Sivun näyttöjä yhteensä

5.5.2019

Armenteirasta Vilanova de Arousaan

Aamu aikainen oli taas kun heräsin. Yksi kuorsasi todella lujaa ja olikin siirtynyt patjoineen seurustelutilaan nukkumaan. Ja kun monet heräsivät, olisivat aamupalaansa laittaneet ja syöneet siinä, mies kuorsasi edelleen. Onneksi hän heräili varttia yli kuusi, joten pääsin  keittämään mikrossa vedet ja sain puuron valmiiksi. Laittelin kaikki varusteeni muutenkin kuntoon ja odottelin päivän valkenemista. Luontopoluille ei kannata lähteä ennen seitsemää. Isoista kaupungeista voi kävellä ulos jo aikaisemmin, kun niissä on katuvalot. 



Kun puisto loppui, oli vessa! Tosin en tarvinnut tällä kerralla. Se oli puhdas ja siisti, vailla paperia

Vallan mukava kävely puron oikeaa laitaa vaeltaen  viitisen kilometriä, siis puroa ja sitten sen jälkeen luontopolku seurasi noin toiset viisi jokea, nimeltä  Rio Umia. Muutama kalastaja näkyi onkimassa ja jo aamulla tuli pyöräilijöitä vastaan polulla, vaikka tai juuri siksi, kun on sunnuntai.

Keltaisia nuolia olisi saanut olla näkyvissä tiheämmin ja  enemmän. Nyt takaisinpäin kohti Fatimaa olevat siniset nuolet varmistivat reitin paremmin ja myös valkoiset ja keltaiset viivat mm. puissa. Niiden muuta suuntaa en tiedä. Samoin näkyi punaisia nuolia - minnehän johtavat?

Pontearmelaksessa ylitettiin siltoja myöten pari kertaa tuo joki.
Jo sitä ennen Barrantesissa oli kahvila, ehkä kesäkahvila pian puisto-osuuden loppuessa. Aamuinen espresso teki hyvää. Samalla muistelin tuota puron varren kulkua puunjuurineen ja kivineen ja olipa vesimyllyn jäännöskin. Oli myös kivistä tehtyjä rakennelmia, joissa oli pienehkö aukko puroon päin. Käyttötarkoitus ei minulle selvinnyt.

Opaskirjan mukaan matka oli jatkuvasti alasmenoa, mutta se ei tuntunut tuolla luonnossa vaikealta, kun alastulo jakaantui monelle kilometrille puron kohinaa seuraten.

Tien varrella oli pieni kappeli, hiljennyin. Lauloin siellä myös ääneen tuon Matka virteni 548. Kaikui kivasti kiviseinissä.

Stämppimieskin meni siksi aikaa huomaavaisesti ulos.
 Kylissä näkyy sähkötolpissa kuolinilmoituksia. Tässäkin tämä päivämäärä.
Horreot ovat myös nimenomaan Galigian erikoisuus. Ja näitähän täällä löytyy. Nämä ovat varastoja. Ainakin olleet aikaisemmin, nyt usein vain koristeina eivätkä tietääkseni enää ruoka- ja viljasäilöinä.

Noin12 - 13 km kuljettuani ja muutamat tauot kivillä pidettyäni tuli tienhaarassa huoltoasema Restol, jonka kammaria hyväksi käytin.

Kohta se jälkeen alkoi nousuosuus, joka ei ollut kovin pitkä, mutta tiukka. Alaspäin meren rantaa kohti puolestaan oli helppoa kulkea, ei liian jyrkkää. Toki olin muistanut kiristää nauhat, etteivät varpaiden kynnet tai varpaat mene muusiksi.
Ensimmäinen näkymä merestä tänään.


Rantaa pitkin tuntui matka jatkuvan ikuisuuden. Toki oli mukavaa katsella perheidenja ystävysten rannalla oloa, vaikka vuorovesi oli jättänyt pohjaa pitkälle vedettä. Vihdoin tulin sillan yli ja vielä siitä lähes kilometrin oikealle albergueen, joka sijaitsee urheilutalossa.

Tämä avautui vasta 14.30, joten toin rinkan alakerran kahvilaan säilöön ja lähdin taas päivällä lounaalle. Nyt ei ruokapaikka tärppinyt: miltei joka ruoassa oli jotain allergisoivaa. No, söin sitten ranskalaiset ja possua. Ja sorbetin jälkiruoaksi. Taas sama hinta:10€ päivän menu. Mutta joku toinen paikka varmaan olisi tarjonnut maukkaamman aterian tänään.


Kun olin ilmoittautunut ja maksoin samalla huomisen venekyydin, pääsin majoittumaan ja pyykille ja suihkuun. Huomiseksi pitää venereissua varten hakea kaikki lämpimät vaatteet  ja sadeasut valmiiksi, koska on ehkä jo sateinenkin päivä.

Olgan kanssa kävimme vielä kaupungilla tarkistamassa veneen lähtöpaikan (josta kyllä hospitelaro jo antoi hyvän selvityksen kuvineen tietokoneelta) ja kahvilassa.

Tapasimme taas saksalaisperheen vauvoineen. Vauva on tänään tasan puoli vuotta.

Tänne tähän mennessä on tullut vasta 11 henkeä (klo 18.30).
Majoitushuoneessa on 14 kerrossänkyä.

Pitkin matkaa kuulin tänä keväänä ensimmäisen kerran käen kukkuvan. Pitkää kukuntaa olikin useimmat. Näin matkalla myös eräässä  tarhassa riikinkukon, ankan ja kanoja ja kukon. Toki kukotkin kiekuivat taas talosta toiseen. Ja koirat haukkuivat.

4.5.2019

Pontevedrasta Almenteiraan

Eilisiltana tuli vielä myöhään pyöräilijöitä, jotka melusivat pitkään tehden yhteisen ateriansa. Samat kovaääniset aamulla kuuden maissa samoissa hommissa. Nousin sitten kuudelta, tein aamuhommani ja latasin puhelimeni. Vasta myöhemmin, kun huoneessa oli jo valot, hain makuupussini ym. pois.  Minulla on lajiteltuina pusseissa tavarat, jotka roikkuvat s-koukusta sängyn laidassa. Otan siitä hiljaa aina tarvittavan pussin mukaani. Näin en häiritse reppua tai makuupussia kahisuttamalla toisia.

Lähdin seitsemän tienoissa kävelemään. Alkumatka kulki muutaman kilometrin samaa reittiä kuin suoraan Santiago Compostelaan menevät. Sitten muutaman kilometrin päässä tuli risteys, josta alkoi tämä Espiritual Route kohti Santiago. Kyllä tämä onkin erilainen reitti. Meri näkyi korkealtakin.
Heti reitin alussa alkoivat ensimmäiset nousut. Kyllä taidan tosiaan tarvita astmalääkkeitä, jotta jaksan nuo kiipeillyt. Jos olen laulanut virttä 548, niin nyt oli toisena matkalauluna - ihan ääneen lauloin monta kertaa päivän kuluessa - Pieni nokipoika vaan, uunin piippuun katoaa, yhä ylös yrittää, katolle hän kiipeää.

Vaellus jatkui Campanoon, jossa nuo keltaiset nuolet olivat heikosti kahdessa risteyksessä. Toisessa lähdin väärään suuntaan, niin heti kohdalla olevasta talosta nainen huuteli, että käänny ja osoitteli käsillään oikean suunnan. Enkeli siinäkin.
Luontopolkua kierteli  reitti San Juanin kirkolle Poioon. Ei vain kirkko ollut avoinna.
Poion luostarin luona Tapasin taas perhevaeltajat, jotka olivat tulossa myös Almenteiraan. Luostarista kysyin stämppiä, mutta mies sanoi, ettei ole nyt auki, vasta maantaina kymmeneltä. Joten se siitä!
Poiossa matkalla oli hyvä kahvila. Eurolla sai espresson, vesilasillisen, tuoremehua ja kakkupalan - kahvin ja veden pyysin, lisukkeet tulivat taas yllätyksenä. Ja oli hyvin siisti paikka muutenkin ja ystävällinen palvelu.
Siitä kääntyi sitten kulku kohti Combarroa ja rantaa, jossa hieman kierreltiin ja sitten alkoi nousuosuus. Ensin asfalttia vähän yli Vilarin. Vilarissa oli mäessä bussipysäkki varjossa. Siinä istuskeli jo pyöräilijä, joka sittemmin on täällä alberguessa myös. Juttelimme kaikenlaista vaeltamisesta. Hän lähti, jäin vielä lepuuttelemaan.
Kyllä monta kertaa sai istua ja välillä vain nojata sauvoihin ennen kuin olin perillä. Istuinalusta oli tarpeen noilla metsäisillä osuuksilla.
Metsät tuoksuvat männyiltä, jotka ovat pitkäneulaista laatua, ja tietysti eucalyptukselta.  Eucalyptusta on täällä kasvatettu paljon. Se on aika nopeakasvuista, mutta tarvitsee paljon vettä. Sen siemenkotilot ovat hyödyksi vaatekomerossa: torjuvat koita tuoksullaan. Olen poiminut taskuuni noita siemeniä


Jos oli ylösmeno rankkaa, niin alastulokin Almenteiraan oli pientä kapeaa polkua pitkin hankalaa.

Almenteirassa on vanha Luostari 1100-luvulta. Siellä voi viettää nykyään retriitissä muutamia päiviä.
Kävin luostarin kirkossa, jossa tänään oli häät. Kirkko oli hienosti koristeltu.



Almenteiran albergue, municipal, on 32-paikksinen kai suhteellisen uusi tai uusittu. Yläkerrassa on jotain kylän toimintaa ja pihalla leikkipaikka ja reilusti parkkitilaa. Huone on jaettu loosseihin, joissa on tilaa 12 hengelle kerrossängyissä. Kahden sängyn välissä on oveton hyllykaappi, jossa neljä hyllyä ja hyllyissä pistorasia. Lamppu on myös sängyssä jokaisella. 32 paikkaa. Mikro ja muutama astia. Juoma-automaatit. Pesukone, muttei kuivuria. Pyykinpesupaikka pihan reunassa outo: hana ja laatikko, jonka päällä muovikori vesiastiana. Kyllähän se niinkin toimi. Vettä kehotetaan muutenkin säästämään.

Pyykin ja suihkun jälkeen kävin syömässä noin puolen kilometrin päässä ravintolassa.

Kylläpä tänään väsyttää. Olen vain lepäillyt ja hetkeksi sain untakin. Tulin noin 13.30 perille albergueen.  Täällä on myös WiFi, mutta eri nimellä kuin muissa municipal alberguessa eli rekisteröinti ei avannut wifiä tullessa, hospitelara oli myöhässä tunnin verran, joten pihalla oli aikaa odotella.
Ja taas alkaa majapaikka täyttyä illalla.
Matkamittari näytti reilusti enemmän mitä oli annettu, 26,5 km ja ruoka- ja luostarikävelyt päälle.

3.5.2019

Redondelasta Pontevedraan 2019

Galician kukot kiekuivat yksi toisensa jälkeen matkan edistyessä. Toki ne ovat kiekuneet joka päivä vaelluksen aikana, mutta tänään sain niistä jonkinlaisen kuvan ensi kertaa.  Koirat, perrot, ovat haukkuneet, onneksi pihoista, ohikulkijoita. Ja monenlaiset linnut pitäneet konserttejaan.
 Joka puolella on hyvin hoidettuja pihoja ja puutarhoista, kukkia kadun varsilla, ikkunoilla ja tietysti pihoissa, joissa on lyhyeksi leikatut ruohikot. Hyötykasveja löytyy lähes joka puutarhasta. Pieniä ja välillä isompia kasvimaita on voinut tutkistella niin Portugalissa kuin Espanjan puolella ohikulkiessa.





Kun kaupungista selvisi, oikeastaan vasta Arcaden jälkeen oli enemmän metsää ja luontoa ympärillä. Loppumatkasta oli mahdollista valita kahdesta reitistä, joko kulki joen vartta tai sitten tien viertä parikolme kilometriä. Ja kyllä puron / joen vartinen luonto aina tien voittaa.
Arcadessa kävin kuppilassa espressolla, jonka kanssa (eurolla) sai leivoksen, churron ja tietysti sen vesilasillisen. Siihen asti oli ollut aikamoinen kiipeäminen ja alastulo. Kyllä kaipasikin taukoa. Aluksi ajattelin taas samaa paikkaa kuin kolme vuotta sitten. Kuljin vielä ehkä kilometrin ja sitten oli tuo hyvä baari, jossa jo muutama muukin vaeltaja oli.
Matkan varrella oli stämppipaikka ja vähän eteenpäin taas nuori mies kaupitselemassa ja vielä eteenpäin, nämä kaksi jo metsäisellä alueella, toinen juuri kahvilaa pakettiautosta pystyttämässä.
Kyllä tänään polvet ovat olleet aikamoisessa rasituksessa!
Parikymmentä kilometriä vain tämä municipal Albergueiden väli. Tutusta paikasta läksin ja tuttuun paikkaan tulin. Kun tulin portille, joku tuli juuri ulos ja laski minut pihalle. Niinpä olen voinut lepäillä auringossa penkillä ja WiFi on toiminut täällä ulkona. Hyötyaikaa tämä odottelu. Portin takana on väkeä ollut paljon, mutta en ole uskaltanut mennä porttia avaamaan heille.
Klo 13 avattiin portti ja porukka pääsi jonossa vähitellen sisälle ja majoittumaan.  Jonossa oli heti noin 25 vaeltajaa. Tänne Xunnan albergueen La Virgen Peregrina mahtuu 56 majoittujaa. Tuttu paikka siis minulle. Ja muistot yhteisen vaelluksesta 3 vuotta sitten.
Lähdin piakkoin  petin saamisen jälkeen lounaalle, peregrinomenu: kasviskeitto ja paikallinen kala, tosi piikkinen, (eilen söin ison palan ruodotonta lohta) Ja jälkiruoaksi kuppi kahvia, espressoa tietysti. 10€ taas, kun menin lähimpään  - tässä vieressä on rautatieasema ja bussiasema.

Heräsin aamulla Redondelassa jo viiden maissa, nousin puoli kuudelta, kokosin kamat hiljaa ja lähdin alakertaan vessaan ja aamupalan laittoon. Klo 6.40 lähdin kävelemään. Matka kesti vain alle viisi tuntia pysähdyksineen. Vihdoin oli auki pieni kirkkokin matkan varrella. Useimmiten kirkot ovat olleet suljettuja. Täälläkin on kymmenessä vuodessa muuttunut paljon, koska ensimmäisellä vaelluksella ranskalaisella reitillä usein pääsi kirkkoihin hiljentymään.
Täällä oli mahdollisuus hierontaan. Mies hieroi urakalla. Olin viimeinen jonossa ja kun ensimmäinen sai 45 minuuttia, minulle tuli alle 20 minuuttia, mutta kai tuo hyvää teki. 


2.5.2019

Vigosta Redondelaan

Tänään oli viimeinen rannikkoreitin eli Coastal Routen  päivä. Redondelassa yhtyy kaksi reittiä, Central Route tulee myös tähän ja väkeä on paljon. On Redondelassa myös ainakin 8 albergueta muiden majoituspaikkojen lisäksi.
Tästä Kapsin alberguesta

 aamulla lähdin, siis tuo komea lasiseinäinen rakennus.
Tämänpäiväinen reitti ei kulkenut rantaa myöten, mutta toisinaan näkyi kyllä vesi.

Tien vieressä kasvoi paljon piparminttua. Teeainekset kokosin. 
Aluksi pitkään kulku oli Vigon kaduilla, sitten pienempiä teitä ja polkuja harjanteen reunalla suurin piirtein samassa tasossa, ei ollut suuria nousuja lainkaan. Noin kymmenen kilometrin tienoilla olisi ollut hieman sivussa baari, mutta en viitsinyt mennä sinne, koska matka oli ilmoitettu kolmella tavalla, ensin 20 metriä, sitten 60 metriä ja mäessä teksti 15 metriä, joten jätin väliin.
 Kohtapuoliin alkoi metsäinen taival, jonka aluksi pidin tauon pylväspinon päällä istuskellen eväitä nauttien. Kiva oli kilometrin verran kävellä hiekkatietä, sitten vähän aikaa asfalttia ja taas hiekkatietä. Puro kohisi koskena.


Oikein mukava kävely päivä, paitsi jyrkkä alastulo Redondelaan alkoi noin 2 km ennen. Ja otti jalkoihin, vaikka kuljin siksakkia polvet koulussa lyhyin askelin.
Kirjan mukaan matkaa oli 15,6 km, mittarissa lähes 18 km. Mihin kohtaan sitten luku olikin, koska Vigossa alku ei alkanut albergesta, vaan jostakin Camino varrelta. Alberge siellä oli sivussa Camino Santiagolta.

Kun kysyt tietä caminolle, muista sanoa Camino Santiago, koska Camino = tie ja näitä teitähän riittää.




Redondelassa majoituin samaan Xuntan albergueen, Casa de Torre, kuin aikaisemminkin kolme vuotta sitten, kun kuljin tuota keskireittiä. 6€. Ja pyykkikone 3€ ja kuivausrumpu 1,50€. Nuo pyykit olivat samassa koneessa kolmen  kanssa, joten 1,50 per nenä. 45 minuuttia kesti pesu ja saman ajan kuivaus. Jätin eilen pyykin väliin ja sain kaiken mahdollisen tänään puhtaaksi, ei paljo yllä koneellisten ajan, untuvatakkikin päällä...
Keittiö on, muttei astioita, makaronia ja riisiä oli kaapissa. Teräsmuki on hyvä kuljettaa mukana.
Peti hyvä, 42 kpl kerrossänkyjä kolmessa yhteistilassa, hyvät lämminvesisuihkut ja vessat erilliset miehille ja naisille. Annettiin kertakäyttölakana alle ja tyynyliina ja tietysti oli pitkä tyyny.
 Netti toimii ja sama salasanajuttu tästä lähtien kaikissa Xuntan albergueissa.

Lounaalla kävin samassa paikassa kuin viimeksi olimme illallisella. Hyvä ruoka, mutta kalliimpi kuin naapureissa.

Kiertelin kun aikaa oli, olin jo 11.30 odottamassa klo13 ovien avautumista (reput jonottivat).

Kävin katsomassa vanhan kirkon - ei vain ollut auki. Ja kiertelin keskustaa auringonpaisteessa sekä lähettyvillä oli hedelmäkauppa, oli konditoria, oli supermarket, joten ei mitään oleellista puutu kuin iltamessu.
Lämmintä yli 20 astetta.