Sivun näyttöjä yhteensä

23.9.2014

Chili-bataattikeitto

Eilen siivosimme verannan kukkaset talvipaikoilleen. Bataattiruukutkin pääsivät ulos ja mullat kipattiin kasvimaalle. Ja mitä ruukusta löytyikään: Viisi bataattia. Tänään tein niistä keiton.
Keittoon kuorin saman verran bataattia, porkkanaa ja perunaa. Paloittelin ne pieniksi paloiksi. Sipulin  ja inkivääripalasen hienonsin sekaan. Liemeksi laitoin puolisen litraa vettä ja purkillisen kookosmaitoa. Keitin ainekset ja soseutin, lisäsin hieman suolaa, valkosipulijauhetta sekä teelusikallisen tujua unkarilaista chilipaprikaa. Vettä lisäilin vielä. Vielä hain valmiiseen keittoon  kasvimaalta nipun persiljaa, jonka silppusin lasissa. Keitto lämmitti hyvin kolean ilman kylmentämiä.
Aamupäivällä olen nyppinyt viinirypäleet tertuistaan kattilaan. Teen niistä mehua ja pienen hyytelön joulua varten. Saimme tänä vuonna yhteensä pari ämpärillistä rypäleitä puutarhan pengerryksellä kasvavista viiniköynnöksistä.
Maa-artisokat kukkivat reippaasti, mutta mukulat saavat olla vielä maan sisässä. Perunat pitää nostaa aiemmin ja muut juurekset. Perunannostoa on sentään jo aloitettu.

Eilinen aamupäivä kului vielä viimeisten omenien keräämisessä puun alta ja muutenkin puun alustan siivoamisessa ruohonleikkuuta varten. Yöllä on tuullut niin paljon, että kriikunatkin tippuvat jo puista.

Eilen lämmitimme jo takan. Niinpä sen päälle saa kuivumaan vähitellen monenlaista, niin maustevihanneksia kuin omenoitakin ja sieniä. Näin ei tarvitse välttämättä käyttää kasvikuivuria.
Eilen myös pitkästä aikaa tein leipäkoneleivän hilloamisen ja pannukakun paiston ohella. Tähän leipään ( 900 g) laitoin desin omenahilloa, 2,75 desiä vettä, 2 tl hunajaa, 1 tl suolaa, 2 tl kuivahiivaa, 1 desi ruisjauhoja, 1,5 desiä kaurahiutaleita, 2 tl kuivattua minttua ja 6 desiä vehnäjauhoja.
Sunnuntaina käväisin vihdoin pikkusiskon nimipäivillä jumalanpalveluksen jälkeen.  Uudenlaiset legot ovat karkkivärisiä.Isoveli näytteli omia veistämisiään kuten pikkusiskokin: kaarnalaivoja.

Illalla sitten olimmekin pelaamassa lentopalloa (kuten aina sunnuntai-iltaisin). Nyt aloitimme sisäpelikauden, kun ulkona alkoi olla jo sateista ja liian viileää pelaamiseen.

5 kommenttia:

Kiiris kirjoitti...

Bataattikeittosi kuulostaa herkulliselta. Aionpa kokeilla sitä!! Kiitos.

Jaana kirjoitti...

Bataatti on tosi hyvää, itse kasvatettu
varmaan vie kielen mennessään!

pappilanmummo kirjoitti...

Kiiris: Eikä vain kuulostanut, vaan oli maukasta.
Jaana: Todella:itsekasvatettu taatusti luomua.

Minna kirjoitti...

Kiva kun piipahdit :) Puukolla on jo veistetty sormeen, mutta onneksi ei mitään vakavaa. Hyvä opetus siitä vain tuli.

pappilanmummo kirjoitti...

Minna: Ja kaarnalaivoja syntynee edelleen...
MInäkin, kun sain oman puukon, veistin käteen ja edelleen käden hermossa tuntuu kipuna veistokohta.