
Mökiltä poimin valkeita ämpärillisen ja mustia ämpärillisen, punaisia vain kolmisen litraa yhteensä. Loput poimimme kotipuutarhasta. Vielä mökillä on parissa pensaassa vihreitä viinimarjoja ja kotona mustia monen monta puskaa. Mehustusta riittää.
Kuvio oli kiva ja helppo neuloa, vain 12 kerroksen kuvio. Turkoosia lankaa ei ollut tarpeeksi sukkiin, joten käytin tummansinisiä jämiä kantapäähän ja kärkeen. Sukat painavat 87 grammaa.
Seuraavaksi pääsee puikoille vielä samasta lehdestä malli Versot.
Kurpitsatkin alkavat tehdä palloa, pientä vielä. Kesäkurpitsat tuottavat uusia päivittäin, samoin tomaatteja tulee niin vajan seinustalla kuin kasvihuoneessa. Herneenpalot ovat jo pulleita, harvennusporkkanat maittavia ja salaatteja, tilliä ja persiljaa on runsaasti.
Kuvio on helppo kaksi kerrosta kaksi nurin yksi oikein ja toiset kaksi kerrosta kaikki oikein. Varressa 15 kerrosta yksi takaa oikein, yksi nurin ja yksi kerros oikeaa ennen vahvistettua kantapäätä, jossa 24 silmukkaa.
Sukat painavat 68 grammaa. Sukkien malli on Niina Laitisen Ihanimmat - lehdestä, jonka varioin seiskaveikalle sopivaksi.
Seuraava neule on Pikarililja.
Melkein noudatin ohjetta. Jätin kuitenkin sukan suusta/ varresta puolet pois, koska pelkäsin langan loppuvan. Ohjeessa ilmaistiin lankaa kuluvan 110 grammaa ja minulla oli vain 97 grammaa kerässä eikä Isoveli- lankaamuuta ole.
Neuloessa käytän resorissa aina jakoa, joka menee tasan. Nyt 12,8,22,8, koska 40 silmukkaa ja kaksi oikein, kaksi nurin resori. Sitten muuten ohjeen mukaan neuloin, paitsi terässä vielä 5 kerrosta enemmän kuin ohjeessa kuvioita.
Sukat painavat vain 77 grammaa ja 20 grammaa jäi kerästä!
Löysäpipoisten KyJy2024 aloitetut ja valmistuneet:
Mielenkiintoista, asiantuntevaa, tärkeää asiaa.
Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen 2024 kohtaan