Sivun näyttöjä yhteensä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjoittaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjoittaminen. Näytä kaikki tekstit

5.12.2022

Joulun odotusta

Jos kävelisin

Oudon pitkän metsätien

Uupuisin vallan.

Luojan töiden kauneuskin

Ulottumiin katoaa.


Jo joulun lapsi

On saapumassa tänne.

Uskokaamme se!

Lunta sataa hiljalleen

Unelmien joulu on.


Joululaulut jo

Ovat kuunneltavissa.

Uudet sävelet!

Lauluun, virteen jokainen

Uskaltaa tulla mukaan.


Jälleen kotona

Odotimme joulua.

Unohtui kiire.

Lumilyhtyjen valossa

Ulkona rauhoituimme.

11.3.2022

Vipinäviikko

Tiistaina oli Nasevan senioreiden laavutapaaminen Pajulahden parilaavulla. Pitkästä aikaa oli nukava jutella ja jaella kuulumisia. 

Aamulla jo kävin suuhygienistin hoidossa, hain kaupasta grillimakkaroita, sitten keittelin pari isoa termarillista kahvia ja lähdimme kantamusten kera laavulle. 

Illalla oli papiston piirin vuosikokous  jonka illallisesta kuva. Kuvassa maukas kuha-annos.



 Keskiviikkona oli aikainen herätys, kun olin jo 6.30 valmistamassa piirakankuoritaikinaa. Tosin pari henkilöä oli jo tullut kai ennen kuutta laittelemaan alkuun riisipuuroa.  Pyörittelin palleroita eli piirakanaihioita muutaman tunnin, välillä sain pitää aamuhartauden piirakantekijöille ja aihioiden valmistuttua alkoi tiskivuorokin joksikin aikaa. Piirakoita taidi tulla taas yli 600.

Jo ennen puoltapäivää lähdin kyläilemään. Sain katsella hautajaiskuvia, muistella. Rauha oli valmistanut maittavan kauniisti katetun lounaan, josta piti kiirehtiä kuntosalille tunnin ahkerointiin. Terveyskeskus on tarjonnut tällaisen opastetun mahdollisuuden. 

Torstaina oli elämänkertakirjoitusryhmä, jota varten oli pitänyt kirjoittaa hautaukseen/hautausmaan liittyvä kertomus. 


Koko viikon olen valmistellut ensi viikon töitä, ja pakkaillut tavaroita,  koska lähden lauantaina parin lapsenlapsen kera Saariselälle viikoksi tunturipapin hommiin. 

1.9.2020

Tyrninpoimintaa

Syksy on tullut. Kansalaisopiston kurssit alkoivat. Jälleen tänä syksynä lähdin mukaan pariin kirjoittajaryhmään. Jos vihdoin omaelämäkerta pääsisi vauhtiin vähän paremmin kuin aikaisempina vuosina. Olipa mukavaa olla olla aloittamassa yhdessä tuttujen kirjoittajien ja ohjaajan kanssa uutta kautta! Joka viikko  tapailemme. Lähettelemme etukäteen tekstit toisillemme niistä aiheista, mitä meille annetaan. Näin voimme kommentoida rakentavasti tutustuttuamme kirjoituksiin etukäteen.

Turvavälein ilmavassa tilassa olimme. Toivottavasti saamme kokoontua koko syksyn ettei tarvitse siirtyä nettikirjoittamiselle. Toki joukossamme on myös eräs, joka tekee tätä kirjoittamista etänä, ettei saisi tartuntoja.


Iltapäivällä poimin tyrnipensaat tyhjiksi. Tänä vuonna tyrnejä ei tullut kovinkaan paljon, noin 2,5 litraa vain. Osin se ilmeisesti johtui siitä, että viime syksynä mies katkaisi  latvan pois isoimmista pensaista. 

Eilinen mökkimatka ystävän kanssa oli onnistunut. Poimimme puolukoita ämpärilliset ja nautimme samalla syysmärästä metsästä tuoksuineen. Muutama kantarelli ja jokin muu sienikin löytyi samalla reissulla. Ja hieman mustikoita keräilin mustikkapöperöä varten. 

Mökilläkin luumut kypsyvät ja kurpitsat kasvattavat vihdoin kokoaan. Järvessä veden lämpötila oli vielä 17 astetta. 

Eilisiltana keitin taas yhden annoksen puolukoita: 8 litraa puolukoita ja 2 desiä vettä. Kun seos kiehui, keitin vielä 10 minuuttia, otin pois liedeltä ja sekoittelin joukkoon 2 kiloa sokeria. Jonkin ajan kuluttua kaadoin seoksen siivilään ja liemi valui toiseen astiaan. Purkitin liemen erikseen ja ns, mäskiosuuden erikseen. Liemi hyytyi hyvin hyytelöksi ja mäskistä tuli hyvää kiinteää hilloa. Huomenna taas sama uusiksi! Talven varaksi alkaa olla jo tarpeeksi puolukkaa suvullekin, kunhan viimeiset saan putsatuksi ja käsitellyksi. 

2.5.2020

Meistä ihmisistä

Pari päivää sitten hain uunituoreen kirjan Tarinoita meistä ihmisistä - Tarinat talteen - Harjulan kansanopiston proosakurssi vv. 2019 - 2020 (BoD 2020) kirjailijaryhmän tuotoksia. Tämän antologian tuotokset ovat syntyneet Harjulan kansanopiston Tarinat talteen proosaryhmässä.

Takakannen mukaan mikään maailmassa ei ole kunnon tarinaa mahtavampi. Tarina yhdistää ihmiset. Tässä kirjoittajaryhmässä sanat ovat olleet työkalumme tarinoiden synnyttämiseksi. Jokainen on kirjoittanut tarinoita elämästä, meristä ihmisistä. Meillä on ollut paljon sanottavaa itsellemme, toisilleemme, sinulle.

Oli mukavaa olla ryhmässä mukana. Kokosimme kirjoituksistamme useita jokaiselta kirjoittajalta. Tarinat ovat lyhyempiä tai pitempiä, välillä  surullisia, toisinaan aivan hulvattomia. Aiheina on muun muassa ajatuksia paratiisista, kauhunhetkiä, elämän yllätyksiä, matkoja lähelle ja kauas.

Tie perille vie

Matka pitkä se on
Roncesvallesta Santiagoon,
mäkinen,
kivinen,
kurainen,
sateinen ja aurinkoinenkin.

Välillä se Mesetaa vie
välillä vuoristossa kulkee tie.

Caminon kulkija kulkee päivästä toiseen,
kulkee viikon.
kulkee toisen,
kulkee kuukauden.

Se on Camino Frances, Jaakobin tie
mikä perille Santiagoon vie.

Näin kun on kulkenut pitkän tien,
nyt mieli nöyrä ja pyhittynyt lie?

Vielä mitä!

Perillä Santiago de Compostelassa,
muttei vielä perillä taivaassa.

Tuon runon myötä caminolle kaivaten nyt koronakaranteenissa kotona ollen. Vaellusmatkaa olin suunnitellut täksi kevääksikin, mutta aina eivät suunnitelmat toteudu niinkuin itse ne haluaisi.

Tämä kirja osuu Helmet-lukuhaasteen 2020 kohtiin
4.  Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä
9.  Kirjassa kohdataan pelkoja
31. Kirjassa  kerrotaan elämästä maaseudulla

14.2.2020

Rippikoulumuistoja

Juhannuspäivänä vuonna 1963 viisikymmentäneljä tyttöä ja toinen mokoma poikia kirkkoherra Paavo Muinosen ja kappalainen Rainer Kankaan johdolla marssivat parijonossa kulkueena Orimattilan seurakuntakodilta kirkkoon konfirmaatiojumalanpalvelukseen.

Samana aamuna oli ollut valokuvaus seurakuntakodin pihamaalla. Tytöt ja pojat kuvattiin erikseen. Silloin ei ollut konfirmoitavilla vielä alboja, vaan itse hankitut vaatteet. Jokaisella tytöllä oli valkoinen asu, leninki tai jakkupuku sekä valkeat korkokengät. Pojilla puolestaan oli valkoinen paita ja musta puku kravateineen. Kuvissa istuivat keskellä eturivissä rippikoulumme opettajat: kirkkoherra, kappalainen ja kanttori. Varsinainen rippikoulutuntien pitäjä tytöillä oli Rainer Kangas, pojilla Paavo Muinonen. Virsilaulusta huolehti kanttori Eino Miettinen kaikille yhteisesti.

Kesäkuun alusta juhannukseen asti aamupäivisin papit opettivat meitä ja iltapäivisin kanttori. Tyttöjen tunnit pidettiin seurakuntakodin yläsalissa ja poikien alasalissa. Yhteiset musiikkitunnit olivat yläsalissa, joka on kooltaan niin iso tila, että kaikki toistasataa oppilasta sinne hyvin mahtuivat.

Meillä oli oppikirjana katekismus ja samoissa kansissa oleva kristinoppi. Ulkoa piti opetella niin käskyt selityksineen kuin uskontunnustus, Isä meidän -rukous sekä Herran siunaus, ilmeisesti jotain muutakin. Kun oli iso joukko oppilaita, niin ei kysymyksiä tullut kovin monta yhtä kohden. Muistan, että minultä kysyttiin Isä meidän -rukous. Toki osasin sen kuin vettä vaan, mutta siinä tilanteessa sotkeuduin ja unohdin osan. Ai, että harmitti! Ja hävetti. Minä, joka olin käynyt edellisen vuoden lähes joka sunnuntai jumalanpalveluksessa ja käynyt pyhäkoulua ja tyttökerhoa ja ollut muutenkin ahkerasti mukana seurakunnan toiminnassa, en edes Isä meitää osannut. Vieläkin jännitän esilukijana sen sanomista.

Pääsiäisestä pääsiäiseen oli ollut vuoden kestävä kirkossakäyntikilpailu. Sarjoja oli kaksi tytöille ja kaksi pojille. Sarjat lienevät olleet alle ja yli kymmenvuotiaat. Parhaat palkittiin rannekellolla pääsiäisenä 1963. Isompien poikien sarjan voitti Mikko Mäkelä ja tyttöjen palkinnon sain minä. Nuorempien tyttöjen paras oli Helena Kangas. Pitkään tuo voittamani rannekello palveli minua. Laatikossa säilytän sitä vieläkin, vaikkei se ole käynyt enää vuosiin.

Viimeisen rippikoulupäivän jälkeen jouduin viemään kiitoskukkaset rippikoulupapillemme Rainer Kankaalle kotiin. Oli näet tapana kiittää jollakin tavoin rippikoulunpitäjää.

Takavuosina monet rippikoulut olivat lahjoittaneet papilleen alpakka- tai hopeaesineitä, tavallisesti lautasia, joihin oli myös kaiverrettu rippikouvuosi. Särkisalon pappilassa näin appeni ja hänen isänsä rippikoulaisiltaan saamia lautasia.

Konfirmaatiossa kutsuttiin kaikki yhtäaikaa alttarin ääreen tunnustamaan yhteinen kristillinen uskomme. Meitä oli niin paljon, että olimme neljässä rivissä alttarin puolikaarella. Uskontunnustuksen jälkeen meidät kaikki yhteisesti siunattiin apostolisella siunauksella, sillä samalla, jolla meidät siunattiin myös kasteen yhteydessä: Herran Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon teidän kanssanne.

Nuoren kansan ensi rippi lukee silloisessa virsikirjassa konfirmaatiovirsien kohdalla. Ensimmäistä kertaa pääsimme Herran Pyhälle ehtoollliselle. Seurakunta lauloi:
Ruumiis, Jeesus, ruoaks annat,
Veres pyhän juomaksi,
Armollasi heitä kannat,
Kaiken suot sä lahjaksi.
Anna armoliitostas
Veisata sun kiitostas,
Kunnäin kutsut heidät
varhain Juhlaas suureen,
Paimen parhain. (Virsi 225:6)

Jumalanpalveluksen jälkeen saimme konfirmaatiotodistukset. Kirkkopihassa sukulaiset ja ystävät kukittivat meitä ruusuin ja muine kukkasin. Sieltä moni siirtyi vielä valokuvaamoon. Kotona suku oli juhlimassa. Vanhemmiltani sain rippilahjaksi cameesormuksen.

Seuraavana päivänä, sunnuntaina, oli myös jumalanpalvelus kirkossa. Lähdin sinne noilla uusilla hyvin korkeakorkoisilla kengillä. Jumalanpalveluksen jälkeen seurakuntanuorten porukalla päätimme kiivetä kirkontorniin. Olipa hankalaa kiivetä ja liikkua noilla kengillä. Tuo oli viimeinen kerta kun niitä kenkiä käytin: korot olivat liian korkeat minulle.

Olin toivonut pääseväni leiririppikouluun Vivamoon tai Teiniharjulle, mutta vanhemmat eivät suostuneet.
Isä sanoi: Tältä kylältä ei kukaan muukaan lähde etkä sinäkään. Ei tarvitse olla erikoinen.
Olin jo hakenut ja saanut Vivamosta rippikoulupaikan, mutta jouduin sen perumaan.,Seuraavana vuonna Orimattilassakin oli jo leiririppikoulu, jonne pääsin isoseksi.

16.2.2019

Ampiaispesiä virkattuna

Ei ainakaan kodin  ja mökin lähistölle ensi kesänä toivottavasti tule oikeita ampiaispesiä, kun valepesiä ilmaantuu sinne tänne. 
Neljä pesää jo valmiina. En ole innostunut virkkauksesta, mutta yritän virkata vielä muutaman, ehkä kokeilen neulomistakin joulupallojen ohjeella. Etsinkin jo tuollaisen ohjeen valmiiksi. Nämä virkkasin kolmosen puikolla harmaasta seiska veikan Aaposta. Olen täyttänyt pallot edesmenneen tyynyn sisuksella. Pallot painavat 18 jas 16 grammaa. Yllättävän isoja niistä tuli, pienemmätkin riittäisivät, etteivät ampiaiset luulisi niitä edelliskesän vanhoiksi pesiksi.

Tänään olin Kohtauksia elämästä -kirjoittajakurssilla ja samalla virkkasin pari kerää eli pesää täyttämistä vaille valmiiksi. Sitten lanka loppui ja uutta en enää pystynyt aloittamaan. Kurssi oli hyvä ja palaute kirjoituksista on tärkeää. Nyt taas pystyy hyvin jatkamaan sepustuksia, kun on saanut ohjeita ja vihjeitä jatkomatkalle. Kunhan vain innostuisi kirjoittelemaan joka päivä pätkän. Ajankaytön organisointiahan tuo vaatii. 


Löysäpipoisten JyJy 2019, aloitetut, valmistuneet ja lankamäärä:
1. Helppo kirjovillasukka harmaa-viininpunainen seiskaveikasta. Aloitettu 28.12. Valmiit 30.12. Paino 102 grammaa.
2. Olga-sukat kirjavasta Sockista. Aloitettu 31.12. Valmiit 2.1  Paino 91 grammaa.
3. Körttisukat munakoiso-valkeat seiskaveikasta. Aloitettu 2.1. Valmiit 4.1. Paino 86 grammaa.
4. Miesten kirjoneulesukka harmaa-munakoiso seiskaveikasta. Aloitettu 5.1. Valmiit 10.1. Paino 131 grammaa.
5. Lyhytvartiset JonSukat seiskaveikasta. Aloitettu 10.1. Valmiit 12.1. Paino 126 grammaa.
6. Metsäiset sukat seiskaveikan Pohjolasta. Aloitettu 13.1.Valmiit 16.1. Paino 130 grammaa.
7. Kerttu-sukat seiskaveikan lilasta Eerosta. Aloitettu 17.1. Valmiit 17.1. Paino 98 grammaa.
8. Körttisukat seiskaveikan keltaisesta ja viheriästä Eerosta. Aloitettu 19.1. Valmiit 21.1. Paino 94 grammaa.
9. Kirjolapaset seiskaveikan vihreä-valkeasta Aurorasta ja havusta. Aloitettu 22.1. Valmiit 23.1. Paino 79 grammaa.
10. Metsäiset sukat n:o 2 seiskaveikan vihertävästä Pohjolasta. Aloitettu 24.1. Valmiit 13.2. Paino 133 grammaa.
11. Ystävänpäiväsukat nutria, sahrami ja pellava Nallesta. Aloitettu 26.1. Valmiit.11.2. Paino 127 grammaa.
12. Ystävänpäiväsukat kirsikka Nallesta ja punakirjavasta Nalle Gardenista Aloitettu 26.1. Valmiit 11.2. Paino 133 grammaa.
13. Ampiaisen valepesä x 3. Aloitettu 14.2. Valmiit 16.2.  Paino 18 + 16 + 16 yht. 50  grammaa.

14. Ampiaisen valepesä x 3. Aloitettu 14.2. Valmiit Paino 18 + yht. grammaa.
15. Ampiaisen valepesä x 3. Aloitettu 14.2. Valmiit Paino yht. grammaa.

7.8.2018

Löytöjä




Yllätyksekseni löytyi vanha päiväkirjani ja erään matkan matkakertomus. Aina kannattaa tutkia komeroita tarkemmin, mitä sinne on vuosien mittaan säilönytkään. Unohduksiin työnnettyjä tavaroita saattaa siivotessa tulla esiin enemmänkin.


Nyt löydettyä päiväkirjaa olen kirjoittanut vuosina 1961 ja 1962.  Päiväkirja oli tiukasti lukossa ja en tietysti saanut lukkoa auki, joten reippaana naisena leikkasin saksilla poikki ohuen lukkoa pitelevän peltisen.  Päiväkirjan kanteen olin kirjoittanut nimeni ja vuosiluvut.


Sain tämän päiväkirjan joululahjaksi tädiltäni vuonna 1961 ja aloin heti samana iltana sitä täyttää. (Täti tavallisesti aina toi lahjaksi jonkin kirjan, mistä olen iloinnut vielä vanhanakin - joitakin lapsuuden kirjoja on vieläkin jäljellä.) Päiväkirjassa oli aluksi johdatusta sen käyttöön ja vinkkejä: Kuka olen, minkä näköinen olen, mitkä ovat pahimmat luonteenvikani entä ansioni, tässä kerron ystävistäni…mitä haaveilen tulevaisuudestani.  Tuohon viimeiseen olin kirjoittanut Pääsisin joskus Jumalan kirkkauteen taivaaseen.


Eipä nuo varsinaiset kirjoitukset sitten enää olleet kovin hurskaita. Monia kodin askareita, kesällä porkkanan ja punajuuren harvennusta ja kasvimaiden kitkemistä, heinäntekoa ja perunapellonkin kitkemistä oli kerrottu monta kertaa. Ja tietysti ihastuksista ja haaveiluista ja harmituksista.


Myös pikkusiskosta olin usein kirjoittanut, etenkin sitä, että tämä oli käynyt lukemassa päiväkirjaani taas salaa. Tottakai isonsiskon jutut kiinnostivat, etenkin vihjaukset poikiin ja ihastuksiin.


Kirjassa kerroin paljon koulusta ja luokkatovereista – kuka oli mukavin ja mistä syystä. Pojista K on meidän luokan kivin poika. Hänellä on 2 hyvää ansiota, hän on hiljainen ja osaa läksynsä (ainakin). A on hauska tyttö, liikkuu paljon, mutta osaa läksynsä aina hyvin.


Toinen kirja tai oikeammin paksu vihko oli Saksan matkan matkakertomus noin vuodelta 1964. Kotikunnan ns. nuoret tekivät vastavierailun Weissenburgiin Baijeriin.. Hyvinkin tarkka matkapäiväkirja kuvineen kertoo tuosta reissusta. Ikävää vain, että matkakertomus on keskeneräinen.

4.2.2018

Tyypit

Katja Kallion lyhytproosakirja Tyypit (Otava 2004) oli yhtenä luettavana teoksena lyhytproosakurssilla tänä viikonloppuna.  Kallio kirjoitti paristakymmnenstä erilaisesta tyypistä kuten aviomiehestä, lapsuudenystävästä, Monnista, katolisesta ystävästä,  vanhemmasta miehestä ja jopa maitokaupantädistä, joka tunsi kaikki vakituisesti kaupassa kävijät näkemättä henkilöä katsoessaan vain ostoskoriin.

Ystävä organisoi silmänräpäyksessä lounaspöytään rippituolin vetäisemällä lautasliinaan viillon, jotta katuja voi sanoa sanottavansa aukosta kasvojaan näyttämättä, sillä Ystävä tietää, että jos kasvoja ei näytä, niitä ei voi myös menettää. Sillä hetkellä tajuaa, että Ystävä onkin Katolinen ystävä, se jolle synnit pitää tunnustaa ennen kuin pääsee häpeästä eroon. 
 Katolisen ystävän ei tarvitse olla katolinen. Hän voi olla vaikka sunni tai animisti. Oleelllista on, että hän osaa improvisioida servetistä rippituolin. 

Tyypit kuuluvat elämään, vaikka näyttelijä vaihtuu, niin rooli pysyy.

Monnin, Pillin ja Pullan muistan Pekka Töpöhäntä -kirjoista. Kallio osoittaa tässä Monni- kertomuksessa, että Monni on usein työpaikan Pomo, jonka suosikit ovat Pilli ja Pulla. Ja ilman Pilliä ja Pullaa ei ole koskaan Monnia, koska Monni tarvitsee heidät. Jos heitä ei ole, jotenkin heidät luodaan. Usein saattaa olla mukana, sylkykuppina, lievästi invalisoitunut Pekka ja paksu Trissekin.

Mielenkiintoista, terävänäköistä luettavaa.

Kirja osuu Helmet lukuhaaste 2018 kohtiin
25. Novellikokoelma
41. Valitse kirja sattumanvaraisesti 
46. Kirjan nimessä on vain yksi sana
Näitäkin voisi lueskella! Lyhytproosaa.

14.11.2016

Tutkimuksia sarjassa

Mma Ramotswesta on taas tänä vuonna ilmestynyt uusi suomennos. Kahvia komeille miehille. Alexsander McCall Smith on kirjoittanut toistakymmentä teosta tätä sarjaa Naisten etsivätoimisto numero yhdestä. Kahvia komeille miehille, 2016 Otava, suom. Outi Järvinen (The handsome men’s De Luxe Café, 2014) on sarjan viidestoista suomennettu teos.

Tämä dekkari kertoo hyväsydämisistä sisaruksista, jotka ovat ottaneet luokseen naisen, joka on unohtanut menneisyytensä. Tätä tutkimaan pääsevät Predicous Ramotswe ja Mma Makutsi. Mma Makutsi on perustamassa omaa yritystyä eli kahvilaa. Charliesta tulee etsivätoiston kolmas työntekijä, kun hän menettää työnsä autokorjaamossa.

Mma Ramotswe pohtii, että maailma ei ole aina pelkkää tuskaa ja menetystä, vaan myös paikka, josxsa meidän tavalliset inhimilliset huolemme -  ne pikkuriesat, jotka mitättömyydestään huolimatta joskus lannistavat meidät - eivät olekaan ylitsepääsemättömiä. Aina on olemassa ratkaisun mahdollisuus.

Tämän hyvänmielen opettavaisen kirjan luin jo pari kuukautta sitten, mutta postaaminen oli jäänyt.

Tänään taas olin jatkamassa kirjoittamisen oppimista Wellamo-opiston kursseilla. Olipa mukava kokeilla kertomuksen kirjoittamista vain yhdenlaista vokaalia käyttämällä tai vain kahden tavun sanoja tuottamalla. Mukavia tarinoita syntyi.

15.9.2016

Kesän isoin kala

Viikko alkoi hienosti: Kävin leikkauttamassa tukkani. Ja eikös silloin ole kaikki hyvin, kun tukka on hyvin!

Samaisena maanantaina alkoi myös pari kirjoittajakurssia.  Jatkan viime talvena käymääni elämänkertakirjoittamisen kurssia. Mielenkiintoista pohdintaa tulossa jälleen. Toinen kirjoituskurssi on tarinankertomisen kurssi. Kolme neljä tuttuakin on mukana kursseilla eli viimevuotisia kirjoittamisen opiskelijoita. Mukavaa!

Omenahilloja on valmistunut vähän väliä maijallinen. Omenoita on otettu puiden alta ja puistakin korjuun. Vielä riittää niistä joksikin aikaa natusteltavaa.
Mökille menimme keskiviikkona ja torstaiaamuna tulimme sieltä pois. Vaan olipa aamulla verkossa yllätys: Noin 60 senttimetrin pituinen siika. Mies herätti minut aamu-unisen sitä katsomaan  - ja tietysti myös kuvaamaan.
 Eipä tuo kala ollut mahtua ämpäriinkään. Olipa siinä miehellä perkaamista.
Aamulla kahdeksan maissa oli vielä näin sumuista mökillä. Syksy on tullut väistämättä. Lehdet putoilevat puista. Perunankin nostin jo mökin perunamaasta. Pariksi kuukaudeksi ainakin nuo riittänevät.
Torstaina sillä aikaa, kun olin lähetyspiireissä kertomassa Suomen Lähetysseuran työstä, mies teki ison lihapullataikinan ja paistoi uunissa lihapullia. Olemme näet urakoineet rotinoiksi ruokia.

4.4.2016

Junasukkaakin taas ohjeineen

 

Junasukat neuloin valmiiksi jo yli viikko sitten, mutta postaus jäi. Nämä ovat Viking Baby ull, 100 % merinovillasta kolmosen puikoilla neulotut. Sukat painavat 32 grammaa. Sukat on neulottu 40 silmukalla, puikoillaan varressa 12,8,12,8, koska siten on helpoin neuloa resoria.
Neuloin aluksi 12 kerrosta resoria 2 oikein, 2 nurin. sitten 4 kerrosta nurin, 4 oikein ja vielä neljä nurin. Taas oli resorin vuoro eli 12 kerrosta. Sitten vielä 4 kerrosta nurin, 4 oikein  ja 4 nurin 0 12 kerrosta. Vielä kerran resoria 12 kerrosta, sitten kantapää.
Kantapäähän tuli puolet silmukoista eli 20. Neuloin 12 kerrosta sileää eli joka toinen kerros nurin, joka toinen oikein. Sen jälkeen kantakavennukset ja kärkeen pohja sileää ja päällinen neljä kerrosta nurin, neljä oikein, neljä nurin, neljä oikein, neljä nurin, neljä oikein ja vielä kerran neljä nurin.

Sitten kärkikavennukset kiilakavennuksena: yksi oikein, kaksi takaa yhteen, loput puikolla oikein, seuraavalla uikolla oikein, kunnes on kolme silmukkaa kaksi oikein yhteen, yksi oikein. Näitä toistaen, kunnes puikoilla on kaksi silmukaa. Lanka katkasitaan noin 20 ssenttimetrin päästä, vedetään silmukoiden läpi, kiristetään ja neulalla edelleen uusi kierros silmukoiden läpi ja päättelyt edestakaisin muutaman kerroksen verran.

Nämä sukat lähtenevät somalirouvalle, jonka pieni on syntymässä ihan näinä päivinä.

Jaksoin sentään räkätaudista huolimatta tänään kävellä muutaman kilometrin, kun käväisin pojan remontin edistymistä katsomassa. Hyvännäköistä tulee. Hän jaksaa tehdä huolellisesti hommaa miehen avustuksella.



On se kumma, kun flunssa ei ota talttuakseen. Toista viikkoa jo. Kuulin tänään kirjoituskurssilla, että kolmekin viikkoa saattaa kulua sairastaessa ja pitänee lopulta turvautua antibioottikuuriin. Tosin kävin jo lääkärissä, mutta vasta viikon  kuluttua, jos vielä jatkuu flunssa, voinee tehdä jotain muuta kuin niistää ja yrittää nenäkannulla nuhaa taltuttaa, ettei menisi onteloihin räkä tulehduttamaan niitä. Näin lääkärin ohje.


Nenähuuhtelulla tarkoitetaan toimenpidettä, jossa nenän limakalvoille juoksutetaan suolavettä, niin että vesi menee toisesta sieraimesta sisään ja tulee toisesta sieraimesta ulos. Nenähuuhtelun tarkoituksena on puhdistaa nenästä erilaiset epäpuhtaudet, esimerkiksi räkää ja allergiaa aiheuttavia hiukkasia.

Nenähuuhteluhan on vanha hindulainen tapa epäpuhtauksien poistamiseksi nenästä, jolla on kuuulemma useita  terveysvaikutuksia. Nyt tämä tapa on hyvien vaikutuksiensa vuoksi alkanut levitä länsimaihin, mutta nenäkannu on minulle vielä aivan vieras kapistus.

25.2.2016

Kansainvälinen iltapäivä

Olipa mukavaa touhua yhdessä afganistantaustaisen ja somalitaustaisten naisten ja lasten kanssa. Yhdessä opettelimme suomen kieltä ja tutustuimme hieman toisiimme. Juttelimme omat nimet, iät, lasten lukumäärät jne. Olipa opettelemista lausumaan oikein heidän nimiään.  Lukusanoja, tämän päivän tarjottavia suomeksi piirroksin ja tekstein, yhteisiä suunnitelmia tulevista kerroista monenlaista. Lapset touhusivat tänään keskenään He olivat jo koululaisia tai eskari-ikäisiä tämän päivän porukassa.

Ensi kerralla tulee varmaan enemmän väkeä mukaan. Suomalaisiakin saisi tulla enemmän mukaan. Tämä oli harjoittelukerta seitsemän aikuisen turvapaikanhakijanaisen ja neljän lapsen kanssa. Puhuimme myös neulomisesta ja yhteisistä ruoanlaitoista. Ensi kerralle jo sovimme yhteiset leiväntekohommat, naan-leipää ja roti-leipää - pääsen opettelemaan niiden tekemistä ja saan maistaa heidän tuotoksiaan.  Onpa jännä, miten erilaisia leipiä leivotaan eri maiassa, vaikka on suurinpiirtein samat aineet. Siis sitten ensi torstaina.

Tänään olimme myös laavulla urheiluseuramme senioreiden kera. Makkaraa paistettiin ja mehua juotiin ja toistemme seurasta nautittiin. Ja taas oli Rauha hoitanut meille maistuvat tarjottavat. Monet olivatkin tulleet hiihtäen paikalle kuten pappakin. Minä jouduin luistamaan seuraavan tilaisuuden takia tämänpäiväisestä hiihdosta.
Sitten laavulta pappa ja lapsenlapsi hiihtivät kotiin tuon muutaman kilometrin. Kotosalle tuli toisenkin lapsen lapsi touhuamaan ja hiihtämäänkin sitten illansuussa vielä.
Lunta sateli taas tänään hieman. Meillä on tosiaan talvi nyt.

Illalla olin tietysti vielä luovan kirjoittamisen parissa. Taas opin jotain uutta kirjoittamisesta. Mukavaa, että vielä vanhanakin voi oppia jotain uutta!

8.2.2016

Esra Elovainio Kashonamaalla

Tänään on Lainan päivä. Siksi kannatti käydä kirjastossa lainaamassa kirja ennen kirjoittamiskurssia. Kirjastossa oli illalla tapahtumakin, mutta parkkipaikalla ei ollut kurssin jälkeen tilaa lainkaan ja niin ajelin suoraan kotiin.

Olet lukenut taas, sanoo mies, Et tee mitään muuta kuin luet! Toki nyt vähän sentään muutakin. Mutta olen lueskellutkin. 
Luin sarjakuvakirjan Esra Elovainiosta, joka toimii lähetyssaarnaajana Kashonamaalla. Martti Pentti on piirtänyt ja kirjoittanut monta kirjaksikin tehtyä Esraa. Tämä kirja, Afrikan aava santa, saarnaaja Esra Elovainio oli sarjassaan ensimmäinen, Suomen Lähetysseuran julkaisemana vuonna 1991. Toinen osa on Kotimaata kohden (1993), kolmas Piskuinen lauma (1997), neljäs Oppia ikä kaikki (2002), viides Lehdessä luki (2007) ja kuudes Kuku Luise (2011) ja seitsemäs Valistus on viritetty (2015).
 Saunanrakentamista
 
Ja sitten saunotaan
Esra Elovainio on seikkaillut pitkään Suomen Lähetyssanomissa, vuodesta 1981 alkaen.  Sarjakuvan päähahmo on vilpitön ja hyväntahtoinen lähetyssaarnaaja, jonka perhe, työtoverit ja kashonamaalaiset ystävät tulevat tutuiksi. Sarjakuva kertoo elämästä kuvitteellisella Kashonamaalla, joka muistuttaa hämmästyttävästi  1900-luvun alun Ambomaata.  Martti Pentti on ollut Kotkassa kuvaamataidonopettajana, mutta viettänyt lapsuuttaan Ambomaalla. Hän kuvaa lähetystyön historiaa tarkkanäköisesti ja lämpimästi niin Lähetyssanomissa kuin näissä sarjakuvakirjoissakin.

Niin tätä vanhinta Esra-kirjaa kuin uudempiakin on ollut kiva lueskella kuten myös Suomen Lähetyssanomat -lehden sarjakuvaa Esrasta. Saa pohtia evankeliumin sanoman leviämistä ja iloita huumorista. Martti Pentti on taitava kuvaaja ja kertoja. 

Tämä sarjakuvakirja osuu ainakin seuraaviin Helmet lukuhaasteen 2016 kohtiin:
11. Sarjakuvakirja
41. Kirjassa lähetetään kirjeitä
48. Kirjassa on alle 150 sivua

3.12.2015

Elämän suolaa

Tämän viikon Valokuvatorstaissa (388. haaste) on haasteena SUOLA.
Lukeminen on minulle tärkeää: sitä elämän suolaa. Nyt olen viimeksi lukenut Reetta Meriläisen muisteluksia kirjoittamisen oppaiden ohella.
Reetta Meriläisen Tytön tie (Kirjapaja 2015) kertoo Helsingin Sanomien uutispäätoimittajana, toimittajakoulun johtajana  ja urheilutoimittajana toimineen maalta lähteneen Pirhosen perheen keskimmäisen tyttären elämästä.

Reetta Meriläinen  kertoo mielenkiintoisesti elämästään ja taustoistaan. Kuvaukset kodista, koulusta, perheen elämästä 1950- ja 1960-luvulla tuovat mieleen vastaavaa omasta elämästäni.

Meillä oli järjestäjävuorot. Järjestäjä avasi ikkunat välitunniksi ja pyyhki liitutaulun puhtaaksi. Märän sienen ja liidun hajua on vaikea unohtaa.   Kun tuli ruokatunnin aika, järjestäjä haki apurinsa kanssa ruoan. Muodostettiin jono,  ja opettaja jakoi emalisangoista ja isoista kattiloista ruoan lautaselle. Syötiin pulpeteissa, joiden kansille oli viritetty omatekoiset ruokaliinat. Ennen ruokailua luettiin tai laulettiin ruokarukous. Koulu tarjosi lämpimän ruoan, oppilaiden laukuista löytyivät eväsleivät ja maitopullot.

Meriläinen kertoo myös työvuosistaan ja niiden iloista ja raskaudestakin. Sattumat ja johdatukset edetä työssä toivat elämään vaikutusmahdollisuuksia ja kohtaamisia monenlaisten ihmisten kanssa.
Uutispäätoimittajana  Meriläinen vastasi Helsingin Sanomien  uutistoiminnoista, henkilöstöasioista ja uudistushankkeista, esimerkiksi verkkohankkeesta: Minua nimiteltiin verkkouskovaiseksi. Pidin nimitystä kehuna. 

Minulle tuo kirja oli opettavainen vihje kirjoittaa omaa elämänkertaa. Se antoi monta hyvää vinkkiä, mitä voisi kirjoittaa. Kirjaa lukiessani tunsin samaistuvani moniin kirjoittajan lapsuudenkokemuksiin.

Tämä kirja osuu lukuhaasteen kohtiin 1, 14 ja  22. 

Kirjan vuoden 2015 lukuhaaste

  1. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
  2. Kirja, josta on tehty elokuva
  3. Vuonna 2015 julkaistu kirja
  4. Kirja, jonka kirjoittaja oli alle 25-vuotias, kun kirja julkaistiin
  5. Kirja, jonka henkilöistä kaikki eivät ole ihmisiä
  6. Kirja, jonka nimi on yksi sana
  7. Novellikokoelma
  8. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat Suomen ulkopuolelle
  9. Tietokirja
  10. Suositun kirjailijan ensimmäinen kirja
  11. Sellainen suosikkikirjailijasi kirja, jota et ole aiemmin lukenut
  12. Kirja, jota ystäväsi on suositeltu sinulle
  13. Kirja, joka on voittanut merkittävän kirjallisuuspalkinnon, esim. Finlandia-palkinnon
  14. Tositapahtumiin pohjautuva kirja
  15. Kirja, jonka lukemista olet harkinnut jo pitkään
  16. Kirja, jota äitisi rakastaa 
  17. Kirja, joka on mukaelma jostakin klassisesta tarinasta, esim. sadusta, Shakespearen näytelmästä tai kirjallisuusklassikosta
  18. Yli 100 vuotta vanha kirja
  19. Kirja, joka kertoo seksuaalivähemmistöön kuuluvasta henkilöstä/henkilöistä
  20. Kirja, jonka valitset pelkästään kannen perusteella
  21. Kirja, joka sinun piti lukea koulussa, mutta et lukenut
  22. Muistelmateos tai elämäkerta
  23. Kirja, jonka pystyt lukemaan päivässä
  24. Kirja, joka tapahtuu paikassa, jossa olet aina halunnut käydä
  25. Syntymävuonnasi julkaistu kirja
  26. Kirjatrilogia
  27. Nuorille tai nuorille aikuisille suunnattu kirja
  28. Kirja, jonka nimessä on väri
  29. Kirja, jossa on taikuutta
  30. Sarjakuva-albumi tai -romaani
  31. Elämäntaito- tai self-help-kirja
  32. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat kotikaupunkiisi tai -kuntaasi
  33. Kirja, jonka kirjoittaja ei ole kotoisin Euroopasta tai Pohjois-Amerikasta 
  34. Kirja, jonka nimessä on numero
  35. Kirja kirjailijalta, jonka nimikirjaimet ovat samat kuin sinulla
  36. Runokirja
  37. Kirja, joka on kielletty jossain päin maailmaa
  38. Kirja, jonka lukemisen olet aloittanut, mutta joka on jäänyt kesken 
  39. Kirja, jonka muistat lapsuudestasi
  40. Tulevaisuuteen sijoittuva kirja
  41. Kirja, jonka kirjoittaja oli yli 65-vuotias, kun kirja julkaistiin
  42. Kirja, jonka lukeminen hieman nolottaa sinua 
  43. Kirja, jossa on yli 500 sivua
  44. Klassinen rakkausromaani 
  45. Kirja, joka pelottaa sinua
  46. Kirja, joka kertoo jonkin alkuperäiskansan jäsenistä tai kulttuurista, esim. saamelaiset, intiaanit tai aboriginaalit
  47. Hauska kirja
  48. Kirja, joka kertoo henkilöstä, joka on eri sukupuolta kuin sinä
  49. Jännityskirja tai dekkari
  50.  Kirja, jota kirjaston henkilökunta suosittelee sinulle

26.11.2015

Mma Ramotswe tutkii taas ja uudet Kertut

Alexander McCall Smith on kirjoittanut toistakymmentä Mma Ramotswe -sarjan teosta, lempeän huumorin sävyttämiä arkipäiväisiä tapahtumia ja lämmintä rakkautta Afrikkaan.

Uusin suomennos on Pienten muutosten kauneussalonki, Mma Ramotswe tutkii (Otava 2015) on siis neljästoista suomennettu. Kirja kulkee samaa rataa kuin edellisetkin eli päähenkilöinä ovat Mma Precious Ramotswe, hänen puolisonsa autokorjaamon omistaja J.L.B. Matekoni ja autokorjaamon oppipojat Charlie ja Fanwell sekä tietysti myös Mma Grace Makutsi, Naisten etsivätoimisto numero yhden toinen jäsen. 
 
Mma Soletin Pienten muutosten Kauneussalonki joutuu mustamaalauksen kohteeksi ja toinen Mma Ramotswea työllistävä juttu on testamentti. Lisäksi Mma Makutsi on raskaana ja synnyttää pojan, joten Mma Ramotswe toimii jonkin aikaa yksin etsivätoimistossaan.
Etsivätoimiston tutkimukset tuntuivat hyvin oudoilta ilman Mma Makutsin neuvoja ja apua. Mma Ramotswe oli niin tottunut keskustelemaan kaikesta assistenttinsa kanssa, että nyt hänestä tuntui kuin tavallisemmatkin toimiston rutiinit olisivat äkkiä jotenkin muuttuneet. Kun Mma Makutsi istui pöytänsä äärellä toisella puolella huonetta, hänelle saattoi heitellä ajatuksia varmana siitä, että hän tarttuisi niihin kaikkiin ja että syntyisi keskustelu, jonka mittaan ajatukset vahvistettaisiin tai hylättäisiin.

Tämä hyvänmielen dekkari on aina mukavaa luettavaa. Olisi varmaan hyvä lukea sitä myös alkuperäisellä kielellä eli englanniksi. Kirja on näet helpohkoa luettavaa, joten kielitaito voisi kehittyä ja samalla ymmärtää helposti, mitä kirjassa tapahtuu. 

Lukuhaasteen muutamiin kohtiin osui tämä kirja:  8, 23, 47 ja 49.

Illalla olin taas kuten torstaisin luovan kirjoittamisen ryhmässä. Täksi kerraksi piti tehdä seitsemän virkkeen novelli. Monenlaisia hienoja toteutuksia oli. Seuraavaksi kerraksi tuo sama aihe pitää laajentaa parin konekirjoitussivun mitatiseksi kertomukseksi/novelliksi.

Taas neuloin Kerttu-mallin sukat. Tällä kerralla neuloin ne 44 silmukalla ja kymmenen kuvion mukaan Seiska veikasta. Ne painavat 94 grammaa ja ovat sopivat noin 34-numeroiseen jalkaan - pohjan pituus on noin 20 senttimetriä. Vähitellen joululahjat alkavat valmistua.