Sivun näyttöjä yhteensä

12.7.2019

Heinäkuussa tapahtuu

Mökillä olen viettänyt heinäkuussa ihan mukavia jaksoja. Toisinaan pitää käydä kotona pesemässä pyykkiä ja tarkistamassa, mitä sinne kuuluu.
Viimeksi kotona putsasin ison joukon lasipurkkeja: poistin niistä etiketit liottamalla. Jos se ei auttanut, niin  astianpesuainetta (Fairy) terässöheröön, jolla sittten hankasin ja  sain purkeista liimat  irti.
 
Sen jälkeen laitoin purkit ja kannet astianpesukoneeseen puhdistautumaan. Ja lopuksi kuivumaan astiankuivauskaappiin. Kuivina laitoin kannet kiinni ja kannelliseen laatikkoon odottamaan hilloamisaikoja.

Viimeinen työviikko meneillään tätä tämän kesän pestiä. On ollut mukavaa käydä töissä paljolti mökiltä käsin. Vaikka on ollut viileää, on mökillä kamina lämmittänyt. Ulkona puolestaan on tarennut hyvin, kun pukee tarpeeksi vaatetta ylle ja liikkuu reippaasti. Uimaan olen uskaltautunut aamuisin ja iltaisin ja joskus jopa on ollut mahdollista päivälläkin pulahtaa järveen. Veden lämpötila tänään oli 17 astetta.  Ongella en ole ollut. Mies on saanut muutaman ahvenen, kun ensin on löytänyt matoja.
Verkolla on silloin tällöin tullut saalista. Viime kerralla verkosta löytyi kaksi siikaa. Noista riittää meille moneksi ateriaksi.
Mustikoita on löytynyt jo ämpärikaupalla. Viinimarjat puutarhassa alkavat kypsyä, punertaa ja mustua.
Valkeat viinimarjat ovat jo kypsiä, syöntimakeita.
Kurpitsat kukkivat ja pieniä alkuja on jo näkyvissä, kuten kurkkuillakin.
Monet kukat kukkivat mökin pihassa: edessä sininen ritarinkannus, sitten malva, ukonkello, jalopähkylä sekä kuunlilja.

MakroTex-haasteen aiheena tällä viikolla on HEINÄKUU.

3 kommenttia:

Irja Viirret kirjoitti...

Vaikuttaa mukavalta kesältä, mökkeilu kuuluu monen elämään, itse saa aikaiseksi ja mökkikin on aika kaukana ja venekin tervaamatta:) Ehkä sitten joskus, saunahan sinne pitäisi saada että viihtyisi.

Johanna kirjoitti...

Minäkin muistan lapsuudesta kun mummon kanssa pestiin hillopurkit, isossa korvossa liotettiin etiketit pois. Siitä se hilloamiskausi lähtee käyntiin. Miten se marjasato tuntuu kypsyvän niin aikaisin vai onko kesä vaan mennyt niin nopeasti.

Kirsti Kaija kirjoitti...

Siika on herkuistani, vaikkapa graavattuna. Sitä emme valitettavasti ole saaneet pitkään aikaan.
Tuosta etiketti-showsta en erityisemmin pidä.
Hyvää heinäkuun jatkoa sinulle!