Afganilaisen hasaran, "Jumalanlahjan" eämästä kertova teos on Leena Kaartisen kirjoittama Pakolainen (Perusanoma 2010). Jumalanlahjan äiti kuoli pojan ollessa pieni ja hän sai ankaran äitipuolen. Poika tapasi kristittyjä klinikkatyöntekijöitä ja pääsi jo nuorena apulaiseksi.
Elämä kuljetti pääkaupunkiin ja avioitumiseen, kristityksi tulemiseen. Vuosien mittaan perheeseen syntyi viisi lasta, kolme poikaa ja kaksi tyttöä. Oli pakollinen parin vuoden asevelvollisuus, onneksi hulltojoukoissa mm. kokkina ja autonkuljettajana, josta sai ammatinkin myöhemmin rekkakuskina vaarallisissa ajoissa sotatilanteissa.
Sotatilanteet ja "väärään" heimoon kuuluminen hankaloittivat elämää. Oli muuttoja ensin Kabulissa, sitten muualla ja lopulta lähtö pois maasta.
Leena kertoo kertomuksen mukaansatempaavasti. Elämä kristittynä ei ollut helppoa Afganistanissa, ei maahantulijoille eikä siellä asuvilla etenkään.
Herra siunatkoon teitä joka päivä,
päivän matkan
kerrallaan
sillä
siunauksella, mitä itse kukin tarvitsette
yhdessä perheenä
ja erikseen.
Herra varjelkoon
teitä niin kuin on tähänkin asti varjellut.
Herra valistakoon
kasvonsa teille
Nuo rakastavat
Isän kasvot.
Yhä hän
rakastaa, tuntui miltä tuntui ja näytti miltä näytti.
Herra olkoon
teille armollinen.
Sillä armo on
elämämme perusta, joka meitä kantaa.
Herra kääntäköön
kasvonsa teidän puoleenne
Erityisesti
silloin kun on pimeää
Ilon aikoina,
mutta myös surun
Erityisesti
silloin kun ei tietä näy ja olette neuvottomat.
Jumala näkee
meidät, vaikka me emme näe aina häntä, niinhän?
Herra antakoon
teille rauhan, joka käy yli ymmärryksen
Rauhan, joka
kestää silloinkin, kun rauhasta ei ole
tietoakaan
tunteissa ja elämän tilanteessa.
Sillä rauha on
Jumalan rauhaa, ja hän on itse muuttumaton.
Ja hän siunaa
teitä lupauksensa mukaan. (Leena Kaartinen:
Pakolainen s. 82-83)
Kirjan sijoitin Helmet-lukuhaasteen 2023 kohtaan
29. Kirjassa on minä-kertoja