Rateksesta Barcelokseen

Yö meni minulta huonosti. En osannut nukkua kunnolla, en vain saanut unta: kuuntelin autojen kulkua ja toisten kuorsaamista. Aamulla aika aikaisin vaeltajat (muita kuin meidän porukkaa) nousivat ja minäkin kai puoli seitsemän maissa. Hiljalleen puin vaatteet ja otin repun (jätin vielä petin petaamatta eli makuupussin ym. paikoilleen) ja lähdin keittämään vettä aamupuuroani ja teetä varten. Kun koko huoneellinen oli hereillä, hain tavarat ja pakkasin ne eteisessä reppuun. Meidän oli tarkoitus lähteä vaeltamaan kahdeksalta, mutta pääsimme matkaan vasta puoli yhdeksän maissa aamuhartauden jälkeen. Pidimme tuon aamuhartauden pihalla auringonpaisteessa.

 

Lähdimme kävelemään ja noin vähän tyli seitsemän kilometrin jälkeen tuli kuppila, jossa sain espresson ja lasillisen vettä ja juttelin erään saksalaispariskunnan kanssa.Ennen kuppilaan tuloa poikkesin kirkon pihaan - kirkko oli kiinni, mutta siellä ympärillä oli iso joukko vaeltajia kuvailemassa toisiaan.

Kävelin heidän kanssaan ainakin kilometrin. Vetäjän jaloissa oli tatuoinnit: toisessa jalassa oli simpukka ja nuoli, toisessa T-risti.

Noin 15,8. kilometrin päästä tulin siihen albergeen, minne olimme sopineet menevämme. Tiedossa oli etukäteen, että matka on lyhyempi ja odottelin jo muutama kilometri aikaisemmin olevani perillä. Perille pääsin taas ensimmäisenä ja yritin selittää vain portugalia osaaville majapaikan hoitajille, että on tulossa iso ryhmä. Onneksi jonkin ajan kuluttua tuli vetäjämmekin ja saimme selville majapaikkatilat. Osa porukastamme joutui majoittumaan muualle.

Pyykin, suihkun ja teen jälkeen lähdimme seniorin kanssa Barceloksen kaupungille katselemaan kukkoja ja sirkustakin ja markkinaelämää ja tietysti kirkkoa.

Kävimme seniorin kanssa myös jäätelöllä, koska löysin laktoositonta sorbettia. Valitettavasti olin rahani jättänyt majapaikkaan vaihdettuani illaksi toiset housut. Niinpä seniori piffasi minulle jäätelöt, vaikka lupasin ne maksaa.

Paluumatkalla juuri ennen siltaa pieni koira yhtäkkiä tuli ja puraisi crocksien läpi varpaisiini.  Onneksi ei tullut läpi reikää varpaisiin. Koiran omistaja ei tuntunut olevan milläsikään - koira oli hihnassa.

Jalkojakin pitää hoitaa. Sitruunan pyörittely kuulemma auttoi hieman.

Täällä Barceloksessa vietetään 22-25.4. ristinjuhlaa.

 Illalla  lähdimme koko joukko kaupungille katselemaan tuota ristinjuhlaa ja ja ravintolaan (A Vicentina) syömään.

Aterian jälkeen istuin vielä keittiössä kirjoittamassa päiväkirjaa, kun toiset olivat jo lähteneet nukkumaan. Yhtäkkiä majapaikan ovikello soi ja sisään tuli (ovikellon soitua ja koodin näppäiltyä pääsi sisälle tai sitten nuo tulijat laskettiin meiksi ja koodin unohtajiksi) ja pari henkeäö tuli sisään tuon ovipuhelimen avulla. He kyselivät vapaata petipaikkaa. Sanoin, ettei ole tilaa ja ohjasin heidät toiseen refugioon. Onneksi olin hereillä silloin vielä.

Tarina kertoo, että Barcelosin kaupungin verkkaista elämää järkytti muinoin hirmuinen murhatyö. Se ei koskaan selvinnyt eikä tekijästä ollut tietoa. Kaupunki oli Santiagoon (Compostela) johtavalla pyhiinvaeltajain reitillä, siitä sen nimikin: Barc + ellus (lat.) pieni vene tai pyhiinvaeltajan vene. Eräs galicialainen pyhiinvaeltaja, epäonninen, saapui Ratesista. Virkamiehet heti äkkäsivät sopivan syyllisen ilmestyneen paikalle. Hänet tuomittiin kuolemaan hirttämällä ja niin olisi paha saava palkkansa ja oikeus toteutuva.
Tuomittu rukoili apua, olihan hän syytön ja sentään pyhiinvaellusmatkalla. Tulkoon kirous ylleen, jos pyhimys Santiago ei nyt auta! Hän pyysi pyöveliltä lupaa viimeiseen toivomukseensa, jonka hän halusi esittää tuomarille: Antakaa minun mennä!
Tuomari oli tavallista paremmalla aterialla, jota juhlisti paistettu kukko ja pitkään ratkeamattoman rikoksen selviäminen eikä hän ollut lainkaan halukas vapauttamaan tuomittua: Ei, sinut on jo tuomittu! Ei, ei, vastasi galicialainen, minä puhun totta ja voin sen teille todistaa: Niin totta kuin tuo kukko laulaa minua hirtettäessä, olen totisesti syytön!
Tällainen todistelu ei tuomaria vakuuttanut ja tuomittu vietiin hirttolavalle. Kuitenkaan tuomari eivätkä hänen kollegansa uskaltaneet kukkoon koskea. Ja kun hirttämisen hetki oli käsillä, padassa ollut hyvin paistettu kukko hypähti ylös ja kiekaisi voimallisesti. Tuomari hätääntyi ja säntäsi hirttopaikalle pelastamaan jo hirressä roikkuvaa galicialaista. Ripeä tuomion peruutus sentään pelasti syyttömän ja kun tieto tapahtuneesta levisi, eivät kaupunkilaiset enää epäilleet häntä. Ja syömättä jäi kukko.
Toivuttuaan pyhiinvaeltaja jatkoi matkaansa Santiagoon. Ja vielä hän palasi Barcelosiin vuosittain kiittämään Pyhää Neitsyttä, joka paistettua kukkoa oli käyttänyt oikeudenmukaisuuden välineenä.

Siksi Barceloksessa on paljon keramiikkaisia (ja betonisiakin)  kukkoja ja varsinainen kukkoteollisuus myös ja mainio keramiikkamuseokin. Tämä ylläoleva tarina löytyi täältä.