Marja Vilkama, opettaja, kertoo omasta opettajahistoriastaan ja pienestä kyläkoulusta omakustanteisessa kirjassaan Rakkaudesta kouluun (2023) mielenkiintoisesti. Hän eli työllleen kokonaisvaltaisesti.
Atte von Wrightin kirja Kartano Kuopion takana (Momentum 2024) kertoo sukunsa vaiheisiin liittyvästä Haminanlahden kartanosta eli Hovista monen sukupolven ajalta, noin 140 vuoden vaiheita 1700-luvulta lähtien.
Mielenkiintoista miehen sukuun liittyvää kerrontaa.
Vuokko Vänskä kertoo lyhyissä kertomuksissa japanilaista elämää. Hän oli yli 20 vuotta lähetystyöntekijänä perheensä kanssa Japanissa. Pääsin myös vierailemaan hänen kuvaamissaan paikoissa opintomatkallani vuonna 2005. Vuokon ja miehensä Sepon kanssa sain tutustua hieman japanilaisuuteen.
Pyhiinvallus Espanjassa on kiehtonut minua. Olen vaeltanut useita reittejä. Mielelläni pyrin lukemaan kaikki, mitä käsiini suomenkielellä saan vaelluksista.

Waltteri Haapalan Pyhä Vaeltaja, askelia Camino de Santiogolla ( Aikamedia Oy 2024) kertoo ranskalaisen reitin vaelluksestaan ja tuntemuksistaan ja miten Jumala puhutteli tuon vaelluksen kuluessa. Tämä ei ollut perinteinen matkakertomus, vaan hengellinen kertomus matkasta.
Minulle opettavainen ja tärkeitä huomioita tuovaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti