Sivun näyttöjä yhteensä

3.6.2014

Kahdenlaiset apuvälineet

Sauvoja kaksittain!

Aamulla lähdin kahdeksaksi terveyskeskuksen päivystykseen, koska jalkani ei ole tullut yhtään paremmaksi vieläkään. Pääsin lääkärin vastaanotolle, joka pohti, tutki ja pohti, mitä pitäisi tehdä. Sain vahvaa särkylääkettä edelleen lisää ja kainalosauvat tueksi. Jalalla ei saa astua pariin viikkoon. Lepo tekisi sille hyvää ja kohollapito. Uidakin saisi, siksikään ei kipsiä laitettu suojaksi. Rasitusvamma tuossa vasemmassa jalassa. Edelleen siis päkiä turvoksissa ja varpaat puuduksissa. Röntgenkuvassa,  joka otettiin jo viime viikolla, ei kuitenkaan näkynyt murtumaa. Sain sen kuvan levykkeellä röntgenistä itselleni. (Muuten, jouduin neuvomaan lääkärille, miten CD:n saa toimimaan tietokoneessa...) Jospa tuo jalka nyt alkaisi parantua.

Minullahan on varsinainen loma nyt! Ja aikaa löhötä ja neuloakin - ulos haluaisin ja metsään kävelemään. Yritän opetella sauvakävelyä nyt toisella tavalla kuin pyhiinvaelluksella  - kyynärsauvoilla.

Puolenpäivän maissa soi puhelin. Soitto tuli kuljetusfirmalta, joka toi minulle Santiago de Compostelaan jääneet kävelysauvat. Kuljetuslapun mukaan ne olivat lähteneet sieltä vasta 30.6. kun minä lähdin kotiin jo 26.6. ja jätin ne matkatavaraksi. Isoniso kuljetusauto tuli pihaan ja kuittasin kuljettajalle sauvat vastaanotetuiksi. Taisi tulla kallis kuljetus niille!

Ei kommentteja: