Sivun näyttöjä yhteensä

27.8.2019

Junasukatkin

Junasukat pyynnöstä neuloin tänään täällä Päiväkummussa, jossa olen Suomen Lähetysseuran senioripäivillä. Ne tulivat senioriystävän lapsenlapselle. Sukat neuloin normaalisti 40 silmukalla kolmosen puikoilla Nallen punertavasta Pellosta kolmosen puikoilla. Sukat painavat 40 grammaa.
Toiset lapsen sukat samasta langasta aloitin jo eilen. Ne tulevat kolmivuotiaalle lapsenlapselle. Perussukat kolmosen puikoilla painavat 36 grammaa. Neuloin sukat 44 silmukalla Nalle Pellosta kolmosen puikoilla. Resoria kaksi oikein, kaksi nurin kärkikavennukseen asti.
Aloitin vielä lyhyet nilkkasukat 50 silmukalla Novitan lilasta Eerosta kolmen ja puolen puikoilla. Resorin tein yksi takaa oikein, yksi nurin.

Löysäpipoisten KyJy 2019
1. Miesten sukat ruskeasta ja kirjavasta Seiskaveikasta. Aloitettu 22.6. Valmiit 6.7. Paino 127 grammaa.
2. Sirkka-sukat lilasta Eerosta. Aloitettu 5.7. Valmiit 21.7. Paino 99 grammaa.
3. Kerttu-sukat turkoosinsinisestä Seiskaveikasta. Aloitettu 22.7.Valmiit 30.7. Paino 97 grammaa.
4. Anemone-sukat Nallesta, väri 533. Aloitettu 1.8. Valmiit. Paino grammaa. 
5. Kerttu-sukat vaaleanpunaisesta Seiskaveikan Eerosta. Aloitettu 3.8.Valmiit 11.8.  Paino 97 grammaa. 
6. Valepalmikko-sukat lilasta Nallesta. Aloitettu 11.8. Valmiit 20.8.Paino 67 grammaa.
7. Kaulaliina tummansinisestä ja pinkistä Seiskaveikasta. Aloitettu 19.8. Valmis 24.8. Paino 163 grammaa.
8. Soulmaters-sukat sinapinkeltaisesta Seiskaveikasta. Aloitettu 20.8. Valmiit. Paino grammaa. 
9. Junasukat punertavasta Nalle Pellosta. Aloitettu 27.8. Valmiit 27.8. Paino 40 grammaa ja lapsen perussukat samasta langasta Aloitettu 26.8. Valmiit 27.8. Paino 36 grammaa.
10. Lyhyet nilkkasukat lilasta Eerosta. Aloitettu 27.8. Valmiit. Paino grammaa.





24.8.2019

Hapsukaulaliina

Sain valmiiksi ajoissa lapsenlapsen kaulaliinan. Vasta ylihuomenna on hänen syntymäpäivänsä. Neuloin yhteensä 163 grammaa noin 150 cm pitkään ja 14 cm leveään  kaulaliinaan nelosen puikoilla Novitan tummansinisestä ja pinkistä Seiskaveikasta. Neule on aina oikeaa 10 kerrosta kumpaakin väriä vuorotellen. Hapsut tein ensin sopivanmittaisen kirjan yli lankaa kiertäen ja kirjan urasta katkaisten. Langat olivat 24 cm pituiset ja kaksinkerroin kaksi yhteen joka toiseen silmukkaan kiinnitin virkkuukoukun avulla surmasilmukalla.

Seuraava aloitus on Soulmaters-sukat, jotka on suunnitellut Niina Laitinen. Mallin löysin Suuresta Suomalaisesta sukkakirjasta, jossa on miesten sukkia. 
Neulon tätä sinapinkeltaisesta Seiskaveikasta kolmen ja puolen puikoilla 38 numeroiseen jalkaan. 
Löysäpipoisten KyJy 2019
1. Miesten sukat ruskeasta ja kirjavasta Seiskaveikasta. Aloitettu 22.6. Valmiit 6.7. Paino 127 grammaa.
2. Sirkka-sukat lilasta Eerosta. Aloitettu 5.7. Valmiit 21.7. Paino 99 grammaa.
3. Kerttu-sukat turkoosinsinisestä Seiskaveikasta. Aloitettu 22.7.Valmiit 30.7. Paino 97 grammaa.
4. Anemone-sukat Nallesta, väri 533. Aloitettu 1.8. Valmiit. Paino grammaa. 
5. Kerttu-sukat vaaleanpunaisesta Seiskaveikan Eerosta. Aloitettu 3.8.Valmiit 11.8.  Paino 97 grammaa. 
6. Valepalmikko-sukat lilasta Nallesta. Aloitettu 11.8. Valmiit 20.8.Paino 67 grammaa.
7. Kaulaliina tummansinisestä ja pinkistä Seiskaveikasta. Aloitettu 19.8. Valmis 24.8. Paino 163 grammaa.
8. Soulmaters-sukat sinapinkeltaisesta Seiskaveikasta. Aloitettu 20.8. Valmiit. Paino grammaa. 

20.8.2019

Valepalmikkosukat ohjeineen ja seuraava aloitus

Neuloin vaalean lilasta Nallesta kolmosen puikoilla valepalmikkosukat. Silmukoita oli 55 varressa, 15, 10, 15 ja 15 puikollaan. Kantapäähän siirsin ykkös ja nelospuikolle lisää kolme silmukkaa, jotta päällyspuolen reunoissa oli kummassakin kaksi nurjaa silmukkaa. Kantapää vahvistettuna. Kärkeen tein leveän nauhakavennuksen. 

Aloitin neuleen resorilla kolme oikein, kaksi nurin neljä kerrosta. 
Sitten mallineule:
1. kerros:  nosta silmukka neulomatta, neulo kaksi silmukkaa oikein ja siirrä neulomaton näiden yli, kaksi nurjaa. 
2.  kerros: yksi oikein, langankierto, yksi oikein, kaksi nurin. 
3. ja 4. kerros: kolme oikein, kaksi nurin. 

Sukat valmistuivat tänään ja painavat 67 grammaa. 
Seuraava neule on aloitettu: kaulaliina Seitsemän veljeksen pinkistä ja tummansinisestä langasta. Neulon nelosen puikoilla 30 silmukalla pitkää 14 senttimetrin leveää kaulaliinaa, johon on tulossa myös hapsut. Kaulaliina on menossa lapsenlapselle syntymäpäivälahjaksi hänen toiveestaan toiveväreillä. 

Löysäpipoisten KyJy 2019
1. Miesten sukat ruskeasta ja kirjavasta Seiskaveikasta. Aloitettu 22.6. Valmiit 6.7. Paino 127 grammaa.
2. Sirkka-sukat lilasta Eerosta. Aloitettu 5.7. Valmiit 21.7. Paino 99 grammaa.
3. Kerttu-sukat turkoosinsinisestä Seiskaveikasta. Aloitettu 22.7. Valmiit 30.7. Paino 97 grammaa.

4. Anemone-sukat Nallesta, väri 533. Aloitettu 1.8. Valmiit. Paino grammaa. 
5. Kerttu-sukat vaaleanpunaisesta Seiskaveikan Eerosta. Aloitettu 3.8. Valmiit 11.8.  Paino 97 grammaa. 
6. Valepalmikko-sukat lilasta Nallesta. Aloitettu 11.8. Valmiit 20.8. Paino 67 grammaa.
7. Kaulaliina sinisestä ja pinkistä Seiskaveikasta. Aloitettu 19.8. Valmis . Paino garmmaa. 

18.8.2019

Something not good

Erkka Mykkäsen kirja Something not good (WSOY 2018) kertoo Veikon elämästä, missä hänelle jatkuvasti käy onnettomasti, mutta lopulta hyvästi - (?).

Kirja jakaantuu kolmeen osaan ja seitsemääntoista lukuun kertomuksina aikuisuudesta, iloista, suruista, rakastumista, pettymyksistä lähinnä 2010-luvulla tapahtuvina. Kerronnan alkupuolella hän on abi, sitten sivari kirjastossa ja sitten kirjallisuuden opiskelija Helsingissä. Veikko kirjoittaa runoja ja liittyy runoyhdistykseenkin.

Matkustelua. Veikon vieraillessa ulkomailla  kirjassakin on englanninkielistä tekstiä vierasmaalaisten kanssa keskustellessa.

Kaisa, Elin, Maija ja muutamat muutkin ovat Veikon rakastettuja pitemmän tai lyhyemmän aikaa. Kasvukipuja, maailmantuskaa, elämisen ahdistusta. Kun Veikolla on suruja, hän pakenee mummon luo tämän hellään ? hoivaan. Mummo on hänelle tärkeä ja mummon kuolema koskettaa.

Mummon kanssa oli ollut vaikeaa, mutta uudella, läheisellä tavalla. Yleensä Veikko vietti mummolassa vain viikonlopun, jonka aikana mummon hyväntuulisuus ei kerinnyt rakoilla. Mutta nyt, viikon kahdenkeskisen ajan jälkeen mummo oli jopa alkanut tiuskia. Ei sitä kastiketta nyt tarvihe pohjaan polttaa. On se kumma kun ei pojalle omenasoppa kelpaa. Meiän pihatiellä et kyllä näin lujjaa aja. Kerran mummo oli jopa vetäissyt maitopurkin Veikon ködestä ja työntänyt en takaisin jääkaappiin. Ihan hyvvää se vielä on. 
Kai se oli luottamusta.

Luin, mutten ihastunut kirjaan. Ehköä olen liian vanha!

Kirja osuu Helmet-lukuhaasteen 2019 kohtiin
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
45. Kirjan nimessä on kieltosana
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Aikuisten lukudiplomin ryhmästä
Kotimaisia nykyromaaneja





Everstinna

Rosa Liksomin Everstinna (Like 2017) on kirjoitettu meänkielellä. Tornionjokilaakson murretta eli meänkieltä puhutaan rajan molemmilla puolilla, Tornionjoen molemmilla puolilla Suomessa ja Ruotsissa.

Everstinnan päähenkilö jää nimettömäksi, mutta hänellä on esikuvansa todellisuudessa. Rosa Liksom on kirjoittanut kirjan osin fiktiivisenä, osin taustalta löytyy Annikki Kariniemen, kirjailijan, monenkirjavaa elämää.  Annikki Kariniemi on omassa romaanissaan (Erään avioliiton anatomia vuodelta 1968) kertonut elämästään myös osin fiktiivisesti. Annikki Kariniemen elämällä Rosa Liksom on taustoittanut romaaninsa.

Romaani on yhdenyön romaani: Sen kertomat muistelut Everstinna alkoittaa iltamyöhällä  ja lopettaa aamusella: Menheen elämän ilo on siinä, että se ei koskhaan pallaa. Mikhään ei silti katoa koskhaan pois.

Ensin oli arki ja pyhänseutu lapsuudenkodissa pohjoisessa kaupungissa, sitten vuodet vanhan Everstin vallan alla, sitten nuoren Tuomaan ja vanhan Everstinnan yhteinen elämä tässä talossa. 

Romaani kertoo fasismista, saksalaisista, Suomesta, jossa pelätään sotaa ja sitten sota-ajasta Neuvostoliiton ja Natsi-Saksan valtataistelusta ja valtataistelusta myös perheen sisällä: Eversti piti jöötä ja päänsä, ja hakkasi naisen/naiset tarvittaessa kuoliaaksi asti. Ja nainen alistui.

Luin miltei yhtäkyytiä tämän parisataasivuisen kirjan. Mielenkiintoinen ja myös kiinnostava meänkielen kautta. Myös nimet olivat väännetty meänkielisiksi. Kirjan lopussa on sanasto.

Kirja osuu Helmet-lukuhaasteen 2019 kohtiin
6. Rakkausromaani
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Aikuisten lukudiplomin ryhmästä
Kotimaisia nykyromaaneja

14.8.2019

Meriromaani

Petri Tammisen Meriromaani (Otava 2015) kertoo merikapteeni Vilhelm Huurnan synkän elämän muutamista valoisistakin hetkistä. Toki synkkiä hetkiä oli paljon.
Mies oli kotoisin Askaisista. Äiti sanoi Vilhelmin isälle pojan ollessa 12-vuotias, että jonakin päivänä poika purjehtisi valtamerillä suuren laivan kapteenina.
16-vuotiaana Vilhelm joutui ensimmäiseen haaksirikkoonsa, sitten niitä seurasi monta. Merikoulussa hän oppi monia taitoja. Merikoulun jälkeen Askaisten isännät olivat luvanneet hankkia hänelle laivan ja laivan päällikkyyden.
Ja monta laivaa he Vilhelmille hankkivatkin edellisten haaksirikkoiduttua.
Kirja kertoo näistä laivareissuista ja onnettomasti päättyneestä avioliitostakin.

Nuorena hän luuli, että hänen asiansa tulisivat jonakin päivänä valmiiksi; vanhemmiten hänelle selvisi, että mikään ei koskaan valmistuisi.

Tämä kirja osuu Helmet lukuhaasteen 2019 kohtiin
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Aikuisten lukudiplomi:
ryhmästä Novelleja ja pienoisromaaneja

13.8.2019

Puolukka punertaa

Ensimmäiset puolukat löysin, kun tein metsäkävelyn. Olipa kuivaa. Kuljin pitkin metsiä ja polkuja ja löysin puolisen litraa marjoja: mustikkaa, puolukkaa, juolukkaa, vattua ja jopa mustaa viinimarjaa - pensas oli taisi olla lintujen  tekosia. Toki näillä seuduilla en olettanutkaan olevan paljon marjaa, koska mustikoita ei tänä vuonna ole kovin paljon saatu. Ja nyt kaikki vähätkin loput ovat linnut syöneet. Puolukat alkavat sentään kypsyä. Ne ovat pieniä kuivia ja aika olemattomia, ellei löydy sopivia kosteikkoja, soisia mättäitä.
Tomaatit punertuvat mökin seinustalla. Punaista ja vihreää löytyy!
Ainahan mummon mökillä on pelargoneja.
Tällä viikolla MakroTex-haasteessa aiheena on kuvata vastavärejä. Voi valita tai kuvata  kaikkikin väriparit! Kuvasin vain punavihreää.
- punainen / vihreä
- violetti / keltainen
- sininen / oranssi

11.8.2019

Enonkoskella

Vietimme pari päivää Enonkoskella miehen ja parin hänen veljensä kanssa. Lauantaina meillä oli sukukokous. Paikkana oli ihana vanha Kievari Enonhovi. 
Enonhovi on mainekas majatalo- ja ravintola Enonkosken keskustassa.  Enonhovin yrittäjä Raili Pölönen tekee hyvää maukasta ruokaa ja sitä on riittävästi.

Kievarirakennuksen runko on  Hovimäen 165-vuotias kartano. Michail Tichanoff, joka 1850-luvulla paitsi omisti kartanon, pyöritti kylällä myös sahaa ja lasitehdasta. Kun joukko työntekijöitä hukkui paluumatkalla kirkkoveneellä Kerimäeltä 1858, Tichanoff rakennutti vielä kylälle oman kirkon, perusti kirjaston sekä palkkasi papin ja opettajan.

Sukukokouksen ohella vierailimme  kotiseutumuseossa ja tutustuimme kirkonkylän muihin nähtävyyksiin kuten hiekkaveistoskilpailun satoon, Enonkosken kivisiltaan ja
Koskenvarteen ja juoksurappuihinkin.
Sunnuntaina tutustuimme Enonkosken kirkkoon, Koloveden luontotupaan ja vanhaan hautausmaahan sekä Kyynelniemen hautausmaahan.

Kirkon rakentamisen ja seurakunnan toiminnan alkamisen taustalla oli enonkoskelaisten aktiivisuuden lisäksi veneonnettomuus, joka tapahtui syksyllä 1858. Historiankirjat kertovat, että väki oli palaamassa kirkkoveneellä Kerimäeltä kirkkomatkalta Ylä-Enonvettä myöten. Järvellä nousi kova tuuli ja vene kaatui: veneessä olleista kahdestatoista ihmisestä kahdeksan hukkui. Tämän onnettomuuden kerrotaan olleen vahva sykäys oman kirkon ja papin saamiseen. Onnettomuuden muistoksi on Enonkosken kirkon tornissa oleva risti suunnattu järvelle päin - eikä pääsisäänkäynnin suuntaan.

Enonkosken ensimmäinen kirkko palveli seurakuntalaisia vain reilun parinkymmenen vuoden ajan (1859-1884). Kirkko tuhoutui ilmeisesti salaman sytyttämässä palossa kesällä 1884. Uusi kirkko valmistui jo syksyllä 1886. Seurakunta toimi tehdasseura-
kuntana vuosina 1859-1876 ja rukoushuoneseurakuntana vuosina 1876-1909. Seurakunta on toiminut itsenäisenä vuodesta 1909 lähtien. Enonkosken seurakunta liittyi 1.1.2013 Savonlinnan seurakuntaan kappeliseurakuntana.

Koloveden luontotupa on Enonkoskella entisessä 1800-luvulta peräisin olevassa sahan makasiinissa. Sijaintipaikka kauniin kosken rannalla tekee siitä tunnelmallisen käyntikohteeen. Luontotuvassa on näyttely Koloveden kansallispuiston luonnosta ja sieltä saa tietoa Koloveden lisäksi myös seudun muista matkailuasioista.
Matkalla Ihamaniemeen on vielä Hanhivirran lossi. 
Vierailimme Ihamaniemellä miehen ja hänen sisarustensa entisessä koulussa ja asuntolassa, joka on nykyään Enonkosken luostariyhteisön hallussa. Asuntolaan tulivat pitkämatkalaiset, lähinnä saariston lapset asumaan koulupäivien ajaksi. Siihen aikaan oli keskiviikkona vapaata ainakin alaluokkalaisilla ja tietysti lauantaina oli koulupäivä. Kelirikkoaikoina ei kotiin päässyt edes viikonloppuna. 
Ihamaniemen entinen koulu, nykyinen luostari
Luostariyhteisön Pyhän Kolminaisuuden kappeli. Vietimme siellä myös hartaushetken.

Vanha koulun harmoni.

Vaaleanpunaiset Kertut ja lilat Valepalmikot

Vaaleanpunaiset Kerttu-sukat valmistuivat tänään Seiskaveikan Eerosta. Neuloin ne taas tämän saman ohjeen mukaan kuin monta kertaa aikaisemminkin. (https://pappilanelamaa.blogspot.com/2019/08/kertut-tulossa-jalleen-ohjeineen.html).
Sukat lienevät sopivat 38 numeroiseen jalkaan. Ne painavat 97 grammaa. 
Aloitin samalla automatkalla, kun nuo Kertut valmistuivat, myös uudet sukat. Tällä kertaa neulon valepalmikkoa Novitan lilasta Nallesta kolmosen puikoilla. 
Valepalmikkoa neuloin viiden silmukan kuviolla.
Ohje: Varressa on 55 silmukkaa. Tämä valepalmikkokuvio on viidellä jaollinen. Puikoillaan 15,10, 15, ja 15 silmukkaa.
Aluksi tein resoria kolme oikein, kaksi nurin neljä kerrosta, sitten valepalmikkokuviota:

  1 krs:  1 nostetaan neulomatta, 2 oikein ja vedetään nostettu silmukka kahden oikean silmukan yli, 2 nurin.

  2 krs:  1 oikein, langankierto, 1 oikein, 2 nurin.
  3 -4 krs:  3 oikein, 2 nurin.

Näitä neljää kerrosta toistetaan.
Kantapäähän on otettu kolme oikeaa silmukkaa 15 silmukan puikolta ja  siten kantapäässä on  28 silmukkaa ja jalkaterän päällä 27 silmukkaa. Kantapää vahvistettuna.


Löysäpipoisten KyJy 2019
1. Miesten sukat ruskeasta ja kirjavasta Seiskaveikasta. Aloitettu 22.6. Valmiit 6.7. Paino 127 grammaa.
2. Sirkka-sukat lilasta Eerosta. Aloitettu 5.7. Valmiit 21.7. Paino 99 grammaa.
3. Kerttu-sukat turkoosinsinisestä Seiskaveikasta. Aloitettu 22.7. Valmiit 30.7. Paino 97 grammaa.

4. Anemone-sukat Nallesta, väri 533. Aloitettu 1.8. Valmiit. Paino grammaa. 
5. Kerttu-sukat vaaleanpunaisesta Seiskaveikan Eerosta. Aloitettu 3.8. Valmiit 11.8.  Paino 97 grammaa. 
6. Valepalmikko-sukat lilasta Nallesta. Aloitettu 11.8. Valmiit. Paino grammaa.

9.8.2019

Elokuun kiireitä



 



Mehustus meneillään. Kymmenen mehumaijallista olen keitttänyt ja lähes sata pullollista on talven varalle,  lapsille ja lapsenlapsillekin tarjolla: mustaa, punaista, valkoista, vaaleanpunaista ja vihreää viinimarjaa.
Vielä on parin maijallisen marjat odottamassa poimijaansa. Pullopyykkikin on jo liossa. nyt loppuivat valmiiksi pestyt pullotkin jo.

MakroTex-haasteen aiheena tällä viikolla on ELOKUU.

8.8.2019

Mantelipuu

Olipa ystävyysseuran hallituksen kokous. Seuramme oli saanut Pécsin Suomi-Unkari seuralta lahjoituksena taulun, Lumikukkulan mantelipuu, joka piti sijoittaa jonnekin säilöön. Niinpä sain tuon taulun kotini seinälle "hoitoon". 
Crisaly Gabrielin maalaama akvarelli on nyt meillä. Pécsiläinen mantelipuu eli  tuon taulun Lumikukkulan mantelipuu valittiin vuonna 2018   vuoden puuksi Euroopassa kaikkiaan 15 kandidaatin joukosta.
Valitettavasti tuon taiteilijan nimi ei oikein käy selvästi ilmi tuossa taulussa, joten pitänee se selvittää Pécsistä

5.8.2019

Kertut tulossa jälleen ohjeineen

Vaaleanpunaisesta Eerosta aloin neuloa Kerttu-mallin sukkia. Tämä malli on siitä mukavaa neulontaa, että sitä voi tehdä missä vain enkä tarvitse ohjetta mukana. 47 silmukkaa ja 11,12,12, ja 12 puikollaan. 1. ja 4. puikolla koko varsi yksi oikein yksi nurin. Keskimmäisillä puikoilla mallikuviota kärkikavennukseen asti. Pohja sileää aina oikein. Vahvistettu kantapää.

Alkuperäinen ohje,Uhoavan gnun ohje  löytyy Ulla neuleista: http://www.ullaneule.net/mummo09/ohjeet_kerttu.html.


Löysäpipoisten KyJy 2019
1. Miesten sukat ruskeasta ja kirjavasta Seiskaveikasta. Aloitettu 22.6. Valmiit 6.7. Paino 127 grammaa.
2. Sirkka-sukat lilasta Eerosta. Aloitettu 5.7. Valmiit 21.7. Paino 99 grammaa.
3. Kerttu-sukat turkoosinsinisestä Seiskaveikasta. Aloitettu 22.7. Valmiit 30.7. Paino 97 grammaa.

4. Anemone-sukat Nallesta, väri 533. Aloitettu 1.8. Valmiit. Paino grammaa. 
5. Kerttu-sukat vaaleanpunaisesta Eerosta. Aloitettu 3.8. Valmiit. Paino grammaa.
 

1.8.2019

Bulevardi

Tove Jansson: Bulevardi ja muita kirjoituksia (Tammi 2017).  Toimittanut ja suomentanut Sirke Happonen, joka on Tove Janssonin tuotantoon perehtynyt tutkija ja tietokirjailija. 

Tove Jansson oli kirjailija, kuvittaja, taidemaalari, sarjakuvantekijä ja pilapiirtäjä. Tähän kirjaan on koottu kirjoituksia, novelleja ja esseitä,  joita on julkaistu mm. eri lehdissä 1930-luvulta 1990-luvulle asti. Tekstejä on 16. Janssonin tekstit ovat tässä kirjassa alkuperäiskuvitustensa kanssa. Niiden lisäksi kuvituksia on myös kirjoitusten väleissä. Nuo välikuvitukset ovat ilmestyneet toisten kirjoittajien lehtikirjoitusten yhteydessä. 

Laiturielämää-kirjoitus (vuodelta 1937) kuvaa ihmisten saapumista laiturille odottamaan kaupungista saapuvaa yhteysalusta. Laiturilla ovat niin vakiasukkaat kuin kesäasukkaatkin. Kesäasukkaat näytetään huvittavina.  Heihin on vain totuttava, mainitsee Jansson. 

Täältä nyt esimerkiksi huopaa paikalle Maisteri. Hän kuluttaa kaiken aikansa haalimalla vajoista ja ullakoilta kaikenlaista vanhaa roinaa, jonka omistaminen saisi toiset häpeämääön silmät päästään. Ja rouva kuljeksii ympäriinsä säkkikangashameessa, jonka helmat ovat aivan hapsuiset, eikä hänen punaisissa narukengissään ole edes kärkiä.

Tove Janssonilla itsellään oli Pellingin saaristossa saari Klovharun. Hänkin oli kesäasukas, vaikka hän piti itseään miltei vakiasukkaana, koska monet kesäasukkaat olivat vain vuokralaisia tai täyshoitolaisia. 

Toinen novelli, joka tavallaan liittyyy myös Pellinkiin, on Saari (vuodelta 1961). 
On yllättävän paljon ihmisiä, jotka kulkevat ympäriinsä ja unelmoivat saaresta. Näin alkaa tämä novelli. Itse Janssonkin oli aikansa unelmoinut saaresta ja sitten lopulta saanut sen hankituksi. 

Saarella näkee kuinka meri muuttuu alinomaa, ranta nousee ja vajoaa ja hakee uuden muodon, kasvit kasvavat ja kuolevat ja ilmestyvät uudelleen jossain odottamattomassa paikassa, puut ja pensaat kestävät myrskyn. Ja kaikki, mitä on kerran rakentanut, rapistuu luonnollista tietä.

Saarella hän ei viettänyt koskaan talvea, vaan oli siellä aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn. Tässä novellissa hän kuvaa saarta ja sen rauhaa ja ongelmiakin: 
Ongelmat ovat yksinkertaisia ja ne voidaan ratkaista. vesi loppuu tai sataa sisään. Puu on kaatua tuulessa, metso on rikkonut ikkunan, verkko kadonnut. 

Mukavaa oli lukea, miten eri aikakausina elettiin ja miten elämä muuttui vuosikymmenien myötä. Hyvä kokoelma tämänkjin vuoksi. 

Tämä kirja sopii Helmet-lukuhaasteen 2019 kohtiin
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
36. Kirjassa ollaan yksin
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Aikuisten lukudiplomi: 

Rakastaja

Ranskalaisen Marguerite Duras´n teos Rakastaja, (L’amant) (Otava 2017) palkittiin jo ilmestymisvuonnaan 1984 Goncourt-palkinnolla. 
Viisitoistavuotias läpinäkyvään silkkipukuun ja miesten huopahattuun ja korkokenkiin pukeutunut valkoihoinen tyttö tapaa Mekongin lossilla rikkaan kiinalaisen Limusiinilla ajavan miehen, josta tulee tämän rakastaja. Kirjan tapahtumat sijoittuvat silloiseen Indokiinaan, joka tuolloin oli Ranskan siirtomaa eli nykyiseen Vietnamiin vuonna 1930 

Kirja on kuvaus Durasin varhaisesta eroottisesta kokemuksesta. Kirjailija on myöntänyt teoksen omaelämänkerrallisuuden. 

Tyttö on köyhä, äiti kansakoulunopettaja kauempana, kaiken omaisuutensa menettänyt. Isä on kuollut, äiti konkurssin partaalla, isoveli väkivaltainen ja tunteeton, pikkuveli liian heikko. Ja tyttö ei suostu ranskalaisnaisen tapoihin.Tyttö käy koulua sisäoppilaitoksessa, mutta samalla on kiinalaisen kanssa suhteessa. Joka iltamyöhä tuo kiinalainen mies tuo hänet limusiinilla ja on taas vastassa koulun portilla illansuussa autollaan.

Se tapahtuu Cholonin pahamaineisessa kiinalaiskortttelissa, joka ilta. Joka ilta se irstailijatyttö vie ruumiinsa saataisen kiinalaismiljonääörin hyväiltäväksi. Tyttö käy samaa lyseota kuin toisetkin valkoiset tytöt.- - - Eräänä päivänä heidän käsketään lakata puhumasta Sadecin kansakoulunopettajan tyttären kanssa. Välitunnilla tyttö nojaa  ypöyksin pylvääseen sisäpihalla ja katsoo kadulle. Hän ei kerro mitään äidilleen. Hän tulee kouluun edelleenkin Clononin kiinalaisen mustalla limusiinilla. 

Lapsuuden perheen ongelmat ovat myös osa kirjaa, mutta enin osa on tytöstä ja rakastajasta kertovaa. Minua surettaa tuo, että Duras joutui myymään ruumistaan. Vaikka hän kirjoittaa, omasta halustaan sen tehneensä, niin säälittävää tuo silti oli. 


 Kirja osuus Helmet lukuhaasteen 2019 kohtiin:

1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
6. Rakkausromaani
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Aikuisten lukudiplomi: Klassikkoja 

Kerttu ja Anemone

Heinäkuussa neuloin vain kolme sukkaparia. Kertut ehtivät valmistua vielä heinäkuussa. Tämä malli on mukavaa neuloa ja olen tehnyt näitä paljon, joten osaan mallin neuloa miltei vaikka silmät ummessa. Siis 47 silmukkaa: 11, 12, 12 ja 12 puikollaan. Kantapäähän lisätty yksi silmukka ja pohjaosassa enää 11 silmukkaa puikollaan. Varren takaosa eli puikot 1 ja 4: 1 oikein,  yksi nurin koko matkan. Kuvio löytyy mm. Uhoavan gnun ohje  Ulla neuleista: http://www.ullaneule.net/mummo09/ohjeet_kerttu.html.
Neuloin Kertut  turkoosinsinisestä Seitsemän veljeksen pussilangasta. (Pussilankahan on kakkoslaatua Novitan tehtaan myymälässä Korialla.) Sukat painavat 97 grammaa. 


Anemone-sukat aloitin tänään. Sukka-malli on Niina Laitisen suunnittelema ja löytyy Villasukkien vuosi-kirjasta. Neulon sukat Nallesta, värinumero on 533. Olisikohan tämä granaattiomenaa. Sukissa on 54 silmukkaa. Takaosa sileää kahdeksan kerroksen resorin 2 oikein, 2 nurin jälkeen. Ensimmäinen kuvio valmis tuossa kuvassa. 

Löysäpipoisten KyJy 2019
1. Miesten sukat ruskeasta ja kirjavasta Seiskaveikasta. Aloitettu 22.6. Valmiit 6.7. Paino 127 grammaa.
2. Sirkka-sukat lilasta Eerosta. Aloitettu 5.7. Valmiit 21.7. Paino 99 grammaa.
3. Kerttu-sukat turkoosinsinisestä Seiskaveikasta. Aloitettu 22.7. Valmiit 30.7. Paino 97 grammaa.

4. Anemone-sukat Nallesta, väri 533. Aloitettu 1.8. Valmiit. Paino grammaa.