Kirkkopiknikillä

Unkarilainen nuori vieraamme teki tällaisen muiston meille. Siinä on osia metsästäkin. Se kuvaa tätä heidän vierailuaan ja erityisesti mökilläoloa saunoen, uiden, metsässä kävellen ja marjastaen etenkin mustikoita.

Mökillä on kasvanut tänäkin kesänä viidenlaisia viinimarjoja: valkoisia, punaisia, mustia, vihreitä ja vaaleanpunaisia. Valkoisia jätin vielä pensaaseen, mutta toiset marjat poimin viime käynnillä ja keitn sekamehuksi. Punaisia tuli lisäksi ämpärillinen, muita yhteensä (kun olimme niitä jo syöneeet reippaasti) ehkä noin kuutisen litraa. 

Mehustus on jatkunut edelleen. Eilen luulin poimineeni kaikki viinimarjat yhtä pensasta lukuunottamatta. Sitten mies sanoi: yllätys. Niinpä niin, olin unohtanut tykkänään tyrnien luona olevan punaisen ja valkoisen sekä kolme punaista viinimarjaa rinteessä... 

Tänään sitten illlalla keitin kaksi maijallista mehua vielä eilisten kahden lisäksi. Nyt punaiset on keitetty. Viimeisessä annoksessa oli jo mukana kolmisen litraa mustikoita. (Nuo kolme pensasta jäivät serkun perheelle!)

Tänään Lähimmäisenpäivänä oli seurakunnassamme perhemessu. Lähdin sinne yhdessä pikkusiskon kanssa. Messussa voi ehtoollisen aikana myös käydä kirjoittamassa hyviä tekoja, joita aikoo tehdä jollekin. Sitten voi viedä asianomaiselle tuon lapun mukanaan.

Kirkossa lauloimme muun muassa Käteeni tartu, on tiemme yhteinen. Käteeni tartu, on määrä yhteinen. Unohda esteet ja mieti hetkinen. Kaikki toistaan tarvitsee.

Lapset lauloivat myös Jumalan kämmenellä, muutama edessä, useimmat penkeissä omilla paikoillaan.

 Kellotornista kirkonkellot soittivat jumalanpalveluksen päätttyneeksi. Sitä kuuntelimme, kun samalla kävelimme kirkkopiknikille kirkon pihalle. Siellä voi leikkiä monenlaisia leikkejä: puhaltaa isonisoja tai pienenpieniä saippukuplia, hypätä narua, pelata mölkkyä tai kuten tässä kulkea pitkin nauhaa.

 

Kirkkopiknikillä sai paistaa itse omat makkarat, jos halusi. Ja halusihan tietysti pikkusisko tehdä sen.

Makkaran ohella sai salaattia, sämpylää, mehua, kahvia ja pikkuleipiäkin ja popcornia. Istua voi maassa huovilla tai muilla alustoilla syömässä tai pöydän ääressäkin voi aterioida.

Sadonkorjuu jatkuu

Tänään on poimittu karviaisia kolmea laatua: pieniä punaisia eli vuoristolaisia, isoja keltaisia eli Hinnonmäen keltaisia ja isoja punaisia eli Lepaan punaista. Hinnonmäen keltainen on aikainen lajike eli kypsyy yleensä elokuun alkupuolella. Lepaan punainen viikon pari myöhemmin ja vuoristolaiset vielä myöhemmin. Nyt vuoristolaisetkin ovat aurinkoisella paikalla kypsyneeet, mutta varjossa vielä osin raakoja. Meillä on Lepaan punaista vain yksi pensas, mutta keltaisia kymmenkunta ja vuoristolaisiakin viitisen kappaletta. Ylivoimaisesti paras karviainen on vuoristolainen: marjat olivat pieniä, karvattomia, hyvin makeita ja ihan tummanpunaisia, miltei sinipunaisia kypsinä. Tänä vuonna karviaisia tuli paljon.

Aamupäivällä, kun vielä satoi, keittelin maijallisen punaherukoita mehuksi. Innostuin tekemään myös kunnon vanhanajan kalakeiton jauhosuuruksineen, voineen  ja kermoineen. Perunat, porkkanat, sipulit ja mausteet. Pinnalle paljon ruohosipulia ja sopassa jo tillinvarsiakin. Saimme näet eilen mökillä verkolla  haukea ja ahventa,  pari kiloa yhteensä fileinä. Puolet tuosta laitoin soppaan ja loput fileet pakkaseen.

Linkoamista on vielä. Puuhaa riittää, vaikka mehiläisillä syöttö on jo päällä. Kaikki pesät eivät selvinneet hyvin kesästä. Emoja ei löytynyt. Joko olivat lähteneet karkuun tai...

Kun sain tämän päivän karviaiset poimittua, käveleskelin karhunvatukkapensaisen luo. Kylläpä ne ovat kasvattaneet paljon uusia vesoja! Jopa vesat ovat levittäytyneet läheiselle perunamaalle asti ja marjapensaiden väliin. Kesällä karhunvatut kukkivat hienosti valkoisenaan. Nyt on todella paljon raakileita. Ja löysin ensimmäiset kypsät marjatkin (laitoin puolukoiden päälle nuo kourassani tuodut karhunvatut).

Päiväkummussa sain tutustua nepalilaisten vammaisten daliti-naisten tekemiin koruihin. Ne on tehty lasihelmistä ompelulangan paksuista lankaa pujottelemalla kahdesti reiän läpi. Jokainen koru on uniikki. Ja jokaisella koruntekijänaisella on oma korumallinsa.
Tätä voi pitää ranteessa tai kaulalla. Koruja on eri pituisina, jotta jokaiselle löytyisi sopiva koko, joko nilkkaan, ranteeseen tai kaulaan. Näitä myydään Suomessa kympilla: 3,5 euroa menee lähetystyölle, 1,5 euroa tarveaineiden hankintaan ja viisi euroa työpalkkana työntekijälle. Aika pieni päiväpalkka siitä tulee, kun korun pujottelemisessa saattaa mennä viisi työpäivää.

Yleisin vanne

Valokuvatorstain 374. haasteen, tämän viikon,  aihe on VANNE.

Yleisin vanne suomalaisilla miehillä ja monilla naisillakin on vyö.

Kaksitoista päässyt kotiin

Tässä alunperin rullassa on Aaronin siunaus. Kun tuo rulla aikanaan löydettiin, siitä löytyi kolme kertaa Jumalan nimi, mutta muu teksti oli epäselvää. Kerrotaan sitten, että eräs siivooja näki tuon tuon ja kuuli noista kolmesta sanasta ja sanoi, että sehän on tuo Aaronin siunaus Siitä on tehty myös tuo näköispainoksena hopeinen Herran siunaus -koru, jota Pipliaseura on kaupannut.

Eero Junkkaala raamattutunnissaan jälleen vei meidät Vanhan Testamentin aarteiden ääreen mielenkiintoisesti.

 Ei elämä ole tasaista.

 Kaksitoista Suomen Lähetysseuran työntekijää on vuoden aikana, edellisten senioripäivien jälkeen, päässyt kotiin.

 Illansuussa lähdimme kotoa mökille. Mökin pihassakin puolukat kypsyvät.

 Veimme verkon veteen. Samalla oli kiva katsella järveltäpäin mökkiä.

Illalla saunoimme omassa saunassa auringonlaskua katsellen. Lyhtykin sytytettiin jo laiturille illan pimetessä.

Päiväkummussa

Olen tämänkin päivän viettänyt senioripäivillä pohtimassa muutoksen tuulia. Päivä on kulunut todella nopeasti.

Toki kolme kertaa olen kerinnyt myös uimaan.

Aamu alkoi Eero Junkkaalan raamattutunnilla Raamatun maailmasta ja meistä: Muutosvaatimus ja Jumalan armo. Eero toi esille Vanhan testamentin kautta tätä.

 Samalla, kun kuuntelee, niin voi neuloa. Sukkia on syntynyt useita tälläkin reissulla monelle.

Muun muassa tiedottaja  Iiris Kivimäki toi terveisiä Lähetysseuran toimistosta ja tiedotuksesta. Kyselimme ja pohdimme muuttuuko lähetys ja mihin suuntaan.

You Tubesta löytyy myös monta lähetystyöstä kertovaa pätkää. Tämäkin Kohti elämää ja oikeudenmukaisuutta.
Sanoma siitä, että Jumalalle jokainen ihminen on arvokas, koskettaa tänäkin päivänä monia ihmisiä eri puolilla maailmaa. Myös esirukoukset ja taloudellinen tuki meiltä mahdollistavat lähetystyön toiminnan. Yhdessä saamme aikaan hyvää.

Iltapäivällä ennen ateriaa oli rukousta monin mahdollisuuksin. Voi tehdä rukouskävelyn tai voi rukoilla ryhmässä tai yksin.

Päiväkummun Riihikirkko tuoksuu yhä riihelle, viljalle. Ja siellä on helppo hiljentyä. Muistan siellä aina myös Riihikirkkohymnin:

Maksettu on velkani mun ylistys olkoon ristiinnaulitun

Henkesi on voimani mun ylistys olkoon ristiinnaulitun

Luonasi on kotini mun ylistys olkoon ristiinnaulitun

 Iltaohjelmassa tänään oli Tiistain toivotut. Toivemusiikkikonsertti, jossa esiintyivät Tiusasetkin.

Maria Laakso ja Make Perttilä olivat tulleet laulamaan meille ja kanssamme. Ihana konsertti.

Arkipäivää tähän aikaan vuodesta

MakroTexin aiheena tällä viikolla on MINUN ARKENI.

Vuoden ensimmäiset puolukkahillot on jo purkitettu. Hilloaminen ja mehunkeitto on arkipäivää näinä viikkoina kuten myös mustikoiden, puolukoiden ja muiden marjojen sekä sienien poiminta ja hunajan kerääminen pesistä kuten muukin sadonkorjuu.

Viinimarjoja on poimittu. Poimimisen jälkeen ne huuhdotaan ja roskat poistetaan (ja kotilot).

 

Marjat ja sokeri laitetaan vuorotellen mehumaijaan. Marjoja on ämpärillinen ja sokeria puolitoista kiloa. Tällä kerralla mustaherukoita.

Liotetut ja pestyt pullot kääritään sanomalehteen ja laitetaan uuniin kuumenemaan 100-125 asteeseen.

 Korkitkin pääsevät kiehuvaan veteen steriloitumaan.

 Tunnin verran keitellään eli höyrytetään täydellä teholla.

Sitten valutetaan mehu suoraan Mehumaijasta pulloihin. Pullot täytetään piripintaan ja laitetaan heti korkki päälle. Korkin vielä ilmaan haarukalla työntäen haarukan piikin pullon ja korkin väliin. Viidestä viiteen ja puoleen litraan usein saa mehua tuosta annoksesta. Sen jälkeen vielä kattilassa oleva mäski jauhetaan sosemyllyn läpi ja pakastetaan puuropohjiksi noin puolen litran purkkeihin.

Seniorit vauhdissa

Vuoden 2015 senioripäivillä olen Päiväkummun kurssikeskuksessa Orivedellä. Päivien tunnus on Muutoksen tuulissa. Meitä on täällä aikamoinen joukko SLS:n eläkeläisiä. Todella mukava tavata taas monia entisiä työtovereita. Tosin muutama on taas vuoden sisään saanut kutsun Taivaan kotiin.

Maailma pienoiskoossa on joukossamme. Eri puolilla maailmaa olemme työskennelleet työvuosinamme, osa kotimaassa, suurin osa ulkomailla. Tänään oli ohjelmassa mm. muistojen kertomista  työhöntulovuosikymmenten  mukaisissa ryhmissä. Meitä oli ohjeistettu tuomaan yksi esine mukanamme ja kertomaan siitä. Niinpä sitten noin  kymmenen hengen ryhmissä kerroimme esineestämme toisille ryhmän jäsenille. Sitten valitsimme yhden esineen jokaisessa ryhmässä, jotka sitten illalla esiteltiin kaikille teatterinohjaaja Antti Sevannon Muutos ja muistot-ohjelmassa. Kyllä nauru raikui monesti, niin mainioita juttuja tuli tulkinnoista ja  sanoma kulki mukana.

 

Ulla oli tänäkin vuonna saanut valmiiksi monenlaisia ihanuuksia myytäväksi lähetystyön hyväksi. Uusia ideoita mukana.

Vanhasta kellarista on tehty pieni hiljentymiskappeli.

Sauna ja järvi kutsuivat illan mittaan. Vielä oli lämmin, kaunis päivä ja järven vesikin yli kaksikymmenasteista. Eläkeläisten saunaillan kuutamouinnilla lämmin tyyni vesi ja sorsien iltalaulut kuun loisteessa 60-prosentin teholla nautimme uinnista ja lämpimästä järvivedestä. ( huom. eläkkeen määrä).
Juhlapäivän kunniaksi?

Puolukkahillo

Aamusella unkarilaiset vieraamme pakkailivat tavaroitaan ja sitten kerkesimme kierrellä vielä lähtökierroksen puutarhassa nauttimassa viinimarjoista ja karviaisista. Vieraistamme oli myös mukava kävellä sammaleisella pihalla paljain jaloin. Juuri kun kerkesimme tutustua, niin tulikin ero: he lähtivät jatkamaan matkaansa.

Saatoin heidät kaupunkiin rautatieasemalle, josta vierasjoukko sitten suuntasi matkansa naapurimaahan asti. Toivomme tapaavamme vuoden kuluttua vastaavasti Pécsissä.

Loppupäivä kuluikin sitten marjojen merkeissä. Loput mustaherukat piti poimia ja keittää mehuksi. Eilen poimimme mustikoita ja puolukoita mökillä. Mustikat pakastin ja  puolukoista, joista osa oli puolikypsiä tarkoituksella, tein tämän syksyn ensimmäisen puolukkahillon. Seitsemään litraan puolukoita laitoin puolitoista kiloa sokeria ja vielä varmistukseksi puoli pussillista punaista Melatinia hyydyttämiseksi.

Toki marjahommien välillä kävimme pelaamassa lentopalloa suvun kanssa, kuten joka sunnuntai-ilta. Tänään oli vallan hieno peli-ilma, koska ei tuullut, ei ollut minkäänlaisia ötököitä kiusana ja oli lämmin ilma.

Kotiseutumatkailua

 Eilen illalla laitoin jälleen pataleivän muhimaan. Tällä kerralla siihen laitoin 6 desiä vehnäjauhoja, 1,5 desiä vehnäleseitä, 0,5 desiä seesaminsiemeniä, kukkurainen ruokalusikallinen tyrnijauhetta, 2 teelusikallista suolaa ja knafti teelusikallinen kuivahiivaa sekä 4 desiä vettä. Sekoittelin kevyesti ainekset lusikalla kulhossa. Kulhon peitin tuorekelmulla ja liinalla ja jätin keittiön pöydälle. Puolen vuorokauden jälkeen laitoin uunin lämpiämään 250 asteeseen ja uuniin padan kansineen kuumenemaan. Samalla lisäsin puoli desiä vehnäjauhoja taikinaan, jonka jälleen sekoiitin lusikalla. Kun uuni oli kuumentunut, laitoin pataan tipan öljyä pohjalle ja kaavin taikinan pataan ja kannen kiinni sekä puoleksi tunniksi uuniin. Sitten paistoin vielä leipää vartin ilman kantta 225 asteessa.

Vieraamme teki aamulla kauniin ja maukkaan leivän: Ruisleivän päälle hunajaa ja hunajaan tyrnejä ja mustikoita.

Unkarilaisten vieraidemme päivän virallisen ohjelman jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Heinolaa. Satamassa hetken käppäilimme ja katselimme laivoja ja maisemaa. Sitten lähdimme kohti lintutaloa. Siellä mm. kakadu Kaija kiinnosti. Se halusi rapsutuksia ja sai niitä yllin kyllin. Perheellä olikin ollut vastaavanlainen aikoinaan kotosalla.

Heinolan lintutarha on perustettu v. 1963 jolloin ensimmäinen tarharakennus valmistui Kirkkolammen rantaan.  Lintutarhan toiminta-ajatuksena on hoitaa loukkaantuneita luonnonvaraisia lintuja ja palauttaa ne takaisin luontoon. Vuosittain hoitoon tulee noin 200-250 lintua, joista 30-40% pystytään palauttamaan takaisin luontoon.

Kävimme myös Heinolan vanhassa vesitornissa.Arkkitehti Kaarlo Könösen suunnittelema vesitorni valmistui vuonna 1951. Siitä saakka se on ollut kaupungin näkyvin maamerkki. Sen ylimmässä kerroksessa sijaitsee näköalakahvila, jonne pääsee hissillä tai kapuamalla portaita 45 metriä ylös kahvilan tasanteelle (tosin tänään portaikko oli suljettu ainakin yläpäästä). Olipa komeat maisemat katseltavana tornista.

Jatkoimme matkaa Lahteen, joissa iltakuudelta oli vesiurkunäytös. Lahdessa Kariniemen puistossa lähellä Pikku-Vesijärveä on pohjoismaiden suurimmat  musiikkia soittavat vesiurut. Ne muodustuvat vesisuihkuista, valoista ja musiikista. Lahti energia rakennutti vesiurut vuonna 1997.

Pistäydyimme myös urheilukeskuksessa, jossa on meneillään remontteja. Suurmäkeä korjataan ja samoin rakennetaan hiihtosiltaa. Suurmäki valmistui vuonna 1972. Mäkihyppääjien harjoittelu on mahdollista sekä kesällä että talvella. Keskimmäinen mäki on käytössä parhaillaan.