Sivun näyttöjä yhteensä

12.8.2021

Omenapiirakkaa ja kesäkurpitsasämpylöitä



 Piirakkaan laitoin 1 desin öljyä, 3 desiä laktoositonta maustamatonta jogurttia, ja 3 desiä sokeria. Ne sekoittelin ja lisäsin 5 desiä vehnäjauhoja sekä teelusikallisen soodaa  ja sekoittelin taikinaksi. Taikinan päälle pellille levittelin omenaviipaleet ja viipaleiden päälle sirottelin sokeria ja kanelia. Paistoin noin 20 minuuttia 225 asteessa.

Kesäkurpitsoja on tullut tänä kesänä reilusti. Raastoin isohkon keltaisen kesäkurpitsan hienolla terällä. Kulhoon laitoin teelusikallisen suolaa, samoin valkosipulijauhetta, 9 desiä vehnäjauhoja, pussillisen hiivaa ja lorauksen öljyä, lisäsin lämmintä vettä niin paljon että sain löysän taikinan, jonka sekoitin vain isolla lusikalla. 

Nostatin taikinan ja laitoin reilusti jauhoja alustalle ja tein taikinasta pitkän pötkön, jonka jaoin 32 osaan. Puolet lusikoin suoraan pellille, puolet yritin pyöritellä jauhojen kanssa toiselle pellille. Paistoin  225 asteessa nostatuksen jälkeen.

Mökillä on mukava leipoa pitkästä aikaa. Omenia tuli kymmenkunta toisesta puusta ja kolme Vuokkoa toisesta omenapuusta. Kolmas eli Pirja ei tuottanut tänä vuonna yhtään omenaa, ei edes keväällä kukkinut.

Mustikoita poimin vielä mökin pihasta tänäänkin. Nokkosia laitoin kasvikuivuriin. Nokkostuoksua paraikaa.

2 kommenttia:

Puikko, koukku ja ompelukone kirjoitti...

Tosi ahkera olet ollut!

pappilanmummo kirjoitti...

Mökillä on mukava touhuta, etenkin silloin, kun on yksin, ei kukaan häiritse.