Sivun näyttöjä yhteensä

19.11.2014

Ja nyt ne vaaleanpunaiset Kertut

Neljännet lento- ja bussimatkoilla neulotut sukat ovat vaaleanpunaisesta seiskaveikasta neulotut Kerttu-mallin noin 37-numeroiseen jalkaan sopivat sukat. Ne painavat 93 grammaa.

Sukat neuloin 47 silmukalla, puikoillaan 11,12,12 ja 12. Ensimmäisellä ja neljännellä puikolla tein resoria yksi oikein, yksi nurin. Kolmas ja neljäs olivat kuviota kärkikavennukseen asti. Tätä mallia on mukavaa neuloa ja malli on tavallaan näyttävää.

Tämä päivä on hurahtanut taas nopeasti. Käväisin illansuussa kurkistamassa isoaveljeä ja pikkusiskoa. Pikkusisko teki tosi vauhdikkaasti kuutiopalapeliä: hetkessä aina valmis. 

Olen leiponut tänään jogurttista omenapiirakkaa. Leivoin myös sämpylöitä ja nakkisarvia.
Päivällä vaihdoin mullat ja istutin isompaan ruukkuun jukkapalmun. Se oli ollut pitkään liian pienessä ruukussa ja ei pysynyt enää pystyssä siinä. Sahasin myös yhden oksan kolmeksi ja laitoin tapitkin multaan. Saa nähdä, miten se lähtee kasvamaan tähän aikaan vuodesta. Kuulemma kahdeksan viikkoa pitää kastella päältä, vaikka kukka on altakasteluruukussa.

Raamatun sana tänään: "Varokaa siis, veljet, ettei kukaan teistä ole sydämessään paha ja epäuskoinen ja näin luovu elävästä Jumalasta."  (Heprealaiskirje  3:12)

2 kommenttia:

Anneli kirjoitti...

Oi kun ihanat, niin minulle mieluisat sukat !

pappilanmummo kirjoitti...

Anneli L: Kerttu-malli on nätti minustakin.