Sivun näyttöjä yhteensä

27.2.2017

Leilan mallasleipää

Innostuin tekemään Leilan mallasleipää. Leivän nimi johtuu siitä, että sain ohjeen pikkuserkultani Leilalta. Löysin tänään kaappeja penkoessani pari desiä kaljamaltaita jauhokaapista ja muistin tuon mallasleivän maistuneen hyvältä.

Leipään laitoin ensin 2 dl appelsiinimehua, jonka kuumensin kiehuvaksi mikrossa ja siihen lisäsin 2 desiä kaljamaltaita.  Lisäsin 3 desissä appelsiinimehua sekoitettuna desin kiehuvaa vettä. Sitten pari teelusikallista suolaa, 2 desiä siirappia, 2 desiä vehnälesettä, 2 desiä ruisjauhoja ja 3 pussia kuivahiivaa sekä 8 desiä vehnäjauhoja. Kaikki nuo sekoittelin lusikalla taikinakulhossa.

Löysähkön taikinan levitttelin kahteen leivinpaperilla vuorattuun leipävuokaan (toinen 20 cm, toinen 30 cm) ja nousemaan noin tunniksi takan päälle.

 Paistoin leivät 175 asteessa tunnin verran, sitten voitelin laktoosittomalla maidolla leivät ja jatkoin paistamista vielä 150 asteesssa puoli tuntia. 

Taikinan ollessa paistumassa käväisin lähiladulla hiihtämässä. Latu oli juuri ajettu ja pari hiihtäjää näin jo siellä menevän. Kun olin pari kolme kilometriä hiihtänyt niin latu-uran keskellä oli neljät jalanjäljet rinnakkain ainakin kilometrin verran. Fiksua vai mitä! Taitaa olla vähissä päivät enää tänä kevättalvena täällä hiihdellä sääennustusten mukaan.


Ei kommentteja: