Sivun näyttöjä yhteensä

22.6.2017

Juhannusviikolla

Sunnuntaina lapsenlapset kävivät tutustumassa Wanha Villähti -perinnetapahtumaan. Siellä esiteltiin entisajan elämäntapaa. Tapahtumassa lapset saivat valmistaa keppihevosia ja käpylehmiäkin ja pääsivät kokeilemaan mm. pukkitappelua. Valtteri Bottaskin on käynyt Villähteen koulua, jossa tapahtuma järjestettiin. Nuorempi muotoili tällaisen keppihevosen entisten hevostensa seuraksi.
Mustikkapiirakka on lastenlasten herkkua. Yhdessä teimme piirakoita ja kuopus kirjoitteli ohjeenkin muistiin. Viikonlopun aikana teimme kolme piirakkaa - yhden joka päivä -  ja kaikki syötiin!
Olemme tehneet keittiöremonttia. Siinäpä hommissa kesäkuuta on vietetty monen monta päivää.
Onneksi sentään joskus olemme ehtineet mökillekin. Mökkimatkan varrelta löysimme päivänkakkaroita.
 Mökin seinustalla kasvaa akileijoja. Kotona on sinipunaisia akileijoja, mutta mökillä kasvava lajike on vaaleanpunaista.
Mökkipihalla kukkii edelleen japaninruusukvitteni punaisin kukin. Kasviin näkyy tulevan myös tänä kesänä hedelmiä - ainakin alkuja on jo näkyvissä. Ja lupiinitkin kukkivat ja tatar. Mökin juhannusruusuissa on vasta aivan pienet nuput.
Toimme kotoa ruohonleikkurin mökille, mutta tuo kone sanoi itsensä irti heti kättelyssä: Jousi katkesi. Niinpä tällä leikkurilla lyhensin ruohon seuraavalla mökkireissulla. Leikkuri ei tosin ole mitenkään selkäystävällinen. Sen varsi on liian lyhyt minulle. Jouduin leikkaamaan ruohon kumarassa ja tietysti selkä tuli kipeäksi.
Kotipihalla kasvavat iirikset.
Tiistaina oli sadepäivä ja niin teimme huvimatkan Tallinnaan. Matkustimme ensin bussilla Helsinkiin ja sieltä Vikingillä Tallinnaan muutamaksi tunniksi. Laivassa  (ja bussissakin) oli hyvää aikaa neuloa sukkaa.
Kävimme hääpäivälounaalla Lissulla. Pippuripihvi mustaviinimarjakastikkeessaan oli maukas ja sopivan kypsä.
Eipä paljon ostoksia reissussa tehty, enemmänkin vain katselimme. Sain kuitenkin jotain: Tällaiset kirjavat sormikkaat. Päivä olikin viileä, mutta ei sentään villasormikkaita tarvinnut käsiin laittaa - kädet olivat kyllä usein taskussa. Lämpimästi tuona tuulisena päivänä kyllä oli hyvä pukeutua. Olimme hyvin varustautuneet. Niinpä tarkenimme liikuskella.

1 kommentti:

Jaana kirjoitti...

Paljon olet taas ehtinyt! Mustikkapiirakka näytti herkulliselta.

Hyvää juhannuksen aikaa!