Sivun näyttöjä yhteensä

21.7.2023

Vattuja ja kantarelleja

 

Tänään tein kävelyretken toiseen suuntaan kuin tavallisesti. Lähdin kohti järven rantaa toista kautta. Rannassa on ollut useina vuosina muutamia lakkoja. Tänä vuonna en löytänyt ainoatakaan. Matkan varrella oli ojan reunalla iso rypäs kantarelleja. Ihmettelin, miten niin kuivassa paikassa ne olivat tulleet esiin noin isoiksi.

Vattuja olin etsiskellyt ja muutaman löytänyt aikaisemmin. Nyt sain kerättyä neljänneslitran. Mustikoita löytyi myös edelleen hyvin, joten puolisen ämpärillistä poimin tälläkin reissulla. Aamupäivällä tein marjamatkan metsäpolkuja pitkin ja parin tunnin reissu tuotti taas ämpärillisen nustikkaa. Yllättävän hyvin olen samoilta seuduin vielä löytänyt mustikka-apajia.

Kyllä reissujen jälkeen on uiminen maistunut!


2 kommenttia:

Puikoillanikin kirjoitti...

Ihanaa satoa. Kanttarellit ovat maailman parasta.

Jaana kirjoitti...

Meilläkin on kantarellit nousseet, kun kuiva maasto sai heinäkuussa kunnolla vettä. Yhden kerran jo keräsin ja nyt kasvattelen vielä löytyneitä alkuja isommiksi. Varma paikka, kun on ihan mökin takana!