Sivun näyttöjä yhteensä

21.6.2020

Tehtävä suoritettu

Kirjan alkusanoissa Rissanen kertoo elävästi viikon kestävästä sotilasharjoituksesta, jonne lähdettäessä reserviupseerikoulun johtaja sanoi: Takaan, että ette elämässänne tule kokemaan mitään yhtään rasittavaa.

Elämälle ei ole valmista käsikirjoitusta. Elämää kirjoitetaan päivä ja tehtävä kerrallaan, toteaa Rissanen myöhemmin.

Seppo Rissasen teos Tehtävä suoritettu, Matkani arvojen viidakossa (Suomen Lähetysseura 2019) oli aika raskasta luettavaa. Tosin erittäin mielenkiintoista on ollut seurata Rissasen elämänmatkaa, omaelämänkertaa vuoteen 2019. Siihen on sisältynyt paljon vaikeuksia, mutta myös iloja ja etenkin johdatusta. Rissanen kirjoittaa hyvin yksityiskohtaisesti monista asioista elämänmatkansa varrelta. Kirja on tilitystä eletystä. Rankkaa hänellä on ollut vuosien mittaan mm. syöpä.

Nurmeksessa syntynyt, Turun seudulla kasvanut ja suurimman osan elämästään elänyt teologian tohtori Rissanen on tehnyt moninaisen uran. Kansanlähetyksen lähetyskoulun lehtori Ryttylässä, lähetystyöntekijä Egyptissä, SEKL:n Lähi-idän työn sihteeri, Kirkon lähetystyön keskuksen vs. lähetysteologi, Turun Maarian seurakunnan pappi, Suomen Akaterimian tutkija, Turun Mikaelin seurakunnan kirkkoherra.
Rissanen oli viimeisenä ennen eläkkeellejäämistään Suomen Lähetysseuran toiminnanjohtajana 2001-2017. Siinä tehtävässä hän joutui tekemään monia todella hankalia päätöksiä. Kun luin hänen ajatuksiaan tapahtumista, joskus kolahti vähän pahasti joidenkin henkilöiden arvostelu.  Pääasiassa kyllä selkeää ja kaikin puolin toiset huomioonottavaa tekstiä.

Rissasella on mahtava kielitaito: suomi, ruotsi,englanti, saksa, latin, kreikka heprea, syyria ja arabia sekä suomalainen viittomakieli.

Kirjassa on myös kuvaliite.

Kirja osuu Helmet-lukuhaasteen 2020 kohtiin
9. Kirjassa kohdataan pelkoja
30. Kirjassa pelastetaan ihminen
34. Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana
35. Kirjassa käytetään sosiaalista mediaa
37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa
38. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on puu
39. Kirjassa lennetään
44. Kirjassa on kirjeenvaihtoa

Ei kommentteja: