Sivun näyttöjä yhteensä

17.2.2018

Kaksi uutta aloitusta, sukkia


Toiset sukat tulossa kirjasta Villasukkien vuosi. Kuvio ei vielä näy kunnolla, koksa olen tehnyt vata ensimmäisen kerroksen sitä.
Levottomat. Ne on todella levottyomat, koska joutunen aloittamaan melkein alusta kuvion. Jotenkin en ole osannut nurjalla silmukalla saada kierrettyä langankierron reikää kiinni. Nyt vähitellen olen kai osannut paremmin, mutta tuonne alkupuolelle jäi rumat reiät. Ja kirjan ohjeen omaksumisessa mennee hetki aikaa, vaikka se helpolta vaikuttaakin.
Neulon näitä 2,5 numeron puikoilla ohuesta Venla-langasta 63 silmukalla. 
Kerttu-sukkia olen tehnyt lukemattomia, joten tämän kuvion osaan vaikka unissani paitsi että tämä on  myös leveämpää kuin aikaisemmin, koska tulee 41 numeron jalkaan. Lanka on Novitan vihreää Juhania. Puikot 3,5 ja silmukoita 51. Sovellan ohjetta niin että laitan takapuolelle nuo neljä lisäsilmukkaa resoriin.


Löysäpipoisten Jyjy 2018 aloitetut ja valmistuneet:
1. Harmaakirjavat perussukat Jenkasta. Aloitettu 25.12. Valmiit 28.12. Paino 120 grammaa. 
2. Vihreästä Nallesta Vuokko-lapaset. Aloitettu 31.12. Valmiit 17.1. Paino 57 grammaa.
3. Pikkupalmikkosukat lilasta Aaposta. Aloitettu 2.1.Valmiit 4.1. Paino 66 grammaa.
4. Sinivalkoiset Maamme raita -perussukat. Aloitettu 6.1. Valmiit 8.1. Paino 102 grammaa.
5. Tummanvihreästä Nallesta Puro-lapaset. Aloitettu 8.1. Valmiit 12.1. Paino 50 grammaa.
6. Seiskaveikasta Metsäretket -lapaset. Aloitettu 10.1. Valmiit 14.1.. Paino  71 grammaa. 
7. Kerttu-sukat vihreästä Juhanista. Aloitettu 17.1. Valmiit 19.1. Paino 97 grammaa.
8. Ystävänpäiväsukat Nallesta. Aloitettu 20.1. Valmiit 8.2. Paino 150 grammaa.

9. Sini-valkoraitaakin perussukat Seiskaveikasta. Aloitettu 22.1. Valmiit 1.2. Paino 95 grammaa.
10. Ystävänpäiväsukat Nallesta ja Hot Socks London -langasta. Aloitettu 26.1. Valmiit 8.2. Paino 146 grammaa.
11. Kerttu-sukat sinertävästä Eerosta. Aloitettu 3.2. Valmiit. Paino grammaa.
12. Kantoliinasukat keväänvihreästä Nallesta. Aloitettu 10.2. Valmiit 12.2. Paino 67 grammaa.
13. Kantoliinasukat kirjavasta Venlasta. Aloitettu 14.2. Valmiit. Paino grammaa.
14. Mainuat havunvärisestä ja valkeasta Nallesta. Aloitettu 16.2.. Valmiit. Paino grammaa. 
15. Levottomat Vihreästä Venlasta. Aloitettu 17.2. Valmiit. Paino grammaa.
16. Isot Kertut vihreästä Juhanista. Aloiettu 17.2. Valmiit. Paino grammaa.

Ei kommentteja: