Sivun näyttöjä yhteensä

30.1.2020

Näkymätön sukupuoli

Muunsukupuolisuudesta kertoo teos Näkymätön sukupuoli, ei.binäärisiä ihmisiä (Into voima 2018). Se on tietokirja tästä aiheesta, samalla sarjakuvakirja ja kertoo ihmisitä, jotka eivät identifioidu miehiksi tai naisiksi. Teos sai alkunsa opinnäytetyönä, koska Apila Pepita Miettinen ja Jenni Holma tarvitsivat harjoitustyön aiheen. Kolmantena tekijänä on mukana Voima-lehden päätoimittajana toiminut  Kaisu Tervonen. Kirjan sarjakuvat tekivät Pii Anttonen, Kimmo Lust ja Apila Pepita Miettinen.

Kirjassa on Tarja Halosen esipuhe, asiaan liittyvää sanastoa, sarjakuvat ja joukko muunsukupuolisten henkilökuvia, haastatteluja kuvineen. Suurin osa haastatelluista on syntynyt 1970- ja 1980-luvulla.

Tekijät kokevat kirjan tavoitteen olevan yhteiskunnallinen. Näet olisi jo aiheellista korjata translaki, mikä loukkaa nykyisenä ihmisoikeutta.
Transpoli oli minulle kuitenkin hyvä itsetutkiskelumatka. Missä muualla saa oikeasti pohtia useampaan kertaan, mikä käsitys omasta sukupuolesta on ja milloin on ensimmäisen kerran ajatellut olevansa mitään sukupuolta. (Timja).

Paljon tärkeää tietoa ja rohkeita kaapistatuloja.

Tämä kirja kuuluu Aikuisten lukuhaasteen 2020 aiheeseen Sukupuolen kaikki puolet.

Kirja osuu Helmet-lukuhaasteen 2020 kohtiin
9. Kirjassa kohdataan pelkoja
18. Sinulle tuntematonta aihetta käsitteleva kirja
30. Kirjassa pelastetaan ihminen
33. Kirjassa tapahtuu muodonmuutos

29.1.2020

Kerttu-sukat

Sain Kertut valmiiksi vihdoin tänään. Neuloin näitä pääasiassa kokouksissa. Helppo malli neuloa. Nämä neuloin kolmen ja puolen puikoilla 47 silmukalla Kerttu-mallin ohjeen mukaan. Se löytyy monesta paikasta mm. 
(https://pappilanelamaa.blogspot.com/2019/08/kertut-tulossa-jalleen-ohjeineen.html).

Aloitin Niina Laitisen mallin Levottomat, mikä löytyy kirjasta Villasukkien vuosi. Nämä neulon 2,5 numeron puikoilla 63 silmukalla Novitan vaaleanruskeasta Venlasta. Oijoi, miten ohutta minun kopelokourilleni! Malli on kaunis, olen aikaisemminkin neulonut sen, silloin vihertävästä langasta.

Löysäpipoisten JyJy 2020 aloitetut ja valmiit:
1. Tytön lapaset Seiskaveikasta. Aloitettu 29.12. Valmiit 30.12. Paino 56 grammaa.
2. Kosteudenkerääjä jämälangoista. Aloitettu 31.12. Valmis 1.1. Paino 40 grammaa.  + toinen kosteudenkerääjä. Aloitettu 12.1. Valmis 13.1. Paino 32 grammaa. yht. 72 grammaa.
3. Villasukka Nokkonen Seiskaveikasta. Aloitettu 3.1. Valmiit 5.1. Paino 99 grammaa.
4. Villasukka Puolukkapuuro Nallesta. Aloitettu 5.1. Valmiit 10.1. Paino 56 grammaa.
5. Soulmates-sukat lapselle keltaisesta Katia cotton stretchistä. Aloitettu 13.1. Valmiit Paino grammaa. + Junasukat Nalle Gardenista. Aloitettu 20.1. Valmiit 22.1. Paino 46 grammaa. yht. grammaa.
6. Suomi 100 -sukat Nallesta. Aloitettu 13.1. Valmiit 18.1. Paino 55 grammaa.
7. Olga-sukat Nallesta. Aloitettu 16.1. Valmiit 20.1. Paino 61 grammaa. 
8. Kerttu-sukat Seiskaveikasta. Aloitettu 23.1. Valmiit 29.1. Paino 97 grammaa. 

9. Ystävänpäivä-KAL sukat Nallesta. Aloitettu 23.1. Valmiit Paino grammaa.

10. Ystävänpäivä-KAL II sukat Nallesta. Aloitettu 24.1. Valmiit. Paino grammaa. 
11. Levottomat-sukat Venlasta. Aloitettu 29.1. Valmiit Paino grammaa.

Mustalaisäidin kehtolaulu

Marja Björk kirjoitti tämän kirjan Mustalaisäidin kehtolaulu (Like 2014) mustalaisnaisten elämästä. Kirjassa hän kertoo Sikrin ja Väinön perheen kautta mustalaisten elämää ja kipuilua tässä yhteiskunnassa, vanhojen tapojen ja nykyihmisten, romaninuorten, erilaisuudesta ja kuitenkin samanlaisuudesta.

Vanhojen kunnioituksesta omalla tavallaan, häpeäkulttuurista.
Vanhempien kunnioitus oli romanien elämän perusta, talon kivijalka, joka ei voinut eikä saanut vinksahtaa vinoon. Vanhempien aikana oli olemassa vain henkisiä ja aivollisia, puhtaita ja kauniita asioita. Ruumiilliset asiat käsiteltiin muualla jossain elämän likatunkiolla.

Naisen asema ei ole ollut helppo eikä ole edelleenkään.
Mielenkiintoista tietoa romanien elämästä.

Tämä kirja osuu Helmet-lukuhaasteen 2020 kohtiin
9. Kirjassa kohdataan pelkoja
41.Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan
42. Kirjassa on isovanhempia
46. Kirjassa on sauna

25.1.2020

Ystävänpäiväsukat II

Aloitin eilen toisetkin ystävänpäiväsukat. Näissä on lankoina tummanvihreä Nalle ja vihertävä Nalle Pelto. Nyt on kaksi osaa tehty: resori ja ensimmäinen kuvio.

Ensimmäisten lanka ei sopinutkaan toiseksi, joten kaarnaa sitten vaalean lilan kanssa. Ehdin jo tehdä tämän päivän neuletta muutaman rivin, mutta ei tuntunut hyvältä, joten purin ja niin tuo jo tuntuu sopivan.

Löysäpipoisten JyJy 2020 aloitetut ja valmiit:
1. Tytön lapaset Seiskaveikasta. Aloitettu 29.12. Valmiit 30.12. Paino 56 grammaa.
2. Kosteudenkerääjä jämälangoista. Aloitettu 31.12. Valmis 1.1. Paino 40 grammaa.  + toinen kosteudenkerääjä. Aloitettu 12.1. Valmis 13.1. Paino 32 grammaa. yht. 72 grammaa.
3. Villasukka Nokkonen Seiskaveikasta. Aloitettu 3.1. Valmiit 5.1. Paino 99 grammaa.
4. Villasukka Puolukkapuuro Nallesta. Aloitettu 5.1. Valmiit 10.1. Paino 56 grammaa.
5. Soulmates-sukat lapselle keltaisesta Katia cotton stretchistä. Aloitettu 13.1. Valmiit Paino grammaa. + Junasukat Nalle Gardenista. Aloitettu 20.1. Valmiit 22.1. Paino 46 grammaa. yht. grammaa.
6. Suomi 100 -sukat Nallesta. Aloitettu 13.1. Valmiit 18.1. Paino 55 grammaa.
7. Olga-sukat Nallesta. Aloitettu 16.1. Valmiit 20.1. Paino 61 grammaa.
8. Kerttu-sukat Seiskaveikasta. Aloitettu 23.1. Valmiit Paino grammaa. 
9. Ystävänpäivä-KAL sukat Nallesta. Aloitettu 23.1. Valmiit Paino grammaa.
10. Ystävänpäivä-KAL II sukat Nallesta. Aloitettu 24.1. Valmiit. Paino grammaa.

23.1.2020

Ystävänpäivä-KAL alkaa

Tämän vuoden ystävänpäiväsukat neulotaan 24.1.-11.2.2020. Ne ovat polvimittaiset kirjoneulesukat Nallesta. Mallissa on mahdollista neuloa kolmea eri leveyttä pohkeelle (n. 30-35cm, 35-40cm, 40-45cm). Neulon  kapeinta, joka sopii minulle. Varren pituus n. 40cm. Pohjavärillä neulotaan resori, kantapää ja kärki. Puikot kokoa 3. Resorin voi neuloa halutessaan puolta numeroa pienemmillä puikoilla. Kahta sukkaa neulotaan yhtä aikaa.
Mallin suunnitttelijalta Niina Laitiselta tuli jo tiedoksi silmukkamäärä, jolla aloitetaan (72), joten pääsin luomaan silmukat seuraavaa eli aloituspäivää odotellessa. Vielä minulla on harkinnassa, neulonko yhdet vai kahdet ystävänpäiväsukat. Viime vuonna neuloin kahdet samanaikaisesti. Ainakin aloitan ensimmäiset vain kahdella värillä (vaikka suositus on kolmella): lila ja tummalila-valkea kirjava lanka, pohjavärinä tuo vaalea lila.

Löysäpipoisten JyJy 2020 aloitetut ja valmiit:
1. Tytön lapaset Seiskaveikasta. Aloitettu 29.12. Valmiit 30.12. Paino 56 grammaa.
2. Kosteudenkerääjä jämälangoista. Aloitettu 31.12. Valmis 1.1. Paino 40 grammaa.  + toinen kosteudenkerääjä. Aloitettu 12.1. Valmis 13.1. Paino 32 grammaa. yht. 72 grammaa.
3. Villasukka Nokkonen Seiskaveikasta. Aloitettu 3.1. Valmiit 5.1. Paino 99 grammaa.
4. Villasukka Puolukkapuuro Nallesta. Aloitettu 5.1. Valmiit 10.1. Paino 56 grammaa.
5. Soulmates-sukat lapselle keltaisesta Katia cotton stretchistä. Aloitettu 13.1. Valmiit Paino grammaa. + Junasukat Nalle Gardenista. Aloitettu 20.1. Valmiit 22.1. Paino 46 grammaa. yht. grammaa.
6. Suomi 100 -sukat Nallesta. Aloitettu 13.1. Valmiit 18.1. Paino 55 grammaa.
7. Olga-sukat Nallesta. Aloitettu 16.1. Valmiit 20.1. Paino 61 grammaa.
8. Kerttu-sukat Seiskaveikasta. Aloitettu 23.1. Valmiit Paino grammaa. 
9. Ystävänpäivä-KAL sukat Nallesta. Aloitettu 23.1. Valmiit Paino grammaa.

Keväänvihreät junasukat

Junasukat ovat mielestäni pienen lapsen parhaimmat sukat, koska ne pysyvät jalassa  hyvin. Nämä neuloin vihreävalkoisesta Nalle Gardenista kolmosen puikoilla 40 silmukalla. Sukat painavat 46 grammaa. Nämä valmistuivat 22.1.
Uutena aloituksena on Kerttu-sukat Seiskaveikasta kolmen ja puolen puikoilla 47 silmukalla. Tänään oli sopivasti kirjoituskurssi, jossa oli hyvä neuloa kuunnellessa toisten kertomuksia.

Löysäpipoisten JyJy 2020 aloitetut ja valmiit:
1. Tytön lapaset Seiskaveikasta. Aloitettu 29.12. Valmiit 30.12. Paino 56 grammaa.
2. Kosteudenkerääjä jämälangoista. Aloitettu 31.12. Valmis 1.1. Paino 40 grammaa.  + toinen kosteudenkerääjä. Aloitettu 12.1. Valmis 13.1. Paino 32 grammaa. yht. 72 grammaa.
3. Villasukka Nokkonen Seiskaveikasta. Aloitettu 3.1. Valmiit 5.1. Paino 99 grammaa.
4. Villasukka Puolukkapuuro Nallesta. Aloitettu 5.1. Valmiit 10.1. Paino 56 grammaa.
5. Soulmates-sukat lapselle keltaisesta Katia cotton stretchistä. Aloitettu 13.1. Valmiit Paino grammaa. + Junasukat Nalle Gardenista. Aloitettu 20.1. Valmiit 22.1. Paino 46 grammaa. yht. grammaa.
6. Suomi 100 -sukat Nallesta. Aloitettu 13.1. Valmiit 18.1. Paino 55 grammaa.
7. Olga-sukat Nallesta. Aloitettu 16.1. Valmiit 20.1. Paino 61 grammaa.
8. Kerttu-sukat Seiskaveikasta. Aloitettu 23.1. Valmiit Paino grammaa.


20.1.2020

Tammisen Suomen historia

Petri Tamminen on ollut viime aikoina tapetilla poikansa Antti Röngän kanssa. He kirjoittivat äskettäin yhteisen kirjan. Tamminen on kirjoittanut monta kirjaa aikaisemmin, ainakin 12 kirjaa, novelleja, lyhytproosaa ja romaaneja.
Tämä Suomen historia ilmestyi Suomen täyttäessä 100 vuotta eli vuonna 2017 (Otava).

Kirja on kerrotuista muistoista kirjoitettu Suomen historia.  Noin viidestäsadasta yhteydenpidosta ja kyselystä on kertynyt 83 kirjallista katkelmaa. Kirjan lopussa on lueteltu ne henkilöt  ja yhteisöt, joiden kertomia muistoja löytyy tästä kirjasta. Muutama tuttukin ilmeni heidän joukossaan. Tamminen asuu näet lähistöllä, Asikkalan Vääksyssä.

PULA
Mitään näitä nykyisiä bonus- tai plussakortteja äiti ei huolinut. Hän sanoi, että hän eli jo sen oman korttiaikansa silloin sodan jälkeen.

Meidänkin taloon saapui tarkastaja laskemaan eläimet. Jokaisesta meni luovutusvero. Kanoja oli kaksikymmnetäyksi, mutta kun yksi oli musta ja kanalassa huonot valot, niin tarkastaja merkkasi papereihinsa että kaksikymmentä. Se pimeä kana oli äidille hyvin rakas. Äidin mielestä se oli se ainoa oikea kana, kun se muni meille.

Mukavaa, helppolukuista.

Tämä kirja menee Aikuisten lukuhaasteen kohtaan Paikallisia kirjailijoita.

Helmet-lukuhaasteen 2020 kohtiin
2. Iloinen kirja
11. Vaihtoehtohistoria
31. Kirjassa kerrotaan elämästä maaseudulla
37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa

Olga-sukat keväänvihreinä

Olin sympousiumissa kuuntelemassa ja katselemassa. Samalla oli hyvä neuloa sukkaa kuten junamatkallakin pääkaupunkiin.
Vihreä-valkeasta Nalle Gardenista valmistuivat Olga-sukat. Sukat neuloin 56 silmukalla 14 silmukkaa puikollaan. Aluksi neuloin kaksi kerrosta nurjaa. Sitten 10 kuviota ja seuraavalla kerroksella ei enää langankiertoja. Sitten 15 kerrosta kaksi oikein, kaksi nurin -resoria ja vahvistettu kantapää, terä sileää 20 cm ja kärjessä leveä nauhakavennus.

Sukat painavat 61 grammaa ja näistä tuli sopivat 37-numeroiseen jalkaan.
Olga-mallin kuviossa on vain kaksi kerrosta.
1. Kerros: Kaksi takaa oikein yhteen, neljä oikein, langankierto, kaksi oikein, langankierto, neljä oikein, kaksi oikein yhteen.
2. Kerros: Kaikki oikein
Olga-sukkien lisäksi aloin neuloa saman langan jämistä, valkovihreästä Nalle Gardenista,  junasukkia.

Löysäpipoisten JyJy 2020 aloitetut ja valmiit:
1. Tytön lapaset Seiskaveikasta. Aloitettu 29.12. Valmiit 30.12. Paino 56 grammaa.
2. Kosteudenkerääjä jämälangoista. Aloitettu 31.12. Valmis 1.1. Paino 40 grammaa.  + toinen kosteudenkerääjä. Aloitettu 12.1. Valmis 13.1. Paino 32 grammaa. yht. 72 grammaa.
3. Villasukka Nokkonen Seiskaveikasta. Aloitettu 3.1. Valmiit 5.1. Paino 99 grammaa.
4. Villasukka Puolukkapuuro Nallesta. Aloitettu 5.1. Valmiit 10.1. Paino 56 grammaa.
5. Soulmates-sukat lapselle keltaisesta Katia cotton stretchistä. Aloitettu 13.1. Valmiit Paino grammaa. + Junasukat Nalle Gardenista. Aloitettu 20.1. Valmiit. Paino grammaa. yht. grammaa.
6. Suomi 100 -sukat Nallesta. Aloitettu 13.1. Valmiit 18.1. Paino 55 grammaa.
7. Olga-sukat Nallesta. Aloitettu 16.1. Valmiit 20.1. Paino 61 grammaa

18.1.2020

Suomi 100 -sukat


Lainasin kirjastosta monta neulekirjaa, joissa on ohjeita sukista ja lapasista. Tämä kirja on saanut inspiraationsa Vaasassa tuotettavan Yleisradion Strömsö-ohjelman Suomi 100 -projektista halusta tehdä yhteistyötä yleisön kanssa. Yleisöltä pyydettiin malleja, jotka juhlistaisivat  Suomi 100 -vuotta.
Näistä yleisöltä saaduista neulekuvioista Lee Esselström  loi uniikin Suomi 100 -setin.

Kirjassa Villasukkia Strömsöstä (Minerva 2019) on monta muutakin mukavaa mallia. Tartuin juuri näihin Suomi 100 -sukkiin, koska löysin lankakoristani niihin sopivan värisiä lankoja, tosin Nalle-vahvuisina, joten sukista tuli lasten sukat Seiskaveikan ohjeella.
Käytin puikkoina kolmosen puikkoja. Mallissa on 10 silmukan kuvio, joten neuloin kuudella puikolla tuon sukan varren. Kymmenen silmukkaa siis puikollaan, koska ohjeessa oli 50 silmukkaa. Ohje tosin suositteli toisin puikoille, mutta yleensä yritän kiertää tällaiset minulle helpoimman kautta.

Sukissa oli kuusi vihreällä ja valkealla pohjalla sekä joutsen valkoisella, pohjana sininen. Mallikerta oli 27 kerrosta. Jalkaterän keskellä oli 11 kerroksen mallikuvio.

Sukkien ohella ehdotettiin settiä, jossa on ranteenlämmittimet sekä tuubihuivi samantyyppisillä kuvoilla, mutta en neulo niitä kuitenkaan.  Sukat painavat 55 grammaa.
Aloitin jo myös seuraavat sukat, vihreävalkeasta Nalle Gardenista 56 silmukalla.

Löysäpipoisten JyJy 2020 aloitetut ja valmiit:
1. Tytön lapaset Seiskaveikasta. Aloitettu 29.12. Valmiit 30.12. Paino 56 grammaa.
2. Kosteudenkerääjä jämälangoista. Aloitettu 31.12. Valmis 1.1. Paino 40 grammaa.  + toinen kosteudenkerääjä. Aloitettu 12.1. Valmis 13.1. Paino 32 grammaa. yht. 72 grammaa.
3. Villasukka Nokkonen Seiskaveikasta. Aloitettu 3.1. Valmiit 5.1. Paino 99 grammaa.
4. Villasukka Puolukkapuuro Nallesta. Aloitettu 5.1. Valmiit 10.1. Paino 56 grammaa.
5. Soulmates-sukat lapselle keltaisesta Katia cotton stretchistä. Aloitettu 13.1. Valmiit Paino grammaa.
6. Suomi 100 -sukat Nallesta. Aloitettu 13.1. Valmiit 18.1. Paino 55 grammaa.
7. Olga-sukat Nallesta. Aloitettu 16.1. Valmiit. Paino grammaa

Tämä kirja osuu Helmet-lukuhaasteen kohtiin
2. Iloinen kirja
33. Kirjassa tapahtuu muodonmuutos

15.1.2020

Persepolis - iranilainen lapsuuteni

Marjane Satrapi: Persepolis  - iranilainen lapsuuteni (Otava 2004) on omaelämäkerrallinen (musta-valkoinen kuvitus) sarjakuvaromaani Iranista 1970-80-luvun islamilaisen vallankumouksen aikana. Sarjakuvataiteilija ja lastenkirjailija Marjane Satrapi (s. 1969) asuu nykyään Pariisissa.

Marjane on kertomuksen alussa 9-vuotias tyttö, joka käy uskonnollisesti sitoutumattomatonta ranskalaista yhteiskoulua Teheranissa.Vallankumouksen jälkeen tytöt ja pojat jaetaan eri ryhmiin ja tytöille määrätään huivipakko. Aiempi moderni ja länsimainen islam oli korvautui paljon vanhoillisemmalla arvomaailmalla. Tuli myös Iranin ja Irakin välinen sota. Satrapin kotikatuakin Teheranissa pommitettiin, ja uhrien joukossa oli hänen tuttaviaan ja ystäviään.

Kadulla kuljetaan hunnuissa, mutta kodin seinien sisällä voidaan elää omien ystävien kanssa niin kuin haluaa, joa kukaan ei ilmianna tai kukaan ei tee yllätystarkastuksia. Vanhemmat olivat vapaamielisiä ja kodissa puhuttiin avoimesti asioista, joista myös tyttö kuuli. Marjane on aika raisu tyttö ja kokeilee kaikenlaista ja joskus joutuu kiinni, mutta pelastuu täpärästi. Suvussa ei käy yhtä hyvin. Monta sukulaista on vankilassa tai tapettu.
14-vuotiaana Marjane lähetettiin Itävaltaan sisäoppilaitokseen.

Kirja kertoo, miltä islamistivalta 9 - 14-vuotiaan lapsen silmin näytti.  Mielenkiintoista luettavaa ja pohdiskeltavaa paljon. Samalla myös hyvä historiallinen katsaus mielenkiintoisessa muodossa.

 Aikuisten lukudiplomi 2020 aihealueelta Sarjakuvia.

Helmet-lukuhaaste 2020 kohtiin
7. Kirjassa rikotaan lakia
9. Kirjassa kohdataan pelkoja
32. Kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa
37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa
42. Kirjassa on isovanhempia
45. Esikoiskirja

13.1.2020

Ohessa tilinumeroni

Pauli Kohelon kirja Ohessa tilinumeroni (Siltala 2008) on aika kohelo kirja. En saanut siitä juuri mitään tolkkua. Eli minulle ei tämä oikein mallannut.

Kirja kertoo ristijärveläisestä metsurista, jolla on vaimo Paula, ja monenlaisesta koheltamisesta ja sattumuksista valaistumistietä guruksi.
Mukana on proosatekstiä ja muutamia niinsanottuja aforismeja, mietelmiä.
Aurinko. Maa. Kuu. Vesi.
Elementit joiden kanssa elämme.
Eilen tuli lisää elementtejä. 
Talotehtaalta.
Ihmispolo menee sekaisin.

Kirjoittaja toimii nimimerkin takana. Wikipedia kertoo, että Pauli Kohelo on kirjailijanimimerkki, jota on epäilty  olevaksi  muun muassa Kari Hotakaiseksi, Risto Eroseksi tai Tpouko Siltalaksi.  Nimimerkin arvellaan viittaavan brasilialaiseen Paulo Coelhoon. Matti Mäkelä mainitsee HS:n  kirjoituksessaan (10.10.2008), että Kari Hotakainenhan tämä on!

Sama nimimerkki on julkaissut uudemmankin teoksen, vuonna 2014 ilmestyneen niinikään Siltalan kustantamana nimellä Kassan kautta.

Aikuisten lukuhaaste 2020 on jaotellut tämän kirjan kohtaan Hauskanpuoleista.

Helmet-lukuhaasteen 2020  kohtiin
3. Kirja, johon suhtaudut ennakkoluuloisesti
13. Kirjassa eksytään
38. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on puu
45.Esikoiskirja

Kosteudenkerääjä III

 
Neuloin jälleen kosteudenkerääjän. Jämälankoja, kaikenlaisia ja kaikenvahvuisia, osa kaksinkerroinkin neuloin kolmen ja puolen puikoilla 40 silmukalla oikeaa. Pään päättelin kuten sukan terän. Neule painaa 32 grammaa.
Lapsenlapsen vanhemmat ovat vegaaneja. Siksi myös neulon pienelle varmuuden vuoksi sukkaa ns. vegaanilangasta eli Katian keltaisesta Cotton strechistä. Toivon niistä tulevan kelpoiset.
Puuvilla on hankalampaa neuloa sukiksi kuin villa. Voimakas keltainen tuntui sopivalta väriltä Soulmates-malliin, kun kevättä kohti mennään.
Kirjastosta löysin kirjan Villasukkia Strömsöstä ja sieltä kirjasta pilkisti esiin sopivasti Suomi100-sukat. Sukkien mallia aloin neuloa kuudella puikolla, koska mallissa oli viisi kymmennen silmukan levyistä kuvio-osuutta. Neulon nämä Nallesta, koska Seiskaveikasta ei ollut kotona sopivia värejä. Niinpä näistä tuleekin lasten sukat.

Löysäpipoisten JyJy 2020 aloitetut ja valmiit:
1. Tytön lapaset Seiskaveikasta. Aloitettu 29.12. Valmiit 30.12. Paino 56 grammaa.
2. Kosteudenkerääjä jämälangoista. Aloitettu 31.12. Valmis 1.1. Paino 40 grammaa.  + toinen kosteudenkerääjä. Aloitettu 12.1. Valmis 13.1. Paino 32 grammaa. yht. 72 grammaa.
3. Villasukka Nokkonen Seiskaveikasta. Aloitettu 3.1. Valmiit 5.1. Paino 99 grammaa.
4. Villasukka Puolukkapuuro Nallesta. Aloitettu 5.1. Valmiit 10.1. Paino 56 grammaa.
5. Soulmates-sukat lapselle keltaisesta Katia cotton stretchistä. Aloitettu 13.1. Valmiit Paino grammaa.
6. Suomi100-sukat Nallesta. Aloitettu 13.1. Valmiit. paino grammaa.

10.1.2020

Puolukkapuuro-sukat

Neuloin karpalonpunaisesta Nallesta lyhytvartiset sukat, joiden päällä on yksinkertainen kuuden silmukan palmikko. Kantapää on perinteinen vahvistettu ja kärjessä on leveä nauhakavennus. Sukissa on  varressa 55 silmukkaa jaoteltuna 14,10, 17 ja 14 puikoillaan.Varressa piti olla viisitoista kerrosta ja sitten kantapää. Toiseen neuloin ajatuksissani vain 11 kerrosta, kuten edellisissä sukissa oli ja niin huomasin vasta päätellessäni, että toinen varsi on lyhyempi. Taisivat jäädä nyt omaan jalkaan nämä sukat! En aio purkaa enkä neuloa uutta paria näistä - jämälanka ei riitä.
Sukat sopinevat noin 38-numeroiseen jalkaan. Sukat painavat 56 grammaa.
Tellervo Palosaaren suunnittelema malli oli kirjasta Marttojen parhaat villasukat.

Löysäpipoisten JyJy 2020 aloitetut ja valmiit:
1. Tytön lapaset Seiskaveikasta. Aloitettu 29.12. Valmiit 30.12. Paino 56 grammaa.
2. Kosteudenkerääjä jämälangoista. Aloitettu 31.12. Valmis 1.1. Paino 40 grammaa.  + toinen
3. Villasukka Nokkonen Seiskaveikasta. Aloitettu 3.1. Valmiit 5.1. Paino 99 grammaa.
4. Villasukka Puolukkapuuro Nallesta. Aloitettu 5.1. Valmiit 10.1. Paino 56 grammaa.

9.1.2020

Pyhä Jaakoppi

Sain lahjaksi Pyhän Jaakobin patsaan Tapanilta, joka on vaeltanut kai neljä kertaa Santiago de Compostelaan. Santiago de Compostelan katedraalissa on Jaakobin patsas, ei kuitenkaan tuollainen kuin tuo.
Kertomus Pyhästä Jaakobista ja hänen matkastaan Santiagoon on legenda-ainesta.
Yksi näistä legendoista kertoo näin:
Jaakob oli perimätiedon mukaan tehnyt lähetystyötä muutaman vuoden Espanjassa ennen marttyyrikuolemaansa  (vuonna 44 jKr.) Jerusalemissa. Jaakobin oppilaat nostivat ruumiin veneeseen, joka enkelin opastamana purjehti Espanjan rannikolle Iria Flaviaan. Jaakob oli kauttaaltaan kampasimpukoiden peittämä.
Vuonna 813 erakkomunkki Pelagius havaitsi yöllä oudon valoilmiön erään suuren tammen yllä. Valoilmiön osoittamasta paikasta löytyi hautakammio. Iria Flavian piispa päätteli, että kyseessä apostoli oli Jaakobin hauta.
Apostolin luut siirrettiin nykyisen Santiago de Compostelan paikalle ja haudan päälle ryhdyttiin 1000-luvulla pystyttämään katedraalia. Katedraalin pääalttarin alapuolisessa kryptassa kerrotaan säilytettävän Pyhän Jaakon reliikkejä eli pyhäinjäännöksiä

Espanjassa Sant Iago merkitsee Pyhää Jaakobia ja Compostela tulee latinan sanoista campus  eli kenttä ja stella eli tähti. Kaupungin nimi on Pyhä Jaakob tähden paikalla.

Santigo de Compostelaan olen tehnyt muutaman pyhiinvaelluksen. Siksi minulle tuo pysti on mieleinen lahja muistuttamassa noista vaelluksista.

8.1.2020

Karjalanpiirakoita

Aamulla aikaisin - kuudelta - olivat Arja ja Elma menneet seurakuntatalolle taikinantekoon. Elma teki piirakkataikinan ja Arja laittoi puuroin hautumaan. Minä menin vasta seitsemän maissa mittaamaan sopiviksi paloiksi (20 grammaa) ja pyörittämään valmiiksi kakkaroita, joista sitten piirakantekijät alkoivat pulikoida piirakkapohjia kahdeksalta olleen aamuhartauden jälkeen. Kun piirakkapohjia valmistui  sopivasti, rypyttäjät kävivät töihin. Paistajat olivat jo lämmittäneet ison kiertoilmauunin sopivaksi ja vähitellen alkoi tulla valmiita piirakoita uitettavaksi vielä maitorasvaseoksessa.


Toistakymmentä tekijää oli paikalla ja satoja piirakoita valmistui aamupäivän aikana. Suurin osa näistä taisi olla ennalta tilattuja. Joka kuukauden toinen keskiviikko leivomme karjalanpiirakoita lähetystyön hyväksi, ehkä joskus tiheämminkin. Talkoot!
Missokauppamme tuotto olikin viime vuonna noin 45 000 euroa. Siihen kuului leivontojen ( myös pullia ja kakkuja)  lisäksi kierrätyskaupan toiminta ja uusia tuotteitakin kuten sukkia ja lapasia.

Karjalanpiirakoiden ohje vinkiksi:
(Noin 800 kpl)
9,6 kg ruisjauhoja
1,6 kg vehnäjauhoja
10 litraa vettä
16,5 rkl suolaa
7 dl öljyä

6.1.2020

Nokkoset sukat

Sain matkalla pääkaupunkiin valmiiksi Rauni Kukkolan suunnittelemat Nokkonen sukat. Nimi Nokkonen tullee mallineuleen väristä, vihreästä. Ohje on kirjasta Marttojen parhaat villasukat.  Neuloin nämä lilalla Seitsemän veljeksen jämälangalla 48 silmukalla 12 silmukkaa puikollaan 3,5 numeroisilla puikoilla. Näistä tuli sopivat noin 38-numeroiseen jalkaan. Sukat painavat 99 grammaa. Sukkien saaja sai nämä vasta toinen  pääteltynä, koska lähdimme kyläpaikasta aikaisemmin pois eikä minulla ollut neulaa mukana.

Sukat neuloin varren kaksi oikein , kaksi nurin  (11 kerrosta) jälkeen valepatentilla eli yksi nurin, yksi oikein, kaksi nurin neulosta 1. kerros. 2. kerros: kolme oikein, yksi nurin. Näitä kahta vuorokerroksin. Kantapää on ranskalainen kantapää ja kärki on neulottu sädekavennuksella.
Toisen saman kirjan neuleen Puolukkapuuro aloitin 5.1. Tämän neuleen on suunnitellut  Tellervo Palosaari. Minä neulon tätä sukkaa karpalonpunaisesta  Nallesta granaattiomenanpunaisen sijaan eli kotoa löytyneistä jämälangoista. Tässä sukassa kulkee palmikko varresta varpaisiin.

Löysäpipoisten JyJy 2020 aloitetut ja valmiit:
1. Tytön lapaset Seiskaveikasta. Aloitettu 29.12. Valmiit 30.12. Paino 56 grammaa.
2. Kosteudenkerääjä jämälangoista. Aloitettu 31.12. Valmis 1.1. Paino 40 grammaa.  + toinen
3. Villasukka Nokkonen Seiskaveikasta. Aloitettu 3.1. Valmiit 5.1. Paino 99 grammaa.
4. Villasukka Puolukkapuuro Nallesta. Aloitettu 5.1. Valmiit. Paino grammaa.

3.1.2020

Marttojen parhaat villasukat


Kävin kirjastossa ja etsin monta neulekirjaa, joita tutkin ensin ja sitten  myöhemmin ehkä yhden hankin itselleni kirjakaupasta. Hyviä on monta, aika uusiakin. Ensimmäiseksi aloin tutkia kirjaa Marttojen parhaat villasukat, jonka kirjoittajana on ollut Reija Salovaara (WSOY 2019). Kirjassa on sekä pintaneulossukkia että kirjoneulesukkia. Sukat ovat helppousjärjestyksessä kirjan kokoajan mukaan helpot, melko helpot, keskivaikeat ja vaativat. Aivan ensimmäisenä oli kirjassa yleisiä ohjeita, joiden jälkeen esiteltiin perusvillasukka vahvistetulla kantapäällä ja nauhakavennuksella. Seuraavaa lähdin sitten jo kokeilemaan.
Ohjeella oli nimenä Nokkonen. Ohjekuvassa oli nokkosenvärinen sukka. Sukkaa neulotaan valepatenttineuloksella Novitan Seiskaveikan paksuisesta langasta (150 grammaa/300 metriä). Sukassa on ranskalainen kantapää ja sädekavennus. Yhden sukan kokeilin tänään valmiiksi (eipä minulla ole kotona nokkosenvihreää lankaa - kirjassakin kehotetaan kokeilemaan!)  ja paria tälle aloittelen. Seuraava sukkamalli onkin jo palmikkosukka, yksinkertainen palmikko terään.

Mielestäni kaikki kirjan mallit ovat helpohkoja ja ohjeet hyviä ja selkeitä. 

Tämä kirja osuu Helmet-lukuhaasteen 2020 kohtiin
2. Iloinen kirja 
33. Kirjassa tapahtuu muodonmuutos

Löysäpipoisten JyJy 2020:
1. Tytön lapaset Seiskaveikasta. Aloitettu 29.12. Valmiit 30.12. Paino 56 grammaa.
2. Kosteudenkerääjä jämälangoista. Aloitettu 31.12. Valmis 1.1. Paino 40 grammaa.  + toinen
3. Villasukka Nokkonen Seiskaveikasta. Aloitettu 3.1. Valmiit . Paino grammaa.

1.1.2020

Väärin rakastettu

Väärin rakastettu ( Kirjapaja 2019) on kirja vanhemman ja aikuisen lapsen ristiriidoista. Psykologi ja psykoterapeutti Hannele Törrönen pohtii mm. voiko loukkaantumisen ja väärinymmärryksen kierteen katkaista.

Vanhemmillakin voi olla omassa elämässään haasteita, vastoinkäymisiä ja muutoksia. Ja tottakai tuo eletty elämä näkyy myös suhteessa lapsiin. Törrönen on löytänyt Eeva Kilven lohduttavan runon
(Terveisin 1976 WSOY):
Miten minua helpottaisi tieto
jota en voi koskaan saada:
että jonkin salaperäisen erehtymättömän
biologisen lain mukaan
olen ollut paras mahdollinen äiti
juuri näille pojille
virheistäni huolimatta.

Luin kirjan pohtien oman elämäni vaikeuksia poikieni kanssa ja surren sitä, miten olen aikanaan toiminut, vaikka olen toiminut parhaan silloisen ymmärrykseni mukaan. Jotakin suhteessa on mennyt niin pieleen, että aikuistuttua suhde omaan vanhempaan ei toimi. Välirikko voi olla täydellistä kieltäytymistä yhteydestä.  Usein erimielisyyksiin ei ole edes yhtä selkeää syytä tai syy on painunut  tavoittamattomiin. Kukin on käsittänyt asiat eri tavalla ja myöhemmin niitä ei olekaan käsitelty yhdessä tai terapiassa.
Miten voisi vielä korjata suhdetta ennen kuin aika jättää, pohdin?

Helmet-lukuhaaste on Helmet-kirjastojen leikkimielinen lukuhaaste, joka kannustaa  tarttumaan uuteen ja yllättävään luettavaan! Tässä ryhmässä voi jakaa lukukokemuksias ja kysyä apua.

Tämä kirja osuu Helmet-lukuhaasteen 2020 kohtiin
4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä
9. Kirjassa kohdataan pelkoja
42. Kirjassa on isovanhempia

Kosteudenkerääjä autooni

Jämälangoista, Seiskaveikkaa ja Nallea, aina oikeaa sukkapuikoilla 3,5 neulottu putki painaa 40 grammaa.

Tästä tulee kosteudenkerääjä autooni, kunhan ehdin valmistaa neuleen  sisään pesupussista hyödynnetyn pussin silikakiteille eli kissanhiekalle.

Löysäpipoisten JyJy 2020:
1. Tytön lapaset Seiskaveikasta. Aloitettu 29.12. Valmiit 30.12. Paino 56 grammaa.
2. Kosteudenkerääjä jämälangoista. Aloitettu 31.12. Valmis 1.1. Paino 40 grammaa.

Vuoden 2019 neuletilasto

Vuonna 2019 olen neulonut 61 paria sukkia sekä neljät lapaset ja 11 ampiaisenpesää ja kaksi kaulaliinaa ja yhden kosteudenpoistajan. Sukat painoivat yhteensä 5764 grammaa ja lapaset 238 grammaa, kosteudenpoistaja 40 grammaa, kaulaliinat 339 grammaa ja ampiaisenpesät 103 grammaa eli yhteensä lankaa kului tänä vuonna 6484 grammaa.


Osallistuin mm. ystävänpäiväsukkien, isänpäiväsukkien ja joulukalenterisukkien yhteisneulontaan sekä kahteen Löysäpipoisten haasteeseen. Nämä ovat mielenkiintoisia ja samalla haastavia ja innostavia neulontajuttuja. Yritän tänäkin vuonna neruloa näitä.

Vuosien mittaan olen punninnut sukkia/lapasia ja laskenut vuodenvaihteessa yhteen grammamääriä. Tässä kahdeksan vuoden saldoja:
2019             6484 grammaa
2018             4299 grammaa
2017             5417 grammaa
2016             3844 grammaa
2015             5071 grammaa
2014             5190 grammaa
2013             3770 grammaa
2012             5152 grammaa