Sivun näyttöjä yhteensä

15.8.2015

Sukututkimusta

Lapsen perhe tuli viikonlopuksi. Nyt lauantai-iltana alkoi suvun tutkiminen aikuisten kesken.  Pohdimme juuri, miten kauan hautajaisten tai oikeastaan  kuoleman jälkeen sai kuuluttaa uuteen avioliittoon. Mies kerto myösi, että entisaikaan saaristossa lapsi kastettiin, milloin pappi sattui lähistöllä olemaan oli lapsi sitten päivän tai vaikka jo puolen vuoden ikäinen.
 Myös kerrottiin juttua, että isä, jolle oli juuri syntynyt lapsi, meni kauppaan ostoksille sodan jälkeen, jolloin oli säännöstelyä. Niinpä tuo isä totesi lapsen nimen eli keksi siinä kaupoilla lapselleen nimen, jotta sai korttiannokset tällekin.
Netistä löytyy suvuista tietoa myheritage- palvelusta. Tosin salasanojen takaa.
Iltapalalla jokainen sai tehdä itse voileipänsä. Lapsenlapset keksivät kivoja kasvoja!
Tämä päivä oli taas työpäiväkin: hautajaiset. Pitkästä aikaa kävin Ristinkirkossa samalla matkalla.



Ei kommentteja: