Sivun näyttöjä yhteensä

6.4.2016

Sarvikuonolla apua?

Olen köhinyt pari viikkoa ja olo on ollut vetämätön. Flunssa iski toden teolla eikä meinaa millään lähteä. Niinpä tänään taas sain ajan terveyskeskukseen ja nyt lääkkeetkin, koska poskiontelot oli mennyt tuo räkä tulehduttamaan. Flunssan aiheuttava virus leviää nenän limakalvoilla ja voi aiheuttaa tulehduksen myös poskionteloiden limakalvoilla. Varsinaiseen sinuiittiin, poskionteotulehdukseen,  liittyy aina bakteeritulehdus, joka kehittyy yleensä runsaan viikon kuluttua flunssan alkamisesta. Myös pitkään kestäneen yskän toiseksi yleisin syy on myös krooninen poskiontelotulehdus.  Minulla on alussaan jo kolmas viikko yskää ja nuhaa.

Olipa lääkäriharjoittelija hommissaan. Hän tutki aivan kunnolla perustutkimuksen, muttei osannut käyttää vielä ultraäänilaitetta. Ultraäänitutkimuksella voidaan tarkistaa, onko poskiontelossa eritettä.Toinen, lääkäri tuli ohjaamaan ja neuvoi lääkityksenkin. Hyvä kun sain nyt antibiootin, jotta alkaisin päästä kuntoon vaellusta varten.
Olin jo hankkinut aikaisemmin sarvikuonon. Sarvikuono on nenäkannu nenän huuhtelua varten. Luulin, että sen avulla saan tulehdukset pois ja alan kuntoutua. Kokeilin nenähuuhtelua. Nenähuuhteluun valmistetaan suolaliuos, johon laitetaan puoli litraa kädenlämpöistä vettä ja sekaan mitallinen (noin teelusikallinen) hienokiteistä merisuolaa. Ravistetaan, jotta suola liukenisi veteen ja käytetään. Valutetaan ensin toiseen sieraimeen vettä ja sen pitäisi poistua sitten toisesta sieraimesta. Sitten sama toiseen sieraimeen. Eihän tuo minulla toiminut tuon toisen puolen kanssa lainkaan, koska se oli aivan tukossa. Enkä ole niinkään vakuuttunut tuon kannun toiminnasta itselläni.

Sanotaan, että nenänhuuhtelu voi myös edesauttaa kuorsaamisen vähentymistä, jos huuhtelu suoritetaan iltaisin. Tällainen nenänhuuhtelu on menetelmänä kyllä tunnettu tuhansia vuosia ympäri maailmaa.

Raamatun sana tänään: Kaikki, mikä on syntyisin Jumalasta, voittaa maailman. Ja tämä on se voitto, tämä on maailman voittanut: meidän uskomme.  (Ensimmäinen Johanneksen kirje 5:4)

4 kommenttia:

sartsa kirjoitti...

Nenäkannu on ihan ok. Sen kanssa kyllä kannattaa käyttää jotain kosteuttavaa tippaa tai sumutetta, kun limakalvot tuppaa ärtymään ainakin minulle. Tukkosta nenää ei kyl auki saa, mut kyl se vähän puhdistaa. Olo kannutuksen jälkeen ei oo kovin mukava, mut tasaantuu jonkin ajan kuluttua. Ite käytän vaan, jos on kovin tukkonen olo, eikä kostutustippa auta.

Tuulento kirjoitti...

Olen ennenkin kuullut tuosta nenähuuhtelusta, mutta minusta se on aina kuulostanut inhottavalta. Että nenään pannaan suolavettä? Huh!

Kiiris kirjoitti...

Pikaista paranemista, jotta pääset reissuun. Hyvää patikkamatkaa.

Minna kirjoitti...

Pikaista toipumista toivottelen.