Sivun näyttöjä yhteensä

14.5.2015

Kuvahaaste

Tällä viikolla Valokuvatorstaissa (numero 368) vuorossa onkin kuvahaaste::

 
Kuva on Arja Palosen.

ja minun:
Kuvattu 4.5.2014 matkalla Santiago de Compostelaan.

12.5.2015

Korvasieniä

MakroTex haastaa tällä viikolla kokeilemaan bokeh-kuvausta.

 Illalla innostuin etsimään mökin läheiseltä hakkuuaukiolta korvasieniä. Kuulin näet radiosta, että toisen vuoden hakuualueilla saattaisi olla siellä, misssä on ollut mäntyjä tai kuusia ja missä maasto on rikkoutunut koneiden myötä, korvasieniä tähän aikaan vuodesta. Tein  tuloksellisen lähikävelyn.





11.5.2015

Aurinkoista

Iltapäivällä alkoi aurinko paistaa. On mukavaa touhuta mökin pihalla. Olen kitkenyt voikukan alkuja pois mökin piha_alueelta. Viime kesä kun meni kyynärsauvojen kanssa ja kitkemiset jätin väliin. Niinpä nyt on ylen paljon pieniä voikukan alkuja, koska naapurin tontilta ja tieltäkin tulee voikukan siemeniä tontille.

Mökille tullessa kävin tutkimassa pari mehiläispesää, joiden ympäristöön ripottelimme suolaa viime kerralla siellä käydessämme. Muurahaiset näet olivat vallanneet pesät. Pikkuserkku oli lisäksi laitellut muurahaismyrkkyä sinne myös. Niinpä tänään.huomasin, että vain muutama muurahainen enää oli paikalla. Ja ainakin toisessa pesässä on hyvin elämää.
 Mökin pihalla kukkivat narsissit, vuorenkilvet. Ja tietysti myös valkovuokot. Luulimme, että tontilla ei ole sinivuokkoja, mutta tänään huomasin yhden kasvuston tontin metsikössä.

Olen siirrellyt itsekseen kylväytyneitä akileijoja ja päivänkakkaroita sopivimpiin paikkoihin. Ja yrittänyt kaivaa pois rönsyliljoja hävittääkseni ne.  Taitaa vain olla mahdoton tehtävä.

Kotona viikonloppuna tein pataleipää, mutta en muistanut ottaa mukaan. Niinpä tein taikinan, jonka paistan huomenna ja toisen, josta jo paistoin sämpylät. Mökillä on kiva leipoa ja saada samalla tuo tuoreen leivonnaisen tuoksu.

Naapuri kävi juttelemassa ja kertoi huomanneensa toisen  naapurin kanssa lähistöllä muurahaispesää kaivetun. He olivat päätelleet karhun sitä kaivaneen. Pesä tosin oli jo ainakin pari vuotta ollut hylätty, joten taisi olla jokin muu kuin karhu sitä kaivellut. Olen näet vanhaa muurahaispesää hakenut huussin kuivikkeeksi.

Istuin saunan verannalla katselemassa järveä. Veden lämpötilakin on jo 10 astetta. Telkät ovat palanneet ja uiskentelivat aivan laiturin lähellä.  Käki kukkui.  Kirjosiepot lentelivät ruokaa etsimässä. Mukavaa, kun pesäpöttöjä on asutettu. Hyttyset vähenevät! :)

Monella mökillä on väkeä keväthommissa.
Illansuussa lähdin kävelemään läheiselle hakuuaukiolle ja löysin korvasieniä. En kyllä niitä aio syödä, mutta voisin myydä ne, jos joku haluaisi ostaa. Kuulin radiosta, että korvasieniä voi löytää parivuotiailta hakkuuaukioilta ja niin lähdin katsomaan. Kaikki nuo olivat suurinpiirtein yhdessä paikassa.

Nokkosiakin poimin. Huomenna saan niistä kastikkeeen eilen savustetulle siialle, jonka mies sai sillä aikaa, kun olin pyhiinvaellusmatkalla. Sain näet kalansavustimen äitienpäivälahjaksi - tosin mies käyttää sitä ;)
Mustikat kukkivat. Kunhan vain tulisi tarpeeksi lämmintä, että kimalaiset ja muut pörriäiset voisivat pölyttää niitä.


8.5.2015

Kissalle kiisket

Aamulla mies koki verkot. Saalis ei ollut odotusten mukainen: 38 kiiskeä ja kolmasosa siitä ahvenia. Toki sen verran saimme ahvenia, että taas kalalounas oli taattu, tosin muutaman kiisken kera. Kylläpä ahven maistuu paistettuna kuitenkin paremmalle.
Kiiski on limainen kala. Kiisken pää on suurempi ja kuono tylpempi kuin saman heimon ahvenella ja kuhalla. Piikkiruotoinen etummainen selkäevä on tyvestään kiinni takimmaisessa selkäevässä. Pään sivuilla on useita liman täyttämiä kuoppia.Kiiski on noin 7-15 senttimetrin pituinen. Se liikkuu öiseen aikaan pikku parvissa kaikenlaisten pohjien tuntumassa ravintoa etsien. Kiiski, tuo pieni, piikkinen ja limainen yön eläjä, on paljon yleisempi kuin äkkiseltään arvaisikaan. Niinpä. Meidän järvestä vasta pari vuotta sitten tiesimme, että siinä on kiiskiä, kun verkkoon tarttui ensimmäinen kiiski. En osannut edes aavistaa niitä tuolla pienessä mökkijärvessä olevan.
Koivut jo vihertävät. 
Tänään oli mökillä siivouspäivää. Sauna on siivottu, samoin mökin ikkunat pesty ja huussikin siivottu. Jos olisi ollut aikaa enemmän olla mökillä, niin ehkä olisimme saaneet paikat kokonaan siivottua.
Valkovuokkoja kasvaa mökin pihalla. Kun ikkuna oli pesty, oli mukava laittaa ikkunalle kukkamaljakkokin.

Toimme mukanamme kiiskiämpärin ja vein kiisket pienen hienon miehen kotiin kissoille. Toivottavasti kelpaavat - ainakin yksi kissoista jo alkoi nakerrella ensimmäistä. Oli kiva myös tavata perhettä ja etenkin kuulla kuulumisia ja kuuluikin jopa hieno ärrä!

7.5.2015

Pepi tuli mökille

Helpotuksen huokaus: Veroilmoitus on tehty ja viety postilaatikkoon liitteineen. En luottanut nettiin.
Toissayönä mukavasti pääsin matkanvetäjäni kyydissä, kun tulin kotiin vaellusreissusta, niin jo silloin ajatuksissakin tuo veroilmoituksen täyttäminen tuntui mahdottomalta hommalta. Piti etsiä kuitit, laskea, miettiä, onko nyt kaikki oikein tehty jne. Tuollainen homma ei ole minun lempihommaani. Mutta nyt se on valmis taas tältä kerralta.

Matkan kaikki pyykit on pesty ja kotona sillä aikaa kotiväeltä tulleetkin. Helpotus, että pääsee vaihteeksi normaaleihin kotihommiin vähitellen. Eilen oli lämmin päivä ja oli mukavaa kiertää kotona puutarhassa katselemassa, miten kevät on kotimaassa edistynyt.
Joinakin keväinä muurahaisia ilmestyy sisätiloihin. Tosin meillä ei niitä ole näkynyt moneen vuoteen. Tänä vuonna muurahaiset yllättivät pari mehiläispesää. Mikähän olisi hyvä muurahaiskarkoite, millä voi karkoittaa muurahaiset mehiläispesistä?
Tänään lähdimme mökille. Valkovuokot kukkivat mökinkin pihassa.

Matkan varrelta ostimme päärynäpuun.

Virosta lähtöisin oleva kääpiörunkoinen päärynä Pepi on itsepölytteinen, syyskuun loppupuolella kypsyvä lajike. Kääpiörunkoisen päärynäpuun korkeus vaihtelee alle kahdesta metristä noin neljään metriin. Myyjä kertoi, että matalakasvuiset lajikkeet antavat satoa nuorena, yleensä jo kahden vuoden kuluttua istutuksesta. Ehkä saamme jo tänä vuonna satoa, koska puussa on monia kukkanuppuja. Myyjä opasti myös, että päärynälle kannattaa varata pihan lämpimin ja suojaisin paikka. Kasvualustan tulee olla hyvin vettäläpäisevä, ravinteikas ja kalkittu. Siinäpä ongelma: vesi jäi lillumaan kuoppaan eikä imeytynyt kovin hyvin.



Kaivoimme pois mustaviinimarjapensaan, jonka juuret oli myyrä syönyt niin, että se oli talven aikana kuivunut kokonaan. Viereinen punaherukkakin oli päässyt myyrän töistä parin oksan verran tuhoutumaan. Kaivoimme ison kuopan ja laitoimme reilusti kalkkia ja hevosenlantaa ja teimme myyräverkosta suojan pohjaankin. Nyt odottelemme, miten puullemme käy.

Sataa tihkutti iltapäivän ajan, mutta sadetakki päällä voi tehdä ulkohommia kuten kitkeä voikukkia pois mökin pihasta ennen kuin ne kukkivat.

Veimme verkon veteen, koska katiskassa oli tällä kerralla vain yksi pieni ahven. Jospa huomiseksi olisi kalaruokaa! Sauna on lämpiämässä ja kevään ensimmäinen saunamakkara menossa kiukaalle. Uunissa tuoksuu rusinapannukakku iltapalaksi. Kohta lähtee talviturkki - vesi on jo kahdeksanasteista. Tavallisesti aloitamme uimakauden heeti jäiden lähdettyä.

6.5.2015

Toukokuun vihreyttä ja värejä

Pieni Lintu - MakroTex challenge 
Tämän viikon MakroTexin aiheena on TOUKOKUU.
Tässä meidän kotipihan toukokuuta 6.5. ja lopuksi vähän muualtakin.
 Harakat rakentavat pesäänsä pihan kuusiaitaan.

 Käenrieskoja
 Vuorenkilpeä
 Viinimarjan lehdetkin ovat jo isoja.
 Lipstikkaa
 Ruohosipulia
Italiassakin kasvaa vuokkoja, nämä keltaisina, valkovuokkojakin oli siellä.

4.5.2015

Päivä Assisissa

kuvat myöhemmin
Tänään oli kirkkopäivä. Kävimme monen moneen kirkkoon tutustumassa. Aamurukouksen, jossa lauloimme Taize-lauluja, jälkeen lähdimme ensiksi aivan lähellä olevaan Santa Maria