Sivun näyttöjä yhteensä

2.9.2014

Säilönnän iloja

Puutarhasta tulee satoa koko ajan. Tuntuu, että kaikki kypsyvät yhtäaikaa ja tarvitsevat oman osansa säilönnästä. Karhunvadelmat, päärynät, omenat, luumut, kriikunat, tyrnit, aroniat...

Tein omena-karhunvadelmahilloa yhden mehumaijallisen. Keitin ne siksi mehumaijassa, että sain karhunvadelmien siemenet pois ja mehun talteen omenien kera. Omenat hienonsin sosemyllyllä ja lisäsin valuneen nesteen myös samaan kattilaan. Tulipa viitisen litraa hilloa tuosta seoksesta, jossa oli puolet omenaa ja puolet karhunvadelmaa.

Puolukoita, joita oli yli kuusi litraa, keitin kattilassa ja lisäsin sauvasekoittimella soseuttamisen jälkeen sokerin (1,2 kg) ja puolikkaan pussillisen punaista Melatiinia.
Tänään on vuorossa tämän vuoden ensimmäinen päärynähillo. Poimimme puusta ja puun altakin kolmisen ämpärillistä päärynöitä nyt alkuun. Pesin heti ämpärillisen päärynöitä ja ja puolitin ne samalla poistaen kannan ja kukkaperän. Päärynät kippasin jälleen mehumaijaan ja teen hillon samalla menetelmällä kuin omena-karhunvadelmahillonkin.
Jauhoin päärynät sosemyllyssä suoraan isoon kattilaan, jonne lisäsin myös valuneen mehun.
Kuumensin seoksen, lisäsin kilon sokeria ja kiehuvaan seokseen desiin sokeria sekoitetun pussillisen punaista Melatinia vispilällä sekoittaen.

 Keitin pari minuuttia ja nostin kattilan hellalta sekä  purkitin hillon keitettyihin Atamonilla huuhdeltuihin purkkeihin.

Eilisiltana puolitimme puoli ämpärillistä luumuja ja laitoimme ne kuivumaan marjanpuhdistusritilöiden päälle. Yön ne olivat kuivumassa kuivauskaapissa ja ehkä taas ensi yönäkin. Luumujen kuivaus kestää pitkään. Kun alkaa lämmitysaika, saamme kuivaamisen siirtää uunin päälle.
Päärynöitä viipaleina laitamme tänään kasvikuivuriin. Päärynälastut ovat maukasta pureksittavaa karkin sijaan.

4 kommenttia:

tuulento kirjoitti...

Mietin tässä, että mitekä sinä saitkaan ne siemenet pois mehumaijasta?

pappilanmummo kirjoitti...

Laitoin alle kaikki karhunvatut ja päälle omenat ja vain omenat sosemyllyllä väänsin - karhunvatut suoraan kompostoriin.

Anneli kirjoitti...

Tuo päärynähillo on taatusti hyvää, en ole koskaan kyllä maistanut.
Minä vaan omenoista !!!

pappilanmummo kirjoitti...

Anneli: Ahkeraa omenahilloilemista!