Sivun näyttöjä yhteensä

17.10.2012

Vesi tulee ja menee

Vettä tulee niin ulkona kuin nyt sisälläkin - sisällä johdosta. Koko päivän on sadellut runsaasti. Kuumavesivaraaja oli tullut tiensä päähän 37 vuoden jälkeen. Se oli huonommassa kunnossa kuin luulimmekaan. Joten todella oli jo aika vaihtaa se ja samalla päästä eroon ruosteisesta vedestä. Nyt on urakkana putsata ruosteet niin kahvinkeittimistä kuin vessapöntöistä ja kaikkialta muualta, minne sitä on ajan mittaan pinttynyt puhdistamisista huolimatta, koska vesi jatkuvasti värjäsi. (Hyviä ruosteenpoistovinkkejä vastaanotetaan!)
 
Putkimiehet - pojat, kuten heitä kutsuisin - tekivät tänään reippaasti töitä. Alku vain oli hankalaa. Ja ystävällisesti ja kiroilematta eli kielenkäyttö oli heidän keskenäänkin jutellessa siistiä eivätkä tupakoineetkaan. (Siis pisteet heille noista asioista!) Uusi 300 litran kuumavesivaraaja on nyt paikoillaan. Tänään meidän vesijohdot ja viemäriputket liitettiin kunnan liittymään. Ja nyt vesi tulee ja menee taas. Toki meillä on myös omaa kaivoa edelleen mahdollista käyttää muuhun vedenkäyttöön kuten kastelemiseen kuivina aikoina. Oman veden hanat ovat pihalla.
Remonttisiivousta kyllä riittää vielä kauan ja maan kärräystä ja puiden ja pensaiden paikkojen vaihtoa ynnä muuta lisähommaa.
Odotellessani käyttövesien tuloa silitin pyykkiä, jota oli kertynyt ajan mittaan silitystä odottamaan. Silitys vaatii minulta aina isomman kasan kerrallaan, niin sitten tuntee saaneensa jotain aikaankin, kun vaatteet roikkuvat sileinä olkainpuissa ja kaappien pinoissa. 

Kiitos vedestä! Vesihän on elämälle välttämätöntä. Raamatussakin vesi on läsnä alusta loppuun, Vanhan testamentin ensimmäisistä tapahtumista Uuden testamentin viimeisiin tapahtumiin. Muun muassa jo luomiskertomuksessa vesi on alkuelementti, vedenpaisumus, Israelin kansa kulki Punaisen meren yli, vettä saatiin kalliosta erämaassa, Johannes Kastajan parannussaarna sekä kaste katumuksen ja puhdistumisen merkkinä yhdistää Vanhan testamentin uuteen liittoon. Jeesus antoi kastekäskyn: ”Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla heidät Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.”

4 kommenttia:

Kiiris kirjoitti...

Sellainen on kivaa vettä, joka tulee ja menee. Hyvä kun saitte homman hoitumaan!

pappilanmummo kirjoitti...

Sauna lämpiää ja suihkuun pääsee - juhlaa!

Marjut kirjoitti...

Onnea vain uudelle vesiliittymälle:)

tuulento kirjoitti...

Vesi on todella elintärkeää. Mutta sitä kuitenkin riittää Suomessa toisin kuin jossain muualla. Vähän liikaakin, tuntuu nyt, ja arkin rakennusta pitää alkaa harkitsemaan, tai edes venettä!!