Sivun näyttöjä yhteensä

8.12.2015

Kerttu-sukat koululaiselle ja jo Kauneimpiakin laulettiin

Bussimatkoilla tänään neuloin valmiiksi taas uudet Kerttu-mallin sukat vaaleanpunaisesta Nallesta kolmosen puikoilla. Ne tulevat joululahjaksi yhdelle lapsenlapselle. (Vielä yli puolet lapsenlapsista on ilman joululahjasukkiaan.) Nämä sukat painavat 59 grammaa. Ne on neulottu 51 silmukalla:13, 12, 12 ja 14 puikollaan. Jalkapohjassa 14 silmukkaa puikollaan.
Olin ensimmäisellä tämän vuoden jouluaterialla. Maukasta ruokaa ja hyvää eläkeläisseuraa. Oli mukavaa tavata taas entisiä työtovereita ja kuulla kuulumisia.
Meistä eläkeläisistä oli yhdeksän saanut vuoden aikana taivaskutsun.

Illalla olin ensimmäisissä tämän vuoden Kauneimmissa joululauluissa pitäjämme sivukylällä. Kylläpä on pimeässä ikävä ajella mutkaisia teitä. Lunta kaipaisi valostamaan maisemaa. Mutta perillä laulupaikassa oli mukava tunnelma. Tosin huomasimme kanttorin kanssa, että soittimestamme puuttui nuottiteline. No, ei hätää, rakensimme sen pöydästä ja kirjapinosta.

Tänään Jean Sibeliuksen syntymäpäivänä muistelimme häntä. Lauloimme molemmat lauluvihkossa olleet Sibeliuksen säveltämät joululaulut En etsi valtaa loistoa ja Jo joutuu ilta. Kerrotaan, että kotona Ainolassa Sibelius säesti tavallisesti itse joululaulut, mutta aina kun laulettiin En etsi valtaa loistoa, Aino-rouva asettui tätä laulua säestämään. Koko vihkosta emme sentään läpi laulaneet, mutta  kuusitoista laulua mahtui tuohon tunnin rupeamaan. Ja tänään, kuten yleensä aina, viimeisenä lauletaan tuo Maa on niin kaunis, joka vihkosessakin on viimeisenä.

3 kommenttia:

aimarii kirjoitti...

Oletko raaskinut tehdä kirjoista joulukuusen?
Kauneimpien joululaulujen ilta on minulla vasta huomenna. Se on yksi varma merkki joulun lähestymisestä.
Maa on nii kaunis-lauluun minä liitän aina mielessäni niin paljon muistoja. Liittyvät vanhempieni taivaskutsuihin.

pappilanmummo kirjoitti...

Aimarii: Kirjastossa on poistokirjoista tehty kirjajoulukuusi.

tuulento kirjoitti...

Meillä ei ole vielä laulettu, mutta joulun se tuo. Toivottavasti minulla on ääni, olen potenut kurkkutautia ja yskää. Pimeää ja märkää on tänään.