Sivun näyttöjä yhteensä

15.3.2017

Millaisia polkuja kulkemaan

Eilinen päivän sana kertoi: Herra, osoita minulle tiesi, opeta minua kulkemaan polkujasi. (Psalmi 25:4) 
Matkakuume alkaa vähitellen nousta.  Matkapakkauksia olen tehnyt tänään. Olen etsinyt monenlaista tarvittavaa. Tietysti aina on liikaa mukana tavaraa. Nyt ensimmäistä kertaa matkalla on mukana kabiinilaukku ja matkalaukku ja käsilaukku. Normaalisti sisälle kuljetan tavarat päivärepussa, joten siihen ei mahdu niin paljon kuin nyt käsipakaasilaukkuun. Kun isoon matkalukkuun laitoin tavaroita, huomasin, että eihän siellä ole juuri mitään. 

Sitten matkatoverilta tulikin pyyntö, että täyttäkää laukkunne täyteen tavaraa, joita voi antaa köyhille Bolivian vuoristossa asuville, joilla ei ole juuri mitään. On kylmää ja monilla lapsilla ei ole edes sukkia liian isoissa muovikengissään. Niinpä pitäisikin alkaa keräilemään sellaista, mitä on mahdollista antaa pois, lähinnä kai lastenvaatteita ja villasukkia ainakin. Viime tipassa tuo pyyntö tuli, mutta eiköhän tässä jotain saa kasaan.

Päivällä ajelin kaupunkiin tekemään viime hetken hankintoja ja hoitelemaan asioita. Kirjastoonkin piti palauttaa muutama kirja. Ja oli hankittava taas valecrocksit lisäjalkineiksi. Ja täydennystä matka-apteekkiin. 
Illansuussa toki sentään leivoin hieman: piti käyttää loput jogurttipurkista ja jotain muutakin jääkaapissa olevaa. Läppösiä taas. Lämpiminä ne ovat makoisia: Seesaminsiemeniä, auringonkukansiemeniä, neljänviljanhiutaleita, suolaa, hunajaa, öljyä, kuivattua minttua, leivinjauhetta ja vehnäjauhoja, jogurttia ja vähän vettä. Paistoin kymmenisen minuuttia 250 asteessa lusikalla sekoitettua ja levitettyä löysähköä taikinaa. Läppösten päälle sitten, mitä jääkaapista löytyi.  

Sana tänään:  Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu.(1 Kor. 10:12)

Ei kommentteja: