Arzuasta O Pedrouzoon

Aamulla lähdin tällaisesta ovesta liikenteeseen sateiseen päivään.

Eucalyptuksen tuoksuinen vaelluspäivä kunnon vesisateessa sujui nopeasti. Jo ennen puoltapäivää olin majapaikassa, vaikka lähdin matkaan vasta puoli kahdeksan maissa. Eipä tuossa sateessa paljon viitsinut pysähdellä eikä monia valokuviakaan voinut ottaa, kun kaikki oli märkää, kamerakin kostean oloinen. Suurin osa vaellusta tänään oli luontopolkuja. Vesi virtasi ja kura roiskui. Jos oli tauko sateessa, niin puista tippui vettä. Mutta tuoksu mahtava: multa, metsä, puut... Joka päivä on uusia kasveja ihasteltavina. Tänään monen talon pihassa kasvoi ison isoja verenpisaroita. Ruusuja on saanut jatkuvasti ihastella ja jasmike kukkii kuten myös karhunvatukat teiden varsilla.

 Oli tien alitus, johon oli laitettu kulkemisen helpottamiseksi sementtinen ylöstulo. Niinpä tuoreessa semnetidssä on tullut aikanaan vaeltajien vaelluskenkien jäljet meille jäljessä kulkeville.

 Matkan varrella oli pari opastetta, joissa toisessa  kerrottiin tämän päivän matka Arzuasta O Pedrouzoon ja toisessa O Pedrouzosta Santiago de Compostelaan.

Navetoitakin näkyi.

Maisemien katselukin jäi aika vähäiseksi, koska piti tarkkailla mihin astui, liukumiinatkin samassa kurassa. Tavarat pysyivät niin repussa kun retkivyössäkin kuivina, siis niin kuivina kuin kostea sää  niiden voi antaa olla. Takki suojasi ja sadehousut ja kengät sateelta. Päässäni oli kuten eilenkin ensin had, sitten lierihattu ja kaiken päällä takin huppu. Eipä ollut kylmä kuin loppujen lopuksi käsissä - fleezehanskat olivat koko ajan märät.

Kun tulin tähän albergeen, Porta de Santiagoon, pääsin tälläkin kerralla alasänkyyn. Tämä on ulkoisesti hienon näköinen paikka, mutta keittiö on ulkona pyykinpesupaikan takana kylmässä. Sisällä makuusaleissa syöntikielto, kuten yleensä. Niinpä suihkun jälkeen heti meninkin huovan alle nukkumaan. Rauhallinen musiikki soi eteisessä.

Sänky on hyvä ja taas sai aluslakanan ja tyynyliinan, jotka on nyt loppumatkasta olleet paremmin sääntö kuin poikkeus. Viime yöksi ei ollut. Eilen illalla yllätyksekseni tuli lämpöpatteri makuutilaan ja niin oli kuitenkin tuolla Arzuan albergessa, Los Caminantes II:ssa, lämmitys. Sängyn joustinpatja oli kyllä aikansa jo joustanut ja joustin tuntui tulevan ulos.

Eilisiltana en viitsinyt käydä kaupungilla kuin hakemassa leipää. Tein albergen keittiössä riisi-linssirisoton, johon löysin hyvin msusteitakin keittiön kaapista. Ja juustoraastettakin valmiiseen risottoon. Aamulla kaikessa rauhassa keittelin teen ja nautin aamupalani, koska ei tehnyt mieli lähteä sateeseen. Yölläkin oli satanut. Lämpötila aamulla oli kuuden kieppeillä. Nyt illansuussa on a
13 astetta. Tässä albergessa on ilmastointi ja siksi kai myös tuntuu viileältä,kun tuuletus humisee.

 Kävin syömässä tuon perignojen aterian, jonka pääruokana oli jälleen minulla kanaa ja ranskalaisia.

Illalla vielä kävelin hieman kaupungilla katselemassa. Etsin myös kunnallisen albergen, jossa olimme edellisellä kerralla majoittuneina. Käväisin siellä sisälläkin. Siellä olisi ollut varmaan ihan hyvä olla. Viimekertaisesta vain muistin, miten osa vaeltajaväestä juhli kovaäänisesti pitkään viimeistä iltaa  ennen Santiago de Compostelaa, joten siksi en halunnut mennä sinne, vaan pienempään majapaikkaan.

Loppu häämöttää. Jos Jumala suo, niin lauantaina puolenpäivän maissa olen Santiago de Compostelassa.  Vielä matkaa on 20 kilometriä.

Palas de Reistä Arzuaan

 Testipäivä. Tänään satoi aamupäivän todella rankasti pariin otteeseen Melideen vaeltaessa. Jos tuosta tavarat ja itse selvisi kuivana, niin  hyvä on.

Arzuassa albergessa tutkin paremmin. Kengät selvisivät hyvin tuon kuravellin ja virtaavan veden. Vaellusjalkineeni ovat olleet hyvät, vaikka etukäteen hieman niiden painoa harmittelin. Ne ovat täyttäneet paikkansa oikein hyvin. Tänään niillä oli todella hyvä tuolla porskutella.

Sadetakki on pitänyt vettä myös loistavasti. En kastunut lainkaan ulkoapäin enkä paljon sisältäpäinkään kun avasin takin  kainalovetoketjut auki. Sadehousutkin hoitivat tehtävänsä mainiosti ja lahkeet pysyivät kenkien päällä.

 Ainoat, mitkä kastuivat, olivat fleezekäsineet. Kun Melidessä pysähdyin levähtämään, väänsin niistä vettä kuin olisin pyykin pessyt. Kuitenkin märkinäkin ne lämmittivät vallan mainiosti.

Mutta retkivyö ei pitänyt vettä. Toki sen tiesinkin ja etenkin eilen laitoin kaikki hyvin muovin suojaan. Tänään aamulla vähän liikaa luistin suojaamisesta ja niin opaskirja ja uusi credentiaali ovat kosteina. Nyt ne ovat  kuivumassa sänkyn laidoilla.

Repussa on sadesuojus ja tavarat olivat muovipusseissa, joten ne eivät kovin paljon nahistuneet. Kyllä olisi tällaista rankkasadetta varten hyvä olla vielä kaiken päällä sadeviitta, jos olisi ollut tarpeeksi viisas. Tai ainakin iso jätesäkki, mikä näkyi joillakin olevan.

Eilinen ilta meni nopeasti. Kävelin jonkin verran kaupungilla muistelemassa edellistä matkaa. Kirkossa ei ollut messua. Ainakaan en huomannut eikä missään kerrottu aikaa.

Kävin ranskalaisen vaeltajapariskunnan seurassa syömässä, en menua, vaan ainoastaan keiton, koska albergeen tuloni jälkeenkin söin. Samoin tänään laitoin heti suihkusta tultuani ja unkarilaisen pojan kanssa saatuani pyykit pyykkikoneeseen, sopan ja teetä ja nautin kaupasta löytämästäni soijajogurtista ja kirsikoista. Kirsikka-aika meneillään täällä. Kunnolla kypsät ovat makeita ja todella maukkaita.

Viime yö sujui hyvin viiden nuoren miehen kanssa, kunhan he ensin tulivat nukkumaan. Tosin yksi luisti ja oli tuonut vaelluskenkänsä huoneeseen ja voi miten ne kengät haisivat hieltä (kuten meidän kaikkien kengät. Siksi ne pidetäänkin aivan erossa muissa tiloissa).

Aamulla ensimmäisenä heräsin, kokosin tavarani ja häivyin huoneesta ja jätin nuoret nukkumaan. Söin aamupalani, lähinnä kuuman finrexin ja leipää ja kirsikoita. Lähdin matkaan varttia vaille seitsemän kaatosateeseen.

 Näitä ruokavarastoja  horreoita ei taideta enää käyttää siihen tarkoitukseen. Ne on rakennettu neljän pilarin päälle, joiden on tarkoitus eristää vilja kosteudelta. Nämä horreot ovat ominaisia Luoteis-Espanjassa, erityisesti Galiciassa.

Saksalaisia vaeltajia, vasemmalla Carola.
Noin 7 kilometrin päässä pysähdyin teelle. Reitti kulki monenlaisia polkuja ylös ja alas, ja jokia yliteltiin taas useamman kerran, ainakin kuusi jokea.

Melidessä puolimatkassa pidin kunnon tauon mahtavan ison bocadillon ja lämpimän juoman kera lämpimässä kuppilassa. Oikea polvi oli jo muutaman kilometrin kuljettuani alkanut aristaa ja tauko teki hyvää.

Vaikka satoi, niin tuoksut olivat kesäisiä. Nautin luonnossa kulkemisesta. Linnut tänäänkin pitivät konserttejaan.

Tosin jo Sarriasta asti polkuja on hiekotettu ja soritettu ja levennetty ja paranneltu. Matkan varrella on uusia tietöitäkin, ilmeisesti edelleen EU:n rahoituksella. Sarriastahan on vain hieman yli 100 kilometriä perille ja niin se on monien aloituspaikka, koska todistuksen vaelluksesta saa vain,  jos on kävellyt vähintään 100 km Santiago de Compostelaan. Näitä pikakävelijöitä riittää täällä joukoittain ja päiväreppumatkaajat bussilasteittain lisäksi.

Tämän päivän virtenä on ollut virsi 498. Psalmi 121 myös tuo esiin tuntojani.

Kun Boentessa olin käynyt kirkossa ja juuri lähdössä pois kirkkopihan kautta, vastaani tuli paikallinen pappi, joka kätteli ja sanoi haluavansa siunata minut. Ihanaa saada yllättäen siunaus ja myös rukous. Voi, miten se tuntuikaan hyvältä. 

Juuri ennen Ribadisoa ohitin kolme neljä suomalaisnaista vain täkäläisittäin heitä tervehtien. Ilmeisesti eivät tunnistaneet minua suomalaiseksi.

Ribadisossa yövyimme edellisellä kerralla, mutta tänään halusin kulkea Arzuaan asti eli vielä pari kilometriä pitempään. Ehkä  astelin noin 29 km tänään, ainakin askeleita tuli yli 43000.

Tässä albergessa ei ole lämmitystä lainkaan, niin luulin, kunnes illalla tuotiin lämpöpatteri hohkamaan. Eilinen oli myös iloinen yllätys: lämmin patteri ja lämmintä riitti huoneessa. Tässä on iso huone, jossa peti ainakin 26 vaeltajalle. Sain reunapaikan ja alapetin taas. Ja jopa pistorasia on lähellä, joten kännyn ja kameran saan ladattua. Niin ja on huopa. Keitin teen ja pussikeiton ja löysin kaupasta jopa soijajogurttia. Ja pyykki on pesty koneessa ja kuivattukin - ei tällä ilmalla muuten saa sitä kuivaksi.

Portomarinista Palas de Reihin

Pizza kuulosti houkuttelevalta eilen. Kun olin taistellut secadoran eli pyykinkuivauskoneen kanssa aikani, niin päätin käydä syömässä ihan tavallisen pizzan. Lähes samantapaista se oli kuin Suomessakin. Puolet söin ja loput sain mukaani. Niinpä sain vielä iltapalan ja aamupalankin. Tosin mikroa ei tuolla ollut, että sen olisi voinut lämmittää.

Se pyykinkuivauskone oli ensiksikin ylen likainen. Putsasin sitä ja otin isot kasat nukkaa pois ja puhdistin rummun ja sihdin. Silti vaikka kaksi kertaa kuivautin sillä pyykkini, josta osa oli jo ennestään puolikuivaa, en saanut pyykkejäni kuivaksi. Kekseliäs keinot keksii. Kävin kaupassa ja ostin yhdet sukat, jotta sain aamuksi yksien ennestään kuivien sukkien kanssa toisetkin. Niinpä tänäänkin vaelsin  ilman tukisukkia. Jalat hieman turposivat, mutta eivät särkeneet. Eikä rakkoja vielä ole tullut alun jälkeen.

Yö meni suht hyvin eli nukuin hyvin, kunhan viimeinen tuli tuohon 12 hengen huoneeseen ja sai rapisteltua puoli yhdentoista maissa kamansa kokoon. Aamulla ensimmäiset nousivat puoli kuudelta, joten silloin oli parasta nousta minunkin.

Useimmissa yleisissä albergeissa aamulla ei ole vessapaperia, niin ei tuollakaan ollut, joten olen jo siihen tottunut ja muistan ottaa sitä mukaan. Kunnallisessa albergessa oli yli sata paikkaa ja kaksi vessapönttöä naisille, kaksi miehille. Ja vaikka sisällä ei saa tupakoida, niin tässä makuukerroksen vessassa oli yksi neitonen aamulla henkisiä vetämässä. - Täällä Espanjassa muuten vielä viisi vuotta sitten joka baarissa, kuppilassa ravintolassa oli mieletön tupakansavu ja -haju, mutta nyt joka paikassa on tupakointikielto ja sitä todella noudatetaan. Tupakkaa saa ostaa vain tupakkakaupoista.

Aamuteen jälkeen pakkailin tavarani sateelta hyvin suojaan ja varustauduin sadevaattein taas kuten eilenkin liikenteeseen. Samoin tänäänkin: Silloin tällöin pienehköjä sadekuuroja ja vasta kun juuri tulin perille eli tänään Palas de Rein kirkon luo, alkoi sataa enemmän. Varjelusta matkalla tämäkin.

Portomarinista lähdin kulkemaan asfalttitietä pitkin, kun varsinainen camino kulki "pusikossa" ensimmäiset pari kilometriä. Sitten camino seurasi pitkään asfaltin reunaa. Niinpä moni muukin kulki tien puolella. Jalalleni oli kulku näin helpompaa.

Gonzarissa oli kuppila avoinna. Heitin repun selästä avaten rintanauhan, jossa silmälasit olivat roikkumassa. En muistanut niitä lainkaan, kun riensin helpotukseen. Kun sitten aloin etsiä laseja, en löytänyt niitä. Joku kuitenkin kertoi vieneensä lasit baariin. Löytyiväthän ne. Oli näet niin kosteaa ja viileää, että kulkiessa lasit huurtuivat ja en nähnyt niillä ja olin siksi ne ripustanut roikkumaan.

Aikani istuin kahvilla ja luin viestit samalla. Kun olin lähdössä, ei kävelysauvojani löytynyt mistään. Yhdet Lekit olivat reppuni vieressä, mutta omat Lekit olivat kadoksissa. Tein sitten ratkaisun, otin ne jäljelläolevat. Ja läksin kävelemään.

 Liuskevistä aitaa

 Matkalla pohdin ja rukoilin,  saanko kiinni sen, jolla on sauvani. Nuo toiset olivat rikkikin. Kun olin kulkenut Ligondeen asti, siellä oli alberge, jossa evankaaliset vapaaehtoiset kutsuivat sisään juomaan ja juttelemaan ja lämmittelemään. Kävin taas helpotuksessa ja sieltä palattua juttelin albergen puolella hospitaleron kanssa sauvoistani ja kun palasin takaisin tarjoilutilaan, niin siinähän tuli ikäiseni italiaisnainen sauvoineni ja ilahtui omat sauvansa nähdessään. Rukoukset kuultiin. Kiitos Herralle taas avusta. Tuon toisen rikkinäinen sauvakin korjattiin siellä.

Tänään näin pari kerittyä lammasta kulkemassa karkuun eräässä kylässä ja vanhahko mies niiden perässä. Olisiko noista tulossa kohta paisti vai vain ns. kesäasu.

Tämän päivän camino kulki paljolti asfalttia tai periaatteessa aivan asfaltin viertä. Helppokulkuinen päivä aika vähin alasmenoin. Matkan pituuskin vain 34000 askelta albergesta toiseen. 11 astetta lämmintä ulkona paraikaa! Täällä paikalliset kulkevat untuvatakeissa tai muissa lämpimissä varusteissa niin ulkona kuin sisälläkin.

Palas de Reissä oli uusi yksityinen alberge San Marcos aivan kirkkoa vastapäätä. Tähän oli sopiva majoittua, kun juuri alkoi sataa. Kuuden hengen huone, keittomahdollisuus, wifi, kympin. Hyvä sänky, siisti paikka, jämptit ohjeet. Ainoa huono puoli, että aamupalaa ei saa itse tehdä, koska talo myy aamulla keittiössä/ruokasalissa itse aamupalaa. Yleensä kaikkialla on sisääntullessa ilmoittauduttaessa katsottu henkilötiedot, nyt ei lainkaan, vaikka tarjosin passiani. ?!

Päiväjuoma ja soppa nautittu ja lekoteltu sängyssä kirjoittelemassa tätä blogia samalla kun huoneen muut kuorsailevat - ovat kaikki miehiä.
Kaupunkia lähtenen katsomaan ja kaupasta huomista matkaevästä hakemaan.

Kiitosvirttä veisaten  kiitollisena tästä päivästä, kauniista luonnosta ( ihan kuin heinäkuun alkupuolella meillä Suomessa kasvit) ja pohtien: kolme päivää ja Santiagossa, jos...
Kaksinainen olo: haikeus loppumisesta ja toisaalta ilo siitä.

Sarriasta Portomariniin

Yö meni taas harakoille. Alberge oli hyvä ja vain kolme nukkuvaa huoneessa. Yksi katseli kelloaan pitkin yötä ja kun hän pelkäsi kai varkaita, niin oli tuon kännynsä laittanut kaappiin ja kolisteli kaapin auki silloin tällöin. Toinen taas jo illalla ilmoitti nousevansa viideltä ja lähtevänsä aikaisin vaeltamaan. Minä istuin puoleenyöhön asti vähän väliä vessassa kun ripuli yllätti. Nukuin kuitenkin tuohon noin viiteen kohtuullisesti huovan kera.

Aamulla keitin taas ihan rauhassa aamuteeni ja kannoin hiljaa tavarani huoneesta keittiöön ja pakkailin tavarani. Ja tuo kolmas yritti nyt nukkua... Hän on vasta alkamassa caminoaan.

Sarriasta lähtö oli ensin nousua mäelle osin portaitakin pitkin ja heti kohta jyrkkä alamäki. Niitä ylä- ja alamäkiä tänään piisasi vaikka matka ei ollutkaan pitkä, kai noin 23-24 kilometriä tänne Portomariiniin.

Tännekin ensin laskeuduttiin jyrkästi ja sitten noustiin kaupunkiin portaita pitkin pitkän sillan jälkeen.

Matka sujui hyvin huolimatta siitä, etteivät eiliset pyykit kuivuneet ja niin ei ollut tukisukkia jaloissa. Mutta eivät jalat turvonneetkaan eikä tullut rakkojakaan jalkoihin tavallisissa sukissa.

Pesin pyykkiä käsin ja niin myös vanhat jo pestyt mutteivat kuivuneet laitoin secadoraan eli kuivuriin. Jospa nyt saisi kuivaksi.  (Eivät kuivuneet secadora rikki! Joten sängyn ympärillä yritin niitä kuivatella)

Täällä albergessa kylmä, suihkukin oli kylmä, joten kannattaa mennä yksityiseen, ei tähän kunnalliseen, jota päätin kokeilla. Pääsin ilmeisesti pienimpään huoneeseen, jossa on kymmenkunta kerrossänkyä. Mantaa eli huopaa täällä ei saanut pyynnöstäkään. Keittiössä oli vain kaksi kolhiintunutta alumiinikattilaa, pari lautasta, ei kuppeja, pari lusikkaa ja veitsi. Yleensä näissä kunnallisissa on hyvä varustus ollut tähän asti ja paljon jämäruokiakin. Nyt suolaa eikä muuta. Ja suihkukin oli kylmä. En suosittele, suttuinen paikka muutenkin. Mutta kun tulin, niin en viitsi enää pois lähteä. Ei siellä ole wifiäkään.
Loppumatkan todennäköisesti menen yksityisiin albergeihin - ehkä parempia.

Kirkossa oli tällainen Maria.

 Tulin läheiseen kuppilaan teelle. Täällä on sisällä lämmin, tosin tee on jo jäähtynyt, mutta keitin jo tuolla albergessa teen ja pussikeittoa söin, jotta sain hieman lämmintä. Toisaalta en tiedä, uskallanko paljon tänään vielä syödäkään. Pari banaania olen syönyt ja ostanut tietynlaista limsaa, jota Fonfrian emäntä suositteli.

 Strutsikin oli tarhassaan matkan varrella.

 Tämän päivän matka sujui kokonaan caminoa myöten paljolti maalaismaisemissa eli lannanhajussa. Tiellä tuli vastaan lammaslauma ja lehmiäkin siinä samalla paimennettiin paikasta toiseen - kylläpä ne olivat likaisia!

 100 kilometriä jäljellä enää Santiago de Compostelaan.

  Yhden peregrinon matka on päättynyt tähän.

Monenlaisia uusiakin kasveja näkyi. Niin täällä kuin aiemminkin on heinänteko meneillään, osa luo'olla, osa karhittuna, osaa kootaan. Ja samanlaisia tuorerehupalloja, lehmänmunia kuin Suomessakin näkyy navetoiden luona ja pelloilla.

Tälle päivälle oli ennustettu sadetta, mutta kello yhden jälkeen vasta satoi ja olin silloin jo albergessa. Samoin eilen kuten tänäänkin, matkalla tuli vain muutama pisara. Mutta kylmä täällä on! Aamulla lähdin liikkeelle noin kolmen asteen lämmössä. Nyt tätä kirjoittaessani sataa reilusti.

Päivän aikana lauleskelin taas kerran pientä nokipoikaakin, kun kiipeämistä riitti. Alastuloissa olen koettanut ottaa rytmiä vaikka hiljaa itsekseni sanomalla ryt-mi, ryt-mi...
Alle sata kilometriä enää Santiago de Compostelaan. Jos Jumala suo, ensi lauantaina perillä. Oletustoivomus!

"Iloitse, maa! Kohottakaa riemuhuuto Herralle!
  Palvelkaa häntä iloiten, tulkaa hänen eteensä riemuiten.
Tietäkää, että Herra on Jumala.
Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme,
hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.
Tulkaa hänen porteilleen kiittäen, hänen esipihoilleen ylistystä laulaen.
Kiittäkää häntä, ylistäkää hänen nimeään.Hyvä on Herra!
Iäti kestää hänen armonsa, hänen uskollisuutensa polvesta polveen."
(Psalmi 100).