Sivun näyttöjä yhteensä

2.1.2022

Daktari Leena


 Leena Pasasen kolmas kirja on Daktari Leena, neljä vuosikymmentä lastenlääkärinä Tansaniassa (Suomen Lähetysseura 2021). Edelliset kirjat Daktarin lapset (2000) sekä Noel - Daktarin tarinoita Tansaniasta (2012) ovat myös Lähetysseuran julkaisemia.

Leena Pasanen on lastentautien  erikoislääkäri, joka on vuodesta 1981 alkaen toiminut Suomen Lähetysseuran tehtävissä Etelä-Tansaniassa Iringan alueella Ilembulassa sijaitsevassa Tansanian evankelisluterilaisen kirkon sairaalassa. Hän viettää nyt eläkepäiviään samoilla seuduilla.

Mielenkiintoista luettavaa ja koskettavaa kerrontaa työstä ja kohtaamisista. Iloja ja suruja ja rankkaa työtä ruohonjuuritasolla mm. aidsia sairastavien parissa.

Olen vieraillut Ilembulassa vuosia sitten, joten olen nähnyt tuon silloisen työympäristön. 

Kirja loppuu: Tämä on ollut minun tieni ja olen kiitollinen Jumalalle, että uskalsin lähteä tälle tielle. Sain paljon enemmän kuin osasin odottaa. Erään ortodoksisen viisaan sanoin "antakaamme itsemme Jumalan haltuun, ja silloin saamme nähdä Jumalan suunnitelman, ja Herra antaa meille myös sen, mitä emme edes odota".

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen 2022 kohtiin

5. Kirjassa sairastutaan vakavasti

7. Kirja kertoo ystävyydestä

15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää

29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa

30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan

31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää

33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan

38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan

        

2 kommenttia:

Iso Gnu kirjoitti...

Minullakin odotta tuo Leenan kirja lukemista.

pappilanmummo kirjoitti...

Iso Gnu: Paljon uutta tietoa sain tuota kirjasta.