestepitoisuus on suurimmillaan. Pistokkaaksi leikataan saksilla kasvin latvasta noin kymmenen senttimetrin mittainen, puutumaton pätkä. Pistokkaan pari alimmaista lehteä voidaan poistaa. Pistokas laitetaan vesilasiin juurtumaan.
Mukavaa luettavaa ja monia kivoja vinkkejä lastenlasten kanssa touhuamiseen kirjan lukemisen ohella. Kannattaisi lainata saman sarjan toisetkin kirjat: Miljan kesä, Miljan syksy ja Miljan talvi.
Mielestäni kirja osuu moneen kohtaan lukuhaasteessa:
37. Kirjan nimi viittaa vuodenaikaan
18. Lastenkirja
7. Vihervuosi 2016-sloganiin Minun maisemani - maalla ja kaupungissa sopiva kirja
8. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa en ole lukenut aikaisemmin
16. Et ole ikinä kuullut kirjasta
28. Perheenjäsenellesi tärkeää aihetta käsittelevä kirja
29. Kahden kirjailijan (onko kuvittaja kirjailija?) yhdessä kirjoittama kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
15.2.2016
Luettua
Olen viime aikoina lueskellut monenlaisia kirjoja. Osa on sellaisia, jotka olen nähnyt kirjastossa ja joista ajattelen olevan hyötyä elämänkertakirjoittamiselleni, osa on opiksi työtäkin varten.
Olen katsellut monesti kirjaston pikalainahyllyssä olevaa Aila Ruohon Vartiotornin varjossa, Toisenlainen totuus jehovantodistajuudesta (Atena 2015). Ennen kuin olin sen kerennyt lainata, se oli usein siitä jo hävinnyt, koska ajattelin, että en ennätä sitä viikossa lukea muun ohella.
Minua on kiinnostanut tietää, mitä jehovantodistajuudesta ajatellaan ei-virallisesti. Olen tuntenut muutaman tähän lahkoon kuuluvan henkilön henkilökohtaisesti. Heiltä en ole saanut paljoakaan tietoa enkä ole kyllä kehdannut kyselläkään. Jos joku on tullut ovellemme, olen vain kertonut olevani luterilainen kristitty ja kiitos ei.
Nyt sain tarkempaa tietoa tästä liikkeestä, sen oppirakenteesta ja toiminnasta. Kirjan tekijä oli haastatellut 64 henkilöä, pääasiassa liikkeestä eronneita todistajia. Ponnahduslautana aiheeseen Aila Ruoholla oli kaksi sisartaan, jotka kuuluivat jehovantodistajiin.
Kirja kertoo Vartiotorni-seuran historiaa ja toimintaperiaatteita, siitä, miten jehovantodistajaksi kasvetaan. Mös tiukoista ohjeistuksista kuten naisen asemasta (vain miehet saavat olla johtajia!) ja elämästä järjestön ehdoilla. Irtautuminen järjestöstä on vaikeaa, koska samalla kaikki yhteydet järjestössä oleviin omaisiin ja ystäviin katkaistaan samantien. Jos toimii vastoin järjestön sääntöjä, joutuu ojennettaksi oikeuskomiteaan, ehkä erotetuksi, mikä merkitsee kuin kuolemaa, koska liikkeeseen kuuluvat karttavat täysin erotettua tai eronnutta.
Kirjassa on paljon suoria lainauksia haastatteluista.
Raadollisempaa kuin olin luullutkaan oli tuo hengellinen väkivalta, mitä kirjassa kuvattiin.
Tämä kirja sopinee Helmet-lukuhaasteen 2016 kohtaan:
34. Keskustelua herättänyt kirja.
Joskus löytää kirjaston esittelyhyllystä tällaisia ilokirjoja. Aforistikko Maija Paavilaisen teokset hykerryttävät. Niin paljon on sanottu parilla sanalla ja siihen liittyvällä kuvalla. Hänen aforistisia piirroksiaan on julkaistu aluksi Kotimaa-lehdessä vuodesta 1971 lähtien, sittemmin myös kirjoina Maija P:n nimellä.Tämä Onnenpotkuja-kirja on Kirjapajan julkaisu (2016)
Ne iloitsevat tehdessään työtä toisten hyväksi. Kannattaa kuljettaa mukanaan vain sellaista mikä muuttuu hunajaksi.
Onnea tuottavat toisinaan
mitä hupsuimmat ja arkisimmatkin asiat, ja mikä parasta: voimme
jokainen olla jakamassa onnea ja iloa ympärillemme! Tuli iloinen mieli, kun tuon kirjasen lukaisin läpi. Ja taas paljon ajateltavaa.
Kirja sopinee lukuhaasteen kohtaan
48. Kirjassa on alle 150 sivua.
49. Vuonna 2016 julkaistu kirja.
Antti O. Arposen Tekohampaita ei jätetä, urheilunovelleja (HAI 2015) jäi hänen viimeiseksi kirjakseen. Juuri kun tamä novellikokoelma oli tullut kustantajalle, tuli viesti Arposen kuolemasta. Niinpä tämä kirja on julkaistu omaisten luvalla ja Suoemn Urheiluhistoriallisen Seuran tuella. Arponen oli urheilutoimittaja ja ahkera urheilukirjoittaja.Kirjan niminovelli kertoo tosikertomuksen vuoden 1936 talviolympialaisten (Garmisch-Partenkirchen) kultaa tuoneesta viestihiihdosta, jonka ankkurina oli Kalle Jalkanen. Hän hiihti viimeistä osuutta viestissä, kun hän joutuu rykäisemään suustaan limaa ja hikeä. Ja samassa tekohampaat putosivat hangelle loivassa laskussa.
Köyhällä työmiehellä ei ollut varaa jättää kalliita hampaita. Kalle oli edellisenä vuonna teettänyt uudet tekohampaat. Lasku oli ollut työmiehen kahden kuukauden palkan verran. Eihän sellaista purukalustoa voinut jättää. Vauhti seis, sukset ympäri ja haarakäyntiä pikaisesti mäkeä ylöspäin. Siellä ne hangella ovat, äkkiä talteen. Hiihtorukkasilla tekohampaita on mahdoton laittaa taksiin suuhun. Kalle työntää hampaat hiihtohousujen taskuun. Sauvat käteen ja ladulle.
Osa novelleista on fiktiota, suurin osa tositarinoita. Mukavaa kevyttää luettavaa. Suosittelen välipalaksi.
Tämä kirja osuu lukuhaasteen kohtiin:
8. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa en ole lukenut aikaisemmin
16. Et ole ikinä kuullut kirjasta
28. Perheenjäsenellesi tärkeää aihetta käsittelevä kirja
30. Viihteellinen kirja
31. Olympialaisista kertova kirja
33. Kirjailijan viimeiseksi jäänyt kirja
36. Kokoelma esseitä tai kolumneja
45. Suomalaisesta miehestä kertova kirja
48. Kirjassa on alle 150 sivua
9.2.2016
Heleätä ? helmikuuta
MakroTexin tämän viikon haasteaiheena on HELMIKUU.
Helmikuu on ollut tänä vuonna outo: vettä, räntää, lunta, näitä vuorotellen.Toisaalta säät vaihtelevat nopeasti. Välillä on suojasää, jolloin puiden
oksille jäänyt lumi sulaa vedeksi, mutta sitten taas pakastaa, ja
vesipisarat jäätyvät miljooniksi helmiksi, jotka kimaltavat
kevätauringon paisteessa. Siitä johtuu kuukauden nimi, joka Mikael
Agricolan kalenterissa on helmenkuu. Vaan nyt on luvassa vielä ainakin viikon verran lämmintä suojasäätä.
Pihalla on toisinaan lumipeite, toisinaan vihreää näkyvissä. Haravointia miltei voisi jo alkaa.
Jäätyneitä vesihelmiäkään ei juuri nyt löytynyt.
Mustaherukan lehtinuput ovat jo värikkäitä.
Toki kerkesin hiihtämäänkin - sen ainoan kerran ja jäälle, jossa oli
hieman lumipeitettä. Latuja meidän seudulle ei ole tänä talvena tehty.
Kun ulkona on märkää, voi olla sisällä neuloen ja lukien. Neuloosi ei jätä rauhaan tänäkään talvena.
Lisäksi olen Helmet lukuhaasteessa mukana: 50 erilaista kirjaa vuoden mittaan yritän lueskella. Tai ainakin 50 eri täppiä kirjoista.

Laskiaistiistai on tänään. Meidän kylällä on laskiaisrieha Yhteisvastuu-keräyksen hyväksi. Ja sitten huomisesta, tuhkakeskiviikosta alkaen alkaa paastonaika pääsiäiseen asti.
8.2.2016
Esra Elovainio Kashonamaalla
Tänään on Lainan päivä. Siksi kannatti käydä kirjastossa
lainaamassa kirja ennen kirjoittamiskurssia. Kirjastossa oli illalla tapahtumakin, mutta
parkkipaikalla ei ollut kurssin jälkeen tilaa lainkaan ja niin ajelin suoraan
kotiin.
Olet lukenut taas, sanoo mies, Et tee mitään muuta kuin
luet! Toki nyt vähän sentään muutakin. Mutta olen lueskellutkin.
Luin
sarjakuvakirjan Esra Elovainiosta, joka toimii lähetyssaarnaajana
Kashonamaalla. Martti Pentti on
piirtänyt ja kirjoittanut monta kirjaksikin tehtyä Esraa. Tämä kirja, Afrikan aava santa, saarnaaja Esra Elovainio
oli sarjassaan ensimmäinen, Suomen Lähetysseuran
julkaisemana vuonna 1991. Toinen osa on Kotimaata kohden (1993), kolmas
Piskuinen lauma (1997), neljäs Oppia ikä kaikki (2002), viides Lehdessä luki
(2007) ja kuudes Kuku Luise (2011) ja seitsemäs Valistus on viritetty (2015).
Saunanrakentamista
Ja sitten saunotaan
Esra Elovainio on seikkaillut pitkään Suomen Lähetyssanomissa,
vuodesta 1981 alkaen. Sarjakuvan
päähahmo on vilpitön ja hyväntahtoinen lähetyssaarnaaja, jonka perhe,
työtoverit ja kashonamaalaiset ystävät tulevat tutuiksi. Sarjakuva kertoo elämästä
kuvitteellisella Kashonamaalla, joka muistuttaa hämmästyttävästi 1900-luvun alun Ambomaata. Martti Pentti on ollut Kotkassa
kuvaamataidonopettajana, mutta viettänyt lapsuuttaan Ambomaalla. Hän kuvaa lähetystyön
historiaa tarkkanäköisesti ja lämpimästi niin Lähetyssanomissa kuin näissä
sarjakuvakirjoissakin.
Niin tätä vanhinta Esra-kirjaa kuin uudempiakin on ollut
kiva lueskella kuten myös Suomen Lähetyssanomat -lehden sarjakuvaa Esrasta.
Saa pohtia evankeliumin sanoman leviämistä ja iloita huumorista. Martti Pentti
on taitava kuvaaja ja kertoja.
Tämä sarjakuvakirja osuu ainakin seuraaviin Helmet lukuhaasteen 2016 kohtiin:
11. Sarjakuvakirja
41. Kirjassa lähetetään kirjeitä
48. Kirjassa on alle 150 sivua
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)