Sivun näyttöjä yhteensä

14.5.2016

Pyhiinvaellusvarusteista palautetta

Olen merkinnyt matkavarustelistasta tummennetulla ne, mitä en tarvinnut lainkaan tällä pyhiinvaellusmatkalla Portosta (Lissabonista) Santiago de Compostelaan 20.4. - 4.5. 2016.

Mikään ei mennyt niin rikki, että olisi tarvinnut ommella. 
Käsidesiä oli liiankin kanssa pienessä puolen desin pullossa, joten kosteuspyyhkeet jäivät käyttämättä eivätkä ne olleet käsillä silloin, kun niitä olisi tarvittu.

Purkinavaajaa en tarvinnut lainkaan enkä loppujen lopuksi linkkuveistäkään, joka oli korkinavaajassa (lyhyt). Muovinen haarukkalusikkaveitsi korvasi linkkarin.

Uppokuumennin ja muki olivat tarpeen. Kaipasin usein päivävaelluksen jälkeen kuumaa teetä tai pikakeittoa.
Puuropussit loppuivat kesken eli niitä olisi saanut olla enemmän mukana, koska kaupoista en matkalla niitä löytänyt. Yhdenlaista pikapussikeittoa kyllä löysin kolmen kappaleen annospusseissa. Jos en ollut lounaaksi syönyt keittoa missään kuppilassa, niin tuollainen pikakeittojauhe kuumaan veteen sekoitettuna auttoi + juustoleipä, ettei palellut vaelluksen jälkeen. Tosin myös  lienee auttanut, että en kulkenut kovin lujaa, vaan poikkeilin silloin tällöin kuppiloissa espressolla ja lasillisella kylmää vettä. 

Naru toimi pyykkinaruna silloin, kun muuta kuivauspaikkaa ei ollut. Ja eristeenä huivin kanssa, että kaikki eivät tuijottaneet petiini. Sekä naru oli vaateripustimenakin.

Tarralaput ja liimapuikko hävisivät, kun minulta hävisi repusta maharahavyö jossakin Amsterdamin ja Lissabonin majapaikan huoneen välillä - varkaus? Siinä hävisi myös mm. pankkikortti, Eu-sairausvakuutuskorrtti, eläkekortti, ICE-kortti, käyntikortit, rokotuskortti ja RAHAA. Huolimattomuuttani olin jättänyt maharahavyön pikkureppuun, jota kuljetin selässäni. Olin ajatellut, että on hankalaa kaivaa nuo liput ja muut joka kerran vaatteiden alta. Passin olin onneksi  ja seuraavan osuuden lipunkin jättänyt fleezen taskuun Amsterdamin lentokentällä. Itsetulostettuja lippuja ei kai yleensä tarvitakaan - riittäänee kun näyttää passinsa virkailijalle lentokentällä.

Englannin sanakirja uinui repun pohjalla koko matkan ajan enkä sitä etsinytkään. Varasilmälaseja en onneksi tarvinnut ja aurinkolasit olivat läpyskät, jotka olivat kiinni tavallisissa silmälaseissa.

Lääkkeistäkään en tarvinnut edes laastareita, kylmägeeliä tai pihkasalvaa enkä ripulinestoakaan enkä flunssalääkettä. Polvitukeakaan en tarvinnut. Kyllä nuo kaikki on kuitenkin hyvä olla aina mukana varalla.

Koko matkan aikana ei satanut juuri lainkaan. Niinpä sadeviitta ja repun sadesuoja olivat käyttämättöminä kuten myös sadehousut. Ostin matkalta jopa sadesäärystimet, mutta eipä niitä onneksi tarvittu käyttää.

Nippusiteitä en tarvinnut, mutta jollekin  annoin avuksi, samoin kuminauhoja en itse tarvinnut.

Makuupussikaan ei olisi ollut välttämätön, koska jokaisessa yöpaikassa oli peitto, monissa jopa lakanat. 

Haaroituspistotulppa oli tarpeen. Ja lähtiessä reppu oli pakattu muoviin ja samoin palatessa. Ostin Santiago de Compostelasta supermerkadosta, siis ruokakaupasta, jätesäkkirullan, josta niitä säkkejä jaettiin usemmalle repun suojaksi . Meillä reput kulkivat tällä matkalla ruumassa. 
Vyölaukku oli mukana, mutta en käyttänyt sitä lainkaan, koska parempana kuljetusvälineenä edessä toimi yllätyksekseni pikkureppu. Siinä kulki päivisin eväät, vesipullo (toinen oli repun sivutaskussa), kamera, kännykkä, muistikirja, kynä ja pyhiinvaelluspassit, joita minulla oli koko ajan kaksi, Suomesta ja Lissabonista hankitut.  Repun hihnojen irtopäät  olivat solmussa selässä. Laitoin ylleni ensin pikkurepun ja sen jälkeen ison repun.

Pikkurahapussi oli housujen alataskussa. Taskuissa oli mukana aina myös vessapaperia - tarpeeseen, koska aina vessoissa ei ollut paperia. Melkein koko rulla kuluikin paperia tällä reissulla. 

Vaatetuksena käytin koko ajan vihreitä vaellushousuja, joiden taskussa kulki myös askelmittari. Lyhythihainen merinovilla-T-paita, aamusella fleeze ja päivällä Haltin ohut pitkähihainen vihreä pusero T-paidan päällä, jotta aurinko ei polttaisi käsivarsia. (Palan herkästi, en yleensä rusketu. Näin oli helpompi kuin moneen kertaan päivässä laittaa aurinkorasvaa.) Samoin päässä oli lierihattu koko vaelluksen ajan. Jalassa oli kahdet sukat, ohuemmat Lenzin ja paksummat Falken. Toisinaan käytin tukisukkia alimmaisina. Kaksilla paksuilla pärjäsin - vain kerran laitoin ne pesemättöminä jalkaan ja olisin pärjännyt yksillä tukisukilla ja kaksilla Lenzin sukilla, mutta minulla oli toiset tukisukat ja vielä yhdet ohuet sukat, siis turhaan. Silkkinen kaulaliina oli kaulassa koko vaeltamisen ajan. Se suojasi auringolta ja  oli hyvä käsipyyhe ja antoi väriä vaatetukseen. Kaulaliina oli helppo pestä ja se kuivui nopeasti kuten iso huivikin, jota käytin useimmiten pyyhkeenäni.

Iltaisin "crocksit" olivat tarpeelliset villasukkien kanssa. Heti suihkun jälkeen rasvasin jalat vaseliinilla ja laitoin villasukat jalkaan koko illaksi ja yöksi. Aamulla kahdet sukat jalkoja enempää rasvaamatta - ei tullut rakkoja.

Toki jalat kolmena viimeisenä vaelluspäivän turposivat pahoin, vaikka oli tukisukatkin jaloissa ja pari viimeistä päivää oli pakko laittaa reppu kuljetukseen, vaikka tuo reppu ei painava ollutkaan. Siten sitten jaksoin kävellä.

MATKATAVARALIS­TA pyhiinvaellukselle 2016 

 Pesuvehkeet toilettipussiin

kampa
hammasharja
hammastahna
hammaslankaa
tukanpesuaine
saippualiuskat
pesuaine vaatteillekin=saippuapala
jalkarasva = vaseliini
dödö
suihkumyssy
kynsisakset
huulirasva
estrogeenigeeli
käsidesi
aurinkorasva
kosteuspyyhkeet
pikkusiteet
ompeluvehkeet
Pikkukamat:
nenäliinoja
wc-paperia
purkinavaaja
otsalamppu (uudet patterit vaihda lähtiessä)
lämpömittari ja kompassi = kännykässä
teräsmuki + keitin (=pieni uppokuumennin)
+ kokoontaittuva muovimuki
teepusseja -
kuivaa purtavaa - (ja matkustuspäivälle eväät!)
puuropusseja/kuppikeittoja
lusikkahaarukkaveitsi
linkkuveitsi
muovinen vesipullo (2)
muovipusseja tms.(isojakin, joihin pakataan
vaatteet ja muut tavarat (ja eväspussit)
pari pyykkipoikaa+ narua 3 metriä
hakaneulat
matkapäiväkirja, tarralappuja +liimapuikko
käyntikortteja
kynät
askelmittari=kello
känny ja laturi
kamera ja laturi ja vara-akku
UT psalmeineen (kännykässä)
virsikirja
reittiopaskirja (Camino Portugués)
englannin sanakirja ?
Varasilmälasit (?)+kotelo  aurinkolasit
wettex (pieni siivu)
läpinäkyvää ilmastointiteippiä lyhyen
lyijykynän ympärillä


Lääkkeet pussiin:
magnesium
särkylääke ibu + Finrex
laastarit + compeed + "keinoihoa"
pihkasalva Abilar
lopex

kylmägeeli
monivitamiini
laktoositabletit
silmätipat
Maharahavyö:
passi
matkaliput
vakuutuskortti
valokopio passista
rahaa

mastergard-kortti

veriryhmätieto
pyhiinvaelluspassi
EU-sairausvakuutuskortti
pankkitunnukset
ICE-kortti (lataa icekortti.fi)
työeläkekortti
 
Vaatetus
3 rintaliivit
3 alushousut
2+2+2 sukat / tukipolvisukat ja villasukat
vaelluskengät ja ”crocsit”
yöpuku = pitkähihainen  villa-silkkipaita
pitkät kalsarit silkkivilla
3 merinovillaista T-paitaa
pitkähihainen hyvin ohut merinovillapaita
tuulenpitävä takki ohut = Haltin kevyt aurinkosuojaksi
fleeze
hadhuivi ja lierihattu
silkkinen kaulahuivi
käsineet
katkolahjehousut
ohuet pitkät housut +
ohut tunika (iltavaatteeksi)
sadehousut


Muu
s-koukkuja
heijastin
suomenlipputarra repussa
polvituet= liimautuva rullaside
pyy­he
iso huivi
kevyt pieni reppu = käsipakaasi
vyölaukku
reppu sadesuojuksineen
sadeviitta (+kertakäyttösadetakki)
kävelysauvat
sauvojen kumitulpat
makuupussi
makuupussilakana, silkkinen
haaroituspistotulppa
nippusiteitä
kuminauhoja
(muovisäkki tms. repun suojukseksi)

13.5.2016

Kolmastoista päivä ja perjantai

Aina kun kuukauden ensimmäinen päivä on sunnuntai, on 13. päivä perjantai. Näin sattuu joka vuosi ainakin kerran. Tänä vuonna toukokuun 1. päivä oli sunnuntai.

Kun perjantai on 13. päivä, jotkut aavistelevat ikävyyksiä. Syyttä suotta. Mikään ei tue epäonnen uskomusta. Se on urbaani legenda. Jos jotain sattuu, niin sattuu sitä muinakin päivinä. En usko perjantain ja 13. päivän vaikuttavan mitenkään itseeni erityisesti negatiivisesti tai  positiivisestikaan. Numero on numero ja viikonpäivä viikonpäivä.

Mutta monet uskovat. Maailman pahamaineisimmaksi sanottu päivä on itse asiassa monen eri uskomuksen liitos. Siinä yhdistyvät häijy numero 13 ja häijy viikonpäivä perjantai. Kristikunta löytää alkupisteen viimeisestä ehtoollisesta, jonka 13. vieras, Juudas Iskariot, kavalsi opettajansa Jeesuksen. Mm. Jeesuksen ristiinnaulitseminen tapahtui perjantaina, joka oli antiikin Roomassa kuolemantuomioiden täytäntöönpanopäivä.

Kerrotaan, että muinaiset egyptiläiset pitivät numeroa 13 onnen lukuna. Egyptiläiset uskoivat, että elämän kolmastoista taso oli sidoksissa kuolemanjälkeiseen elämään. Kun muinainen egyptiläinen yhteiskunta mureni, niin yhdistettiin numeroon entistä negatiivisempia asioita, kuten pelkoa.

Perjantaina ei pidä avioitua, synnyttää, korjata satoa eikä lähteä matkalle. Vieraita ei ikinä pidä kutsua 13:a, ja pöytään pitää istuutua yhtä aikaa, ettei kenellekään lankea epäonnen vuoro. Näin opasti englanninkielinen maailma 1700–1800-luvulla. Monissa hotelleissakaan ei ole huonetta numero 13.

Taikausko vahvistaa itseään. Maailmanlaajuinen perjantain pelko syntyi vasta 1907, kun yhdysvaltalainen Thomas Lawson julkaisi romaaninsa Friday the Thirteenth. Kertomus, jossa häikäilemätön meklari junailee pörssiin paniikin, myi hyvin, ja media innostui rummuttamaan 13. päivän pahanilkisyyttä. Taikausko, jota ei ollut olemassakaan, sai siivet ja iskostui ihmisten mieleen.

Astianpesukone sanoi itsensä irti.Ohjelmat eivät enää suostuneet toimimaan. Niinpä pesin käsin kaikki ne astiat, jotka yrittivät koneessa tulla puhtaaksi. Kone hankittiin vasta viisi-kuusi vuotta sitten, joten oletimme sen kestävän vielä kauan.

Ja sitten ostin tänään netistä uuden astianpesukoneen, kun muuten ei saa meidänkään paikkakunnalla heti liikkeestä.  Ja sen koneen saa vasta viikon kuluttua, tosin silloin kotiovelle asti.
Peruna on istutettu tänään kotipuutarhaan ja kehäkukat ja silkkikukat kylvetty. Myös on tänään siivottu maustemaa ja
leikattu hyvin kasvaneet ruohosipulit (Ne alkoivat tehdä jo kukkanuppuja). Ja nyt koko huusholli tuoksuu ruohosipulille, kun niitä on silputtu pieniksi niin pakastamista kuin kuivaamista varten.

Päivän sana tänään: Tee työtä kuutena päivänä viikossa, mutta seitsemäntenä pysy työstäsi erossa, niin että härkäsi ja aasisi voivat levätä ja vierasheimoiset työntekijäsi ja vähäisimmätkin orjasi saavat virkistäytyä. (Toinen Mooseksen kirja 23:12)

12.5.2016

Mehiläiset matkailivat

 Eilisiltana mies sulki mehiläispesän ja toi sen jo peräkärryn lähelle aamuista lähtöä varten. Meillä on ollut muutaman vuoden sukulaisissa mehiläispesä. Viime talvena oli tuolle pesälle käynyt huonsotyi. Tikka oli tehnyt ison reiän pesään ja niin pesä oli menehtynyt. Luumut ja muut hedelmäpuut alkavat juuri kukkia ja siksi veimme kipinkapin uuden pesän vanhan tilalle.
Mehiläiset alkoivat heti lentää tutkien ympäristöään. Viime keväänä myös muuralaiset olivat riesana. Joten samalla kun veimme pesän, laitoimme sen ympärille myös muurahaissirotetta. Pitääpä seurata, miten tänä keväänä pesälle käy muurahaisten suhteen.
 Mökillä kukkivat niin narsissit kuin vuorenkilvetkin. Ja monen luonnonkukat kuten ketunleivät, valkovuokot, metsäorvokit.
Aurinko paistoi, vaikkei kovin lämmintä ollutkaan. Järviveden lämpötila oli 13,5 astetta. Saimme pari haukea katiskoista, joten lounasruoka oli taas taattu. Toisen hauen mahassa oli iso ahvenkin.

Mökillä istutimme tänään perunan ja teimme hieman uutta kasvimaatakin kylvövalmiiksi seuraavaa kertaa varten. Kevätsiivous on vielä kesken, mutta sentään sain kaikki ikkunat pestyä (ja löysin ikkuna-avaimenkin, joten ikkunoiden välitkin tulivat puhtaiksi).
Kotona on ensimmäinen hedelmäpuu kukkinut: kirsikkaluumu oli aivan valkoisenaan.

11.5.2016

Uusia kuvia vaellukselta lisätty blogiin

Olen lisäillyt tänään kuvia ja tekstejäkin pyhiinvaelluskertomukseeni. Tosin vielä on paljon kuvittamatta - hitaasti, vähitellen lisäilen matkakuvia huhti-toukokuun vaelluksen selostuksiin. Nyt on vasta 24.4. menossa.

Tänään vihdoin kävin kyläilemässä. Oli mukava tavata ystävää ja pikkusiskoa. Isoveli vain oli koulussa, joten nyt emme kohdanneet tänään.
Jumala on valo,
niin häikäisevä valo,
että meidän silmämme eivät kestä sitä katsoa.
Mutta Jumalan kasvot vilahtavat päivän kauneudessa, auringon kimmellyksessä,
ja hellyydessä ja ilossa.…
Kun toivo ja ilo valaisevat elämäämme, niissä loistaa välähdys Jumalan suuresta valosta.

Työjuttuja kävin hoitelemassa seurakunnassa tänäänkin. Oli antoisaa keskustella sielläkin.
Vähitellen alan päästä tähän normaaliin elämään vaelluksen jälkeen.

Vaikka on ollut paljon viileämpää ja tuulista, niin jopa kukkii täysin kirsikkaluumu. Tuoksuu myös, mutta yhtään mehiläistä en siinä nähnyt - taisi olla liian kylmää ja tuulista niille. Tai sitten voikukat houkuttavat mehiläisiä luumunkukkia enemmän.
Tänään mies kävi katsomassa mehiläispesien kunnon. Yksi pesä lähtee aamulla aikaisin matkalle.

10.5.2016

Toukokuussa

 Tämän viikon MakroTex-haasteen aihe on TOUKOKUU.
Toukokuun kukka on tietysti valkovuokko: äitienpäiväkukka! Valkovuokko on monivuotinen kasvi, joka leviää tehokkaasti pitkän juurakkonsa avulla. Paikoin se muodostaa laajoja, kaiken peittäviä kasvustoja. Se leviää myös muurahaisten avulla, koska sen siemenissä on öljyä, joka houkuttelee muurahaisia.
Aikainen kukkija on myös käenrieska. Se on Suomen luonnon pienin lilja. Se kasvattaa pieniä sivusipuleita lisääntyäkseen. Pihallamme käenrieska kukkii laikkuina juuri tähän aikaan vielä.
Kuvailin vielä illan hämyssä muutamia kasveja. Vaahterakin on kukassaan. Kukkia on yleensä runsaasti ja ne ovat pieniä, kirkkaan kellanvihreitä ja heikkotuoksuisia.  Vaahtera näet kukkii aikaisin keväällä toukokuulla ja siemenet varisevat ja itävätkin usein jo syksyllä. Nyt keväällä olen nyppinyt vaahteranalkuja pitkin kasvimaita ja kukkapenkeistä. 
Kirsikkaluumu on juuri alkamassa kukkimisen. Maanantaina aukenivat ensimmäiset kukat ja varmaan nyt tiistaina, jos on niin lämmintä kuin on luvattu, se on täydessä kukassaan aivan valkoisenaan. 

Kirsikkaluumut kukkivat keväällä aikaisemmin kuin muut luumupuut. Varhaisesta kukinta-ajankohdasta johtuen muun muassa sään kylmyys tai kukinnan aikainen halla voivat haitata tai jopa estää hedelmöittymisen. Lisäksi muun muassa kova tuuli tai runsas sade vaikeuttavat pölyttävien hyönteisten liikkumista. Niinpä, vaikka meillä on mehiläisiä, niin viime keväänä pölyttyminen ei onnistunut sään vuoksi ja saimme vain muutaman hedelmän. 

Kirsikkaluumu ei ole kirsikan ja luumun risteytys vaikka nimestä voisikin niin päätellä, vaan pieni ja kirsikanmuotoinen luumu.Meidän kirsikkaluumumme lajike on Podarok St. Petersburg. Keltainen hedelmä on pienehkö, mehukas ja hienoarominen. Lajike on itsepölytteinen.
Pöly vain lentää kuivalla pellolla, kun maamies on toukotöissään. Meillä omassa puutarhassa tehdään kaikki käsipelillä.

9.5.2016

Olgat jälleen

Vaellusmatkalla neuloin lentokoneessa mennessä toisen Olga-mallin sukan ja palatessa toisen sukan ajankuluksi. Sukat painavat 50 grammaa ja ovat sopivat omaan jalkaani eli noin 37-38-numeroiseen jalkaan. Ne on neulottu jälleen samalla mallilla kuin monet aikaisemmatkin, mutta tällä kerralla lankana ei ollutkaan Nalle, vaan  myöskin konepesun kestävä 75% villaa sisältävä Hot Socks London. (100 grammaa riittää 420 metriin lankaa). Neuloin nuo  kolmosen bambupuikoilla. Varren suussa on 64 silmukkaa ja resorista alkaen 56 silmukkaa.

8.5.2016

Talviturkki heitetty

Kastekodissa oli kauniisti laitettu kastepöytä. Pieni kastettavakin jaksoi olla rauhallisena kumminsa sylissä. Oli monia pieniä läsnä ja kastepuheen aikana kutsuin kaikki lapset aivan lähelle kastepöytää ja kyselin heiltä, mitä kaikkea he huomaavat liittyvän kasteeseen. Sain reippaita vastauksia. 
Oli lämmin lauantaipäivä. Kasteen jälkeen oli ruokailu ja osa vieraista istui pation reunalla ja aterioi siinä. Oli mukava jutella vierasjoukon kanssa.
Lastenlapset olivat sillä aikaa käyneet Kylämarkkinoilla satamassa. He palasivat ilmapallojen ja metrilakritsan kera markkinoilta. Pian sen jälkeen he lähtivätkin vanhempiensa kanssa kotiinsa omaan äitienpäivään valmistautumaan.

Ja me lähdimme mökille viettämään omaa lauantai-iltaamme saunomalla ja uimalla. Mökkisauna lämpesi ensimmäistä kertaa tänä keväänä. Vesikin järvessä oli jo 12-asteista. Uimme monta kertaa - tosin vielä lämpimästä saunasta, mutta sunnuntaiaamuna jo pistäydyimme järvessä ilman saunan lämpöä.
Äitienpäivänä mökillä tehtiin töitä. Mies putsasi muun muassa saunan katon ja rännit. Peltikatto taitaa tarvita vahvempaakin putsausta, koska sammalta alkaa kasvaa sen pintaan. 

Oi, kuinka kevät säteilee elämän riemuaan!
Maa onnellinen iloitsee ja loistaa puvussaan, ja loistaa puvussaan.
Sinua, Luoja, ylistän taas kevään voimasta.
Teet työsi ihmeteltävän ja siunaat luotuja, ja siunaat luotuja. (Virsi 568:1-2)
 
Laitoimme kasvipenkkiäkin kuntoon: hevosenlantaa ja kalkkia siihen ja sitten multaan siemenet: kehäkukkaa, porkkanaa, tilliä ja persiljaa näin ensi alkuun mökin kasvimaalle.

Kompostori tyhjennettiin kompostiin ja taas alkaa kompostori vähitellen täyttyä, kun sinne puolestaan tyhjenettiin huussisaavi. Keväthommia nämäkin.
Toki valkovuokot kuuluvat äitienpäivään. Ne ovat perinteisiä äitienpäiväkukkia, joita ilman ainakin minulle tulee halju olo. Aamulla herätessäni oli valkovuokkokimppu jo maljakossa odottelemassa.
Myös äidin ja isovanhempien haudoilla käynti kuului äitienpäivään. Ja tottakai sinne ruusu.
Tänään aloitimme myös pelikauden ulkona. Talvisin pelaamme sisähallissa. Siivosimme lentopallokentän ja aurinkoisessa joskin tuulisessa säässä pelasimme lippalakit auringonsuojina. Joka erän välillä oli juomatauko (ja juttelutaukokin).