Sivun näyttöjä yhteensä

5.2.2016

Runebergin juhlintaa

Tänään on Runebergin päivä. Siksi piti myös käydä hankkimassa leivokset, Runebergin tortut. Nyt illalla ne nautimme ja samalla lasillisen sisilialaista Pellegrino Malvasia -viiniä, jota hankimme viime syksyn Sisilian matkallamme.
 
J.L.Runebeg on runoillut - tosin ruotsiksi -  mm. Maamme-laulun, Vänrikki Stoolin tarinat (ilmestyi vuonna 1848 ja 1860), paljon runoja sekä  monia virsiäkin. Tuttu virsi ( 490) noista monista on Mä silmät luon ylös taivaaseen.
Mä silmät luon ylös taivaaseen ja yhteen käteni liitän.
Sua Herra, ystävä lapsien, nyt hartain mielin mä kiitän.

Sua riemullista on ylistää, ja mielelläni sen teenkin.
Ei sulta pieninkään unhoon jää, vaan katsot myös vähäiseenkin.

Oi kiitos lahjoista, joita suot, niin paljon hyvyyttä riittää.
Ja aina iloa uutta luot, en osaa kaikesta kiittää.

Mä taimi olen sun tarhassas ja varten taivasta luotu,
sun armollisehen huomahas jo syntymästäni suotu.

Mua suojaa sä, Isä armoinen, sun Henkes voimalla vielä
ja tieni johdata taivaaseen, iäiseen elohon siellä.

 Muutoin päivä on kulunut rauhallisesti. Kävin töissä, jossa minulla oli vain päivystysvuoro.
Samalla matkalla ostin (puoleen hintaan alennusmyynnistä) uuden pellavaisen tunikan Missiokaupasta. Katselin ja ihastelin sitä ja ajattelin, ettei se mahdu ylleni, kun oma normaali kokoni oli jo loppunut. Mutta tuo pienempi olikin aivan sopiva. Ja väri oli minulle mielestäni juuri oiva. Tässä jyväskyläläisen Riiminkan, Suomessa käsin valmistetussa, Sirkku-mallissa on pyöreä pääntie, helmassa kauniit laskokset ja tasku. Tunika sopii kapeiden housujen tai legginsien seuraksi.

Mies kerkesi taas tänään käydä hiihtämässä, vaikka järvellä kävi aikamoinen viimatuuli. Minä en vieläkään ole suksiani ottanut esille. Taitaa tulla aika kiire saada kilometrejä hieman ennen Finlandia-hiihtoa. 

5 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Luokassa lauloimme musiikkitunnilla tuon saman Runebergin virren. Huomasin, että Youtubessa on mukava uusi video päivänsankarista.

Leila Kärkkäinen kirjoitti...

Mekin kansakoulussa lauloimme laulua helein äänin.

tuulento kirjoitti...

Minulta jäi torttu syömättä, kun kaupassa ei ollut! Runeberg on päivänsä ansainnut!!

PauMau kirjoitti...

Herkullisen näköisiä torttuja, jospa tytär huomenna meilekin tuollaiset leipoisi. Hieman jälkikäteen, mutta maistuvat varmasti yhtä hyville kuin varsinaisenakin juhlapäivänä :)

pappilanmummo kirjoitti...

Tuo Runebergin virsi kolahti taas - se sopii moneen tilaisuuteen ja tilanteeseen.
Runebergin tortut ovat maukas perinne - jännä huomata, että ainakin miljoona suomalaista noudattaa sitä - torttujen menekistä päätellen.