Sivun näyttöjä yhteensä

29.11.2019

Tumppi ja lapsuuden kylä

Eilen olin Harjulan Settlementtiopiston elämänkertakirjoittamisen kurssilla, jossa  ryhmäläisemme Tapio Korri esitteli muistelmakirjansa Tumppi ja lapsuuden kylä (Omakustanne 2019, Books on demand). Kirja on tarkoitettu myös hänen lapsilleen ja lapsenlapsilleen kertomaan Tapion elämästä maalaiskylässä Pälkäneellä 1950- ja 1960-luvulla.

Teksti ei ole autenttista dokumentaatiota, vaan vapaata inspiraatiota, mainitsee Tapio.
On mukavaa huomata, että voi saada kirjan kokoon. Se rohkaisee meitä muita kurssilaisia. Jospa minäkin uskaltaisin julkaista tuotoksiani!

Kerran ollessamme kauppa-asioilla, kertoi kauppiaas Wiljami, että nyt olisi saatavilla televisioita. Elimme 1960-luvun alkua, eikä kenelläkään naapuristossa ollut vielä televisiota. Äiti innostui asiasta ja tietysti me pojat! Muutaman viikon kuluttua olohuoneessamme sitten oli uusi kapistus. Naapuritkin kävivät ihmettelemässä ja kaverit pyysivät päästä katsomaan iltaisin ohjelmia. Ei sillä ollut väliä, mitä sieltä tuli. Riitti kun näki tuon ihmeellisen vempaimen, töllöttimen. Kaikki ohjelmat olivat mustavalkoisia.

 Tämä kirja osuus Hlemet-lukuhaasteen 2019 kohtiin:
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
4. Kirjailijan ainoa teos
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
37. Pienkustantamon julkaisu
47. Kirjassa on alle 100 sivua
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja

28.11.2019

Lyhytvartiset sukat

Neuloin 12-vuotiaan toiveväreillä tummalla vihreällä ja ruskealla seiskaveikasta lyhytvartiset sukat mukaellen Jonna Nordströmin mallia. Neuloin nämä vain kahdella värillä.
Sukissa on varressa 45 silmukkaa 10, 10, 10 ja 15 puikollaan neulottu valepalmikkoa. Valepalmikossa on viisi kerrosta. Ensin kolme oikein, kaksi nurin kolme kerrosta. Sitten nosta silmukka, neulo kaksi silmukkaa oikein ja nostettu silmukka vedä oikein neulottujen yli, kaksi nurin. Viides kerros yksi oikein, langankierto, yksi oikein, kaksi nurin. Vahvistettu kantapää 24 silmukalla. Terässä kavennusten jälkeen joka puikolla 11 silmukkaa. 11 ruskeaa kahden kerroksen raitaa ja sitten vihreällä taas leveä nauhakavennus. Sukat 38 numeroiseen jalkaan painavat 77 grammaa.

26.11.2019

Löytöretkellä

Elämä on koko ajan, alusta loppuun saakka tiedon ja kokemusten keräämistä. - - -On mahdotonta kuvailla kaikkia löytöjään, Siitä koituisi niin paljon työtä, että löytöretkeily saattaisi päättyä väsymykseen ja turhautumiseen. Olennaista on suostuminen etsimään jatkuvasti. 

Luin Erkki Helmisen kirjan Löytöretkellä ( Suomen Lähetysseura 2017). Kirjassa on lyhyitä kirjoituksia Elämän löytöretkestä, jaoteltuina ryhmiin otsikoilla Löytöretkellä, Uskonelämä, Yhteiselämä ja Lähetys löytöretkenä. Mielenkiintoisia huumorinkin sävyttämiä juttuja ja tärkeää sanottavaa, jossa kulkee mukana lainauksia Siionin virsistä ja Raamatusta. Helminen kirjoitaa helmiä!

Helminen on kokenut olevansa koko elämänsä eräänlaisella löytöretkellä. Muutamista näistä löydöistä hän kertoilee kirjassaan kuten Huumori, uskon sukulainen, Älä usko kaikkea, Mukavuusalue, Jakamisen onni.

Erkki Helminen oli Lähetysseuran työntekijänä niin kotimaassa kuin työalalla Senegalissa yhteensä kolmisenkymmentä vuotta. Nämä vuodet ovat tuoneet näköalaa monenlaisiin elämäntilanteisiin.

Elämää voi verrata opintomatkaan. Se alkaa lapsen kyselyvaiheesta tai jo sitä ennen, kun hän alkaa uteliain silmin seurata tapahtumia ja ihmisiä ympärillään.  Opinnot jatkuvat eri elämänvaiheissa ja tarjoavat niin paljon uutta, että aina ei tahdo perässäpysyä. Irlantilainen viisaus sanoo, että ihmisen on itse hoidettava kasvamisensa, oli iosisä kuinka pitkä tahansa.

Tämä kirja osuu Helmet-lukuhaasteen 2019 kohtiin
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
37. Pienkustantamon julkaisu
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua

24.11.2019

Anemone-sukat

Neuloin karpalonpunaisesta Novitan Nallesta 54 silmukalla kolmosen puikoilla 37-numeroiseen jalkaan sopivat Niina Laitisen suunnittelemat Anemone-sukat. Ohje löytyy Niina Laitisesn Villasukkien vuosi -kirjasta. Luulin, että nämä ovat vaikeat neuloa, mutta kun jaksoi vain tehdä, niin kyllä ne lopulta helpolta tuntuivat, kun varsinaista seurattavaa mallia oli vain 10 silmukkaa kärkeä lukuunottamatta. Jäivät vain pitkäksi aikaa neulekopan pohjalle keskeneräisinä. Palmikkoa ei paljon, mutta pitsiä kyllä.  Sukat painavat 66 grammaa.

Nyt on 18/20 työtä valmiina haasteessa Löysäpipoisten KyJy 2019:

1. Miesten sukat ruskeasta ja kirjavasta Seiskaveikasta. Aloitettu 22.6. Valmiit 6.7. Paino 127 grammaa.
2. Sirkka-sukat lilasta Eerosta. Aloitettu 5.7. Valmiit 21.7. Paino 99 grammaa.
3. Kerttu-sukat turkoosinsinisestä Seiskaveikasta. Aloitettu 22.7.Valmiit 30.7. Paino 97 grammaa.
4. Anemone-sukat Nallesta, karpalonpunainen. Aloitettu 1.8. Valmiit 24.11. Paino 66 grammaa.
5. Kerttu-sukat vaaleanpunaisesta Seiskaveikan Eerosta. Aloitettu 3.8.Valmiit 11.8. Paino 97 grammaa.
6. Valepalmikko-sukat lilasta Nallesta. Aloitettu 11.8. Valmiit 20.8.Paino 67 grammaa.
7. Kaulaliina tummansinisestä ja pinkistä Seiskaveikasta. Aloitettu 19.8. Valmis 24.8. Paino 163 grammaa.
8. Soulmates-sukat sinapinkeltaisesta Seiskaveikasta. Aloitettu 20.8. Valmiit 15.10. Paino 114 grammaa.
9. Junasukat punertavasta Nalle Pellosta. Aloitettu 27.8. Valmiit 27.8. Paino 40 grammaa ja lapsen perussukat samasta langasta Aloitettu 26.8. Valmiit 27.8. Paino 36 grammaa.
10. Lyhyet nilkkasukat lilasta Eerosta. Aloitettu 27.8. Valmiit 5.9. Paino 78 grammaa.
11. Miesten sukat ruskeasta ja ruskeankirjavasta Seiskaveikasta. Aloitettu 5.9. Valmiit 15.9. Paino 125 grammaa.
12. Isänpäiväsukat I (KAL)kirjavasta Polariksesta ja tummanharmaasta Seiskaveikasta. Aloitettu 15.9. Valmiit 6.11. Paino 121 grammaa.
13. Isänpäiväsukat II (KAL)vihreästä, ruskeasta ja keltaisesta Seiskaveikasta. Aloitettu 15.9. Valmiit 6.11. Paino 159 grammaa.
14. Jonesit lilasta Aurorasta ja mustasta Seiskaveikasta. Aloitettu 25.9. Valmiit 27.9. Paino 121 grammaa.
15. Jonsukat, Jonminit, turkoosista, mustasta ja valkeasta Seiskaveikasta. Aloitettu 15.9. Valmiit 9.10. Paino 75 grammaa.
16. Lasten sukat karpalonpunaisesta Nallesta, Aloitettu 20.9. Valmiit 21.9. Paino 42 grammaa. Junasukat Aloitettu 21.9. Valmiit 22.9. Paino 40 grammaa.
17. Lasten sukat vihreästä Nallesta. Aloitettu 23.9. Valmiit 24.9. Paino 53 grammaa.
18. Jonesit Seiskaveikasta. Aloitettu 30.9. Valmiit 3.10. Paino 123 grammaa.
19. Joulukalenterisukat I (KAL) Aloitettu 30.9.Valmiit Paino grammaa
20. Joulukalenterisukat II KAL) Aloitettu 30.9.Valmiit Paino grammaa.

23.11.2019

Taikatalvi

Luin eli siis kuuntelin Muumin talviseikkailut sukkia neuloessani.
Kirja on Tove Janssonin Taikatalvi. Se ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna.

Mukavaa kuunneltavaa Areenasta 14 osassa. Joka osan välillä oli musiikkia pätkä.

Muumit yleensä nukkuvat talvet. Muumi heräsi talvella ja kaipasi seuraa. Lunta oli niin paljon että hän ei päässyt ulos kuin kattoluukusta. Uimahuoneella tapasi muita ja ihmetteli kun siellä oli heidän tavaroitaan kuten pannumyssykin. Ja näkymättömiä...
Vähitellen seuraa tuli lisää, koska muualta oli ruoka loppunut ja Pikku Myy tiesi, että Muumimamman kellarissa on hilloja. Talven mittaan oli väkeä ollut suojassa muumitalossa paljon vaikka muut muumit nukkuivatkin. Muumi nautti talven iloista, vaikkei oppinutkaan hiihtämään. Pikku Myy sen sijaan oli vauhdissa.

Kirja liittyy Helmet-lukuhaasteen 2019 kohtaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
36. Kirjassa ollaan yksin



22.11.2019

Kolmannen sisaruksen Soulmatesit

 Neuloin Niina Laitisen suunnittelemat Soulmatesit kolmosen puikoilla Seiskaveikan vaaleanpunaisesta Aaposta 36 silmukalla. Sukat ovat 13,5 cm pituudeltaan terästä 1,5 vuoden ikäisen neitosen jalkoihin. Sukat painavat 49 grammaa.
Tässä kolmen sisaruksen  Soulmates-sukat. Pinkkiä ei riittänyt enää kolmansiin sukkiin.

Kasvimaalta kaivettua

Maa-artisokan olivat tänä vuonna paisuneet kohtalaisen isoiksi. Maasta kaivettiin isot mukulat ja pienemmät istutettiin takaisin uutta kasvamaan. Kun ne ovat valmiina, niin keväällä on joutuisempaa kasvuunlähtö. Ja varmempaa - elleivät vesimyyrät vie koloihinsa kaikkea. Yleensä kuitenkin maa-artisokka leviää hyvin pienistäkin juurenkappaleista. 
Ruokaa noista pitäisi alkaa suunnitella, soppaa aluksi ainakin perunan kera. 
 Mökillä oli vielä syksyistä. Vene käännettiin viimeisen souturetken jälkeen. Kokeilimme, olisiko tullut kalaa, mutta verkko pysyi tyhjänä. Lieneekö sitten levän syytä Vai myöhäisen syksyn, ettei kala liikkunut? Vesi oli kolmiasteista.
Ehdimme sentään ämpärillisen verran suppismetsäänkin. Ja muutama pieni kantarellikin löytyi.

Vaelluslenkkarit

Unelmasta totta. Minulla on ollut samanlaiset vaelluslenkkarit jo yli neljä vuotta. Niille vain kävi jo köpösti. Pohjat kuluivat risoiksi ja pinnastakin parista kohtaa. Olipa niillä vaellettu viisi pitkähköä vaellusta ja talvi- ja muina jalkineina olivat olleet.

Eilen jälleen olin etsimässä vaellus jalkineita. Olin monesti aikaisemminkin haeskellut, mutta en ollut löytänyt sopivia. Jalkineen tulee olla tukeva, mutta kevyt ja päkiästä tarpeeksi leveä. Vaikeaa, kun jossakin kenkäkaupassa/urheiluliikkeessä sanottiin, että tällainen leveä malli on lopetettu jo kolmisen vuotta sitten.
Löytyi Salomonin Ortolite vaelluslenkkarit ja jopa omaa vaelluskokoakin: ainoa pari 39 ja 1/3.
Epätoivoisena jo tässäkin liikkeessä surin, kun näin tämän mallisia kenkiä eikä sopivaa kokoa löytynyt ei liikkeestä eikä sen tietokoneelta. Yllättäen toisen osaston myyjä sitten äkkäsi laatikon aivan muualta kuin oikealta paikaltaan ja oli oikeat! Kokeilin kenkiä jonkun aikaa ja mittailin vanhoihin mukana oleviin. Sopivat.

Nyt vain  ahkerasti lenkkeilemään ja suunnittelemaan ensi kevään vaellusta!!

20.11.2019

Oranssit Soulmatesit

Niina Laitisen suunnittelemat sukat, Soulmatesit, neuloin jälleen. Mallin ohje löytyy ainakin Suuresta suomalaisesta  sukkakirjasta, miesten mallit.
Nämä kolmen ja puolen puikoilla 48 silmukalla (kuusitoistavuotiaan väritoivomuksella oranssilla)  Novitan 7veljeksen langalla. Sukat painavat 98 grammaa.

Vielä tämä malli jaksaa koukuttaa! Aloitin tänään lapsen sukat jälleen tällä mallilla.

18.11.2019

Pienet soulmatesit

Juuri sain valmiiksi - ei vielä höyrytetty - vauvojen ohjeella, joka oli Nalle-langalle tms.  mutta neuloin seiskaveikasta  Soulmatesit. Nämä on neulottu kolmivuotiaalle. Tulivat yllättävän sopiviksi 36 silmukalla 3,5 puikoilla.
Neuloin samanlaisesta pinkistä langasta jo isollesiskolle samalla mallilla. Silloin oli Silmukoita 48 ja kuviossa kerroksia 10, kun tässä on vain kuusi kerrosta kuviossa. Nämäkin ovat siis Niina Laitisen suunnittelemat, mutta ohuemmalle langalle ja neuloin vartta yhden kuvion enemmän kuin ohjeessa.
Sukat painavat yhteensä tasan 50 grammaa.
Tämä malli on mukavaa neulottavaa ja helppo, kun sen oppii, paitsi kärkikavennus pitää aina tarkata huolella.

17.11.2019

Pystyraitasukat

5-vuotias toivoo joululahjasukikseen pystyraitaisia sukkia mustavalkoisina. Pitihän nuo tehdä. Sukat painavat 77 grammaa.

Varteen aluksi resori mustalla yksi oikein, yksi nurin kuusi kerrosta 42 silmukalla. Sitten  neuloin kerrokseen oikeaa mustalla ja samalla lisäsin 2 silmukkaa. Varren neuleessa on joka toinen silmukka oikein valkealla, joka toinen oikein mustalla. Kun neuloin tuota vartta, se tuntui liian tönköltä, mutta purkamaankaan en alkanut. Vahvistetun kantapään jälkeen tein terän ns. jättöneuleella. Ensin kerros valkealla, sitten kerros mustalla joka toinen neulomatta ja vielä kolmas kerros mustalla edelleen joka toinen neulomatta. Näitä 15 x tuo kolme kerrosta, pari kerrosta mustaa ja kärki leveällä nauhakavennuksella kärjenpää silmukoiden. Terässä oli pohjapuolella 9 silmukkaa puikollaan kavennusten jälkeen.

13.11.2019

Karjalanpiirakoita sadepäivänä

Aamulla aikaisin heräsin, nousin sängystä reippaasti, tein sadekävelyn postilaatikolle, josta hain  päivän lehdet, söin aamupalan ja lähdin seurakuntatalolle Missiokaupan karjalanpiirakkatalkoisiin. Ei siis ollut  normaali aamu, koska olen aamutorkku.

Seurakuntatalolla oli meitä lähetysmummoja jo kymmenkunta valmistumassa kukin omaan tehtäväänsä karjalanpiirakoiden eri työvaiheisiin. Edellisestä kerrasta oli jo kauan, kun olin näissä talkoissa ollut, joten olin hetken hieman hoomoilasena. Naiset olivat aamukahvilla. Kahvin jälkeen kahdeksan maissa kirkkoherramme tarjosi meille Sanaa virsien kera. Hartaushetken jälkeen aloitimme touhut.

Pari piirakkaemännistä oli tullut  jo aamukuuteen työhön. Arja oli keittänyt riisipuuron isoon kattilaan, Elma oli tehnyt kuoritaikinat valmiiksi ja piiraiden alkuja jo pyöritellyt, jotta kaulitsijat pääsisivät heti pulikoimaan piirakankuoria. Hetken minäkin ehdin pulikoida. Paikalle ei ollutkaan tänään päässyt se henkilö, joka oli normaalisti näissä talkoissa punninnut valmiiksi oikean kokoiset palaset, kakkarat, kuoria varten. Tähän hommaan minut sitten nakitettiin.

Isosta kulhosta otin köntin taikinaa ja asettelin takaisin suojamuovin lopputaikinan päälle, ettei taikina kuortuisi. Pyöritin taikinaköntin pitkäksi pötköksi, josta sitten leikkasin lastalla noin 20 gramman palasia. Jotta palaset olisivat olleet taatusti yhtä suuria, jokaisen niistä punnitsin keittiövaa'alla ennen kuin lautaselle ruisjauhojen sekaan nostin pyörykkäkakkaran. Aina kun lautasellinen tuli täyteen kakkaroita, kiikutin sen kaulitsijoille ja sain sieltä vastavuoroisesti tyhjän lautasen. Muutama tunti tässä homassa kului yllättävän nopeasti.


Muutamat kaulitsivat ja pinosivat  piirakankuoria kasoihin, joista sitten toiset alkoivat täyttää niitä riisipuurolla ja rypyttää piirakan muotoon ja latoivat niitä pelleille. Paistajat olivat saaneet uunin kuumaksi ja kun tarpeeksi monta pellistä oli valmiina, niin useat pellit nostettiin uuniin samalla kertaa. Taisi olla viisi pellillistä yhtä aikaa paistumassa. Kun piirakat otettiin uunista, niin sitten ne vielä siveltiin voiseoksella ja laitettiin hautumaan.
Vuorotellen kävimme kahvilla ja saimme maistella vastapaistuneita piiraita. Kaikkiaan valmistui  tänään yli 600 piirakkaa, joista suurin osa oli jo etukäteen varattu. Tulot näistä piirakoista tulevat seurakuntamme lähetystyön hyväksi.

Jonkin aikaa kului vielä loppusiivouksessa. Putsasin mm. tuon ison laitoskattilan, jossa  puuro oli keitetty. Työn lomassa oli mukavaa jutella ja pohtia monenlaista maan ja taivaan väliltä. Ja taas kuukauden kuluttua jatkamme tätä jokakuukautista iloista touhua. Sillä välin on vielä tiedossa parit joulupiparinleivontatalkoot.Tottakai nekin lähetystyön hyväksi.


12.11.2019

Miesten sukat

Neuloin välityönä joululahjaneuleille 40-vuotislahjaksi pojalle sukat Novitan Seitsemän veljeksen sinimustasta ja Polaris-langasta kolme tummaa, kolme värikästä kerrosta vuorotellen. Sinimustalla tein resorin, kantalapun ja kärjen. Sukkien jalkapohjan pituus on 28 cm, 42-numeroiseen jalkaan. Sukat painavat 136 grammaa.

11.11.2019

Polvisukka Soulmates-mallilla

Soulmates on Niina Laitisen neulemalli. Olen jo neulonut muutamat sukat tällä mallilla, mutta en aikaisemmin polvisukkina. Nämä ovat 38-numeroiseen jalkaan sopivat.
13-vuotias lapsenlapsi saa nämä Joululahjaksi.  Sukat painavat 140 grammaa. Ne on neulottu pinkistä 7veljeksestä 3,5 koivupuikoilla. Silmukoita oli 48 koko varren mittaan. Terässä Pohja osassa 11 silmukkaa puikollaan.
Kuvio on mukavaa neulottavaa. 10 kerrosta tuo mallikuvio. Joka kymmenes kerros siirrän silmukoita, niin että kolmospuikolle jää aluksi vain 8 silmukkaa. On paljon helpompi neuloa, kun kavennus on aina puikon alussa. 

6.11.2019

Kerro minulle Angolasta

Kirja Kerro minulle Angolasta (Mediapinta 2016) kertoo sairaanhoitaja-kätilö Anni Väisälän työstä Angolassa viidellä eri työkaudella  vuosien 1970 - 2004 varrelta. Kirjan on kirjoittanut Raili Heinilä Annin tietojen perusteella haastateltuaan Annia.
Kirja rakentuu fiktiiviseen vuoropuheluun Helmi-tytön ja Maija-tädin välillä.  Kirja on hyvä tietoisku senaikaisesta Suomen Lähetysseuran lähetystyöstä Angolassa.

Kirja on mukavaa kerrontaa, hyviä tietoiskuja  ja sopivaa  luettavaa myös alaluokkalaisten kanssa.

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen 2019 kohtiin
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
23. Kirjan nimessä on jokin maa
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
37. Pienkustantamon julkaisu
47. Kirjassa on alle 100 sivua

Kahdet isänpäiväsukat

Vuosi sitten 6.11. oli isänpäiväsukkien ohjeiden viimeinen pätkä, samoin  nyt 6.11. Tänään oli siis viimeinen päivä tässä isänpäiväsukkien yhteisneulonnassa, jona päivän pätkää tuli. Ohjeessa oli tarjolla kolmea eri kokoa. Joka päivä 23.10. lähtien tuli pieni palanen sukkaa, päivän pätkä, muutama rivi kirjoneulekaaviota. Lyhyemmät sukat aloitettiin  vasta 26.10. ja niiden malli kulki ensimmäisen päivän jälkeen yhdessä pitempien kanssa.

Kivaa oli taas tämä KAL eli yhteisneulonta. Oli mukava odottaa seuraavaa pätkää, millainen yllätys sieltä on tulossa. Ja myös se oli hyvää, että lyhyet pätkät ehti neuloa suhteellisen nopeasti päivittäin.

Sukkien värit eivät ole neulesuunnittelija Niina Laitisen tämän mallin suositusvärejä, vaan niitä, mitä kotoa löytyi. Aluksi yksi väri pitemmissä sukissa olikin liian tumma ruskea, joten vaihdoin sen vaaleaan harmaanruskeaan. Muina väreinä oli metsänvihreä ja keltainen.
Lyhyissä sukissa lankoina olivat  tumma siniharmaa ja toisena kirjava -  luulin jämälangan olevan polaris mutta olikin raitalanka -  kaikki langat 7-veljestä.

Pitemmät miesten sukat ovat 42-numeroiseen jalkaan sopivat ja painavat 159 grammaa, lyhyemmät noin 39-numeroiseen jalkaan ja painoa niillä on 121 grammaa.

Nämä sukat ovat myös Löysäpipoisten Kyjy 2019 saldoa.
Nyt on 17/20 työtä valmiina haasteessa Löysäpipoisten KyJy 2019:

1. Miesten sukat ruskeasta ja kirjavasta Seiskaveikasta. Aloitettu 22.6. Valmiit 6.7. Paino 127 grammaa.
2. Sirkka-sukat lilasta Eerosta. Aloitettu 5.7. Valmiit 21.7. Paino 99 grammaa.
3. Kerttu-sukat turkoosinsinisestä Seiskaveikasta. Aloitettu 22.7.Valmiit 30.7. Paino 97 grammaa.
4. Anemone-sukat Nallesta, väri 533, karpalonpunainen. Aloitettu 1.8. Valmiit. Paino grammaa.
5. Kerttu-sukat vaaleanpunaisesta Seiskaveikan Eerosta. Aloitettu 3.8.Valmiit 11.8. Paino 97 grammaa.
6. Valepalmikko-sukat lilasta Nallesta. Aloitettu 11.8. Valmiit 20.8.Paino 67 grammaa.
7. Kaulaliina tummansinisestä ja pinkistä Seiskaveikasta. Aloitettu 19.8. Valmis 24.8. Paino 163 grammaa.
8. Soulmates-sukat sinapinkeltaisesta Seiskaveikasta. Aloitettu 20.8. Valmiit 15.10. Paino 114 grammaa.
9. Junasukat punertavasta Nalle Pellosta. Aloitettu 27.8. Valmiit 27.8. Paino 40 grammaa ja lapsen perussukat samasta langasta Aloitettu 26.8. Valmiit 27.8. Paino 36 grammaa.
10. Lyhyet nilkkasukat lilasta Eerosta. Aloitettu 27.8. Valmiit 5.9. Paino 78 grammaa.
11. Miesten sukat ruskeasta ja ruskeankirjavasta Seiskaveikasta. Aloitettu 5.9. Valmiit 15.9. Paino 125 grammaa.
12. Isänpäiväsukat I (KAL)kirjavasta Polariksesta ja tummanharmaasta Seiskaveikasta. Aloitettu 15.9. Valmiit 6.11. Paino 121 grammaa.
13. Isänpäiväsukat II (KAL)vihreästä, ruskeasta ja keltaisesta Seiskaveikasta. Aloitettu 15.9. Valmiit 6.11. Paino 159 grammaa.
14. Jonesit lilasta Aurorasta ja mustasta Seiskaveikasta. Aloitettu 25.9. Valmiit 27.9. Paino 121 grammaa.
15. Jonsukat, Jonminit, turkoosista, mustasta ja valkeasta Seiskaveikasta. Aloitettu 15.9. Valmiit 9.10. Paino 75 grammaa.
16. Lasten sukat karpalonpunaisesta Nallesta, Aloitettu 20.9. Valmiit 21.9. Paino 42 grammaa. Junasukat Aloitettu 21.9. Valmiit 22.9. Paino 40 grammaa.
17. Lasten sukat vihreästä Nallesta. Aloitettu 23.9. Valmiit 24.9. Paino 53 grammaa.
18. Jonesit Seiskaveikasta. Aloitettu 30.9. Valmiit 3.10. Paino 123 grammaa.
19. Joulukalenterisukat I (KAL) Aloitettu 30.9.Valmiit Paino grammaa
20. Joulukalenterisukat II KAL) Aloitettu 30.9.Valmiit Paino grammaa.