Sivun näyttöjä yhteensä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste KyJy2014. Näytä kaikki tekstit

20.12.2014

Valkoiset junasukat - KyJy2014-haasteen kaikki valmiina

Valkoiset Novitan Nallesta junasukat valmistuivat eilen. Nämä painavat 42 grammaa ja ovat lisänä numero 16 junasukkiin painon vuoksi, jotta tulisi tuo vähintään 50 grammaa täyteen. Neuloin sukat kolmosen puikoilla.

Nyt on neulottu koko KyJy2014! Haasteen kaikki sukat on neulottu ja kahta viimeisintä lukuunottamatta myös jo jaettu eteenpäin.

KyJy2014 neuleet:
1. Junasukat merinovillasta Aloitettu 22.7. Valmiit 23.7. ja toiset valmiit 16.12.    
2. Valepalmikkosukat vihreästä Seiskaveikasta. Aloitettu 24.7. Valmiit 11.8.    
3. Resorisukat 32 numeron jalkaan Nallesta  Aloitettu 26.7. Valmiit 26.10.   
4. Valepalmikkosukat vanhan roosan värisestä Nallesta. Aloitettu 12.8. Valmiit 20.8.    
5. Valepalmikkosukat kanervan värisestä Nallesta. Aloitettu 21.8. Valmiit 25.8.    
6. Valepalmikkosukat valkoisesta Nallesta. Aloitettu 25.8. Valmiit 26.8.    
7. Valepalmikkosukat farkunsinisestä Nallesta. Aloitettu 27.8. Valmiit 31.8.    
8. Kerttu-sukat vaaleanpunaisesta Seiskaveikasta. Aloitettu 31.8. Valmiit 6.9.    
9. Sukat vihreänkirjavasta Raita-Seiskaveikasta. Aloitettu 31.8.  Valmiit 1.10.  
10. Sukat tummanvihreästä Kotikulta sukkalangasta. Aloitettu 31.8.  Valmiit 9.12.
11. Resorisukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 2.9. Valmiit 15.9.  
12. Mammutinpitsisukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 15.9. Valmiit  18.9.  
13. Mammutinpitsisukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 18.9. Valmiit 24.9.  
14. Miesten sukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 24.9. Valmiit 28.9.  
15. Pinkki-harmaa-raitaiset pitsisukat Nallesta. Aloitettu 28.9.  Valmiit 22.10.
16. Junasukat vaaleanvihreästä Pikkusiskosta. Aloitettu 29.9. Valmiit 27.11. ja toiset valmiit 19.12.
17. Pitsisukat lilasta Nostalgiasta. Aloitettu 29.9. Valmiit 2.11.
18. Sukat Seitsemän Veljeksen ruskeankirjavasta Tweedistä. Aloitettu  29.9.  Valmiit 23.11.
19. Kerttu-sukat punavihreäkirjavasta Tweedistä. Aloitettu 29.9. Valmiit 7.10.  
20. Olga-sukat kanervanvärisestä Nallesta. Aloitettu 29.9. Valmiit 17.10.

16.12.2014

Vaaleanpunaiset junasukat ohjeineen

Nämä vaaleanpunaiset junasukat valmistuivat tänään. Ne on neulottu 2,75 numeron puikoilla Novitan Pikkusisko-langasta. Sukat painavat 27 grammaa, joten 50 gramman kerästä ei kahta paria tule. Nämä sukat ovat KyJy2014 numero 1 lisäkkeeksi, jotta 50 grammaa neuletta täyttyisi.
 Nämä on  neulottu 40 silmukalla bambupuikoilla. Ensin 12 kerrosta 2 oikein, 2 nurin, sitten 4 kerrosta nurin, 4 oikein ja 4 nurin. Taas 12 kerrosta resoria 2 oikein, 2 nurin ja 4 nurin, 4 oikein ja 4 nurin. Vielä kerran 12 kerrosta resoria ja sitten 20 silmukalla 12 kerrosta, kantapääkavennukset 6 silmukkaa keskellä. Pohja sileää, päälle 4 kerrosta nurin, 4 oikein, 4 nurin, 4 oikein, 4 nurin, 4 oikein ja vielä kerran 4 nurin. Kärkikavennus: Puikon alussa 1 silmukka oikein 2 yhteen, seuraavan puikon lopussa samoin, taas alussa ja lopussa sama juttu, kunnes joka puikolla 2 silmukkaa: lanka läpi 2 kierrosta ja päättelyt.

KyJy2014 neuleet:
1. Junasukat merinovillasta Aloitettu 22.7. Valmiit 23.7. ja toiset valmiit 16.12.    
2. Valepalmikkosukat vihreästä Seiskaveikasta. Aloitettu 24.7. Valmiit 11.8.    
3. Resorisukat 32 numeron jalkaan Nallesta  Aloitettu 26.7. Valmiit 26.10.   
4. Valepalmikkosukat vanhan roosan värisestä Nallesta. Aloitettu 12.8. Valmiit 20.8.    
5. Valepalmikkosukat kanervan värisestä Nallesta. Aloitettu 21.8. Valmiit 25.8.    
6. Valepalmikkosukat valkoisesta Nallesta. Aloitettu 25.8. Valmiit 26.8.    
7. Valepalmikkosukat farkunsinisestä Nallesta. Aloitettu 27.8. Valmiit 31.8.    
8. Kerttu-sukat vaaleanpunaisesta Seiskaveikasta. Aloitettu 31.8. Valmiit 6.9.    
9. Sukat vihreänkirjavasta Raita-Seiskaveikasta. Aloitettu 31.8.  Valmiit 1.10.  
10. Sukat tummanvihreästä Kotikulta sukkalangasta. Aloitettu 31.8.  Valmiit 9.12.
11. Resorisukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 2.9. Valmiit 15.9.  
12. Mammutinpitsisukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 15.9. Valmiit  18.9.  
13. Mammutinpitsisukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 18.9. Valmiit 24.9.  
14. Miesten sukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 24.9. Valmiit 28.9.  
15. Pinkki-harmaa-raitaiset pitsisukat Nallesta. Aloitettu 28.9.  Valmiit 22.10.
16. Junasukat vaaleanvihreästä Pikkusiskosta. Aloitettu 29.9. Valmiit 27.11. (lisäksi tulevat toiset) 
17. Pitsisukat lilasta Nostalgiasta. Aloitettu 29.9. Valmiit 2.11.
18. Sukat Seitsemän Veljeksen ruskeankirjavasta Tweedistä. Aloitettu  29.9.  Valmiit 23.11.
19. Kerttu-sukat punavihreäkirjavasta Tweedistä. Aloitettu 29.9. Valmiit 7.10.  
20. Olga-sukat kanervanvärisestä Nallesta. Aloitettu 29.9. Valmiit 17.10.
Vielä puuttuu yksi junasukkapari, sitten kaikki haasteen neuleet on neulottu.

9.12.2014

Pitsisukat ohjeineen

KyJy2014  numero 10 valmistui vihdoin tänään. Nämä sukat tulevat silloisen kaasoni seitsemänkymppisille. Sukat painavat 90 grammaa.
Neuloin tummanvihreästä Kotikulta sukkalangasta 49 silmukalla naisten sukat. Puikoillaan oli 14,14, 14 ja 7. Mallikerta oli näet 7 silmukan kokoinen ja neljän kerroksen mittainen. Neulo ensimmäinen kerros kaksi nurjaa, viisi oikeaa.
Kuviossa on ensin kaksi nurjaa, kaksi oikeaa yhteen, langankierto, yksi oikein, langankierto ja kaksi oikeaa takakautta yhteen. Seuraavat kolme kerrosta on kaksi nurin, viisi oikein.
Kymmenen mallikertaa tein ennen kantapäätä, jonka tein vahvistettuna 26 silmukalla. Kun aloitin kantapäätä siirsin kaksi nurjaa puikolle, jossa oli 7 silmukkaa. Näin kumpikin kuvioreuna kantapään jälkeen oli samanlainen. Päällyspuolen jatkoin kuviota. Kärkeen tein nauhakavennuksen.

KyJy2014 neuleet:
1. Junasukat merinovillasta Aloitettu 22.7. Valmiit 23.7.    ( lisäksi tulevat toiset)
2. Valepalmikkosukat vihreästä Seiskaveikasta. Aloitettu 24.7. Valmiit 11.8.    
3. Resorisukat 32 numeron jalkaan Nallesta  Aloitettu 26.7. Valmiit 26.10.   
4. Valepalmikkosukat vanhan roosan värisestä Nallesta. Aloitettu 12.8. Valmiit 20.8.    
5. Valepalmikkosukat kanervan värisestä Nallesta. Aloitettu 21.8. Valmiit 25.8.    
6. Valepalmikkosukat valkoisesta Nallesta. Aloitettu 25.8. Valmiit 26.8.    
7. Valepalmikkosukat farkunsinisestä Nallesta. Aloitettu 27.8. Valmiit 31.8.    
8. Kerttu-sukat vaaleanpunaisesta Seiskaveikasta. Aloitettu 31.8. Valmiit 6.9.    
9. Sukat vihreänkirjavasta Raita-Seiskaveikasta. Aloitettu 31.8.  Valmiit 1.10.  
10. Sukat tummanvihreästä Kotikulta sukkalangasta. Aloitettu 31.8.  Valmiit 9.12.
11. Resorisukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 2.9. Valmiit 15.9.  
12. Mammutinpitsisukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 15.9. Valmiit  18.9.  
13. Mammutinpitsisukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 18.9. Valmiit 24.9.  
14. Miesten sukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 24.9. Valmiit 28.9.  
15. Pinkki-harmaa-raitaiset pitsisukat Nallesta. Aloitettu 28.9.  Valmiit 22.10.
16. Junasukat vaaleanvihreästä Pikkusiskosta. Aloitettu 29.9. Valmiit 27.11. (lisäksi tulevat toiset) 
17. Pitsisukat lilasta Nostalgiasta. Aloitettu 29.9. Valmiit 2.11.
18. Sukat Seitsemän Veljeksen ruskeankirjavasta Tweedistä. Aloitettu  29.9.  Valmiit 23.11.
19. Kerttu-sukat punavihreäkirjavasta Tweedistä. Aloitettu 29.9. Valmiit 7.10.  
20. Olga-sukat kanervanvärisestä Nallesta. Aloitettu 29.9. Valmiit 17.10.

KyJy2014 on kaksia junasukkia vaille valmis.

28.11.2014

Junasukat Pikkusiskosta

KyJy2014 numero 16 on junasukat. Neuloin ne Novitan vihreästä Pikkusisko-langasta. Sukat painavat 27 grammaa. Ne on neulottu 2,75 numeron puikoilla.

Enää ei puutukaan paljoa tästä sarjasta. Yhdet aikuisten sukat ja kahdet pienet junasukat.

KyJy2014 neuleet:
1. Junasukat merinovillasta Aloitettu 22.7. Valmiit 23.7.    ( lisäksi tulevat toiset)
2. Valepalmikkosukat vihreästä Seiskaveikasta. Aloitettu 24.7. Valmiit 11.8.    
3. Resorisukat 32 numeron jalkaan Nallesta  Aloitettu 26.7. Valmiit 26.10.   
4. Valepalmikkosukat vanhan roosan värisestä Nallesta. Aloitettu 12.8. Valmiit 20.8.    
5. Valepalmikkosukat kanervan värisestä Nallesta. Aloitettu 21.8. Valmiit 25.8.    
6. Valepalmikkosukat valkoisesta Nallesta. Aloitettu 25.8. Valmiit 26.8.    
7. Valepalmikkosukat farkunsinisestä Nallesta. Aloitettu 27.8. Valmiit 31.8.    
8. Kerttu-sukat vaaleanpunaisesta Seiskaveikasta. Aloitettu 31.8. Valmiit 6.9.    
9. Sukat vihreänkirjavasta Raita-Seiskaveikasta. Aloitettu 31.8.  Valmiit 1.10.  
10. Sukat tummanvihreästä Kotikulta sukkalangasta. Aloitettu 31.8.  
11. Resorisukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 2.9. Valmiit 15.9.  
12. Mammutinpitsisukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 15.9. Valmiit  18.9.  
13. Mammutinpitsisukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 18.9. Valmiit 24.9.  
14. Miesten sukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 24.9. Valmiit 28.9.  
15. Pinkki-harmaa-raitaiset pitsisukat Nallesta. Aloitettu 28.9.  Valmiit 22.10.
16. Junasukat vaaleanvihreästä Pikkusiskosta. Aloitettu 29.9. Valmiit 27.11. (lisäksi tulevat toiset) 
17. Pitsisukat lilasta Nostalgiasta. Aloitettu 29.9. Valmiit 2.11.
18. Sukat Seitsemän Veljeksen ruskeankirjavasta Tweedistä. Aloitettu  29.9.  Valmiit 23.11.
19. Kerttu-sukat punavihreäkirjavasta Tweedistä. Aloitettu 29.9. Valmiit 7.10.  
20. Olga-sukat kanervanvärisestä Nallesta. Aloitettu 29.9. Valmiit 17.10.

23.11.2014

Ruskeat Tweed-sukat

KyJy2014 numero 18. 
Nämä Seitsemän Veljeksen ruskeankirjavat Tweed-langasta neulotut perussukat painavat 114 grammaa. Neuloin ne 52 silmukkaa puikoilla varsi ja päällinen resorina: kaksi oikein, kaksi nurin. Sukat ovat noin 42-numeroiseen jalkaan.

KyJy2014 neuleet:
1. Junasukat merinovillasta Aloitettu 22.7. Valmiit 23.7.    ( lisäksi tulevat toiset)
2. Valepalmikkosukat vihreästä Seiskaveikasta. Aloitettu 24.7. Valmiit 11.8.    
3. Resorisukat 32 numeron jalkaan Nallesta  Aloitettu 26.7. Valmiit 26.10.   
4. Valepalmikkosukat vanhan roosan värisestä Nallesta. Aloitettu 12.8. Valmiit 20.8.    
5. Valepalmikkosukat kanervan värisestä Nallesta. Aloitettu 21.8. Valmiit 25.8.    
6. Valepalmikkosukat valkoisesta Nallesta. Aloitettu 25.8. Valmiit 26.8.    
7. Valepalmikkosukat farkunsinisestä Nallesta. Aloitettu 27.8. Valmiit 31.8.    
8. Kerttu-sukat vaaleanpunaisesta Seiskaveikasta. Aloitettu 31.8. Valmiit 6.9.    
9. Sukat vihreänkirjavasta Raita-Seiskaveikasta. Aloitettu 31.8.  Valmiit 1.10.  
10. Sukat tummanvihreästä Kotikulta sukkalangasta. Aloitettu 31.8.  
11. Resorisukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 2.9. Valmiit 15.9.  
12. Mammutinpitsisukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 15.9. Valmiit  18.9.  
13. Mammutinpitsisukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 18.9. Valmiit 24.9.  
14. Miesten sukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 24.9. Valmiit 28.9.  
15. Pinkki-harmaa-raitaiset pitsisukat Nallesta. Aloitettu 28.9.  Valmiit 22.10.
16. Junasukat vaaleanvihreästä Pikkusiskosta. Aloitettu 29.9. (lisäksi tulevat toiset) 
17. Pitsisukat lilasta Nostalgiasta. Aloitettu 29.9. Valmiit 2.11.
18. Sukat Seitsemän Veljeksen ruskeankirjavasta Tweedistä. Aloitettu  29.9.  Valmiit 23.11.
19. Kerttu-sukat punavihreäkirjavasta Tweedistä. Aloitettu 29.9. Valmiit 7.10.  
20. Olga-sukat kanervanvärisestä Nallesta. Aloitettu 29.9. Valmiit 17.10.

2.11.2014

Neulomuksia

Sain valmiiksi sukat Kyjy2014 numero 17 pitsisukat viinipunaisesta Novitan Seitsemän veljeksen Nostalgiasta. Sukat painavat 98 grammaa. Kun neuloin ensimmäsitä sukkaa, niin lankaa oli jäljellä kerässä alle puolet. Niinpä otin toisen kerän, ettei tarvinnut lankaa jatkaa kesken työn. Tänään punnitasin nuo jäljellä olevat kerät ja ne painavat vain 90 grammaa yhteensä, joiten eipä siis yhdestä kerästä olisi tullut sukkaparia.

Neuloin pitsimallilla, jonka joskus olin jossakin jollakin nähnyt: Viidellä jaollinen kuvio. Helpompaa on neuloa, jos puikoillaan on 10 tai 15 silmukkaa. Ensin tein resoria: yksi oikein yksi nurin kymmenen kerrosta, sitten aloitin: neuloin kolme kerrosta yksi nurin neljä oikein. Neljäs kerros: yksi nurin,  langankierto, oikea silmukka puikolle, seuraava neulotaan oikein ja sitten neulomaton oikean yli. kaksi oikein yhteen ja langankierto, 

Sukkiin tein varteen seitsemän kuviokerrosta  + lopettaen yksi nurin, neljä oikein vielä kolme kerrosta. Vahvistettu kantapää 24 silmukalla -  yhden silmukan eli nurjan siirsin lisää yläpuolelle, jotta se alkaisi ja päättyisi nurjaan.  Yläpuolen neuloin kuviota.

KyJy2014 neuleet:
1. Junasukat merinovillasta Aloitettu 22.7. Valmiit 23.7.    ( lisäksi tulevat toiset)
2. Valepalmikkosukat vihreästä Seiskaveikasta. Aloitettu 24.7. Valmiit 11.8.    
3. Resorisukat 32 numeron jalkaan Nallesta  Aloitettu 26.7. Valmiit 26.10.   
4. Valepalmikkosukat vanhan roosan värisestä Nallesta. Aloitettu 12.8. Valmiit 20.8.    
5. Valepalmikkosukat kanervan värisestä Nallesta. Aloitettu 21.8. Valmiit 25.8.    
6. Valepalmikkosukat valkoisesta Nallesta. Aloitettu 25.8. Valmiit 26.8.    
7. Valepalmikkosukat farkunsinisestä Nallesta. Aloitettu 27.8. Valmiit 31.8.    
8. Kerttu-sukat vaaleanpunaisesta Seiskaveikasta. Aloitettu 31.8. Valmiit 6.9.    
9. Sukat vihreänkirjavasta Raita-Seiskaveikasta. Aloitettu 31.8.  Valmiit 1.10.  
10. Sukat tummanvihreästä Kotikulta sukkalangasta. Aloitettu 31.8.  
11. Resorisukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 2.9. Valmiit 15.9.  
12. Mammutinpitsisukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 15.9. Valmiit  18.9.  
13. Mammutinpitsisukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 18.9. Valmiit 24.9.  
14. Miesten sukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 24.9. Valmiit 28.9.  
15. Pinkki-harmaa-raitaiset pitsisukat Nallesta. Aloitettu 28.9.  Valmiit 22.10.
16. Junasukat vaaleanvihreästä Pikkusiskosta. Aloitettu 29.9. (lisäksi tulevat toiset) 
17. Pitsisukat lilasta Nostalgiasta. Aloitettu 29.9. Valmiit 2.11.
18. Sukat Seitsemän Veljeksen ruskeankirjavasta Tweedistä. Aloitettu  29.9.  
19. Kerttu-sukat punavihreäkirjavasta Tweedistä. Aloitettu 29.9. Valmiit 7.10.  
20. Olga-sukat kanervanvärisestä Nallesta. Aloitettu 29.9. Valmiit 17.10.

Tein jälleen ihmeliinan. Nyt käytin siihen 42 silmukkaa kerroksella. Juuri ja juuri sain nuo kaksi 50 gramman kerästä. Tämä neliskanttinen liina painoi 27 grammaa. Näitä liinoja voi neuloa myös erilaisilla kuvioneuloksilla kuten koripohjana tai helmineuleena.

26.10.2014

7-vuotiaalle sukat

Resorisukat (KyJy2014 numero 3) ovat olleet pitkään odottamassa valmistumistaan. Vihdoin nyt neuloin ne valmiiksi. Sukat ovat Nallesta ja painavat yhteensä 51 grammaa. Nalle-lanka on mukavaa neulottavaa. Sukissa on 48 silmukkaa, 12 puikollaan. Terää neuloin pitemmäksi kuin ohjeessa 30 numeron jalkaan. 

KyJy2014 neuleet:
1. Junasukat merinovillasta Aloitettu 22.7. Valmiit 23.7.    ( lisäksi tulevat toiset)
2. Valepalmikkosukat vihreästä Seiskaveikasta. Aloitettu 24.7. Valmiit 11.8.    
3. Resorisukat 32 numeron jalkaan Nallesta  Aloitettu 26.7. Valmiit 26.10.   
4. Valepalmikkosukat vanhan roosan värisestä Nallesta. Aloitettu 12.8. Valmiit 20.8.    
5. Valepalmikkosukat kanervan värisestä Nallesta. Aloitettu 21.8. Valmiit 25.8.    
6. Valepalmikkosukat valkoisesta Nallesta. Aloitettu 25.8. Valmiit 26.8.    
7. Valepalmikkosukat farkunsinisestä Nallesta. Aloitettu 27.8. Valmiit 31.8.    
8. Kerttu-sukat vaaleanpunaisesta Seiskaveikasta. Aloitettu 31.8. Valmiit 6.9.    
9. Sukat vihreänkirjavasta Raita-Seiskaveikasta. Aloitettu 31.8.  Valmiit 1.10.  
10. Sukat tummanvihreästä Kotikulta sukkalangasta. Aloitettu 31.8.  
11. Resorisukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 2.9. Valmiit 15.9.  
12. Mammutinpitsisukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 15.9. Valmiit  18.9.  
13. Mammutinpitsisukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 18.9. Valmiit 24.9.  
14. Miesten sukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 24.9. Valmiit 28.9.  
15. Pinkki-harmaa-raitaiset pitsisukat Nallesta. Aloitettu 28.9.  Valmiit 22.10.
16. Junasukat vaaleanvihreästä Pikkusiskosta. Aloitettu 29.9. (lisäksi tulevat toiset) 
17. Pitsisukat lilasta Nostalgiasta. Aloitettu 29.9.  
18. Sukat Seitsemän Veljeksen ruskeankirjavasta Tweedistä. Aloitettu  29.9.  
19. Kerttu-sukat punavihreäkirjavasta Tweedistä. Aloitettu 29.9. Valmiit 7.10.  
20. Olga-sukat kanervanvärisestä Nallesta. Aloitettu 29.9. Valmiit 17.10.

Jumalanpalveluksen jälkeen vierailimme katsomassa ja kuuntelemassa ystävien keväisestä Turkin matkasta kuvia ja juttuja. Mielenkiintoisia asioita ja hyviä vinkkejä. Samalla näimme kuvakirjan heidän lapsuutensa kotikylästä ja mies jopa löysi yhdestä kuvasta itsensäkin.

Päivä on ollut sumuinen. Jotenkin nukuttavakin, vaikka kunnon päivätorkkuja ei tänään otettukaan.Ilmeisesti tuo kesäajasta talviaikaan siirtyminen sai sen aikaan. Toki heräsin ilman kellonsoittoa samaan aikaan kuin normaalistikin eli talviaikaa ajatellen tuntia aikaisemmin. 

Illansuun lentopallo-ottelu sen sijaan oli välistä aika railakastakin: pitkiä pallotteluja ja iloista naurua mukavista söhellyksistä. Tänään miehet voittivat naiset 5-2, vaikka kampoihin me yritimme laittaa.

22.10.2014

Valmista tuli

Sain tänään valmiiksi junamatkoilla neulotut KyJy2014 numero 15 eli pinkki-harmaa-raitaiset naisten sukat Nallesta. Sukat painavat 69 grammaa. Ne on neulottu 60 silmukalla, 15 silmukkaa puikollaan valepalmikkomallilla, joka näyttää pitsiseltä kudokselta.

KyJy2014 neuleet:
1. Junasukat merinovillasta Aloitettu 22.7. Valmiit 23.7.    ( lisäksi tulevat toiset)  
2. Valepalmikkosukat vihreästä Seiskaveikasta. Aloitettu 24.7. Valmiit 11.8.    
3. Resorisukat 32 numeron jalkaan Nallesta  Aloitettu 26.7.     
4. Valepalmikkosukat vanhan roosan värisestä Nallesta. Aloitettu 12.8. Valmiit 20.8.    
5. Valepalmikkosukat kanervan värisestä Nallesta. Aloitettu 21.8. Valmiit 25.8.    
6. Valepalmikkosukat valkoisesta Nallesta. Aloitettu 25.8. Valmiit 26.8.    
7. Valepalmikkosukat farkunsinisestä Nallesta. Aloitettu 27.8. Valmiit 31.8.    
8. Kerttu-sukat vaaleanpunaisesta Seiskaveikasta. Aloitettu 31.8. Valmiit 6.9.    
9. Sukat vihreänkirjavasta Raita-Seiskaveikasta. Aloitettu 31.8.  Valmiit 1.10.  
10. Sukat tummanvihreästä Kotikulta sukkalangasta. Aloitettu 31.8.  
11. Resorisukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 2.9. Valmiit 15.9.  
12. Mammutinpitsisukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 15.9. Valmiit  18.9.  
13. Mammutinpitsisukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 18.9. Valmiit 24.9.  
14. Miesten sukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 24.9. Valmiit 28.9.  
15. Pinkki-harmaa-raitaiset pitsisukat Nallesta. Aloitettu 28.9.  Valmiit 22.10.
16. Junasukat vaaleanvihreästä Pikkusiskosta. Aloitettu 29.9. (lisäksi tulevat toiset) 
17. Pitsisukat lilasta Nostalgiasta. Aloitettu 29.9.  
18. Sukat Seitsemän Veljeksen ruskeankirjavasta Tweedistä. Aloitettu  29.9.  
19. Kerttu-sukat punavihreäkirjavasta Tweedistä. Aloitettu 29.9. Valmiit 7.10.  
20. Olga-sukat kanervanvärisestä Nallesta. Aloitettu 29.9. Valmiit 17.10.

Olinkin junamatkalla taas tänään. Aamupäivällä kävelin junalle kauniissa auringonpaisteessa. Pakkanen ei haitannut, vaikka sitä oli viitisen astetta, koska ei tuullut. Helsingissä sitten tuuli! 

Café Esplanad on perinteikäs kahvila kaupungin sydämessä. Keskeinen sijainti ja pohjaton kuppi (santsata saa!) vetää paljon ihmisiä, myös ulkomaalaisia istuskelemaan mahtavien korvapuustien kanssa kahvilla/teellä. Niin mekin ystävän kanssa nautimme rauhallisesta yhdessäolostamme siellä, tosin ilman noita mahtavia korvapuusteja teen ja kahvin ja mangosorbetin kera.

Helsingissä toimiva historiallisestikin merkittävä kristillinen järjestö Opiskelijoiden lähetysliitto on ollut lopetusuhan alaisena. Vuonna 1899 perustettu järjestö syntyi kansainvälisen kristillisen opiskelijaliikkeen rantautuessa Suomeen. Järjestö tunnettiin alun perin nimellä Akateemisten Vapaaehtoisten Lähetysliitto.  Vapaaehtoisvoimin toiminut järjestö on kärsinyt viime vuosina vastuunkantajien ja toimintaan osallistuvien vähyydestä, ehkä innostakin.

Olimme ystävän kanssa OL:n lopettajaisissa, mutta sitä ei sittenkään lakkautettu, vaan toiminta jatkunee ainakin Turussa, mutta liitto virallisesti pysyy Helsingissä.  Liitolla on ollut muutamissa muissa kaupungeissa alaosastoja, ainakin Turussa ja Lahdessa.

17.10.2014

Kanervanväriset Olga-sukat

Eilen nostettiin vihdoin säilöön pakkasta pakoon isot pelargoniat ja verenpisarat, jotka olivat olleet jo autotallissa kuivumassa talvisäilytystä varten. Myös omenat piti peittää ja ottaa sisälle yöksi muutakin vähemmän pakkasessa säilyvää. Viime yö olikin ensimmäinen kunnon pakkasyö.
Samalla, kun kukkia siirreltiin linkoomoon,  pelastin vielä muutamia pelargonian nuppuoksia kotimme alttarikukiksi.
Tänään neuloin valmiiksi kanervanvärisestä Nallesta Olgasukat, jotka olivat KyJy2014 numero 20. Sukat ovat noin 38-39-numeroiseen jalkaan ja painavat 73 grammaa

KyJy2014 neuleet:
1. Junasukat merinovillasta Aloitettu 22.7. Valmiit 23.7.    ( lisäksi tulevat toiset)  
2. Valepalmikkosukat vihreästä Seiskaveikasta. Aloitettu 24.7. Valmiit 11.8.    
3. Resorisukat 32 numeron jalkaan Nallesta  Aloitettu 26.7.     
4. Valepalmikkosukat vanhan roosan värisestä Nallesta. Aloitettu 12.8. Valmiit 20.8.    
5. Valepalmikkosukat kanervan värisestä Nallesta. Aloitettu 21.8. Valmiit 25.8.    
6. Valepalmikkosukat valkoisesta Nallesta. Aloitettu 25.8. Valmiit 26.8.    
7. Valepalmikkosukat farkunsinisestä Nallesta. Aloitettu 27.8. Valmiit 31.8.    
8. Kerttu-sukat vaaleanpunaisesta Seiskaveikasta. Aloitettu 31.8. Valmiit 6.9.    
9. Sukat vihreänkirjavasta Raita-Seiskaveikasta. Aloitettu 31.8.  Valmiit 1.10.  
10. Sukat tummanvihreästä Kotikulta sukkalangasta. Aloitettu 31.8.  
11. Resorisukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 2.9. Valmiit 15.9.  
12. Mammutinpitsisukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 15.9. Valmiit  18.9.  
13. Mammutinpitsisukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 18.9. Valmiit 24.9.  
14. Miesten sukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 24.9. Valmiit 28.9.  
15. Pinkki-harmaa-raitaiset pitsisukat Nallesta. Aloitettu 28.9.  
16. Junasukat vaaleanvihreästä Pikkusiskosta. Aloitettu 29.9. (lisäksi tulevat toiset) 
17. Pitsisukat lilasta Nostalgiasta. Aloitettu 29.9.  
18. Sukat Seitsemän Veljeksen ruskeankirjavasta Tweedistä. Aloitettu  29.9.  
19. Kerttu-sukat punavihreäkirjavasta Tweedistä. Aloitettu 29.9. Valmiit 7.10.  
20. Olga-sukat kanervanvärisestä Nallesta. Aloitettu 29.9. Valmiit 17.10.

Päivä on kulunut paljolti viikonlopun töitä valmistellessa. Talitintti kävi kurkistelemassa parvekkeen ikkunan takaa monen monta kertaa touhujani. Omeniakin vielä laittelin kuivuriin ja uunin päälle kuivumaan.

8.10.2014

Pihlajanmarjasukat

Eilen olin koulutuksessa ja siellä oli kuunnellessa hyvä myös neuloa. Niinpä sain valmiiksi nämä Kerttu -mallin naisten noin 37-numeroiseen jalkaan sopivat sukat Seiskaveikan Tweed-langasta. Sukat painavat 97 grammaa. Sukat ovat KyJy2014-haasteen numero 19.

1. Junasukat merinovillasta Aloitettu 22.7. Valmiit 23.7.    ( lisäksi tulevat toiset)  
2. Valepalmikkosukat vihreästä Seiskaveikasta. Aloitettu 24.7. Valmiit 11.8.    
3. Resorisukat 32 numeron jalkaan Nallesta  Aloitettu 26.7.     
4. Valepalmikkosukat vanhan roosan värisestä Nallesta. Aloitettu 12.8. Valmiit 20.8.    
5. Valepalmikkosukat kanervan värisestä Nallesta. Aloitettu 21.8. Valmiit 25.8.    
6. Valepalmikkosukat valkoisesta Nallesta. Aloitettu 25.8. Valmiit 26.8.    
7. Valepalmikkosukat farkunsinisestä Nallesta. Aloitettu 27.8. Valmiit 31.8.    
8. Kerttu-sukat vaaleanpunaisesta Seiskaveikasta. Aloitettu 31.8. Valmiit 6.9.    
9. Sukat vihreänkirjavasta Raita-Seiskaveikasta. Aloitettu 31.8.  Valmiit 1.10.  
10. Sukat tummanvihreästä Kotikulta sukkalangasta. Aloitettu 31.8.  
11. Resorisukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 2.9. Valmiit 15.9.  
12. Mammutinpitsisukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 15.9. Valmiit  18.9.  
13. Mammutinpitsisukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 18.9. Valmiit 24.9.  
14. Miesten sukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 24.9. Valmiit 28.9.  
15. Pinkki-harmaa-raitaiset pitsisukat Nallesta. Aloitettu 28.9.  
16. Junasukat vaaleanvihreästä Pikkusiskosta. Aloitettu 29.9. (lisäksi tulevat toiset)  
17. Pitsisukat lilasta Nostalgiasta. Aloitettu 29.9.  
18. Sukat Seitsemän Veljeksen ruskeankirjavasta Tweedistä. Aloitettu  29.9.  
19. Kerttu-sukat punavihreäkirjavasta Tweedistä. Aloitettu 29.9. Valmiit 7.10.  
20. Olga-sukat kanervanvärisestä Nallesta. Aloitettu 29.9.

1.10.2014

Miten hyviä kuvia luonnosta

KyJy2014 numero 9 on naisten sukat vihreänkirjavasta Raita-Seiskaveikasta. Sukat painavat 103 grammaa. Nuo sukat olivat helppoa neuloa, koska kuvio oli vain resoria kaksi oikein kaksi nurin. Toinenkin sukka tuli enempiä miettimättä samankokoiseksi langan väriraitoja seuraten. 
Illalla olisi ollut jumppa, mutta innostuinkin menemään luontovalokuvauksen kurssille. Tänään siellä puhuttiin kuvauskalustosta ja katseltiin erityyppisillä kameroilla otettuja luontokuvia. Tavallisella kompaktikameralla saa todella hyviä kuvia, kun niitä osaa ottaa. Järkkäreitä kannattaa käyttää etenkin liikkuvaa kuvaa otettaessa. Useimmiten riittää siis pelkkä hyvätasoinen, muutaman sadan euron hintainen kompaktikamera viiden tonnin järjestelmäkameran sijaan.
Tutustuimme myös kartan avulla lähiseutujen hyviin luontokuvauspaikkoihin, missä löytyy myös monenlaisia eläimiä, niin lintuja kuin nisäkkäitä.
 Talitintti istahti parvekkeen kukkaruukkuun.
 Eilen oli vuorossa niin perunannostoa kuin maa-artikoidenkin kaivamista. Ja monta päivää peräkkäin on ollut nokkosten ja omenoiden kuivaamista...
Tiistaina kävi vuotuisella kierroksellaan nuohooja vehkeineen putsaamassa piiput ja uunit. Erilaiset tulisijat vaativat omat harjansa, joten  niitä pitää olla käytössä useita
 
Nuohoojalla on käytössään myös alipaineistaja, joka asetetaan savuhormien yläpäähän. Kun tulisijaa sitten puhdistetaan, nousee tuhka ylöspäin.

29.9.2014

KyJy2014 viimeiset aloitukset

Tässä ovat vihdoin kaikki KyJy2014 aloitukset:  (valmiit sukat ovat kuvineen blogissa)  
1. Junasukat merinovillasta Aloitettu 22.7. Valmiit 23.7.     lisäksi tulevat toiset
2. Valepalmikkosukat vihreästä Seiskaveikasta. Aloitettu 24.7. Valmiit 11.8.    
3. Resorisukat 32 numeron jalkaan Nallesta  Aloitettu 26.7.   
4. Valepalmikkosukat vanhan roosan värisestä Nallesta. Aloitettu 12.8. Valmiit 20.8.  
5. Valepalmikkosukat kanervan värisestä Nallesta. Aloitettu 21.8. Valmiit 25.8.  
6. Valepalmikkosukat valkoisesta Nallesta. Aloitettu 25.8. Valmiit 26.8.  
7. Valepalmikkosukat farkunsinisestä Nallesta. Aloitettu 27.8. Valmiit 31.8.  
8. Kerttu-sukat vaaleanpunaisesta Seiskaveikasta. Aloitettu 31.8. Valmiit 6.9.  
9. Sukat vihreänkirjavasta Raita-Seiskaveikasta. Aloitettu 31.8.  
10. Sukat tummanvihreästä Kotikulta sukkalangasta. Aloitettu 31.8.
11. Resorisukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 2.9. Valmiit 15.9.
12. Mammutinpitsisukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 15.9. Valmiit  18.9.
13. Mammutinpitsisukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 18.9. Valmiit 24.9.
14. Miesten sukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 24.9. Valmiit 28.9.
15. Pinkki-harmaa-raitaiset pitsisukat Nallesta. Aloitettu 28.9.
16. Junasukat vaaleanvihreästä Pikkusiskosta. Aloitettu 29.9. lisäksi tulevat toiset.
17. Pitsisukat lilasta Nostalgiasta. Aloitettu 29.9.
18. Sukat Seitsemän Veljeksen ruskeankirjavasta Tweedistä. Aloitettu  29.9.
19. Kerttu-sukat punavihreäkirjavasta Tweedistä. Aloitettu 29.9.
20. Sukat kanervanvärisestä Nallesta. Aloitettu 29.9.
 
28.9.2014

Miesten viidakkosukat

KyJy2014 numero 14 on tässä. Sukat painavat 131 grammaa. Neuloin ne jälleen Novitan maastonvärisestä Viidakko-langasta. (Neljännet sukat peräkkäin samanlaisesta langasta innostuin neulomaan.) Sukat ovat miesten 42-numeroiseen jalkaan sopivat.

Neuloin sukat 52 silmukalla (16,12,12,12). Ensin 15 kerrosta resoria yksi oikein yksi nurin, sitten 15 kerrosta 2 oikein, kaksi nurin, sitten jälleen 15 kerrosta yksi oikein, yksi nurin ja taas toistin seuraavat 15 kerrosta kaksi oikein, kaksi nurin. Tein vahvistetun kantapään 26 silmukalla ja jatkoin päällysosaan mallikuviota, kunnes oli 22 senttiä neulottu eli 15, 15, 15 ja 10 kerrosta, jonka jälkeen tein kärkikavennukset.

24.9.2014

Maastonvihreät mammutinpitsisukat

KyJy2014 numero 13 valmistui 105 gramman painoisena maastokuvioisesta viidakonvihreästä Seitsemän veljes -langasta. Neuloin aluksi yksi oikein, yksi nurin -neulosta 10 kerrosta, sitten yhden kerroksen kaksi oikein, kaksi nurin. Mallikuviota neuloin 50 kerrosta eli 10 kuviokerrosta. Kantapään neuloin vahvennettuna. Kantapäästä kärjen kavennusten alkamiseen oli puikonmitta eli 20 senttiä. Sukka sopinee 37-38 numeroiseen jalkaan.

KyJy2014 aloitukset:  (valmiit sukat kuvineen blogissa)  
1. Junasukat merinovillasta Aloitettu 22.7. Valmiit 23.7.      
2. Valepalmikkosukat vihreästä Seiskaveikasta. Aloitettu 24.7. Valmiit 11.8.    
3. Resorisukat 32 numeron jalkaan Nallesta  Aloitettu 26.7.   
4. Valepalmikkosukat vanhan roosan värisestä Nallesta. Aloitettu 12.8. Valmiit 20.8.  
5. Valepalmikkosukat kanervan värisestä Nallesta. Aloitettu 21.8. Valmiit 25.8.  
6. Valepalmikkosukat valkoisesta Nallesta. Aloitettu 25.8. Valmiit 26.8.  
7. Valepalmikkosukat farkunsinisestä Nallesta. Aloitettu 27.8. Valmiit 31.8.  
8. Kerttu-sukat vaaleanpunaisesta Seiskaveikasta. Aloitettu 31.8. Valmiit 6.9.  
9. Sukat vihreänkirjavasta Raita-Seiskaveikasta. Aloitettu 31.8.  
10. Sukat tummanvihreästä Kotikulta sukkalangasta. Aloitettu 31.8.
11. Resorisukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 2.9. Valmiit 15.9.
12. Mammutinpitsisukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 15.9. Valmiit  18.9.
13. Mammutinpitsisukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 18.9. Valmiit 24.9.
14. Miesten sukat viidakonvihreästä seiskaveikasta. Aloitettu 24.9.

18.9.2014

Mammutinpitsisukat ohjeineen

KyJy2014 numero 12 valmistui jälleen Novitan seitsemän Veljeksen maastonvärisestä Viidakko-langasta. Sukat painavat 101 grammaa. Sain Rantapuikolta ohjeen sukkiin, koska olin nähnyt hänen blogissankin kuvan niistä. Hän kertoi saaneensa puolestaan ohjeen Mammutin blogista, joten sen mukaan tuo mallin nimi: Mammutinpitsi.

Neuloin yhden kerroksen kaksi oikein, kaksi nurin. Sitten aloitin varsinaisen kuvion, joka on neljän silmukan mittainen ja neljän kerroksen korkuinen. Langankierto puikolle, 2 silmukkaa oikein yhteen takakautta, kaksi nurin jne. Seuraava kerros kaksi oikein, kaksi nurin. Kolmas kerros kaksi oikein yhteen, langankierto, kaksi nurin. Neljäs kerros taaas sama kuin toinen kerros eli kaksi oikein, kaksi nurin.

Neuloin seitsemän kuviokerrosta eli 28 kerrosta, sitten resoria kaksi oikein, kaksi nurin 14 kerrosta, vahvennettu kantapää. Tein kolmiomallisen koristeen jalan päälle pitsikuviosta, mutta muutoin neuloin sileää.

16.9.2014

Viidakonvihreääkin

Pieni Lintu - MakroTex challenge 
 Makrotexin tämän viikon aihe on VIHREÄ.
 Puutarhassa on kasvanut kolmenlaisia viinirypäleitä. Nämä vihreät korjataan jo pois, kun ne kypsyivät ensimmäisinä.
 Antonovkaa.
Kaikki tomaatit eivät ole vielä kypsyneeet.
Tässä sukanalussa (KyJy2014 numero 12) on viidakonvihreää eli langan nimi on Viidakko.

15.9.2014

Viidakkosukat

KyJy2014 yhdennettoista sukat valmistuivat tänään. Tätä Seitsemän Veljeksen maastosävyistä Viidakkoa, uutuuslankaa oli mukava neuloa, kun ei tarvitse välittää langan värienvaihtokohdista sen enempää. Neuloin nämä naisen  38 numeron jalkaan sopiviksi ihan perusmallilla, vain resori seurasi jalkaterään asti päälisosassa. Sukat painavat 96 grammaa. Neuloin ne 48 silmukalla 3,5 numeron puikoilla.

Korian ABC:lla on Novitan lankamyymälä, jossa ystävä kävi ohikulkumatkallaan ja toi minulle toista kiloa lankoja, siis kilolankoja. Toki tuossakin kerässä oli muutama katkos langassa, mutta ei se paljoa haitannut. Aloitinkin  neuloa toisella mallilla samanlaisesta langasta jo seuraavia sukkia KyJy2014 numero 12.

6.9.2014

Vainajan viimeinen tahto

Työpäivä tänäänkin: siunaus. 

Monesti mietityttää, miksi halutaan pitää hiljaiset hautajaiset eli vain oman pienen porukan piirissä eikä edes ole muistotilaisuutta eikä laiteta lehteen kuolinilmoitusta.  Joskus on vain yksi saattaja, joskus kolme, joskus muutama enemmän. Toki usein vainaja on eläissään toivonut, ettei sitten suuria...mutta onko se todella muuta kuin vaatimattomuutta itseään kohtaan.

Tietysti toisaalta on ajateltavissa, mikä on vainajan viimeinen tahto... olisikin hyvä, jos olisi paperilla ajoissa kerrottu ne asiat, jotka ihminen toivoo kuolemansa yhteydessä tehtävän - niin kuin  myös hoitotestamentti olisi jo valmiina. Näin läheisten olisi helpompi toimia kyseisissä tilanteissa.

Minusta jokainen ihminen on niin arvokas, että häntä voi muistaa myös kuoltuaan. 
- Toki on tärkeää muistaa henkilöä tämän eläessä ja pitää häneen yhteyttä. 
KyJy2014-haasteeseen valmistuivat tänään Kerttu-sukat vaaleanpunaisesta Seitsemän veljes -langasta. (Haasteen numero 8.) Olin viettämässä illansuuta ystävän syntymäpäivillä ja juttelun ohessa sain samalla nuo sukat hänelle lahjaksi valmiiksi. Sukat painavat  106 grammaa.

KyJy2014 aloitukset:  (valmiit sukat kuvineen löytyvät blogista)  
1. Junasukat merinovillasta Aloitettu 22.7. Valmiit 23.7.    
2. Valepalmikkosukat vihreästä Seiskaveikasta. Aloitettu 24.7. Valmiit 11.8.  
3. Resorisukat 32 numeron jalkaan Nallesta  Aloitettu 26.7.   
4. Valepalmikkosukat vanhan roosan värisestä Nallesta. Aloitettu 12.8. Valmiit 20.8.  
5. Valepalmikkosukat kanervan värisestä Nallesta. Aloitettu 21.8. Valmiit 25.8.
6. Valepalmikkosukat valkoisesta Nallesta. Aloitettu 25.8. Valmiit 26.8.
7. Valepalmikkosukat farkunsinisestä Nallesta. Aloitettu 27.8. Valmiit 31.8.
8. Kerttu-sukat vaaleanpunaisesta Seiskaveikasta. Aloitettu 31.8. Valmiit 6.9.
9. Sukat vihreänkirjavasta Raita-Seiskaveikasta. Aloitettu 31.8.
10. Sukat tummanvihreästä Kotikulta sukkalangasta. Aloitettu 31.8.

Illalla ennen pimeän tuloa poimimme karhunvattuja. Niitä tuli taas yllinkyllin, pari kolmen litran astiallista. Tänä vuonna onkin varsinainen karhunvattuvuosi! Niissä ei ole matoja kuten oli vadelmissa kesällä paljon. 

"Jumala, sinä olet päiviemme valo, aurinkoa kirkkaampi. Sinä olet yön lepo, uupumustamme syvempi. Kiitos siitä, että joka hetki saamme jäädä käsiisi ja laupeutesi syliin. Ole meille silta illasta aamuun ja herätä meille yön mentyä uuden päivän ja toivon valo. Tätä pyydämme Jeesuksen nimessä. Aamen."