Tämän vuoden pyhiinvaellusmatka on päättynyt. Purin repun ja sain kaikki tarpeelliset pyykkiin ja laitettua paikoilleen - ehkä vielä joskus tulevaa vaellusta varten.
Tällä reissulla en tarvinnut lainkaan sadevaatteita. Mukana oli kevyt sadetakki, sadehousut ja jopa vielä sadeviitta, mutta käyttämättöminä, mikä tietysti oli sisänsöä ilo, ettei kastunut eikä tarvinnut kurassa kulkea.
Otin lähtiessä mukaan heijastinliivin, jonka ajattelin Portugalin teilla pukea ylleni. Ajatukseksi kuitenkin jäi. Kevään 2016 vaelluksella se olisi ollut enemmän kuin tarpeen, jolloin silloisen ryhmämme kahden henkilön kävi kalpaten autojen kanssa.
Linkkari, aivan pieni, oli ruokapussissa, mutten tarvinnut sitäkään. Riitti muovinen lusikkahaarukkaveitsi tarvittaviin leikkaamisiin.
Yksi huolimattoimuus harmitti: Minulla oli vahingossa kaksi silkkipussia mukana! Otin makuupussin pakattuna mukaan enköä avannut sitä lähtöpaukkauksissa. Sen mukana oli yksi silkkinen lakanapussi. Toisen, joka olikin mieheni, olin ottanut reppuun pakatessani.
Yhdet tukisukat olivat käyttämättöminä, koska otin kolmet mukaan. Ohuimmat sain pestyä päivittäin ja ne kuivivat hyvin, joten toisia paksumpia tukisukkia en sitten käyttänyt.
Laastareita yms. suojauksia en myöskään tarvinnut kuin pari pientä. Lääkepussin sisällys oli hyvä vara, mutta kiitollisena vain vara.