Sivun näyttöjä yhteensä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste JyJy2025. Näytä kaikki tekstit

23.3.2025

Aaltopitsisukat

Pakkastaivaan punervaa oli näiden sukkien ohjeen otsikossa Kodin Pellervo-lehdessä 1/2025. 

Varsinainen kuvio on 11 silmukan levyinen ja neljäkerroksinen, helppo oppia. Muokkasin ohjetta, koska vahingossa aloitin väärin. Piti olla 55 silmukkaa 38 numeroiseen jalkaan, mutta minulla olikin ollut 66. Kun kuvio loppui, piti kaventaa 14 silmukkaa seuraavalla kerroksella. Lisäksi neuloin hieman lyhyemmän kuvio-osan kuin ohjeessa ja kantapään vahvistettuna. Käytin Nalle-lankoja ja kolmosen puikkoja. Sukat painavat 76 grammaa. Ja ovat sopivat 39-40 numeroiseen jalkaan.

Ja kaikki 20 neuletta tehty!

Löysäpipoisten JyJy2025 aloitetut ja valmiit:

1. Lapsen perussukat seiskaveikasta. Aloitettu 25.12. Valmiit 26.12. Paino 54 grammaa.

2. Lapaset Kanteletar. Aloitettu 26.12. Valmiit 29.12. Paino 69 grammaa. 

3. Musta pipo. Aloitettu 29.12. Valmis 31.12. Paino 77 grammaa.

4. Taikatalvi-sukat. Aloitettu 1.1. Valmiit 4.1. Paino 88 grammaa.

5. Miesten sukat. Aloitettu 4.1. Valmiit 14.1. Paino 122 grammaa.

6. Ystävänpäiväsukat I. Aloitettu 25.1. Valmiit 7.2. Paino 132 grammaa.

7. Ystävänpäiväsukat II. Aloitettu 26.1. Valmiit 7.2. Paino 123 grammaa.

8. Kirjoneulelapaset. Aloitettu 16.2. Valmiit 18.2. Paino 86 grammaa. 

9. Helpot pitsineulesukat. Aloitettu 15.1. Valmiit 19.1. Paino 96 grammaa.

10. Helmikuun sukat. Aloitettu 8.2. Valmiit 11.2. Paino 97 grammaa.

11. Helpot pitsineulesukat II. Aloitettu 19.1. Valmiit 21.1. Paino 93 grammaa.

12. Jämälankasukat Nallesta. Aloitettu 22.1. Valmiit 24.1. Paino 55 grammaa.

13. Jämälankasukat II Olga.  Aloitettu 24.1. Valmiit 25.1. Paino 66 grammaa.

14. Jämälankasukat Nallesta III. Aloitettu 5.2. Valmiit 16.2. Paino 57 grammaa.

15. Aaltopitsisukat. Aloitettu 16.2. Valmiit 23.3. Paino 76 grammaa.

16. Kullero-sukat. Aloitettu 19.2. Valmiit 20.2. Paino 100 grammaa.

17. Kullero-sukat II. Aloitettu 20.2. Valmiit 23.2. Paino 99 grammaa.

18. Vintage-sukat. Aloitettu 23.2. Valmiit 28.2. Paino 57 grammaa.

19. Kaiku-sukat. Aloitettu 24.2. Valmiit 26.2. Paino 97 grammaa.

20. Nilkkasukat. Aloitettu 26.2. Valmiit 7.3. Paino 78 grammaa.

26.2.2025

Kaiku-sukat

Kaiku-sukat on neulottu edellisten Kullero-sukkien eli  jämälanka-sukkien mukaisesti paitsi kuvio varressa on Niina Laitisen suunnittelemasta Kaiku-kirjoneulehameen toisen päivän ohjeesta 4 silmukan ja 21 kerroksen mukaan. Ja jämiä piisaa: näissäkin sukissa on päättelemistä yllin kyllin. 

Sukat on neulottu 48 silmukalla varsi, kuvio osuus nelosen puikoilla, muuten 3,5 puikoilla seiskaveikan vanhoista jämistä. Vaaleanpunaista terään löytyi monissa pätkissä ja hieman eri värisävyillä. Terässä jälleen 44 silmukkaa. Sukat painavat 97 grammaa. Sukat ovat sopivat 38-numeroiseen jalkaan.

Löysäpipoisten JyJy2025 aloitetut ja valmiit:

1. Lapsen perussukat seiskaveikasta. Aloitettu 25.12. Valmiit 26.12. Paino 54 grammaa.

2. Lapaset Kanteletar. Aloitettu 26.12. Valmiit 29.12. Paino 69 grammaa. 

3. Musta pipo. Aloitettu 29.12. Valmis 31.12. Paino 77 grammaa.

4. Taikatalvi-sukat. Aloitettu 1.1. Valmiit 4.1. Paino 88 grammaa.

5. Miesten sukat. Aloitettu 4.1. Valmiit 14.1. Paino 122 grammaa.

6. Ystävänpäiväsukat I. Aloitettu 25.1. Valmiit 7.2. Paino 132 grammaa.

7. Ystävänpäiväsukat II. Aloitettu 26.1. Valmiit 7.2. Paino 123 grammaa.

8. Kirjoneulelapaset. Aloitettu 16.2. Valmiit 18.2. Paino 86 grammaa. 

9. Helpot pitsineulesukat. Aloitettu 15.1. Valmiit 19.1. Paino 96 grammaa.

10. Helmikuun sukat. Aloitettu 8.2. Valmiit 11.2. Paino 97 grammaa.

11. Helpot pitsineulesukat II. Aloitettu 19.1. Valmiit 21.1. Paino 93 grammaa.

12. Jämälankasukat Nallesta. Aloitettu 22.1. Valmiit 24.1. Paino 55 grammaa.

13. Jämälankasukat II Olga.  Aloitettu 24.1. Valmiit 25.1. Paino 66 grammaa.

14. Jämälankasukat Nallesta III. Aloitettu 5.2. Valmiit 16.2. Paino 57 grammaa.

15. Aaltopitsisukat. Aloitettu 16.2. Valmiit. Paino grammaa.

16. Kullero-sukat. Aloitettu 19.2. Valmiit 20.2. Paino 100 grammaa.

17. Kullero-sukat II. Aloitettu 20.2. Valmiit 23.2. Paino 99 grammaa.

18. Vintage-sukat. Aloitettu 23.2. Valmiit. Paino grammaa.

19. Kaiku-sukat. Aloitettu 24.2. Valmiit 26.2. Paino 97 grammaa.

20. Nilkkasukat. Aloitettu 26.2. Valmiit. Paino grammaa.

Uusi aloitus: Nilkka-sukat jämistä.

20.2.2025

Siirappipiparilapaset

Suuren lapaskirjan ( Jorid Linvik) löysin kirjastosta. Siinä oli 45 ohjetta tarjolla. Näihin kirjoneulelapasiin valitsin mallin Siirappipipari. 48 silmukkaa, langat seiskaveikkojen jämistä mustaa ja kirjavaa. Ehkä kirjavan langan sijaan olisi ollut parempi yksivärinen. Ohjeessa oli monta toistuvaa kerrosta, jotka oppi vähitellen ulkoa. Lapaset painavat 86 grammaa. 

SANA TÄLLE PÄIVÄLLE

 Sinulle, ihminen, on ilmoitettu, mikä on hyvää. Vain tätä Herra sinulta odottaa: tee sitä mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen.  (Miika 6:8)

Uusi aloitus: Kullero-sukat

Löysäpipoisten JyJy2025 aloitetut ja valmiit:

1. Lapsen perussukat seiskaveikasta. Aloitettu 25.12. Valmiit 26.12. Paino 54 grammaa.

2. Lapaset Kanteletar. Aloitettu 26.12. Valmiit 29.12. Paino 69 grammaa. 

3. Musta pipo. Aloitettu 29.12. Valmis 31.12. Paino 77 grammaa.

4. Taikatalvi-sukat. Aloitettu 1.1. Valmiit 4.1. Paino 88 grammaa.

5. Miesten sukat. Aloitettu 4.1. Valmiit 14.1. Paino 122 grammaa.

6. Ystävänpäiväsukat I. Aloitettu 25.1. Valmiit 7.2. Paino 132 grammaa.

7. Ystävänpäiväsukat II. Aloitettu 26.1. Valmiit 7.2. Paino 123 grammaa.

8. Kirjoneulelapaset. Aloitettu 16.2. Valmiit 18.2. Paino 86 grammaa. 

9. Helpot pitsineulesukat. Aloitettu 15.1. Valmiit 19.1. Paino 96 grammaa.

10. Helmikuun sukat. Aloitettu 8.2. Valmiit 11.2. Paino 97 grammaa.

11. Helpot pitsineulesukat II. Aloitettu 19.1. Valmiit 21.1. Paino 93 grammaa.

12. Jämälankasukat Nallesta. Aloitettu 22.1. Valmiit 24.1. Paino 55 grammaa.

13. Jämälankasukat II Olga.  Aloitettu 24.1. Valmiit 25.1. Paino 66 grammaa.

14. Jämälankasukat Nallesta III. Aloitettu 5.2. Valmiit 16.2. Paino 57 grammaa.

15. Aaltopitsisukat. Aloitettu 16.2. Valmiit. Paino grammaa.

16. Kullero-sukat. Aloitettu 19.2. Valmiit. Paino grammaa.

17.

18.

19.

20.

Kullero-sukat

Neuloin seiskaveikan 150 gramman kerän ja Timon jämistä Kullero-sukat ohjeella, jonka löysin Suuri Käsityö -lehden Kauneimmat neuleet jämälangoista kannesta kuvan ja ohje on Ronja Hakalehdon. 

Helppo malli neuloa ja paksuista vanhoista seiskaveikoista nopeasti valmistui.  Tein neuloessa oman sovelluksen. Kuvio oli 8 silmukan. Niinpä jaoin silmukat puikoille 8, 16, 8, 16 kuvion ajaksi. Oli paremmin helppo hahmottaa tuo kerroksen kuvio. Kuviokohta on myös hyvä neuloa isommilla puikoilla!
Terään jätin vain 11 silmukkaa puikolleen. Tuli omaan jalkaan sopiva siten. Vaaleanpunaista kuviolankaa kului 26 grammaa ja ruskeaa 74 grammaa, yhteensä tasan 100 grammaa.

Neulon vielä toisetkin samalla mallilla,  mutta teen niihin pitemmän terän, koska jälkikasvulla jalan koko on suurempi kuin minulla. 

Uudet Kullero-sukat, jämistä nämäkin.

 Löysäpipoisten JyJy2025 aloitetut ja valmiit:

1. Lapsen perussukat seiskaveikasta. Aloitettu 25.12. Valmiit 26.12. Paino 54 grammaa.

2. Lapaset Kanteletar. Aloitettu 26.12. Valmiit 29.12. Paino 69 grammaa. 

3. Musta pipo. Aloitettu 29.12. Valmis 31.12. Paino 77 grammaa.

4. Taikatalvi-sukat. Aloitettu 1.1. Valmiit 4.1. Paino 88 grammaa.

5. Miesten sukat. Aloitettu 4.1. Valmiit 14.1. Paino 122 grammaa.

6. Ystävänpäiväsukat I. Aloitettu 25.1. Valmiit 7.2. Paino 132 grammaa.

7. Ystävänpäiväsukat II. Aloitettu 26.1. Valmiit 7.2. Paino 123 grammaa.

8. Kirjoneulelapaset. Aloitettu 16.2. Valmiit 18.2. Paino 86 grammaa. 

9. Helpot pitsineulesukat. Aloitettu 15.1. Valmiit 19.1. Paino 96 grammaa.

10. Helmikuun sukat. Aloitettu 8.2. Valmiit 11.2. Paino 97 grammaa.

11. Helpot pitsineulesukat II. Aloitettu 19.1. Valmiit 21.1. Paino 93 grammaa.

12. Jämälankasukat Nallesta. Aloitettu 22.1. Valmiit 24.1. Paino 55 grammaa.

13. Jämälankasukat II Olga.  Aloitettu 24.1. Valmiit 25.1. Paino 66 grammaa.

14. Jämälankasukat Nallesta III. Aloitettu 5.2. Valmiit 16.2. Paino 57 grammaa.

15. Aaltopitsisukat. Aloitettu 16.2. Valmiit. Paino grammaa.

16. Kullero-sukat. Aloitettu 19.2. Valmiit 20.2. Paino 100 grammaa.

17. Kullero-sukat Ii. Aloitettu 20.2. Valmiit. Paino grammaa.

18.

19.

20.

16.2.2025

Jämälankasukat III

Neuloin Nallen ikivanhoista jämistä sukat. Varressa ja kantapäässä oli Nalle Taikaa ja terässä Nalle Taikan ohella paria erilaista tummaa vihreää Nallea. Varressa oli valepalmikkoa kolme oikein, kaksi nurin resorina viisi x viisikuviokerrosta, vahvistettu kantapää ja terässä raidoitus kaksi kerrosta kumpaakin. Kärjessä jälleen leveä nauhakavennus. Neuloin kolmosen puikoilla aluksi varsi 50 silmukalla ja terässä 48 silmukkaa. Sukan pituus kantapäästä lukien 20 cm ennen kärkikavennuksia. Sukat painavat 57 grammaa.

 Uusi aloitus: Aaltopitsisukat.

Löysäpipoisten JyJy2025 aloitetut ja valmiit:

1. Lapsen perussukat seiskaveikasta. Aloitettu 25.12. Valmiit 26.12. Paino 54 grammaa.

2. Lapaset Kanteletar. Aloitettu 26.12. Valmiit 29.12. Paino 69 grammaa. 

3. Musta pipo. Aloitettu 29.12. Valmis 31.12. Paino 77 grammaa.

4. Taikatalvi-sukat. Aloitettu 1.1. Valmiit 4.1. Paino 88 grammaa.

5. Miesten sukat. Aloitettu 4.1. Valmiit 14.1. Paino 122 grammaa.

6. Ystävänpäiväsukat I. Aloitettu 25.1. Valmiit 7.2. Paino 132 grammaa.

7. Ystävänpäiväsukat II. Aloitettu 26.1. Valmiit 7.2. Paino 123 grammaa.

8. Kirjoneulelapaset. Aloitettu 16.2. Valmiit 18.2. Paino 86 grammaa. 

9. Helpot pitsineulesukat. Aloitettu 15.1. Valmiit 19.1. Paino 96 grammaa.

10. Helmikuun sukat. Aloitettu 8.2. Valmiit 11.2. Paino 97 grammaa.

11. Helpot pitsineulesukat II. Aloitettu 19.1. Valmiit 21.1. Paino 93 grammaa.

12. Jämälankasukat Nallesta. Aloitettu 22.1. Valmiit 24.1. Paino 55 grammaa.

13. Jämälankasukat II Olga.  Aloitettu 24.1. Valmiit 25.1. Paino 66 grammaa.

14. Jämälankasukat Nallesta III. Aloitettu 5.2. Valmiit 16.2. Paino 57 grammaa.

15. Aaltopitsisukat. Aloitettu 16.2. Valmiit. Paino grammaa.

16.

17.

18.

19.

20.

Älä kadehdi, kun joku rikastuu, kun hän kartuttaa
talonsa omaisuutta. Kuollessaan hän ei ota mukaansa
mitään, hänen omaisuutensa ei seuraa häntä hautaan.
(Psalmi 49:17-18)

11.2.2025

Helmikuun sukat

Niina Laitisen suunnittelemat Taimitarhan sukkakalenterin helmikuun sukat on Linnanneito. 

Neuloin nämä Kotikullan 150 gramman kerän sukkalangasta, mikä on 75% villaa, 25% polyamidia. Neuleessa oli erikseen vasemman ja oikean jalan sukalle ohje. Eli sukat neulottiin peilikuviksi. Neuloin 48 silmukalla ohjeen mukaan ja lopuksi lisäsin neljä kerrosta ennen kärjen leveää nauhakavennusta, jotta sain 40-numeroiseen jalkaan sopivan. Sukat painavat 97 grammaa.

Kuvassa sukat ovat pienemmissä jaloissani kuin saajan jalat. Olisi ehkä pitänyt lisätä varteen muutama silmukka lisää. Venyneehän tuo sukan suu!

 Löysäpipoisten JyJy2025 aloitetut ja valmiit:

1. Lapsen perussukat seiskaveikasta. Aloitettu 25.12. Valmiit 26.12. Paino 54 grammaa.

2. Lapaset Kanteletar. Aloitettu 26.12. Valmiit 29.12. Paino 69 grammaa. 

3. Musta pipo. Aloitettu 29.12. Valmis 31.12. Paino 77 grammaa.

4. Taikatalvi-sukat. Aloitettu 1.1. Valmiit 4.1. Paino 88 grammaa.

5. Miesten sukat. Aloitettu 4.1. Valmiit 14.1. Paino 122 grammaa.

6. Ystävänpäiväsukat I. Aloitettu 25.1. Valmiit 7.2. Paino 132 grammaa.

7. Ystävänpäiväsukat II. Aloitettu 26.1. Valmiit 7.2. Paino 123 grammaa.

8. Kirjoneulelapaset. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa. 

9. Helpot pitsineulesukat. Aloitettu 15.1. Valmiit 19.1. Paino 96 grammaa.

10. Helmikuun sukat. Aloitettu 8.2. Valmiit 11.2. Paino 97 grammaa.

11. Helpot pitsineulesukat II. Aloitettu 19.1. Valmiit 21.1. Paino 93 grammaa.

12. Jämälankasukat Nallesta. Aloitettu 22.1. Valmiit 24.1. Paino 55 grammaa.

13. Jämälankasukat II Olga.  Aloitettu 24.1. Valmiit 25.1. Paino 66 grammaa.

14. Jämälankasukat Nallesta III. Aloitettu 5.2. Valmiit. Paino grammaa

4.2.2025

Kantapäätä kohti

 Harmaa ystävänpäiväsukka on päässyt kantapään odotukseen. Vuosia sitten neulottu ystävänpäiväsukka on käytössä. Nyt tänä vuonna pitsi-palmikkosukkina kirjoneuleen sijaan, mutta edelleen kolmosen puikoilla Nallen vahvuisella langalla. Toisen pari on punaisesta Nallesta kantapäässä jo.

Tänään kävimme vihdoin katsomassa Myrskyluodon Maija - elokuvan. Kylläpä taas itkettikin - tunteet pinnalla katsoessa.

SANA TÄLLE PÄIVÄLLE Tiistai 04.02.2025

Viisaus tekee ihmisen pitkämieliseksi, kunnia
sille,  joka loukkauksen unohtaa! 
Sananlaskut.19:11 

Olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä ja lempeitä
ja antakaa toisillenne anteeksi, niin kuin Jumalakin
on antanut teille anteeksi Kristuksen tähden. 
Efesolaiskirje 4:32

26.1.2025

Ystävänpäiväsukkia aluillaan

Tänä vuonna ystävänpäiväsukat ovatkin pitsipalmikkopolvisukkia. Aikaisemmin ne ovat olleet kirjoneuleisia. Yrittelen taas neuloa näitä. Toiset ovat muutaman silmukan leveämmät kuin itselleni aiotut. Hitaasti tämä alkaa, mutta vähitellen taas pääsee jyvälle sormienkin kanssa kun nivelet ovat vähän jäykkinä taas. 
Sukkien värit valikoituivat sen mukaan, mitä lankoja kotona sattui olemaan tarpeeksi. Nämä Nallea. 

Löysäpipoisten JyJy2025 aloitetut ja valmiit:

1. Lapsen perussukat seiskaveikasta. Aloitettu 25.12. Valmiit 26.12. Paino 54 grammaa.

2. Lapaset Kanteletar. Aloitettu 26.12. Valmiit 29.12. Paino 69 grammaa. 

3. Musta pipo. Aloitettu 29.12. Valmis 31.12. Paino 77 grammaa.

4. Taikatalvi-sukat. Aloitettu 1.1. Valmiit 4.1. Paino 88 grammaa.

5. Miesten sukat. Aloitettu 4.1. Valmiit 14.1. Paino 122 grammaa.

6. Ystävänpäiväsukat I. Aloitettu 25.1. Valmiit. Paino grammaa.

7. Ystävänpäiväsukat II. Aloitettu 26.1. Valmiit. Paino grammaa.

8. Kirjoneulelapaset. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa. 

9. Helpot pitsineulesukat. Aloitettu 15.1. Valmiit 19.1. Paino 96 grammaa.

10. Helmikuun sukat. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa.

11. Helpot pitsineulesukat II. Aloitettu 19.1. Valmiit 21.1. Paino 93 grammaa.

12. Jämälankasukat Nallesta. Aloitettu 22.1. Valmiit 24.1. Paino 55 grammaa.

13. Jämälankasukat II Olga.  Aloitettu 24.1. Valmiit 25.1. Paino 66 grammaa.

14. Jämälankasukat Nallesta III. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa

25.1.2025

Jämälankasukat II Olga

Pussilankaa, jota hankin Novitan tehtaanmyymlästä Korian ABC:ltä,  parin vuoden takaa riittää ja riitti vieläkin Olga-sukkiin. Sukat neuloin siis punakirjavasta Nalle Taikasta kolmosen puikoilla ja 56 silmukalla. Varren suussa aluksi kaksi kerrosta nurjaa, sitten kahden kerroksen kuviota 15 kertaa, 10 kerrosta resoria kaksi oikein, kaksi nurin, vahvistettu kantapää ja terässä kiilakavennusten jälkeen 50 silmukkaa. Kärjessä jälleen leveä nauhakavennus. Sukat painavat 66 grammaa.

Löysäpipoisten JyJy2025 aloitetut ja valmiit:

1. Lapsen perussukat seiskaveikasta. Aloitettu 25.12. Valmiit 26.12. Paino 54 grammaa.

2. Lapaset Kanteletar. Aloitettu 26.12. Valmiit 29.12. Paino 69 grammaa. 

3. Musta pipo. Aloitettu 29.12. Valmis 31.12. Paino 77 grammaa.

4. Taikatalvi-sukat. Aloitettu 1.1. Valmiit 4.1. Paino 88 grammaa.

5. Miesten sukat. Aloitettu 4.1. Valmiit 14.1. Paino 122 grammaa.

6. Ystävänpäiväsukat I. Aloitettu 25.1. Valmiit. Paino grammaa.

7. Ystävänpäiväsukat II. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa.

8. Kirjoneulelapaset. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa. 

9. Helpot pitsineulesukat. Aloitettu 15.1. Valmiit 19.1. Paino 96 grammaa.

10. Helmikuun sukat. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa.

11. Helpot pitsineulesukat II. Aloitettu 19.1. Valmiit 21.1. Paino 93 grammaa.

12. Jämälankasukat Nallesta. Aloitettu 22.1. Valmiit 24.1. Paino 55 grammaa.

13. Jämälankasukat II Olga.  Aloitettu 24.1. Valmiit 25.1. Paino 66 grammaa.

14. Jämälankasukat Nallesta III. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa.

24.1.2025

Jämälankasukat Nallesta

Marinoituneista Novitan Nallen ja Nalle Taikan jämistä neuloin lyhytvartiset sukat. 52 silmukkaa varressa kolmosen puikoilla ja 20 kerrosta yksi takaa oikein, yksi nurin - neulosta yksivärisellä, jolla myös vahvistettu kantapää, jossa 28 kerrosta. Terässä Nalle Taikaa ja yksiväristä: yksiväristä joka kuudes kerros. Näin lanka riitti juuri ja juuri molempiin sukkiin, kun terässä oli 50 silmukkaa kerroksella, kärjessä leveä nauhakavennus. Sukat painavat 55 grammaa.

Löysäpipoisten JyJy2025 aloitetut ja valmiit:

1. Lapsen perussukat seiskaveikasta. Aloitettu 25.12. Valmiit 26.12. Paino 54 grammaa.

2. Lapaset Kanteletar. Aloitettu 26.12. Valmiit 29.12. Paino 69 grammaa. 

3. Musta pipo. Aloitettu 29.12. Valmis 31.12. Paino 77 grammaa.

4. Taikatalvi-sukat. Aloitettu 1.1. Valmiit 4.1. Paino 88 grammaa.

5. Miesten sukat. Aloitettu 4.1. Valmiit 14.1. Paino 122 grammaa.

6. Ystävänpäiväsukat I. Aloitettu 25.1. Valmiit. Paino grammaa.

7. Ystävänpäiväsukat II. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa.

8. Kirjoneulelapaset. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa. 

9. Helpot pitsineulesukat. Aloitettu 15.1. Valmiit 19.1. Paino 96 grammaa.

10. Helmikuun sukat. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa.

11. Helpot pitsineulesukat II. Aloitettu 19.1. Valmiit 21.1. Paino 93 grammaa.

12. Jämälankasukat Nallesta. Aloitettu 22.1. Valmiit 24.1. Paino 55 grammaa.

13. Jämälankasukat Nallesta II. Aloitettu 24.1. Valmiit. Paino grammaa.

14. Jämälankasukat Nallesta III. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa.

Ota varteen, poikani, mitä sinulle sanon, pidä mielessäsi minun neuvoni. Herkistä korvasi kuulemaan viisautta, avaa sydämesi ymmärrykselle, pyydä tietoa avuksi, korota äänesi ja kutsu ymmärrystä. Etsi sitä kuin hopeaa, tavoittele niin kuin kätkettyä aarretta. Silloin tajuat, mitä on Herran pelko, opit, mitä on Jumalan tunteminen, sillä viisaus tulee Herralta, hän antaa tiedon ja ymmärryksen. Sananl. 2:1-6

21.1.2025

Helpot pitsineulesukat II

Neuloin toiset sukat samalla Merja Ojanperän mallilla, mutta nyt pienemmillä puikoilla eli kolmosen puikoilla. Nyt sain sopivan kokoiset sukat omaan jalkaani.  Lankana oli joskus ostettu myhome living, neulelanka, jossa kerässä 150 grammaa, 75% villaa, loput polyamidia. 

Varressa oli 6 kerrosta resoria: yksi takaa oikein, yksi nurin. Malli kahdeksan kerroksen mittainen. Kantapää tässä ohjeessa oli ranskalainen, kärjessä leveä nauhakavennus. Sukat painavat 93 grammaa.

Löysäpipoisten JyJy2025 aloitetut ja valmiit:

1. Lapsen perussukat seiskaveikasta. Aloitettu 25.12. Valmiit 26.12. Paino 54 grammaa.

2. Lapaset Kanteletar. Aloitettu 26.12. Valmiit 29.12. Paino 69 grammaa. 

3. Musta pipo. Aloitettu 29.12. Valmis 31.12. Paino 77 grammaa.

4. Taikatalvi-sukat. Aloitettu 1.1. Valmiit 4.1. Paino 88 grammaa.

5. Miesten sukat. Aloitettu 4.1. Valmiit 14.1. Paino 122 grammaa.

6. Ystävänpäiväsukat I. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa.

7. Ystävänpäiväsukat II. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa.

8. Kirjoneulelapaset. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa. 

9. Helpot pitsineulesukat. Aloitettu 15.1. Valmiit 19.1. Paino 96 grammaa.

10. Helmikuun sukat. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa.

11. Helpot pitsineulesukat II. Aloitettu 19.1. Valmiit 21.1. Paino 93 grammaa.

12. Jämälankasukat Nallesta. Aloitettu 22.1. Valmiit. Paino grammaa.

13. Jämälankasukat Nallesta II. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa.

14. Jämälankasukat Nallesta III. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa.

19.1.2025

Helppo pitsineulesukka

Merja Ojanperän suunnittelemissa helpoissa pitsineulesukissa on nopeasti etenevä malli ja kaunis pitsipinta. Neuloin nämä joulukalenterisukkien lankojen jämistä. Silloin piti ostaa tämän väristä lankaa lapsenlapsen toiveesta. Onneksi näistä molemmista Novitan seiskaveikan jämäkeristä sain nämä sukat eli lanka riitti. 

Malli on todella helppo neuloa, mutta omaan jalkaani liian isot tulivat. Nämä ovat noin 40- nureroiseen jalkaan passelit. 3,5 puikoilla 48 silmukkaa varressa, terässä 49. Varren neuloin 8,16,16,8 silmukkaa puikollaan, jotta kuvio oli mielestäni helpoin neuloa siten. Neuloin tavallisen vahvistetun kantapään  mutten tehnyt ranskalaista, mikä oli ohjeessa. Kärjessä taas leveä nauhakavennus. Sukat painavat 96 grammaa.

Ehkä teen toiset kolmosen puikoilla! Silloin kavennan pari silmukkaa jalkapohjasta.

Löysäpipoisten JyJy2025 aloitetut ja valmiit:

1. Lapsen perussukat seiskaveikasta. Aloitettu 25.12. Valmiit 26.12. Paino 54 grammaa.

2. Lapaset Kanteletar. Aloitettu 26.12. Valmiit 29.12. Paino 69 grammaa. 

3. Musta pipo. Aloitettu 29.12. Valmis 31.12. Paino 77 grammaa.

4. Taikatalvi-sukat. Aloitettu 1.1. Valmiit 4.1. Paino 88 grammaa.

5. Miesten sukat. Aloitettu 4.1. Valmiit 14.1. Paino 122 grammaa.

6. Ystävänpäiväsukat I. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa.

7. Ystävänpäiväsukat II. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa.

8. Kirjoneulelapaset. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa. 

9. Helpot pitsineulesukat. Aloitettu 15.1. Valmiit 19.1. Paino 96 grammaa.

10. Helmikuun sukat. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa.

11. Helpot pitsineulesukat II. Aloitettu 19.1. Valmiit. Paino grammaa.

14.1.2025

Miesten sukat

Neuloin seiskaveikan jämälangoista miesten koon sukat, 42-43.  Varren neuleena oli kolme oikein, yksi nurin -resori, jota jatkoin terässä yläpuolellakin. Kuviona kulki raita, jossa varressa lisääntyi väri vuiritellen kerroksen verran ja terässä puolestaan väheni. Näin tuo monen pätkän musta riitti ja antoi ryhtiä neuleeseen, kun toinen lanka oli kirjavaa. 

Neuloin 3,5 puikoilla ja silmukoita oli 52. Kantapäässä on vahvennettu neulos ja kärjessä leveä nauhakavennus. Sukat painavat 122 grammaa.

Löysäpipoisten JyJy2025 aloitetut ja valmiit:

1. Lapsen perussukat seiskaveikasta. Aloitettu 25.12. Valmiit 26.12. Paino 54 grammaa.

2. Lapaset Kanteletar. Aloitettu 26.12. Valmiit 29.12. Paino 69 grammaa. 

3. Musta pipo. Aloitettu 29.12. Valmis 31.12. Paino 77 grammaa.

4. Taikatalvi-sukat. Aloitettu 1.1. Valmiit 4.1. Paino 88 grammaa.

5. Miesten sukat. Aloitettu 4.1. Valmiit 14.1. Paino 122 grammaa.

6. Ystävänpäiväsukat I. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa.

7. Ystävänpäiväsukat II. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa.

8. Kirjoneulelapaset. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa. 

9. Helpot pitsineulesukat. Aloitettu 15.1. Valmiit. Paino grammaa.

10. Helmikuun sukat. Aloitettu. Valmiit. Paino grammaa.

4.1.2025

Taikatalvi

Niina Laitisen Sukkakalenteri Juhlavuosi 2025 - lehtisen tammikuun sukat ovat Taikatalvi. Melkein tämän ohjeen mukaan neuloin sukat tumman lilasta seiskaveikasta 3,5 puikoilla. Silmukoita sukissa oli 47. Varresta jätin pois yhden kuvion, mikä oli hyvä: muuten ei olisi lanka riittänyt. Nyt sukat painavat 88 grammaa ja kerästä jäi vain pieni nöttönen. Luulin kerän olleen 100 grammaa! vaan eipä ollutkaan. 

Malli oli mukava ja helppo neuloa. En käytä palmikossa ylimääräistä puikkoa, vaan otan mukaan vain seuraavan puikon koko eteen tai taakse ohjeen mukaan, siis ykköspuikolle neuloessa kolmospuikon.

Löysäpipoisten JyJy2025 aloitetut ja valmiit:

1. Lapsen perussukat seiskaveikasta. Aloitettu 25.12. Valmiit 26.12. Paino 54 grammaa.

2. Lapaset Kanteletar. Aloitettu 26.12. Valmiit 29.12. Paino 69 grammaa. 

3. Musta pipo. Aloitettu 29.12. Valmis 31.12. Paino 77 grammaa.

4. Taikatalvi-sukat. Aloitettu 1.1. Valmiit 4.1. Paino 88 grammaa.

5. Miesten sukat. Aloitettu 4.1. Valmiit. Paino grammaa.

29.12.2024

Kanteletar lapaset

 Seiskaveikasta neuloin lapsenlapselle 18-vuotis- juhlalapaset Kanteletar mallin mukaan. Samalla mallilla neuloin ennen joulua toiselle neitoselle lapaset, vain eri värillä.

Niina Laitisen suunnittelemien Kanteletar-lapasten palmikot kietoutuvat toisiinsa kuin myyttisten tarinoiden verkko. Ohje Novita lehti kevät 2023.

46 silmukkaa varressa, kuvion alkaessa 48. Peukalossa 18 silmukkaa. Tuo palmikkoneulos on kiva, vaikka neulottaessa onkin tarkkaan ohjetta katseltava. Lapaset painavat 69 grammaa. 

Löysäpipoisten JyJy2025 aloitetut ja valmiit:

1. Lapsen perussukat seiskaveikasta. Aloitettu 25.12. Valmiit 26.12. Paino 54 grammaa.

2. Lapaset Kanteletar. Aloitettu 26.12. Valmiit 29.12. Paino 69 grammaa. 

3. Musta pipo. Aloitettu 29.12. Valmis. Paino grammaa.

26.12.2024

Lapsen saapassukat

Neuloin Novitan lila-valkokirjavasta seiskaveikan 200 gramman kerän  langasta sukat kuusivuotiaalle. (Langan lapsi valitsi itse mummon lankakorista.) Aivan perussukat pikaiseen tarpeeseen: Unohtuivat villasukat kotiin. Sukat neuloin 3,5 puikoilla ja 40 silmukalla. Varressa yksi oikein takaa, yksi nurin - resoria, kantapäässä vahvistettu neule, kärjessä leveä nauhakavennus. Terän koko pituus 20 cm. Koko sovitettu lapsen jalkaan. Sukat painavat 54 grammaa. 

Löysäpipoisten JyJy2025 aloitetut ja valmiit:

1. Lapsen perussukat seiskaveikasta. Aloitettu 25.12. Valmiit 26.12. Paino 54 grammaa.

2. Lapaset Kanteletar. Aloitettu 26.12. Valmiit. Paino grammaa. 

25.12.2024

Aloitettu Löysäpipoisten JyJy2025

Lapsenlapsen kaikki sukat olivat märkiä ja niin mummo alkoi neuloa uutta pojan itse valitsemalla langalla jo heti joulupäivänä.

Taas alkoi Löysäpipoisten JyJy2025. Siis uusi kohti juhannusta. 

IDEA: Aloita 20 neule - tai virkkaustyötä määräajassa. Töiden aloitus: 25.12.2024 klo 00:00. Kaikki työt pitää olla aloitettu 28.2.2025 klo 24:00 mennessä. 20 työtä pitää olla valmiina juhannusyöhön (20.6.2025 klo 24:00) mennessä.

Työt voi olla virkattu (kelpuutetaan myös haarukkapitsi) tai neulottu. Materiaalina käy: lanka, kude, paperinaru Työhon pitää käyttää vähintään 50g lankaa tai 250m.

Työt lasketaan aloitetuksi, kun silmukat on luotu puikoille tai virkkuukoukulle.