Sivun näyttöjä yhteensä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste sairaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sairaus. Näytä kaikki tekstit

28.11.2025

Nasevan senioreiden jouluruokailu

 Joka vuosi näin marras-joulukuun vaihteessa vietämme, me Nasevan seniorit, yhdessä hyvän ruoan kanssa yhteisen ns. pikkujoulun. Olemme viettäneet sitä monissa paikoissa, mutta viime vuosina Sokuriinassa. Ruoka on ollut maukasta ja hinnaltaankin meille sopiva. Varaamme usein tilan jo lähes vuotta aikaisemmin. 

Tänä vuonna vain meidän perheelle kävi niin onnettomasti, että jäimme tuota yhteisöllisyyttä paitsi. Koko viikon olemme olleet vaakatasossa. Olimme flunssassa vielä torstaina - minä olen edelleen yskäisenä ja räkäisenä. Rokotuksetkin siirtyivät.

Ilokseni sain seurakunnasta nuoren papin hoitamaan adventtihartauden sijastani. Hän oli tullut kitaransa kanssa paikalle ja säesti sillä myös mm. Maa on niin kaunis -virren. 

Normaalit systeemit toimivat ilman puheenjohtajaakin hyvin vanhoilla rutiineilla. Meillä on tapana pitää samalla arpajaiset. Jokainen tuo noin 5 euron paketin. Ja vitosella voi sitten ostaa kolme arpaa. Samat ystävälliset hoitelevat vuodesta toiseen nämä ja ovat hankkineet myös aina kukat sihteerille puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajalle. 


Tällaisesta kukasta, amarylliksestä kiitollisena,  tuo kukkakuva, kertoo eroava pj.

Yllätyksenä lähettivät meille kotiin juhla-aterian pakattuna kukkien ja suklaarasian kera illalla. Olipa kiva saada erilaista kuin itsetekemää ruokaa! Kiitos. 

5.4.2025

Peräsuolileikkauksesssa

Ikkunavieripaikalla kahden hengen huoneessa sairaalassa 4-7.4.25. Peräsuolen ripustusleikkaus onnistui hyvin, mutta suolen toiminnan uudelleen käynnistyminen kesti kauan. 
Kotiinlähtöä odotellessa oli mukana sentään jotain tekemistä. Perjantaina oli leikkaus ja kotiin pääsin vasta maanantaina.

10.2.2023

Tähystyshuoneessa

 Elämä ei ole yksitoikkoista. Eilisaamuna soi puhelin. Katsoin numeroa enkä tunnistanut sitä. Meinasin olla vastaamatta. Onneksi kuitenkin otin puhelun vastaan. PHKS tarjosi tälle päivälle ruokatorven tähystystä. Hoitaja kertoi, ettei posti ehtisi perille, joten vain soitolla antoivat valmistautumisohjeetkin. 

Tänään mies kuljetti minut sairaalalle, koska toimenpiteen jälkeen ei saanut heti ajaa autoa. Pääsin pian sisään tutkimushuoneeseen enkä edes ehtinyt jännittää tähystystä etukäteen käytävässä. Toimenpide ei ollut niin kamala kuin olin kuvitellut vaan puudutus kurkkuun helpotti. Pitkän pitkä johto uitettiin pohjukaissuoleen asti. Kai siinä oli kamera ja jonkinlaiset pihdit, millä kuulemma otettiin näytteitä. Koko homma oli ohi muutamassa minuutissa. Henkilökunta oli hyvä ja selkeästi kertoi. 

Sairaalaan on nyt uusi sisäänkäynti ja moni paikka erinäköinen kuin aikaisemmin. Lapsille aulassa leikkipaikkakin. 



Kotiin päästyä kyllä ruoka maistui pakollisen paaston jälkeen. 

Olen valmistellut viikonlopun töitä ja innostuin aloittamaan taas uuden neuleen, sukan, Kevään kuiskaus,  Niina Laitisen uudesta kirjasta Villasukkatarha. 



10.12.2022

Koronan keskellä


 Eilen ja tänään on ystäväperheen nuori käynyt kolaamassa pihatiet auki. Tänään hän toi useamman korillisen halkoja takkaa varten. 

Serkkunikin tarjoutui avuksi. Siis olemme hyvässä avussa tämän koronan keskellä. Kiitollisina.

Opettelemme pulloon puhaltamista, lepäilemään,  ottamaan ibua, astmalääkettä ja paljon lämmintä juomista. 

16.12.2021

Kylätiellä



Olipa retki!
Lähdimme viemään pesille viimeiset laitokset tänä vuonna. Lopuksi tervapahvisuojauksetkin.
Kävelin edeltä mökille. Tie oli aivan kuin peiliä, jäässä ja sileä. Sauvakävelin tien reunoja pitkin.

Mökillä järvellä jään päällä oli vettä. Lumet lähinnä kaikonneet pihasta, mutta pupusien jäljet vielä näkyivät - ja hiirien.
 

Mies oli tulossa autolla tuota peilikirkasta tietä, mutta juuttui mäkeen puolimatkassa ja auto luisui lähes poikittain. Hän nousi autosta, otti tien penkasta soraa, jotta pääsisi eteenpäin. Yhtäkkiä auto olikin alkanut valua mäkeä alaspäin, mies auton ovessa kiinni raahautui lähes sata metriä. Juuri ennen jokea auto pysähtyi tien sivuun. Miehen henki säästyi, mutta jalka sai vammoja. 
 
Mökiltä kävelin takaisin auton luo ja onnistuimme pysymään tiellä paluusuuntaan. 
Kotiin ja heti lähtö tutkimuksiin.
Terveyskeskuksessa juuri ennen sulkemisaikaa pääsi mies röntgeniin: ei luita hajalla, mutta kepit kävelyn tueksi, kun oikea polvi on turvoksissa ja koko oikea puoli kipeä. 
 
Varjelus oli matkassa.
Tälle päivälle päivän sanassa oli psalmi 91:1-7 , jossa puhutaan suojeluksesta. 

Se, joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin: Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan.» Herra pelastaa sinut linnustajan ansasta ja pahan sanan vallasta. Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla. Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi. Et pelkää yön kauhuja etkä päivällä lentävää nuolta, et ruttoa, joka liikkuu pimeässä, et tautia, joka riehuu keskellä päivää. Vaikka viereltäsi kaatuisi tuhat miestä ja ympäriltäsi kymmenentuhatta, sinä säästyt.

 

4.6.2021

Orvokkina

Mökillä kukkii omenapuu täysillä. Iloitsen.  Se puu kukki viime vuonnakin, vaikkei kovin montaa omenaa lopulta saatukaan. Kaunista katseltavaa nyt ja silloin. 
Laitoin pariin ämpäriin perunoita, kolme kumpaankin. Nyt nuo perunanvarret jo kukkivat. Luulen saavani juhannukseksi ns. uudet perunat. 
Orvokinpäivänä orvokkeja joka puolella. Aho-orvokit kukkivat mökin pihassa ja purkkiorvokit myös loistavat sinisinä. Joka vuosi juhlimme orvokkia!
Orvokki sai tällä kerralla lahjaksi Kontiot ja niihin sopivat saapassukat.

Tällä viikolla neljänä päivänä sairaalassa, viime viikollakin kolme kertaa. Tämä kuunvaihde on ollut ahkeraa liikkumista kodin ja PHKSn välillä ja jatkuu vielä ensi viikollakin. Tosin meidän molempien tutkimuksia ja leikkauksia, ei yksin minun. Sairaalassa on hoidettu hyvin ja ystävällisesti.