Sivun näyttöjä yhteensä

16.2.2017

Mänty kaatui järvelle

Mökillä emme ole käyneet tänä vuonna aikaisemmin. Nyt eilen vietimme päivää siellä. Mökki oli paikoillaan. Pihassa oli käyskennellyt ilves ja myös peura tai hirvi jäljistä päätellen. Vuosi sitten samoihin aikoihin oli ilves myös vieraillut mökin pihassa. Toki nyt pupusetkin olivat loikkineet pihan poikki useampaankin kertaan. Ja vajassa hiirenlossakin oli saanut taas kerran jalat alleen, vaikka oli ollut rautalangalla kiinni. Rautalanka oli jäljellä. Talitintti lauleli. 

Mökin sisälämpötila oli pari astetta ja kanisterissa (joka oli vadissa) ollut vesi osin sulaa. Ulkona asteen pari pakkasella. Oli hankikanne.  Olipa kiva käveleskellä jäällä. Hiihtääkin olisi voinut, paitsi ettei ollut suksia matkassa. Aurinko paistoi lämmittäen.
Mies kaatoi yhden männyn rannalta jäälle. Kokosin oksia ja kannoin niitä rantaan ja siivoilin jäältä sahajauhotkin pois.
 57 pölliä tuli tuosta männystä.
Kotimatkalla poikkesimme kurkistamaan, miten mehiläisemme voivat. Muutamat olivat käyneet jo puhdistuslennolla jälkien perusteella.
Tänään työreissulla pääsin näkemään abiajeluakin. Juhlintavuoro heillä. On taas se aika vuodesta, että ylioppilaskirjoitukset ovat alkaneet ja nyt on abeilla alkamassa lukuloma valmistautuessaan viimeisiin kisoihinsa koulussa.

1 kommentti:

aimarii kirjoitti...

Oliko komea mänty varjostaja, kun jouti pois?
Olisi hieno nähdä omallakin pihalla ilves, vaan ei ole näkynyt. Kärppä sen sijaan on ahkera vierailija.