Sivun näyttöjä yhteensä

5.4.2016

Iloinen kuin eläkeläinen

MakroTex-haasteen tämän viikon aiheena on ILOINEN.

Monta iloista asiaa voisi tähän kirjoitella. Kuvaaminen onkin sitten toinen juttu. Vaikka on paljon iloista, niin kuva ilosta tuntuu hankalalta löytää. Iloinen kuin peipponen. Iloinen kuin viiden pennin hevonen, iloinen kuin - eläkeläinen!

Lähellä ollut iloinen tapahtuma oli asianosaiselle eläkkeelle lähteminen. Sitä on juhlittu jo pari kertaa: Ensin työtovereiden kera ja nyt sunnuntaina koko seurakunnan kanssa Matti Piispanen, kirkkoherramme saateltiin eläkkeelle. (Vaikka varsinaisesti eläkeaika alkaakin vasta 1.7.)
Olipa mukavat juhlat huumorinkin kera!  Nyt vähitellen lienee aikaa lapsenlapsille enemmän, mitä juhlittava on kaivannut. Juhlassakin nuo pienet olivat välillä vaarinsa sylissä.
 Kari saappaineen.
Juhlan lopulla kirkkoherra Matti Piispanen lahjoitti seuraajalleen Kari Eskeliselle konkreettisesti suuret kumisaappaat, juuri  Karin kokoa eli numeroa 43. Matti Piispanen sanoi, että hänelle on puhuttu suurista saappaista, joten hän  halusi antaa Karille aivan uudet saappaat, joilla Kari voi sitten kulkea omaa tahtiaan. 
Pilvimuurista valo välähtää. Pilvimuurista valo välähtää.
Läpi lukkojenkinHerra Jeesus tulla voi.
Kuolleista hän noussut on.
(Virsi 104:1)

22 kommenttia:

aimarii kirjoitti...

Kyllä sinä tässä iloa esittelet todella hyvin.

Veera | Oranssia kirjoitti...

Näyttää mukavilta juhlilta! Hauska ajatus antaa saappaat seuraajalle ja upea tuo vanha auto! :)

Mustarastas laulaa kirjoitti...

Non niin, aivan ihanan iloinen lahja seuraajalle ja tuo eläkeläsilippis sulatti sydämen.

Qaws kirjoitti...

Tästä on hyvä aloittaa uusi, iloinen viikko :)

Johanna Marjukka kirjoitti...

Nää on niin ihania juttuja. (: Ja iloa täynnä!

Pieni Lintu kirjoitti...

Onnea eläkeläisille :)

SusuPetal kirjoitti...

Iloinen kuin eläkeläinen! Jess, samaa mieltä :D

Teresa Sjönberg kirjoitti...

Hauska tuo saapaslahja! Varmaan teki saajan kovin iloiseksi. Iloinen juhla kerrassaan.

sini kirjoitti...

Iso ilo on eläkkeelle pääsy ja vielä terveenä!

Sara - My Woodland Garden kirjoitti...

Ihanan iloinen tapahtuma! Oi, tuo auto on sitten hieno.

Kata Maria kirjoitti...

Upealla autolla on iloista eläkeläistä kyyditty!

arleena kirjoitti...

Eläkkeellä on aikaa iloita taaksejäänyttä ja odottaa edessä olevaa.

Kristiina kirjoitti...

Hienoja eläkkeellelähtöjä. Onnea kaikille.

T. Täysin arkista

Ompelurasia kirjoitti...

Eläkkeelle jääminen on kyllä todella iloinen asia, suuri elämänmuutos päiväaskareisiin mutta varmasti odotettu

riitta k kirjoitti...

Eläkkeellejääminen ja sen juhlinta on iloista kuin mikä! Enemmän aikaa kaikkeen kivaan.

Satu /Talossano23 kirjoitti...

Iloisuus välittyy kyllä kuvista tänne ruudun toisellekkin puolelle. Liikuttavan ihan atuo Eläkeläis-lippis <3

Kiiris kirjoitti...

ihana tuo otsikkosi: iloinen kuin eläkeläinen!!!

Suvituulian kasityopaja kirjoitti...

Siinäpä oli iloinen eläkeläinen. Kyllä tästä kannattaakin iloita.

Pauliina / PauMau kirjoitti...

Oooh, mikä auto! Kyllä oli kuskattava varmasti iloinen!

Lumikallion Outi kirjoitti...

Hauska tuo saapaslahja ja upea auto. :)

Noksu kirjoitti...

Johan lähti kirkkoherran arvokkaasti eläkepäiviään viettämään. :)

Hannele Toivon Vintiltä kirjoitti...

Ilon aihetta kerrakseen!