Sivun näyttöjä yhteensä

9.1.2015

Bataattikeitto

Taas tänään aamupäivällä kuten eilenkin olimme hiihtämässä. Sukset luistivat hyvin ja ylöspäin mennessä pitoakin oli, kun säätila alkoi olla suojan puolella. Hiihdämme tiettyjä lenkkejä, mies vähän pidempää, ja niin olemme yleensä tasoissa aina uudelle kierrokselle lähdettäessä.

Lähteminen on vähän hankalaa, mutta kun pääsee ladulle asti, on mukavaa hiihtää. Kotimme lähellä ei tänä vuonna ole ollut valmiiksi ajettuja latuja. Niinpä olemme menneet autolla urheilukeskukseen, jossa on hyvät ladut. En vain meinaa tottua siihen, että hiihtämään täytyy lähteä autolla, vaikka jo viime talvena tuohon yritin sopeutua!

Kuusi riisuttiin tänään, vaikka sen piti olla vielä Nuuttiin asti. Mies kompastui siihen eilen parvekkeelle mennessään, koska kuusi oli osin parvekkeen oven edessä, ja niin kuusi kaatui. Hieman (!) neulasia varisi lattialle! Vielä on joitakin joulukoristeita jäljellä...

Ostin ennen joulua muutaman bataatin. Tarkoitukseni oli silloin tehdä niistä bataattilaatikkoa. Tänään keitin kuitenkin parista bataatista sosekeiton. Loput kaksi jäivät odottamaan, mitä niistä valmistan. Muutenkin on hyvä aika tarkastella, mitä ruoka-aineita on huushollissa ja käyttää niitä hyödyksi.
Bataattikeittoon laitoin 4 valkosipulinkynttä pieninä paloina öljyssä kuullottumaan, lisäsin 2 keskikokoista bataattia ja 5 pienehköä porkkanaa palasina, sekoittelin hetken ja lisäsin litrallisen kiehuvaa vettä ja kasvisliemikuution ja noin 5 senttimetrin pätkän raastettua inkivääriä. Kun nuo olivat kiehuneet kypsiksi, hienonsin ne sauvasekoittimella, lisäsin puolen litran purkillisen kookosmaitoa, puoli teelusikallista suolaa ja pari ruokalusikallista makeaa chilikastiketta. Haudutin hetken vielä soppaa. Tarjolle tuotaessa sai kukin mieltymyksensä mukaisesti ripotella (vielä pakasteesta löytynyttä) ruohosipulisilppua sosekeiton päälle.

4 kommenttia:

Tuitiina kirjoitti...

Mikäs sen herkumpaa, kuin sosekeitto ja lisänä vaikkapa tuoretta pataleipää (jonka ohjeen tänään laitoin blogiini) mukavan hiihtolenkin päälle :)

Marjut kirjoitti...

Mies käy myös urheilukeskuksessa hiihtämässä. Jos Merrasjärveltä Takkulaan tehdään ladut, hän siirtyy sinne.

Mammutti kirjoitti...

Bataattikeitto on hyvää ja bataatti mainio raaka-ane. Meillä bataattilaatikko taitaa olla suosituin bataatti- tai laatikkoruoka nykyään.

pappilanmummo kirjoitti...

Tuitiina: Kokeiltu on ja hyvää tuli hieman ohjetta mukaellen.
Marjut: Hiihto on mukavaa, kun on hyvät ladut.
Mammutti: Bataattilaatikkoa pitääkin kokeilla.