Tällä kertaa Mustavalkomaanantaissa kuvataan JOTAIN, MISTÄ EN PIDÄ.
Lehtokotilot ovat valloittaneet puutarhan. Olen yrittänyt niitä pyydystää jo vuosikausia, mutta nyt taitaa olla niin, että en enää viitsi/jaksa niitä enää keräillä - olen hävinnyt taistelun. En todellakaan pidä näistä. Mietin, mitkä näitä tarvitsevat tai mihin näitä tarvitaan.
Lehtokotilo on vaaraton ihmiselle, mutta harmittava otus syödessään puutarhan antimia tai rutistuessaan jalkojen alla. Lehtokotilolla on suojanaan pääasiassa kalkista muodostunut kuori, joka
on läpimitaltaan noin 2 cm, ja väriltään läikikkään ruskea. Sukukypsillä
yksilöillä kuoren suu eli huuli on paksuuntunut ja vaaleareunainen. Normaalioloissa lehtokotilot munivat kesällä ja alkusyksyllä. Hyvissä
oloissa, kun sää on kostea ja lämmin ja ruokaa riittävästi, ne pystyvät
kuitenkin munimaan useita kertoja kesän aikana. Kotilot kaivavat maahan
kasvien tyville tai lautojen alle munintakuopan, johon laskevat
parisenkymmentä munaa. Pienenä ryppäänä olevat munat ovat 2-3 mm
halkaisijaltaan. Parin kolmen viikon kuluttua munista kuoriutuu pieniä
kotiloita, joilla on jo kalkkikuori valmiina. Munintakunnossa
lehtokotilot ovat parin vuoden ikäisinä, ja ne elävät 4-6 vuotta.
Lehtokotilot talvehtivat horroksessa maassa, karikkeen suojassa.Lehtokotilot ovat kaikkiruokaisia. Niillä on raastinrautamainen kieli,
jolla ne syövät vihreitä kasveja, leviä, jäkälää, sienirihmastoa ja jopa
raatoja.
Lehtokotilot kelpaavat myös pataan, ja asian harrastajat pitävät
kotimaisia lehtokotiloita erinomaisina suupaloina. Ravinnoksi
käytettävät kotilot on syytä kerätä puhtailta paikoilta.
Tietoja lehtokotiloista lisää löytyy ympäristö.fi-sivuilta.
9 kommenttia:
Ranskalaiskulinaristit lienevät sallivampia noiden tullessa puutarhaansa :D
Onneksi ei oo meidän puutarhassa näkynyt moisia limanuljaskoja!
Kaikki tuholaishyönteiset ovat todella rasittavia kun puutarhassa on muutenkin aina paljon työtä ja aina jotain paranneltavaa. Se on niin harmi kun joku rouskuttaa vaivalla kasvatettuja kukkia !
Sinun pitänee siis alkaa viljelemään näitä kotiloita ja kääntää tappio voitoksi. ;-)
Söpön näköisiähän nuo ovat, mutta julmia puutarhassa.
Lahdessa asuessani oli sateen jälkeen inhottavaa kävellä kaduilla, sillä ne olivat täynnä lehtokotiloita. Ja yh sitä lemua, joka liiskaantuneista, märistä kotiloista lähti!
En ole ihan varma olenko törmännyt lehtokotiloihin koskaan. Ei sen väliä, kuulostavat aika tympeiltä vierailta.
Yyh.. näitä on meillä päin enempi kuin tarpeeksi. Rutina vain käy kun kävelee kadulla.
Joo, en kyllä minäkään tykkää. Todella ikävää kun niitä ryömii kukkapenkissä. Yritän kerätä niitä kiehuvaan veteen tai liiskata kivellä tuhannen nuuskaksi. En haluis antaa periksi mutta en tiedä miten käy. Tsemppiä, Mummo!
Lähetä kommentti