Sivun näyttöjä yhteensä

17.5.2021

Kevät etenee

Mökillä alkaa Olga-päärynä kukkia. Toinen täällä kasvava päärynäpuu, Pepi, ei ole avannut vielä kukkasiaan, joita on tulossa myös paljon. Olga tarvitsee pölyttäjäksi toisen päärynän, jotta saisi hedelmiä. Kaunis kukkivana kyllä ja syksylläkin lehdet värikkäät.
Olen kylvänyt kurpitsan ja kesäkurpitsan siemeniä ja ne yllättivät tänä vuonna hyvällä itävyydellään. 
Tuomien tuoksussa, kesäisten valkoisten...

Tuometkin tuoksuvat. Hain tuomenoksia laiturin maljakkoon, jossa ne alkoivat nopeasti avata kukkanuppujaan. 

Vuorenkilpiä on mökillä monessa kohdin. Keväisin saa nauttia niiden kukkasten kauneuden katselemisesta.  Onneksi täällä ei ole vielä kotiloita, jotka pesiytyisivät lehtien alle kuten kotipuutarhassa.

Mustikka kukkii ja mökin seinustalle ilmestynyt ahomansikkakin. Kimalaiset pörräävät näissä sekä muun muassa kukkivissa hunajapensaissa.
Omenapuiden, luumujen ja kriikunoiden sekä kirsikkapuiden kukkimista vielä täällä odottelen.

Tänään on satanut  mikä on tehnyt hyvää kasveille. Tynnyritkin ovat taas täysiä sadevedestä. Vesipumppu on tosin jo laitettu kuntoon.

3 kommenttia:

Puikko, koukku ja ompelukone kirjoitti...

Kevät on ihana, mutta myös oli kiva, kun vähän satoi. Luonto tarvitsee myös vettä.

Jaana kirjoitti...

Ihania kukkia! Kevään hurmaavaa aikaa, kun kaikki kukkii, viheriöi ja tuoksuu.

pappilanmummo kirjoitti...

Joka päivä pitää tehdä heti aamusta puutarhakierros.