Sivun näyttöjä yhteensä

7.12.2013

Monenlaista juhlintaa

Joulunajan läheisyys tuo mukanaan monenlaista juhlintaa. Seurakunnassakin on monia joulujuhlia ennen joulua monille ryhmille.
 Itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksen jälkeen oli tervehdyskäynnit sankarihaudoille. Lunta oli tuiskunnut jo aamulla ja seppelenlaskujenkin aikana. Partiolaiset olivat kunniakujassa ja keräsivät kirkossa kolehdinkin ja partiolainen luki myös päivän tekstit. Hieno juhla oli vielä seurakuntasalissakin. Vuosi vuodelta osallistujain väkimäärä vain vähenee: veteraanit eivät enää jaksa lähteä mukaan ja nuorisoa ei kovin paljon kiinnosta.
Illalla seurasimme televisiosta Tampereella tänä vuonna vietettäviä itsenäisyyspäivän juhlia. Skoolasimme mustikkamehulla. Suomalaista!
Mielestäni nämä Tampere-talon juhlat olivat paljon mukavammat ja antoisammat kuin Helsingissä presidentinlinnassa olleet juhlat.

Lauantaina, tänään, oli sitten toisenlainen juhla. Olin saattamassa matkaystävääni viimeiselle matkalleen. Tämä juhla oli hyvä muistutus elämän katoavaisuudesta. Lauloimme muistotilaisuudessa:

"Sinun varaasi kaiken laitan, täällä ei kestä mikään muu. 
Sinun kanssasi matkaa taitan, kunnes hämärä laskeutuu.
Sinun rakkautesi loistaa halki synkimmän pimeyden. 
Sinä, Jeesus, yksin voit poistaa syyllisyyteni suuruuden.
Sinun kätesi minut johtaa läpi tuskan ja kauneuden. 
Sinun valosi yössä hohtaa, hoidat kipuni salaisen.
Sinun kanssasi kerran lähden, synnyn kirkkauden maailmaan. 
Sinun rakkautesi tähden elän luonasi ainiaan."

2 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Raskasta olla saattamassa ystävää viimeiselle matkalle. Voimia!

tuulento kirjoitti...

Mieleenpainuva oli myös äitini vanhainkodissa ollut itsenäisyysjuhla. Kaikki vanhukset olivat pyhävaatteissa, jotkut jopa kansallispuvussa ja miehillä tummat puvut ja solmiot, niilläkin jotka nukkuivat pöydässä. Sitten kahville heille laitettiin ruokalaput, ettei hienoudet sotkeennu. Ihailin myös juhlapuhujaa, se oli todella hieno, selkokielinen puhe!!