Sivun näyttöjä yhteensä

29.9.2013

Tyrnijauhe

Tänään vietetään Mikkelinpäivää, joka on enkelien ja lasten juhlapyhä.  400-luvulta lähtien on syyskuun 29. päivä omistettu ylienkeli Mikaelille.
Enkelit kuvataan Raamatussa Jumalan sanansaattajina, jotka suojelevat ja opastavat ihmistä. 
Päivän evankeliumissa asetetaan lapsi uskon esikuvaksi ja kerrotaan, että lasten enkelit saavat taivaissa joka hetki katsella taivaallisen Isän kasvoja. Sanoma enkeleistä on tarkoitettu kuitenkin myös aikuisille.

 "Taivaallinen Isä.
Sinä lähetät enkelisi kulkemaan edellämme ja suojelemaan meitä
elämämme kaikissa vaiheissa. Tiedämme, ettet sinä jätä meitä.
Kuitenkin olemme usein malttamattomia, hätäilemme ja pelkäämme.
Anna meille levollinen mieli ja auta meitä jättäytymään turvallisesti sinun suojaasi."

Syyskuun lopussa vietetty Mikkelin päivä eli arkkienkeli Mikaelin muistopäivä aloitti talonpojan kalenterissa syksyn. Monilla alueilla sitä pidettiin sadonkorjuun ja syystöiden päätepisteenä. 
Tänään rastaslauma valloitti pihamaan ja marjaomenan. Yritimme ajaa niitä pois, että tilheille olisi jäänyt talveksi syötävää.
Vaan karkoitus ei onnistunut ja niin suurin osa marjoista katosi rastaiden ruoaksi.

Muutenkaan meillä ei vielä ole koko sato korjattu puutarhasta, mutta lämmityskausi on jo aloitettu. 
Niinpä takkauunin päällä on kuivunut tyrnimäskikin, jonka tänään hienonsin Moulinexilla. Tuota tyrnijauhetta voi muun muassa käyttää myslin seassa tai jugurtin mausteena tai leipätaikinassa. Kun marjat kuivataan ja hienonnetaan jauheeksi kuoria ja siemeniä myöten, tulee koko marja hyödynnetyksi. Muu osa on tehty mehuksi ja hilloksi.

Ei kommentteja: